Pelot ja huolet

Me saatiin esikoisen aikana neuvolan kautta yhteys vauvaperhetyöhön, josta kävi perhetyöntekijä meillä kotona jokusen kerran. Tykkäsin kovasti, harmi kun sama työntekijä ei ilmeisesti enää ole töissä siellä. Sain häneltä henkisesti tosi paljon tukea, ja hän kävi vauvan kanssa ulkoilemassa tai muuta niin että sain vaan hengähtää. Varsinkin useamman lapsen kanssa tällainen on varmasti yksi hyvä vaihtoehto, jota kannattaa hyödyntää jaksamisen apuna. Perhetyö on ihan kaikkia varten ketkä tarvitsee arjessa tukea tai niitä apukäsiä joskus :) moni pelkää ehkä näistä jotain leimautumista tai lastensuojelumerkintöjä, mikä on turha huoli ihan normaalissa perhetyössä.
 
Mietityttää nyt sellainen kun mun oireet on todella paljon rauhoittuneet,rinnat edelleen turvoksissa mutta ei läheskään niin kipeät kuin viime viikkoina,lisäksi pahoinvointi ja loputon väsymys melkein kadonneet.
Todella stressaavaa kun tätä Oikein alkaa mielessään pyörittelemään..varhaisultraan en ole menossa kun ajattelin että sinnillä odotan sinne NT-ultraan,mutta nyt oon kyllä alkanut miettimään että pitäiskö sittenkin oman mielenrauhan vuoksi...Viikkoja nyt 8+4.
 
Mä oon aina mielemeauhan kannalla jos vaan on mahdollisuus. Mutta täytyy myös muistaa että jossainkohtaa oireet rauhoittuvat ilman että mitään on vialla.
 
Mietityttää nyt sellainen kun mun oireet on todella paljon rauhoittuneet,rinnat edelleen turvoksissa mutta ei läheskään niin kipeät kuin viime viikkoina,lisäksi pahoinvointi ja loputon väsymys melkein kadonneet.
Todella stressaavaa kun tätä Oikein alkaa mielessään pyörittelemään..varhaisultraan en ole menossa kun ajattelin että sinnillä odotan sinne NT-ultraan,mutta nyt oon kyllä alkanut miettimään että pitäiskö sittenkin oman mielenrauhan vuoksi...Viikkoja nyt 8+4.

Feel you. Ihan sama täällä! Ihan kun ei ois raskaana.. Paitsi nukkuminen edelleen jotenki tosi heikkoa. Ens viikolla ois varhaisultra..

Täällä ollut kamala stressi ja suru, kun jouduin eilen lopettaa 7v koirani. Pelkään että kaikki tää stressi ja ahdistus on saanut vaikka raskaudenkin keskeytymään :arghh::sorry:
 
Onpa kurja tilanne. Rakkaasta lemmikistä luopuminen on aina iso suru, vaikka se väistämätöntä onkin :sorry:

Olen ymmärtänyt, ettei keskenmenoa kuitenkaan voi oikein itse aiheuttaa, jos vaan elää suunnilleen terveellisesti. Valitettavasti se tulee jos on tullakseen. Itsellänikin on kyllä taipumusta huolestua heti, kun oireet lievenevät. Pitää yrittää vaan pitää mielessä, että raskaus on yksilöllinen asia ja oireiden vaihtelu ja täysi oireettomuuskin on yleensä normaalia. Onneksi pääset pian ultraan saamaan selkeyttä tilanteeseen. Tsemppiä sulle :Heartred
 
Ehkä helpottaa jos yrittää muistaa, että varsinkin varhaiset keskenmenot yleensä johtuu siitä, että alkiossa/sikiössä on jotain vialla, eli ei olisi elinkelpoinen pidemmän päälle. Vaikka se siinä hetkellä pahalta tuntuu kuitenkin. Ja tosiaan itse tässä vaiheessa ei keskenmenoa voi aiheuttaa, vaikka varmasti huolettaa ja mietityttää. Oireetkin ja niiden voimakkuus voi vaihdella. Tsemppiä kaikille :Heartred
 
Verta. :sad001 Ja samanlainen tunne mahassa, kuin olis jatkuva harjoitussupistus käynnissä. Ei siis mitenkään kipeää ota, mutta hankala olo. Onpa ahdistavaa. Neuvolassakin puhelin tältä päivältä jo kiinni. Ja eihän se nyt mitään auttais sinne soitellakaan, kun ei tälle mitään voi. Pitää vaan seurailla tilannetta ja yrittää ottaa rauhassa. :sad001
 
Voi kurjuus, veri ei koskaan ole kiva asia, vaikka yllättävän usein onkin harmitonta. Toivottavasti siellä olisi ihan harmitonta vuotoa. :Heartred
 
Verta. :sad001 Ja samanlainen tunne mahassa, kuin olis jatkuva harjoitussupistus käynnissä. Ei siis mitenkään kipeää ota, mutta hankala olo. Onpa ahdistavaa. Neuvolassakin puhelin tältä päivältä jo kiinni. Ja eihän se nyt mitään auttais sinne soitellakaan, kun ei tälle mitään voi. Pitää vaan seurailla tilannetta ja yrittää ottaa rauhassa. :sad001

Varmasti säikäyttää, selviskö tänään syytä?
 
Moikka. Käytiin tänään pitkään odotetussa np-ultrassa. Oltiin käyty viikolla 7 varhaisultrassa lääkkeellisen raskauden vuoksi.

Tänään ensin kaikki näytti hyvältä, pieni vipelsi, heilutteli jalkojaan ja pää, sydän näyttivät juuri kuin pitääkin. Mutta, sitten kätilö alkoi tsuumailemaan tarkemmin niskaturvotusta, joka olikin lopuksi 3.9.. Verikokeiden ja turvotuksen perusteella saimme riskin T21 1:31, T18 1:93 ja T13 1:46..

Olin ihan kauhusta kankeana ja aloin vaan itkeä ja mies yritti vieressä lohduttaa. Hoitaja painotti, ettei välttämättä ole mitään, mutta kun riski on, niin laittoi ajan 17.3 lapsivesi tutkimuksiin. Sinne asti voimme miettiä, haluammeko testiin. Jännittää tosi paljon, kun piikki laitetaan läpi vatsan. Onko jollain kokemuksia tästä? Tai ylipäätään millaisia kokemuksia kromosomipoikkeavuuksista on? :anyone
 
Eikä teille tarjottu NIPT testiä?? Se otetaan äidin verestä eikä aiheuta mitään riskiä sikiölle...

Harmi että tuli vain lisää huolta, toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin loppujenlopuksi.
 
Multa on otettu istukkanäyte, joka tehdään käsittääkseni samalla tavalla kuin tuon lapsivesinäyte, voidaan vaan ottaa aiemmin. Odotin jotain paljon pahempaa, hyvin kyllä varoiteltiin että voi tältä ja tältä tuntua, mutta ei ollut minusta ollenkaan paha. Vähän tietysti tuntui se pisto ja kun sitä näytettä otettiin, mutta tuo lapsivesinäyte voinee olla helpompi kun siinä ei kudokseen mennä niinkuin istukkanäytteessä? Näytteen oton jälkeen hieman supisteli, mutta rauhottui aika nopsaan.

Pahintahan noissa tilanteissa on se odottelu, tsemppiä ja mulle voi laittaa myös yksityisviestiä jos haluat asiasta kysellä/keskustella. Meille oli selvää, että otetaan näyte vaikka siinä periaatteessa on se pieni keskenmenon riski, onkohan prosentin luokkaa. Meillä toki tuloksena oli raskauden keskeytys, mutta toivotaan että teillä on iloisempi lopputulos, meillä oli riskiluvutkin kyllä huonommat kuin teillä, nuohan ei vielä hirveän pahat ole :)

Eikä teille tarjottu NIPT testiä?? Se otetaan äidin verestä eikä aiheuta mitään riskiä sikiölle...

Harmi että tuli vain lisää huolta, toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin loppujenlopuksi.

Kun niskaturvotus on yli tietyn rajan, olikohan 3,5, prosessi on aina lähtökohtaisesti suoraan noihin istukka/lapsivesinäyte, eikä niptiä välttämättä tarjota ollenkaan. Toki sen varmaan halutessaan saa, mutta voi olla että sekin hälyttää noilla tiedoilla jolloin joutuu vain odottamaan ”turhaan” pari viikkoa ylimääräistä.. Ja turvotukseen voi olla muitakin syitä kuin kromosomit jolloin tarkemmat tutkimukset tämän osalta voi olla paikallaan ja tehdään yleensä sikiötutkimusyksikössä. :)
 
Miten te, joilla on hyvin suppea tukiverkosto? Mistä voisi kysella apua tarvittaessa? Käytännössä ainoa henkilö on puolison äiti joka voi auttaa jos töiltään pystyy? Vähän mietityttää.... En kuulu facebookkiin, mutta olisiko syytä liittyä että jos vaikka vertaisista saisi apua. Välillä saattaa olla terapia käyntejäkin ja olisi kiva, jos lapsen saisi siksi aikaa jollekin hoitoon.
 
Eikä teille tarjottu NIPT testiä?? Se otetaan äidin verestä eikä aiheuta mitään riskiä sikiölle...

Harmi että tuli vain lisää huolta, toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin loppujenlopuksi.

Ei ollut meille mahdollinen kätilön sanojen mukaan.. Olisin tietenkin mieluummin sen ottanut, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut :/
 
Okei, Daiya olikin hyvin tuohon vastannut. :Heartred

Joo tää ei ihan niin yleistä tietoa vissiin oo, kun meidän neuvolan terkkakin kyseli että niin meette NIPTiin nyt, kun kävin ultran keskussairaalalla ja soittelin tuloksista. Niin mun piti sillekin selventää että ei kun suoraan eteenpäin :bookworm:
 
Miten te, joilla on hyvin suppea tukiverkosto? Mistä voisi kysella apua tarvittaessa? Käytännössä ainoa henkilö on puolison äiti joka voi auttaa jos töiltään pystyy? Vähän mietityttää.... En kuulu facebookkiin, mutta olisiko syytä liittyä että jos vaikka vertaisista saisi apua. Välillä saattaa olla terapia käyntejäkin ja olisi kiva, jos lapsen saisi siksi aikaa jollekin hoitoon.

Kysy neuvolasta. Sieltä voi saada tarvittaessa apua kotiin ja lastenhoitoon. :)
 
Meidän kunnassa on seurakunnalla perhetyöntekijä joka käy 5 kert ilmaiseksi. Sitten on lasten kotipalvelu josta saa maksua vastaan hoitajan kotiin pariksi tunniksi. Neuvolasta ja perheneuvolasta lähtisin itse kyselemään. Perheneuvola on siis sosiaalipuolen ennaltaehkäisevää työtä. Me ollaan sieltä saatu uniohjausta ja keskusteluapua.
 
Kysy neuvolasta. Sieltä voi saada tarvittaessa apua kotiin ja lastenhoitoon. :)

Juuri näin, neuvolasta voi saada apua.
Meillä perhetyöstä kävi esittelemässä apumahdollisuuksiaan kun vauva oli vielä pieni, sanoi hän esimerkkinä hoitoapuun myös sen, jos mun tarvisi mennä vaikka hammaslääkäriin, niin siksi aikaa voi tulla katsomaan lapsia. Sen lisäksi, että muutenkin voi tarvittaessa pyytää apua kotiin (niin että joku tulee vaikka ulkoilemaan lapsen kanssa ja voisi itse levätä). :happy:
Lisäksi täällä ainakin seurakunta taitaa järjestää lähes viikottain ilmaista hoitoapua, se kyllä taitaa olla vähän isommille kuin ihan vauvoille täällä, olikohan 1v eteenpäin? Mutta sekin vaihtoehto kannattaa selvittää. Mutta neuvolasta ku kysyy, niin he varmasti osaa kertoa suuren osan hoitomahdollisuuksista.
 
Ai niin sitten joskus oli ainakin lapsiparkkeja joihin pysty jättämään max kolmeksi tunniksi kerrallaan lapsen. Yleensä oli joku arkipäivä ja viikonloppu ja hoitopaikkana läheinen päiväkoti tai koulu. Harkitsin itse sitä mutta ei tullut kuitenkaan käytettyä. Ikärajoista en muista, mutta ei ne ihan hirveen korkeita ollu. Vissiin jo vuodenkin ikäisiä pysty viemään. Niihi piti kai ennalta kertoa jos oli viemässä pienempää lasta että saivat hoitajat varattua. Ilmanen myös.
 
Takaisin
Top