Parisuhde

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vimpa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Yölento sanoi:
Maatuska, entä jos et ajattele etukäteen, miten hankalaa on tulossa? Jos vaan nautit hetkestä? Nyt vauva ei itke, nyt on ihanaa. Jos vauva itkee, niin mietit, että varmasti saan vauvan rauhoittumaan, olen ennenkin saanut. Jos vauva itkee pitkään, olet ainakin läsnä ja yrität. Joskus olosuhteita ei voi muuttaa, mutta omia ajatuksia voi. Sillä on suuri merkitys jaksamiselle.
Click to expand...

Ehkä helpommin sanottu kuin tehty tämmöiselle melankoliaan taipuvaiselle pohdiskelijalle joka stressaa kaikkea mahdollista ja mahdotonta. :D
Meillä kämppä on ku pommin jäljiltä, mutta panostan kiiltäviin pintoihin sitten joskus tulevaisuudessa. Hyvä kun virta riittää täyttämään lasten tarpeet tällä hetkellä.

Miehet on ehkä vähän ohjelmoitu tuollai että ei välttämättä hoksu pelaa että se äiteenkin tarttee aikansa siihen syömiseen ja ittensä laittamiseen.
Ite eilen otin lämpöä kun pyysin miestä ottamaan vauvan että saan syötyä. Ajattelin samalla lähettää viestin vanhemman pojan mummille pojan hakuun liittyen niin mies tokaisi "syö ny kun on mahdollisuus äläkä muuta touhaa. Ettei tartte valittaa kun ei oo saanu syödä."
Siinä tuli sitten yhteentörmäys ja kivahdin miehelle. Hän sitten krokotiilinkyynel silmäkulmassa poikani kuullen surkutteli kuinka huudan hänelle. Hämmästyin että minustako tässä ny tehään kusipäätä että sehän mä tietenkin olenkin. Mies vastasi että tässä tapauksessa kyllä.
Aluksi itketti ja sitten alkoi kiukuttaa tuollanen Drama Queen. En paljoa miehelle puhunut loppupäivänä eikä koko päivänä kertaakaan vahingossa koskettu toisiimme ja tänäänkin olen koittanut tarkkaan valita sanani. Muutenkin olen niellyt mielipiteitäni asioista viime aikoina ja antanut miehen käskyttää ja päteä asioissa kun kerran se hänet onnelliseksi tekee. Tietty jos hän kysyy mielipidettäni ja sanon että ihan miten hän haluaa niin saan kiukuttelua osakseni kun olen kuulemma taas tuollaisella tuulella. Välillä oikein ahdistaa että pitääkin katella tämmöstä ääliötouhua tuollaisen jääräpään kanssa ja yrittää kotileikkejä tässä ja monesti tekisi mieli kääntyä takaisin kun ajelen kotia kohti kun rintaa alkaa puristaa mitä lähemmäksi saavun. Mutta sen ny tietää että vaihtamalla ei parane kun aina löytyy ärtymyksen aiheita ja yritän ajatella että kait tämä tästä, kun eipä tuo mies onneksi alkoholisti ole tai ilkeä lapsilleni.
 
Meillä paras apu on isoveli.Miestä joutuu muistuttamaan,et hänkin vois auttaa.Se tehdäänkin sit suurieleisesti,et varmasti kaikki huomaa.Kun baarireissut kielsin niin tilalla on puhelin,tv ja pleikka jolla pelataan yötä myöten kavereiden kanssa mölisten.Eikä unohdeta autotallissa tissuttelua.Suuttui,kun asiasta huomautin.Nyt todennut,et antaa olla jollei itse ymmärrä.Yli kaiken pientä miestä rakastan,mut itku herkässä,kun huomaan taas olevani yksin vauva-arjessa.Sen verta parani vaihtamalla,et parisuhdeväkivalta loppui.Mie onnistun näköjään aina löytämään itsekkäät miehet!:arghh:Nyt päättänyt vaan nauttia siitä kuinka rakas ja tärkeä pikkuveikka on isommille sisaruksille ja kuinka pieni hymyilee ja juttelee nähdessään veikan ja siskon.:Heartred
 
Parisuhde...mikä se on??
Onko se jotain syötävää? o_O
En tiedä, mutta jotain on kyllä tapahtunut sen jälkeen, kun tyttö syntyi.
Me vaan ollaan.
Missä on kaikki se läheisyys?
Saatikka seksi?
Hmmm...en kyllä tiedä.
Ei vaan kiinnosta.
Mutta ehkä tämä vielä tästä??
Muilla samanlaisia fiiliksiä?
 
Moona78, kuin olisit meistä puhunut :-D
Kerran on peitto heilunut syntymän jälkeen ja väkipakolla pakotan miehen pussaamaan ainakin aamulla/töihinlähtiessä ja kotiin tultaessa.
Toivon todella että tämä alkaa tästä vielä luistaa. Eilen saunassa sain vihdoin miehen puhumaan niin kyllä myönsi nyt että on aika rankkaa (aijjaa sillä vai??) Kuitenkin olen antanut miehen mennä menoihinsa/pelata niin paljon ku on halunnu. Mutta en valita vaikka itelläki on rankkaa.. rakas pikkumimmi meillä silti on. Ja ukko <3
 
Niinpä, mikä parisuhde... Ei halauksia, pusuja, kosketuksia, seksiä. Tällä hetkellä mulle aivan sama, koska mies on tän viikon vain vittuillut ja saanut mut monta kertaa itkemään. Ei tee mieli olla hänen lähellään nyt.
 
Meillä mies sanoi, että sen on jotenkin vaikeaa kokea minua naisekseen, kun olen niin äiti. Ja jotenkin vaistomaisesti hän antaa minulle tilaa. Mutta samaan aikaan, kun minä puolestani pyydän häntä toistuvasti meidän kanssa yhdessä?? Esim. vaikka sohvalle yhdessä istumaan ja olemaan, ja katsomaan vaikka televisiota yhdessä.
Mutta ei...istuu mieluummin yksin kiikkutuolissa kuulokkeet korvilla ja vielä useita tunteja päivässä. Ja toinen kapistus on puhelin...
Myöskään peitto ei ole meillä heilunut sitte synnytyksen jälkeen. Ehdottanut olen kyllä useastikin, mutta ei. Sanoi aina, että antaa ensin lääkärin tutkia paikat yms. Mutta kun nekin on jo tutkittu...
Ja enää en edes viitsi kysyä.
Haluaa näköjään hoidella itsensä mieluummin yksin. Ja vielä nettipornon avulla...
Niin olkoon.
Pitäköön tunkkinsa!
Kun alkaa se mennä jo halut itelläkin.
Ja muutenkin...kaikki vaikuttaa.

Mutta onhan mulla meidän rakas pieni tytär kenen kanssa saan nysfätä ja touhuta niin paljon, kuin haluan. Ja mun rakas koira. Ja vanhemmasta tyttärestä on minulle myös iso apu.
Ja yritän nyt muutenkin keksiä jotain ihan muita juttuja ja ajateltavaa.
Koska miksi hakata päätä seinään, kun voi etsiä oven?
Vaikka...kyllähän tämä tietty myös vähän huolestuttaakin. Vai paljonkin?
Että mitenköhän meidän vielä käy? Jos näin jatkuu pitkäänkin.
Mutta onneksi ensi viikolla on taas pariterapian aika.
Huokaus...kun haluaisin vain olla onnellinen ja nauttia elämästä. Ja yhdessä.
Nyt kun kaikki muut huolet ja murheet ei meitä rasita.
Mutta...minkäs teet?
 
Joskus yksinhuoltajana on todella paljon kevyempää. Se että on henkisesti hyvä kevyt olo,vaikuuttaa myös kovasti siihen kuinka fyysisesti jaksaa!
Vauva aikana ei halua kuulla mitään negaa mieheltä joka pitäisi olla läsnä ja vankka tuki,paras ystävä.
Jos ongelmat lisääntyy tai ei korjaannut pian,mielestäni on parempi olla yksin ja sitä on turha pelätä.
Hyvällä kokemuksella!!
 
Meillä on taas vähän päinvastoin ku teillä et mies melkei roikkuu miussa. Onha se ihanaa et hää pitää hyvänä, halailee, pussailee, koskettelee ja haluu seksii (välil liianki usein ku ite ei ain jaksas tai ei vaa tee mieli) mut sit välil kaipais vähä omaa tilaa. Ku ekan viihdytän vauvaa ja annan sille huomioo ni sit pitäs viel muistaa miestäki huomioida ja antaa silleki hellyyttä :D Ei kyl pitäs valittaa
 
Meillä ei muuta hellyyttä oo oikein koskaan ollut kun seksiä ja sen yhteydessä sit halailut ja pussailut..
Mies on kyl ihan entiseen malliin hinkumassa sänkyyn, ite ei just aina jaksais, kun ne hetket mitä vauva nukkuu haluisin hengähtää ja tehdä jotain mitä ite haluan, tai olla tekemättä mitään. En suinkaan pyhittää niitä hetkiä joka ilta seksille... ei mies sitä tajua vaikka miten kertois, koska ei ymmärrä sitä väsymystä tai halua hengähdystauolle, kun ei vauvan kanssa ole itse kiinni 24/7 vaan tunnin kaks päivässä, vaan..

Mut kiva tietysti, että haluaa taas olla lähellä. Osas antaa hyvin tilaa synnytyksen jälkeen ja ei oo kärsimätön tosiaan. Joutuu vaan joskus illassa sanomaan useempaan kertaan, et hei, en nyt ihan oikeesti jaksa.
 
Muokattu viimeksi:
Sitä näin tuoreena äitinä hukkuu helposti äitiyteen ja unohtaa olla myös nainen - mies täällä myös on ihan pyytänyt, että saisiko hänkin rakkautta. Oon kyllä naureskellen todennut, että eikö sekin ole jo rakkautta, että hoidan huushollin ja teen joka päivä ruoan valmiiksi ja koitan hoitaa vauvan öisin niin, että toinen saisi nukuttua, kun kuitenkin töissä pitää nykyään käydä..

Mutta siis myönnän kyllä, että mies on jäänyt vähän paitsioon, jotenkin ei riitä aina voimat vielä miehenkin hellimiseen, kun eka oon hoitanut vauvan tarpeet ja sit vielä siivoillut yms. Eilen kyllä käytiin kahdestaan suihkussa ja myöhemmin nukuttiin koko perhe samassa läjässä sohvan nurkassa päikkärit - kissakin oli kainalossa. :grin
 
Meillä kyllä mies on antanut läheisyyttä ja alkuun lapsen saaminen lähensi meitä kovasti , nyt kuitenkin alkaa väsymys painamaan ja kaikki vastoinkäymiset aiheuttavat herkästi riitaa , mikä tietysti ei auta mitään. Olemme välillä niin kovia riitoja saaneet aikaan että tulee mieleen onko tässä koko hommassa mitään järkeä.. loukataan ja sopiminen on todella vaikeaa.

Meillä nyt käytössä päivän hyvä asia , kohentamaan fiilistä ja osoittamaan toiselle kiitosta. Sanomme joka ilta ennen nukkumaanmenoa yhden asian mistä on kiitollinen tai iloinen toiselle/ mitä hyvää toisessa on..
 
Onpas kinkkisiä tilanteita monella. :/

Meillä sama takkuaminen jatkui synnytyksen jälkeen, mutta nyt on pienin askelin menty himpun parempaan suuntaan (jossain vaiheessa olin jo epätoivon partaalla). Sellainen positiivinen odotus, että josko tämä tästä pikkuhiljaa alkaisi olla parempi. Uskon, että kun ollaan takuttu takut niin ei myöhemmin tarvitse enää. :D
Olen alkanut olla itsekin sovittelevampi koska en vaan jaksaisi enää vääntää niin paljon asioista. Tottakai on paljon asioita jotka aiheuttavat harmia ja saavat minut kyyneliin, mutta yritän tässä itsekin oppia kertomaan mikä harmittaa ja miten asia on kun tulee väärinkäsityksiä. En ole niin loistava perustelemaan näkemyksiäni kuten mies. Ja osaan toimia nurinkurisesti monissa asioissa joka aiheuttaa ärtymystä toisessa vaikka se ei olisi tarkoitus. Ollaan keskusteltu paljon ja yritetty löytää ymmärrystä. Ehdotin myös että halattais aina kun mies kotiutuu että toistemme kohtaaminen olisi pehmeämpää. Kyllä mies tänään halasikin vaikka ei innostunut ajatuksesta. :)
Peittojen heiluttelu sujuu kyllä. Vaikka olenkin itse se aktiivisempi aloitteentekijä niin harvemmin mies torjuu. Varsinkin nyt olen kiehnännyt miehessä kiinni, toki tänään saa varmasti olla rauhassa koska viime yö oli niin katkonainen että uni houkuttelee nyt kummasti. Sain minipillerit neuvolasta ja vähä jännitän niiden aloittamista. Mies aikansa pähkäilyäni kuunneltuaan totesi että tehään sit neidille kaveri, että kai hän sen ärripurrin kestää. :D Toki sanoin että jos menkat alkaa niin kokeilen sit pillereitä. Voihan ne lopettaa jos tuntuu kamalalta. Se toinen pieni perään kuulostaa rankalta, mutta tietty molemmat oisivat sitten samoihin aikoihin isompiakin. Että ei ny mikään mahdoton ajatus. Mutta se jää nähtäväksi tuleeko jotain kun ei ole mikään itsestäänselvyys. Onhan tuo neiti aivan ihana pakkaus ja jotenkin tällä hetkellä on helpompaa kun suurin rempparessi on alkanut helpottaa.
 
Se tunne kun päätin, että kuules rakkaani...nyt me jutellaan!
Ja niin tehtiinkin.
Ja ihan ku toi meidän neiti olis antanu meille siihen ihan oman tilaisuudenkin, kun nukkui 4 tunnin päikkärit just silloin. Kun eihän meillä yleensä nukuta ku max 2 tuntia kerralla ja usein edes puoliakaan siitä.
Mutta ihan kiva... *tykkään

Kartotettiin meidän tilannetta taas ensin vähän parisuhdetesteillä (mm.Väestöliiton. Suosittelen!) ja sen jälkeen juteltiin.
Välillä ehkä vähän riideltiin ja itkettiinkin...
Mutta en antanu periksi, ja hyvä niin.
Sillä ei paina enää rintaan. Ja pala on kadonnut kurkusta. Ja mieskin löysi tien takaisin mun viereen, lähelle...kii.
Aivan kuin hiipuva rakkaus olis taas roihahtanu ilmiliekkeihin. :Heartred:Heartred

Ja tästä onkin hyvä jatkaa.
Mutta toivotaan vain, että saatais nyt pidettyä tämä.
Sillä...niin ku meidän terapeuttikin sanoi,
"Teidän parisuhde on teidän lasten koti"...
Ja kyllä, sitä me molemmat todellakin halutaan, että meidän kaikilla lapsilla on kiva olla ja asua.
Ja tietysti meillä itsellämme myös. :happy::Heartred
 
Kuinka muilla nyt sujuu parisuhderintamalla?

Olen paljon pohdiskellut asioita. Olen aloittanut oman hiljaisen positiivisuuskampanjan. Maanantaista lähtien olen lähettänyt viestillä miehelle jotain kehua tai kiitosta joka päivä, ihan piristykseksi ja pyyteettömästi. Yritän luoda omalta osaltani positiivista ilmapiiriä.
Tuntui todella pahalta kun mies sanoi että hänellä on kyllä hyvä itsetunto mutta tuntee suhteessamme olevan mitätön.
Ryhdyin pohtimaan, että vaadin mieheltä ehkä liikaa kun itsekin haluan tulla rakastetuksi sellaisena kuin olen. Että meillä jokaisella on omat "ärsyttävät" piirteemme mutta myös vahvuutemme. Täytyisi hyväksyä kaikki sellaisenaan.
Oma puoliso on se jonka olen valinnut. Ei hänessä ole mitään niin ylitsepääsemättömän huonoa ettenkö oppisi sivuuttamaan niitä heikompia puolia ja keskittymään enemmän niihin hyviin.
Hän ei ole innokas halaamaan ym. mutta voin itse halata häntä ja osoittaa hellyyttä omalta osaltani. Hän ei ole kaikista huomaavaisin ja touhottaa paljon omia juttujaan, mutta eipä meistä kukaan ole aina niin huomaavainen ja kukaan ei käske minun istua vaan kotona kiltisti vaan voin ottaa lapset mukaan ja mennä itsekin jonnekin mielekkääseen paikkaan tai tehä jotain kivaa. Esimerkiksi olen katsonut valmiiksi erään hyväntekeväisyyskohteen minne voin omassa tahdissani tehä villasukkia, kun en vielä paljon muutakaan osaa tehä vauvantumppujen lisäksi. Saan iloa siitä että saan sitten olla avuksi jonnekin jollain tapaa mielekkään tekemisen kautta, ilman että joku tuntee jäävänsä kiitollisuudenvelkaan.

Mies kuitenkin omalta osaltaan tekee hienoja asioita kuten vie poikiani välillä luistelemaan tai uimaan ja heitä muutenkin kannustaa liikkumaan. Hän antaa minun mennä omalle juoksulenkilleni ja katsoo autoani jos siihen tulee jotain. Vaikka hän on kova neuvomaan ja se toisinaan ärsyttää niin voin silti kuunnella häntä puolueettomasti, koska välillä neuvot voivat olla hyviä ja omissa toimissa toteutuskelpoisia. Ei mieheni ole tarkoitus olla viholliseni vaan elämän mittainen ystäväni. Tuskin kukaan käyttäytyy epäkunnioittavasti hyvää ystäväänsä kohtaan.

Voin itse ottaa vastuun omista sanoistani ja tekemisistäni. Netissä oli hyvä kysymys: Olenko minä sellainen jonka kanssa on hyvä olla?
Vastasin mielessäni ei. On tehtävä itelleen jotakin, muutettava omia asenteita ja ajatuksia. Toista ei voi muuttaa, mutta itseään voi. Eikä sitäpaitsi meistä kukaan ole täydellinen, en edes minä. :) Teen parhaani ja sen on riitettävä, jos ei muille niin sen on riitettävä itselleni.
 
Maatuska, hyviä oivalluksia! Minä puhun vauvalle ääneen kaikkea ihanaa hänen isästään. Luontaisesti minulle tulee kauniita ajatuksia myös huonoista tavoista. Mieheni mm jättää sukkansa joka ilta olohuoneen lattialle. Voisin ärsyyntyä, nipottaa, nalkuttaa tai siivota. En tee niistä mitään, vaan katselen sukkia hymyillen ja ajattelen, että hassu mies minulla. Otan miljoona kertaa mielummin tuon ihanan miehen kuin sukattoman lattian.
 
Ellami tykkäys siitä että teillä menee nyt hyvin :) meilläkin menee hyvin tällä hetkellä hyvin,joka saralla. Ei riidellä miehen kanssa juuri ollenkaan. Kahden keskeistä aikaa ei juuri ole,emme ole kohta seitsemään vuoteen käyty kaksistaan missään,paitsi synnyttämässä. Olemme kuitenkin päättäneet,että nyt panostetaan lapsiin,kun ovat pieniä ja ollaan heitä varten. Kun ovat isompia niin voidaan sitten viettää aikaa kaksin. Emme kaipaa mitään erikoista,illalla hetki kaksin sohvalla riittää. En voisi onnellisempi olla,kaikki on ihan mallillaan.
 
Meillä parisuhde ihan entisellään eli mallillaan :happy: Välillä toki jotkut asiat tympäsee toisessa, mutta ne tulee kyllä sanottua ja setvittyä heti alta pois ja unohduksiin. Unettomina öinä yhteistä aikaa saattoi olla jopa aamuyön tunteina, nyt kaikki lapset jo menevät nukkumaan viimeistään klo 22 joten ollaan voitu viettää leffailtoja ja muutenkin viettää hetkiä kahdelleen ihan ihmisten aikaan :Heartred Oikeaa ihan täysin kahdenkeskistä aikaa meillä ei oo oikein ollu moneen vuoteen, ellei tosiaan jotain sairaalareissuja lasketa ennen pienen syntymää. Mutta osataan ottaa toisemme huomioon niin hyvin tässä arjen kiireessä niin yön pimeinä tunteina kuin myös halauksina ja suukotteiluina ja hellyytenä arjen askareiden keskellä, etten sinänsä tunne tarvettakaan muulle. Niin pienen hetken nämä on pieniä :Heartblue:Heartblue:Heartpink:Heartblue
 
Meillä menee hyvin tällä hetkellä, vaikka kahdenkeskinen aika on edelleen täysi nolla. Siis meillä ei ole ikinä kotonakaan niin, että vain me kaksi oltaisiin hereillä. Nyt vauva on ruvennut nukahtamaan sentään jo n. klo 23, mutta esim. tällä viikolla mies on jo töissä siihen aikaan, koska yövuoro. Ja toki mä edelleen joka ilta nukahdan itekin siinä vauvaa nukuttaessani. Innolla odotan sitä, että saatais vain kahdestaan kattoa vaikka tv:tä. Puhumattakaan seksistä. Voiii kuinka ihanaa tulee olemaan kun jossain vaiheessa saamme taas sen kahdenkeskisen hetken illalla. Mutta nykyään huomioimme toisiamme mm. kosketuksilla, pusuilla ja viesteillä (kun mies on töissä). :) Ja oikein onnellinen olen, elämä tuntuu kivalta. :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top