Pidemmän kaavan mukaan yrittäneet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Nuu_
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Pikkusen liian aikasin menin ultraan että syke ei vielä näkynyt (tiesin odottaakin), mutta ruskuaispussi on siellä missä pitääkin, sen mallinen kuin kuuluukin (eli pyöree eikä littana niinkun tuulimunassa, laite ei ollut paras mahdollinen eli näkymät ei siksi ollu kauheen tarkat) eikä mitään vuotoja näy missään, oireet on ennallaan eli vahvasti ollaan raskaana eikä tällä kertaa ole kohdunulkoinen. Nyt mä lakkaan murehtimasta ja niin kauan kun ei ole kipuja, ei vuotoa ja raskausoireet on olemassa niin olen hyvin onnellisesti raskaana.

Nyt on hyvä olla [:)]

Ihanaa viikonloppua kaikille!
 
Ihania uutisia, Tatjuska! Juu, nyt murheet pois ja nauti raskaudesta! [:)] Mukavaa viikonloppua!
 
onnea tatjuska! [:)]

itselläni on vähän sekavat ajatukset. mieheni paukaisi töistä tullessaan, että olisi lähdössä mahdollisesti espooseen opiskelemaan talveksi. [&:] en oikein tiedä mitä ajatella asiasta. ihana kun hän tahtoo itseään kehittää, vielä jokunen vuosi taaksepäin vannoi että koulut on käyty.. toisaalta en haluaisi kieltää menemästä, mutta toisaalta en tahtoisi päästää irti! en haluaisi jäädä viikoiksi yksin. ehdittäisiin yhteistä aikaa viettää noin 1 lauantai per viikko, sekin luultavasti menisi suurimmaksi osaksi kavereiden ym. tapaamiseen. toisaalta kävi mielessä, että mikä minua estäisi lähtemästä mukaan? mutta onko järkeä lähteä marraskuusta toukokuuhun jonnekin huitsin kuikkaan, mistä ei tunne ketään ja sitten takaisin tänne? miehellä jatkuu täällä työt heti lumen sulattua taas.. ja jos nyt mieheni lähtee sinne ja minä jään tänne, en kyllä tahtoisi yksin alkaa vauvaakaan odottamaan? auttakaahan mammaa mäessä ja kertokaa jos jollakulla kokemuksia tai samansuuntaisia mietteitä?? en oikein osaa kenellekään tällaisista ajatuksista puhua.. mieskin katsoi hieman kummissaan, kun sanoin että hommaan varmaan pillerit siksi aikaa kun ei ole täällä päin. sen sitten kuitenkin ymmärsi kun sanoin, etten tahdo yksin odottaa vauvaa. edellinen raskaus meni lähinnä sairaalassa, niin mietityttää vain jos vaikka moneksi viikkoa taas sairaalaan joutuisin niin kuka hoitaa tyttöä? [:(] mieli on aika maassa nyt.
 
Tatjuskalle onnea ja varmasti oikea päätös yrittää lakata murehtimasta [:D]

Saana Olin itse vuosi sitten siinä tilanteessa, että mies oli töissä eri kaupungissa ja vain viikonloput kotona. Silloin päätettiin, että aletaan yrittää lasta vasta sitten, kun molemmat olemme samassa kaupungissa. Mulle olis ollu kans kauhea ajatus, että mies ei olisi päässyt täysin osalliseksi odotukseen työn takia. Siinä on vaan se riski, että jos toiselta menee kieltään jotain sille tärkeetä, että se jää sitten hiertään välejä...

Omaa: Täti tuli tänä aamuna taas kuten osasin odottaa, silti se on aina pettymys. [&o] Taas kierto oli tarkalleen sen 29 päivää. Yk 10 pyörähtää siis käyntiin... Töissä yks työntekijä taas tällä viikolla nätisti vihjaili, että koskas mun vatsa alkaa pyöristymään?![:@] Lupaan ja vannon etten enää ikinä ahdistele perheenlisäyskysymyksillä ketään niin kauan kun elän...Sen oon oppinut tästä pitkästä jokakuukautisesta pettymyksestä! Ikinä ei voi tietää mikä sen ihmisen tilanne on ja kuinka niillä kysymyksillä voi oikeasti jotain satuttaa.
 
Hei arvon naiset,
 
mun piti tulla ihan hyvällä ajalla kommentoimaan teidän kaikkien kuulumisia. Mut mulla meni aamulla jauhot niin suuhun, että en nyt kykyne mihinkään muuhun kuin kertomaan et raskaustesti näytti plussaa.
Kp34 - kierrot aina ollut pitkiä, joten en osannut sen puoleen mitään aavistaa. Nukkumaan oon kylä mennyt joka ilta klo21 - se oli syy minkä takia testin yleensä tein.
Mä oon vaan hyvin häkeltynyt, iloita en osaa kun "ootan" taas sitä km:a...
 
angervo oih onnea !!!! tiedän tunteen, että oottaa vaan että "kyllä tääkin kesken menee..". Mutta kyllä se olo helpottaa sitten, ja toivottavasti nyt sitten ei mene !!! hirveesti tarrasukkia ja ihmisliimaa ja kaikkea teille !!! oon ihan superonnellinen teidän puolesta, ihanaa
 
Kääks, Angervo, täällä tulee teidän puolesta onnen kyyneleitä [:)]. Kaikki mahdolliset suojelusenkelit sinne päin nyt ja uskotaan, että hyvin menee! Samoissa peloissa täällä olen itse painiskellut, mutta joskus se rypeminen pitää lopettaa ja ollaan niin kauan onnellisia plussastamme kunnes toisin todistetaan!

Hienoo hei, täällä palstalla on TOIVOA!
 
tatjuska ja angervo nyt kummatkin hoplaa tonne
"pidemmän kaavan mukaan plussanneisiin".
Siellä on tukiryhmää kyllä, jotka ymmärtää.
[:)]
 
Kiitos Tatjuska, wastis ja vaavi2010 tsemppailusta.
Mä en kyl uskalla tonne plussanneiden puolelle siirtyä ennenkuin oon siellä varhaisultrassa käynyt 7-viikolla. Onneks jotain hyötyä siitä että keskenmenoja on ollut niin paljon, et nyt pääsee ihan kunnalliselle suoraan varhaisultraan eikä tarvii otella sitä vkon 12 ultraa. Mut mä en usko ennen kuin nään. Ja luulen et pari testiäkin pitää vielä tehdä et uskon - yks testi ei tietty riitä. :D
 
Saana_85: Mä olisin kyllä kans ihan yhtä järkyttyny kun sä kun mies tulis ykskaks ilmotteleen lähtevänsä yhtään minnekään yli viikoks... Mä oon muutenkin äärimmäisen huono elään päivääkään ilman tota rakasta miestäni. Oon ollu ihan tuskissani jo jostain 9pv reissusta työkeikalle... Koitahan jaksaa ja pura tänne vaan tuntojas ihan kuinka milläkin hetkellä vaan tuntuu. Halaukset!
 
tatjuska: sinä olet kyllä aivan ihana! [:)]

onnea todella todella paljon angervolle!! ihana kun näitä hyviä uutisia kuulee!

itselläni pitäisi täti tulla tiistaina kylään, mutta jotenkin tuntuu, ettei se tule [:)] olo on vaan jotenkin niin erilainen. ei kyllä vielä ainakaan ole haluttanut sämpylöitä vesimelonilla ja kermavaahdolla.. oli muuten minun suurta herkkuani silloin kun aadaa odottelin.. [:D] tänään ollut aika hyvä päivä kyllä muutenkin. ihania kissavauvoja kävin katsomassa ja aada ollut aivan pusuhalituulella.. tiedä tuosta miehestä sitten, mitä se ajattelee.. sorsia lähti jahtaamaan. sen tapa tuulettaa ajatuksia ja miettiä asioita rauhassa. sitten se illalla kuitenkin juttelee minulle. ne on kaikkein parhaat hetket, kun aada nukkumassa jo ja miehen kanssa köllötellään lähekkäin sängyssä, silloin tuntuu, että kaikki on hyvin ja pystyy toiselle puhumaan kunnolla [:)]
 
Angervo: Aivan ihana uutinen [:)][:)][:)]ei muutako netistä tilaamaan halvempia r.testejä ja testailla välillä jospa se tois sit varmuutta tilanteesta ennen varhaisultraa. ja mä lähetän täältä tarrasukkia asukille.

Tatjuska: tosi ihania uutisia myös sulla ultrasta.

Ameli: pahoittelut tädistä.[:(]  Tollaset vihjailut on inhottavia ko ei tiiä miten ottais joskus tekis mieli laukaista totuus törkeesti päin kasvoja et tuntis vihjailija nahoissaan mitä tuli sanottua. Meillä ehkä vähän helpottaa ko ei olla naimisissa niin ei tuu niitä vihjailujakaan ko olettavat et lapset tehään vasta avioelämässä.

Omaa: Täällä näytti täti jo perjantaina merkkejä tulostaan ja teinkin huvikseen ja varmistuksen vuoksi testinkin ja niin selvä nega ettei jääny arvailun varaa. Soitin sit Ouluun hoitosuunnitelmista. Ja sain luvan aloitukseen 17.10 ja muita päiviä ultraääniseurantaa varten joihin sit piti varata ajat omalta paikkakunnalta. Et nyt on aikataulutettu meijän elämä joulukuuhun asti. Tulee jännittävä ja pelottavakin loppu vuosi.
 
Angervolle oikein paljon onnea plussasta. Ilouutiset tuo aina toivoa myös meille muille! Toivon todella, että kaikki menee hyvin ja onneksi pääset sinne ultraan pian. [:)][:)]

Nyt tulee oman pahan olon purkamista... Mullahan tuli tänään täti ja yk 10 pyörähti. Kiitos muuten Tatjuskalle ja Tiisalle pahoitteluista. [:)] Samana päivänä olin juhlissa, joissa vieraana kaksi viimeisillään raskaana olevaa naista. Lisäksi serkkuni ilmoitti odottavansa kaksosia. Ollaan tuon mun serkun kanssa menty viime kesänä molemmat naimisiin... Ainoastaan te naiset täällä osaatte varmaan kuvitella millaiset morkkikset mulle tuli noiden juhlien jälkeen. Vaikka osaankin iloita muiden puolesta, niin silti sitä näkee oman tilanteen jotenkin entistä pahemmalta. Perhana ku olis tiennyt tämän olevan näin vaikeaa, niin olisin jättänyt jo ajat sitten ne pillerit sinne apteekkiin!! [:@]
 
Angervo IHAN MIELETTÖMÄT ONNIHALIT!!! <3 Tällä palstalla on positiivinen vaikutus [:D][;)]
 
Tiisa, hmph, persanan täti [&o]. No mutta onneksi suunnitelma on valmiina ja eikun toteuttamaan! Mikäs sen parempaa kuin lopettaa vuosi plussaan [:)]. Tätä toivon teille erittäin paljon!
 
Ameli, toi on just tollasta! Mulle tehdään ihan samaa, mutta mä yleensä tokasen jotain yhtä turhaa takas, et "ei meillä ilmeisesti vielä olla harjoiteltu tarpeeksi" tai "kuka niillä lapsilla mitään tekee kun on näissä työkavereissakin jo kestämistä" tai usein käyttämäni: "vihjaatko sä että mun pitäs lihoa vai?". Ja vielä täti siihen päälle ni avot [&o]. Ei pitäs ottaa noita niin itteensä, mutta tiiiiiiiiän todellakin miten teksis mieli sanoa jotain enemmän siihen suuntaan mitä oikeesti tarkottaa: pidä pääs lehmä, kyllä meillä tehdään kaikki sen eteen. Sit vielä nää raskautuneet ja muut... Noh, mutta jos TÄÄ KIERTO OLIS TEILLE SE!!!!!
 
saana_85, auts auts auts, paha ristiriita [8|]. Pitäs olla toisen puolesta onnellinen, mutta ei oikein pysty... ootko siis tosiaan päättänyt, että et lähde mukaan viikkoasujaksi? Tai ainakin jokatoinenviikko asujaksi? Siis en tietenkään teidän tilannetta tiedä, mutta ei se Espoo niin paha paikka ole. Talvi menee todella nopsasti ohi ja täällä pääkaupunkiseudulla riittää kyllä sitä metsää ja mantua jos pelkää että on pelkkää asfalttia vastassa [;)].
 
OMAA: Ei kai mitään, dpo palttiarallaa 13 ja pienen pieni veriviiru pyyhkiessä. Tää tästä enää puuttuu et rupee tiputtelemaan [8D]. Mulla on ollu luteaalivaihe sen 16 päivää joka kierrossa tähän mennessä, joten nyt jos laskee ni sehän tempun teki. Toivottavasti nyt ei huomenna ala kierto alusta, koska silloin on pikkasen kiirus ehtiä hakea lääkkeet sitä munisten kasvatusoperaatiota varten.
 
 
Takaisin
Top