Hei vaan kaikille!
Mixuliini: Kiitos tsempityksistä. Siellä alkaakin jo h-hetki lähestyä. Tsemppiä vaan viimeisillekin viikoille. Kohta teillä on se kauan odotettu oma nyytti. <3
SaPaRo: Tervetuloa joukkoon. Jääköön vierailusi lyhyeksi.
Toivottavasti clomit tuo teille plussan. Ihanan nopeasti teillä asiat etenee, mutta niinhän se pitääkin olla yksityisellä. Me ollaan menossa tutkimuksiin julkiselle puolelle ja kyllä tämä odottaminen on välillä hermoja raastavaa. Rahatilanne on vaan sen verran nihkeä ettei taida olla vaihtoehtoja. Onneksi meillä kuitenkin alkaa odotus olla lopuillaan ja maaliskuun alussa päästään tutkimukset aloittamaan kunnolla. Tuo on niin totta tuo käymistilassa eläminen. Joskus jopa toivoo, että tietäisi varmuudella ettei biologisesti omia lapsia voi saada. Sitten voisi alkaa suunnitella elämää siltä pohjalta. No joo, ne on niitä pahimpia aallon pohjia, kun sellaista toivoo. Kyllä sitä vielä haluaa jaksaa toivoa ja yrittää raskautumista. Välillä sitä vaan väsyy siihen, että aina joutuu pettymään... Tämä palsta on välillä hieman hiljainen, mutta ehkä se johtuu siitä, että kun tarpeeksi kauan on yrittänyt ja pettynyt, niin haluaa edes välillä yrittää unohtaa tämän kaiken. Täytyy kyllä tunnustaa, että ainakaan itse en ole koskaan onnistunut siinä kovin hyvin...
Örkki ja
Niian: Molemmille hurjasti tärppionnea tälle vuodelle.
Catriona: Varmasti on ollut sulattelemista ja edessä olevat haasteet mietityttää. Mutta kun teillä on noin hyvin apujoukkoja tarjolla, niin kyllä te selviätte.
Ja teitä varmaan raskauden ajankin seurataan paljon tiiviimmin...
ON: Kävin sitten viime torstaina verikokeessa. Pari putkea otettiin ja vaikka mun mielestä se näytteen ottaminen meni ihan nätisti, niin mun kyynertaive on kyllä aika hurjan näköinen.
Nyt on sitten hoidettu kaikki se mitä pitää ennen ensimmäistä lääkärikäyntiä hoitaa. Nyt vaan odotellaan sitä tulevaa aikaa.
Tänään oltiin yhden pienen tytön ristiäisissä. Mukavat juhlat oli ja itselläkin oli ihan hyvä mieli lähes koko ajan. Ihania pienokaisia ja yksi vauvamasukin nähtiin. Hieman pääsi yllättämään, kun yksi puolivuotias lykättiin mullekin syliin. Olihan se mukavaa ja onneksi oli iloinen lapsonen, joka viihtyi hyvin munkin sylissä.
Ainoa hetki, jolloin vähän oli tukala olla, oli se, kun meiltä (taas kerran) kysyttiin, että koskas te aiotte hankkia lapsia. Se on niitä kysymyksiä, joihin ei jaksaisi keksiä vastauksia. Ei niitä lapsia noin vaan hankita. Tuntuu kyllä, että suurin osa lähisuvusta aavistaa tämän meidän tilanteen, koska kyllähän me niitä sukulaisten lapsosia hellitään yms., mutta omia ei ole. Toivottavasti jonain päivänä on, mutta enpä usko, että tämä lapsettomuus koskaan kokonaan unohtuu... Luin tuossa joulun aikaan kirjan Ei kenenkään äiti ja se sai kyllä silmät kyyneliin. Jäi sellainen olo, että aika helpolla sitä on ainakin vielä päässyt ja kyllä tästä kaikesta selviää vaikka tulevaisuudessa kävisi miten tahansa. Mulla on hyvä mies ja hyvä olla sen kanssa. Lapsi olisi ihana asia, mutta voisin opetella myös nauttimaan siitä mitä mulla jo on. Kaksinkin voi olla ihan hyvä. Vielä tosin en suostu luovuttamaan lapsihaaveen suhteen.