Pelot ja huolet

[Nuppis90]

Mulla on nyt viikkoja 8+2. Nopeat asennonvaihdot sängyssä jätai ylösnoustessa vihlasee alavatsalle ja tuntuu munasarjoissa?? välillä vihlontaa. Välillä tuntuu lievää paineentunnetta ja turvonnutta oloa.
Lisännyt huolestuneisuutta viime päivinä nämä. Vuotoja ei ole ollut.
Jollain kokemusta vastaavasta? Varhaisultra oli 7+0 ja kaikki oli ok. Nt ultra 12+0 viikolla.

 

[Rinttastiina]

Mulla on nyt viikkoja 8+2. Nopeat asennonvaihdot sängyssä jätai ylösnoustessa vihlasee alavatsalle ja tuntuu munasarjoissa?? välillä vihlontaa. Välillä tuntuu lievää paineentunnetta ja turvonnutta oloa.
Lisännyt huolestuneisuutta viime päivinä nämä. Vuotoja ei ole ollut.
Jollain kokemusta vastaavasta? Varhaisultra oli 7+0 ja kaikki oli ok. Nt ultra 12+0 viikolla.

Kaikenlaiset pienet kivut ja tuntemukset kohdussa kuuluvat raskauteen ja kertovat kohdun kasvusta. Ei huolta siis

Muoks. Itselläni kaikenlaisia vihlasuja, paineentunnetta ja nipistelyä päivittäin ollut oikeastaan plussauksesta saakka.
Luin jostain että munasarjat on tosi turvoksissa nyt ja kipuilevat siksi.

 

[Daiya]

Mulla on nyt viikkoja 8+2. Nopeat asennonvaihdot sängyssä jätai ylösnoustessa vihlasee alavatsalle ja tuntuu munasarjoissa?? välillä vihlontaa. Välillä tuntuu lievää paineentunnetta ja turvonnutta oloa.
Lisännyt huolestuneisuutta viime päivinä nämä. Vuotoja ei ole ollut.
Jollain kokemusta vastaavasta? Varhaisultra oli 7+0 ja kaikki oli ok. Nt ultra 12+0 viikolla.

Kasvukipuja ne varmaankin on, paikat löystyy ja kohtu kasvaa ja tosiaan munasarjatkin voi ilmeisesti kipuilla tässä vaiheessa kovastikin. Eli sellanen paineentunnekin on minusta ihan normaalia vaikka se kohtu sinällään ei iso vielä olekaan. Itsellä kans jos nousee vähän huonosta asennosta saattaa vihlaista ikävästi, pitää vaan sitte istahtaa takas ja koittaa uudestaan hetken päästä. Tulee melkein päivittäin näitä eli tosiaan uskoisin että voit ihan huoletta olla :) Tsemppiä kipuilujen kanssa!

 

[Isabelle]

Onneksi täällä on vertaisia . Alavatsan kivut välillä huolettaa, vaikka tiedän, että ne kuuluu asiaan. Helpottaa, kun lukee muillakin olevan niitä. Mulla oli kaksi keskenmenoa ennen esikoista ja ne tietysti koko ajan takaraivossa. Täytyy vaan koittaa elellä mahdollisimman rennoin mielin.

 

[Iinamarika]

Aamulla verta pyyhkiessä... Sellasta vaaleenpunasta

 

[Grin]

Aamulla verta pyyhkiessä... Sellasta vaaleenpunasta

Jos ei kipuja, eikä rajumpaa vuotoa, en lähtis huolestumaan! Sain itse kuulla lääkärissä että vuodot suht yleisiä. Kipuun reagoisin itse herkemmin nyt. Tsemppiä sinulle!

 

[Rinttastiina]

Aamulla verta pyyhkiessä... Sellasta vaaleenpunasta

Mitkä viikot sulla on? Jos osuisi menkkojen kanssa yhteen niin voisi olla sitä. Pieni vuoto on alkuraskaudessa normaalia jos siihen ei liity kipua, jos vuoto jatkuu niin sitten se voi jo olla vakavampaa

 

[Iinamarika]

Mitkä viikot sulla on? Jos osuisi menkkojen kanssa yhteen niin voisi olla sitä. Pieni vuoto on alkuraskaudessa normaalia jos siihen ei liity kipua, jos vuoto jatkuu niin sitten se voi jo olla vakavampaa

Viikot pitäisi olla 7+1 nytten ja ei onneks oo kipuja nyt ollu toivottavasti ei tulekkaan eikä vuoto voimistu mut säikäytti silti

 

[Rinttastiina]

Viikot pitäisi olla 7+1 nytten ja ei onneks oo kipuja nyt ollu toivottavasti ei tulekkaan eikä vuoto voimistu mut säikäytti silti

Ihan varmasti säikäytti Toivottavasti oli harmitonta!

 

[Lintunenn]

Täällä vähän erilaisia pelkoja ja huolia. Meillä on esikoinen 5/20, jota yritettiin reilu puolisen vuotta. Nyt jätettiin ehkäisy pois ajatuksella, että raskautuminen tulee varmasti viemään vielä aikaa kun kuukautiskierto ei ole säännöllinen, imetän vielä esikoista. Nyt sitten kävikin niin, että plussasin. Ja olen aivan pakokauhun partaalla. En ollut valmistautunut henkisesti näin nopeaan plussaan ja itkenyt nyt monta iltaa miten tullaan pärjäämään kahden alle kaksivuotiaan kanssa. Pelkään eniten, että pieni esikoinen joutuu kasvamaan ”isoksi” liian nopeasti, ja etten pysty nauttimaan esikoisen kasvamisesta saati sitten uuden tulokkaan vauvavuodesta. Huono mieli on siitäkin, että päällimmäisenä tunteena ei olekaan onni ja ilo. Pahoittelen ja ymmärrän kyllä, mikäli joku tästä viestistä loukkaa mielensä. En tiedä mitä ajatella.

 

[Rinttastiina]

Täällä vähän erilaisia pelkoja ja huolia. Meillä on esikoinen 5/20, jota yritettiin reilu puolisen vuotta. Nyt jätettiin ehkäisy pois ajatuksella, että raskautuminen tulee varmasti viemään vielä aikaa kun kuukautiskierto ei ole säännöllinen, imetän vielä esikoista. Nyt sitten kävikin niin, että plussasin. Ja olen aivan pakokauhun partaalla. En ollut valmistautunut henkisesti näin nopeaan plussaan ja itkenyt nyt monta iltaa miten tullaan pärjäämään kahden alle kaksivuotiaan kanssa. Pelkään eniten, että pieni esikoinen joutuu kasvamaan ”isoksi” liian nopeasti, ja etten pysty nauttimaan esikoisen kasvamisesta saati sitten uuden tulokkaan vauvavuodesta. Huono mieli on siitäkin, että päällimmäisenä tunteena ei olekaan onni ja ilo. Pahoittelen ja ymmärrän kyllä, mikäli joku tästä viestistä loukkaa mielensä. En tiedä mitä ajatella.

Hei ihan ymmärrettävä huoli. Kyllä täällä saa kaikista huolista puhua. Ehkä konkreettisena neuvona antaisin että opettele ottamaan apua vastaan. Neuvolassa jo puhuisin näistä ajatuksista ja saisit tukea jo raskausaikana.

Meillä on esikoisella vaikea refluksia ja mun suurin pelko on saada toinen refluksilapsi. Suurempi oli kaksoset mutta se osoittautui turhaksi, vain yksi on kyydissä. En tiedä miten jaksan toisen vauvavuoden refluksin kanssa jos esikoinen oireilee edelleen silloin. Toisaalta tiedän nyt oireet ja osaan hakea apua eikä tilanne ehkä pääse niin huonoksi kuin esikoisen tilanne aikanaan...

 

[k3ttu]

Täällä vähän erilaisia pelkoja ja huolia. Meillä on esikoinen 5/20, jota yritettiin reilu puolisen vuotta. Nyt jätettiin ehkäisy pois ajatuksella, että raskautuminen tulee varmasti viemään vielä aikaa kun kuukautiskierto ei ole säännöllinen, imetän vielä esikoista. Nyt sitten kävikin niin, että plussasin. Ja olen aivan pakokauhun partaalla. En ollut valmistautunut henkisesti näin nopeaan plussaan ja itkenyt nyt monta iltaa miten tullaan pärjäämään kahden alle kaksivuotiaan kanssa. Pelkään eniten, että pieni esikoinen joutuu kasvamaan ”isoksi” liian nopeasti, ja etten pysty nauttimaan esikoisen kasvamisesta saati sitten uuden tulokkaan vauvavuodesta. Huono mieli on siitäkin, että päällimmäisenä tunteena ei olekaan onni ja ilo. Pahoittelen ja ymmärrän kyllä, mikäli joku tästä viestistä loukkaa mielensä. En tiedä mitä ajatella.

Ymmärrän tunteesi, meillä samankaltainen tilanne esikoisen ja nuoremman kanssa.
Mulla raskautumista hankaloittava PCOS ja esikoista yritettiin yli 1,5 vuotta ennen kuin tärppäsi pysyvä kaveri kiinni, sitä ennen kaksi km.
Toiselle annettiin mahdollisuus tulla piankin, koska tiedettiin, että raskautumisessa voi mennä helposti vaikka se samainen 1,5 vuotta, ellei pidempäänkin. Toinen päättikin tulla paljon nopeammin, ja tietenkin hän oli ehdottoman haluttu ja toivottu, mutta samalla iski paniikki pienestä ikäerosta, ja juuri noista samoista asioista mitä nyt pohdit. Tarkkaa ikäeroa en tänne halua laittaa mutta selkeästi alle 1,5v.

Pärjättiin lopulta hyvin, rankkaakin se oli tietenkin, ja nyt nuo on ihan paita ja peppu. Oli se ehdottomasti kaiken sen arvoista, etenkin kun katson heitä nyt.

 

[Lintunenn]

Ymmärrän tunteesi, meillä samankaltainen tilanne esikoisen ja nuoremman kanssa.
Mulla raskautumista hankaloittava PCOS ja esikoista yritettiin yli 1,5 vuotta ennen kuin tärppäsi pysyvä kaveri kiinni, sitä ennen kaksi km.
Toiselle annettiin mahdollisuus tulla piankin, koska tiedettiin, että raskautumisessa voi mennä helposti vaikka se samainen 1,5 vuotta, ellei pidempäänkin. Toinen päättikin tulla paljon nopeammin, ja tietenkin hän oli ehdottoman haluttu ja toivottu, mutta samalla iski paniikki pienestä ikäerosta, ja juuri noista samoista asioista mitä nyt pohdit. Tarkkaa ikäeroa en tänne halua laittaa mutta selkeästi alle 1,5v.

Pärjättiin lopulta hyvin, rankkaakin se oli tietenkin, ja nyt nuo on ihan paita ja peppu. Oli se ehdottomasti kaiken sen arvoista, etenkin kun katson heitä nyt.

Kiitos Rinttastiina ja k3ttu vastauksistanne ja myötätunnostanne, se lämmittää todella ihanaa, että kivikkoisen polun jälkeen saitte kaksi upeaa ihmettä syliinne! Ja juurikin niinkuin sanoit, vaikka tämäkin vauva on toivottu ja tervetullut, niin tällä hetkellä päällimmäisenä tunteena on vain äärimmäinen ahdistus. Ja ihana kuulla, että lopulta kaikki meni kuitenkin niin hyvin kuin tuossa tilanteessa voi mennä!

Ja @Rinttastiina , tuo neuvo oli äärimmäisen tärkeä. Minun pitää todella opetella ottamaan apua vastaan. Tämä meidän esikoinen on ollut niin ”helppo” (jos näin voi muotoilla) vauva, että mitään erityistä apua arkeen ei olla edes kaivattu. Tilannehan meillä on, että meille läheisemmät isovanhemmat asuvat todella kaukana.

Noh, onneksi tässä on aikaa sulatella uutista. Pakko vain luottaa, että asiat tulevat kyllä sujumaan jotenkin päin, vaikka rankkaa tulee olemaan.

 

[Rinttastiina]

Kiitos Rinttastiina ja k3ttu vastauksistanne ja myötätunnostanne, se lämmittää todella ihanaa, että kivikkoisen polun jälkeen saitte kaksi upeaa ihmettä syliinne! Ja juurikin niinkuin sanoit, vaikka tämäkin vauva on toivottu ja tervetullut, niin tällä hetkellä päällimmäisenä tunteena on vain äärimmäinen ahdistus. Ja ihana kuulla, että lopulta kaikki meni kuitenkin niin hyvin kuin tuossa tilanteessa voi mennä!

Ja @Rinttastiina , tuo neuvo oli äärimmäisen tärkeä. Minun pitää todella opetella ottamaan apua vastaan. Tämä meidän esikoinen on ollut niin ”helppo” (jos näin voi muotoilla) vauva, että mitään erityistä apua arkeen ei olla edes kaivattu. Tilannehan meillä on, että meille läheisemmät isovanhemmat asuvat todella kaukana.

Noh, onneksi tässä on aikaa sulatella uutista. Pakko vain luottaa, että asiat tulevat kyllä sujumaan jotenkin päin, vaikka rankkaa tulee olemaan.

Meillä on myös 2h ajomatkan päässä lähimmät isovanhemmat. Meillä kävi seurakunnan perhetyöntekijä joka oli lapselle tuttu vauvakerhosta. Meidän kunnassa on myös lapsiperheiden kotipalvelu jonka käynnit ovat maksullisia. Neuvolasta kannattaa ihan suoraan kysyä että mitä apua meidän on mahdollista saada. Meillä perhetyöntekijä kävi vaunulenkillä vauvan kaa jolloin itse nukuin. Silloin tietysti voisi myös viettää laatuaikaa esikoisen kanssa.

 

[Wizzie]

Kyllä tänne kaikenlaiset huolet mahtuu mukaan

Vaikka meillä ei pientä ikäeroa lasten välille ole tulossa, oon myös miettinyt kovin millaista se arki tulee olemaan kahden lapsen kanssa, miten opin suhtautumaan siihen välttämättömään riittämättömyyden tunteeseen kun joku joutuu joka tapauksessa odottamaan vuoroaan, eikä moneen paikkaan repeä samaan aikaan. Kai sitä pitää luottaa että itsekin kasvaa vanhempana ja ihmisenä siinä lasten kanssa

Toivon, että kukin saa omaan tilanteeseen sopivaa konkreettista tukea myös neuvolan kautta!

 

[k3ttu]

Kiitos Rinttastiina ja k3ttu vastauksistanne ja myötätunnostanne, se lämmittää todella ihanaa, että kivikkoisen polun jälkeen saitte kaksi upeaa ihmettä syliinne! Ja juurikin niinkuin sanoit, vaikka tämäkin vauva on toivottu ja tervetullut, niin tällä hetkellä päällimmäisenä tunteena on vain äärimmäinen ahdistus. Ja ihana kuulla, että lopulta kaikki meni kuitenkin niin hyvin kuin tuossa tilanteessa voi mennä!

Ja @Rinttastiina , tuo neuvo oli äärimmäisen tärkeä. Minun pitää todella opetella ottamaan apua vastaan. Tämä meidän esikoinen on ollut niin ”helppo” (jos näin voi muotoilla) vauva, että mitään erityistä apua arkeen ei olla edes kaivattu. Tilannehan meillä on, että meille läheisemmät isovanhemmat asuvat todella kaukana.

Noh, onneksi tässä on aikaa sulatella uutista. Pakko vain luottaa, että asiat tulevat kyllä sujumaan jotenkin päin, vaikka rankkaa tulee olemaan.

Juuri niinkuin viimeiseksi kirjoitit, asiat tulee sujumaan, tavalla tai toisella. Varmasti tulette pärjäämään, ja matalalla kynnyksellä pyydätte apua. :) On hyvä kuitenkin aina puhua huolista ja peloista, harvoin ne vaikenemalla poistuu, ainakaan kokonaan.
Vanhemmuus on rankkaa, ja se on koska tahansa ok sanoa niin, oli tilanne mikä hyvänsä. Aina ei ole kivaa tai jaksa, vaikka lapsi/lapset on todella toivottuja ja rakkaita.
Äläkä pode huonoa fiilistä tunteistasi! Ne kertoo että olet ihminen ja että huolehdit jo nyt tulevasta pienestä sekä esikoisesta ja heidän molempien hyvinvoinnista.

Yllä tuli puhe tuosta riittämättömyydestä, se on kyllä sellainen tunne, joka on ollut ensimmäisen lapsen syntymästä asti vahvasti läsnä. Ja tulee varmaan olemaan vielä pitkään... Aina...?

Meillä arki kahden pienen kanssa lähti yllättävän nopeasti rullaamaan omilla urillaan. Nopeasti tuli ne tavat ja rutiinit, joilla homma toimi kaikista sujuvimmin. Rutiinit, meillä ne helpotti arkea. Toki rutiineja oli jo esikoisen ajalta, nuorempi sujahti hyvin mukaan niihin, vaikka olin lievästi sanottuna paniikissa, kun tajusin että mies palaa töihin ekan parin viikon jälkeen ja jään siis yksin kotiin...

Ja nyt sitten täällä hermoilen miten kolmas tähän pyörään sitten kiepsahtaa mukaan. Välillä panikoin, välillä mietin että hyvin se varmasti menee. Mutta pelottaa täälläkin jälleen. Onnellinen ja paniikissa.

 

[Jam&Spoon]

Juuri niinkuin viimeiseksi kirjoitit, asiat tulee sujumaan, tavalla tai toisella. Varmasti tulette pärjäämään, ja matalalla kynnyksellä pyydätte apua. :) On hyvä kuitenkin aina puhua huolista ja peloista, harvoin ne vaikenemalla poistuu, ainakaan kokonaan.
Vanhemmuus on rankkaa, ja se on koska tahansa ok sanoa niin, oli tilanne mikä hyvänsä. Aina ei ole kivaa tai jaksa, vaikka lapsi/lapset on todella toivottuja ja rakkaita.
Äläkä pode huonoa fiilistä tunteistasi! Ne kertoo että olet ihminen ja että huolehdit jo nyt tulevasta pienestä sekä esikoisesta ja heidän molempien hyvinvoinnista.

Yllä tuli puhe tuosta riittämättömyydestä, se on kyllä sellainen tunne, joka on ollut ensimmäisen lapsen syntymästä asti vahvasti läsnä. Ja tulee varmaan olemaan vielä pitkään... Aina...?

Meillä arki kahden pienen kanssa lähti yllättävän nopeasti rullaamaan omilla urillaan. Nopeasti tuli ne tavat ja rutiinit, joilla homma toimi kaikista sujuvimmin. Rutiinit, meillä ne helpotti arkea. Toki rutiineja oli jo esikoisen ajalta, nuorempi sujahti hyvin mukaan niihin, vaikka olin lievästi sanottuna paniikissa, kun tajusin että mies palaa töihin ekan parin viikon jälkeen ja jään siis yksin kotiin...

Ja nyt sitten täällä hermoilen miten kolmas tähän pyörään sitten kiepsahtaa mukaan. Välillä panikoin, välillä mietin että hyvin se varmasti menee. Mutta pelottaa täälläkin jälleen. Onnellinen ja paniikissa.

Onnellinen ja paniikissa täälläkin mitä tapahtuu kun se kolmas tähän elämän tivoliin tulee mukaan.

Ekan ja toisen kanssa oli n 2v eroa ja alussa arki lähti sujumaan ihan hyvin. Vaavi nukkui alussa paljon joten esikoisen kanssa ehti touhuamaan. Ja hän auttoi paljon vauvan hoidossa, eikä vielä niin pienenä tajunnut olla mustis. Enempi näiden kans nyt on tekemistä . Ja pitää muistaa olla itselleen armollinen! Ja sallia tunteet (niitä ainakin alussa riittää kiitos imetyshormonien).

Itse kannan huolta kannan nyt siitä että, meillä on täällä huonot tukiverkot, isovanhemmat ja sirukset asuu kaukana. Että miten jaksan ja me jaksetaan miehen kanssa. Pitääkin alkaa tosissaan kartoittamaan mistä sais apua arkeen... Välillä tuntuu hulluudelta tehdä kolmas, vaikka aika itsemme kesken on jouduttu nämä kaksikin hoitamaan. Ja tähän päälle vielä tämä koronan tuoma lisäeristäytyminen. Hieman kateellinen olen tutuille joilla asuu siskot ja vanhemmat lähellä ja kanssakäyminen on tiivistä ja apu lähellä. Lisäksi olen ollut tosi huono saamaan äitikavereita uudelta paikkakunnalta . Aikuisiällä ystävystyminen on aika vaikeaa.

Tällä hetkellä tämä pahoinvointi tekee jotenki mielialaa apaattiseksi, ja tuntuu että se näkyy arjessa. En jaksa touhuta niin paljoa lasten kanssa, ja siitä tietysti tulee huono omatunto. Töissä tuntuu olevan jatkuva aivosumu. Tänki takia oma jaksaminen mietityttää tulevaisuudessa, jos nyt on jo näin kanttuvei. No mutta lasten kans oppii että "tää on vaan vaihe" ja menee ohi. Eiköhän tämä tästä valoistu kevättä kohdin.

 

[vispipuuro123]

Tännekkin tulossa alle 2v ikäero, ja asia mietityttää ja huolestuttaa kyllä enenevissä määrin.. Yritän kuitenkin pitää mielessä sen, että kaikilla ikäeroilla on ne hyvät ja huonot puolensa, ja asioilla on tapana järjestyä. :) Monesti myös käy mielessä, miten sitä pystyy rakastamaan toista yhtä paljon kuin tuota minun ainokaistani, mutta niin se vaan taitaa mennä, että rakkauden määrä ei mitenkään rajallinen asia ole laisinkaan.

 

[k3ttu]

Onnellinen ja paniikissa täälläkin mitä tapahtuu kun se kolmas tähän elämän tivoliin tulee mukaan.

Ekan ja toisen kanssa oli n 2v eroa ja alussa arki lähti sujumaan ihan hyvin. Vaavi nukkui alussa paljon joten esikoisen kanssa ehti touhuamaan. Ja hän auttoi paljon vauvan hoidossa, eikä vielä niin pienenä tajunnut olla mustis. Enempi näiden kans nyt on tekemistä . Ja pitää muistaa olla itselleen armollinen! Ja sallia tunteet (niitä ainakin alussa riittää kiitos imetyshormonien).

Itse kannan huolta kannan nyt siitä että, meillä on täällä huonot tukiverkot, isovanhemmat ja sirukset asuu kaukana. Että miten jaksan ja me jaksetaan miehen kanssa. Pitääkin alkaa tosissaan kartoittamaan mistä sais apua arkeen... Välillä tuntuu hulluudelta tehdä kolmas, vaikka aika itsemme kesken on jouduttu nämä kaksikin hoitamaan. Ja tähän päälle vielä tämä koronan tuoma lisäeristäytyminen. Hieman kateellinen olen tutuille joilla asuu siskot ja vanhemmat lähellä ja kanssakäyminen on tiivistä ja apu lähellä. Lisäksi olen ollut tosi huono saamaan äitikavereita uudelta paikkakunnalta . Aikuisiällä ystävystyminen on aika vaikeaa.

Tällä hetkellä tämä pahoinvointi tekee jotenki mielialaa apaattiseksi, ja tuntuu että se näkyy arjessa. En jaksa touhuta niin paljoa lasten kanssa, ja siitä tietysti tulee huono omatunto. Töissä tuntuu olevan jatkuva aivosumu. Tänki takia oma jaksaminen mietityttää tulevaisuudessa, jos nyt on jo näin kanttuvei. No mutta lasten kans oppii että "tää on vaan vaihe" ja menee ohi. Eiköhän tämä tästä valoistu kevättä kohdin.

Kuulostipa hämmentävän tutulta kirjoituksesi! Ennen toisen syntymää muutettiin todella kauas kaikista sukulaisista ja tutuista. Ja täällä ollaan sitten myös ilman tukiverkkoja hoidettu ja elelty kahden lapsen kanssa. Ystävystyminen on ollut täälläkin haastavaa. Ja kuinka toivoisin ajoittain isovanhempien ja sisarusten asuvan lähellä, tai edes muutaman tunnin matkan päässä.

Armollisuutta todellakin tarvitaan! Ja siihen haluan luottaa, että kun kahden pienen kanssa täällä pärjättiin ja pärjäsin, kyllä varmaan sen kolmannenkin kanssa tullaan pärjäämään, ikäeroakin kun on hieman enemmän kuin kahdella ensimmäisellä, jotka ovat myös hieman isompia jo. Vaikkakin toki yhä pieniä.

Lasten kanssa todellakin on oppinut, että vaiheita tulee ja menee jatkuvalla syötöllä. Aivan varmasti siellä valaistuu kevättä kohti! Paljon jaksamista sinulle, kirjoituksesi todellakin kolahti syvälle.

 

[k3ttu]

Tännekkin tulossa alle 2v ikäero, ja asia mietityttää ja huolestuttaa kyllä enenevissä määrin.. Yritän kuitenkin pitää mielessä sen, että kaikilla ikäeroilla on ne hyvät ja huonot puolensa, ja asioilla on tapana järjestyä. :) Monesti myös käy mielessä, miten sitä pystyy rakastamaan toista yhtä paljon kuin tuota minun ainokaistani, mutta niin se vaan taitaa mennä, että rakkauden määrä ei mitenkään rajallinen asia ole laisinkaan.

Kauniita ajatuksia, ja
Rakkaus tuntuu olevan vain kasvava ja lisääntyvä asia.