Parisuhde, rakkaus, yhdessäolo

Ihania tarinoita!

Me ollaan oltu reilu kolme vuotta yhdessä. Tavattiin vähän sattuman kautta, ja heti ensi tapaamisesta lähtien alkoi ikään kuin vakava seurustelu. Sen vaan heti tiesi, että tää oli tässä - elämäni mies. :Heartred Edettiin aika nopeasti asumaan saman katon alle (muutaman kk jälkeen), vaikka roikutinkin omaa kämppää vielä jonkun aikaa sen jälkeenkin. Häät mä halusin ennen lapsia, mies olisi voinut toimia toisinkin päin. Mutta mä olin sen verran itsekäs, että mun mielikuvissa häät oli vaan meidän kahden juhla, romantiikka tihkuva, ja lapset vasta sen jälkeen (tosin mieluusti sitten heti sen jälkeen...) No, todennäköisesti meidän vauva onkin sitten saanut alkunsa joko häiden alusviikolla tai häämatkalla, joten meni niin kuin toivottiinkin. :cool:
 
Meil ei kyl oikeestaa ollu rakkautta ensisilmäyksellä, ainakaa mun puolelt :D Mut hyvin pian se kyl muutu ihan hulluks rakastumiseks :D Oltii tosi tiiviisti yhdessä :) Nyt se rakkaus on erilaista, niinku varmaa monel muullaki useemman vuoden yhdessäolon jälkee. Ei oo niin kiihkeetä enää, mut rakkaus, luottamus ja turvallisuuden tunne on todella lujaa ja syvää :) Ja meil on ihan samanlaine huumorintaju :D
 
Sama täällä, ei mun puolelta ollut rakkautta ensisilmäyksellä... Ja mullakin oli ollut vaikeeta just aikasemmin ja kerrankin olin sinkkuna ja tein mitä lystää... Sitä tosiaan ei kestänyt kauaa :D
Mies oli onneks hirvee iilimato ja ei päästäny mua menemään. Niin itsepäinen ja ärsyttävä, joka roikku pitkään, mutta huh et olen siitä kiitollinen! :D
 
Me tosiaan tavattiin joulukuussa 2010, mut olin nähny miehen ekan kerran edellisenä kesänä puistossa. Hän istu hetken aikaa siinä ja mä en osannu sanoo mitään, tuijotin vaan tyyppiä ja ajattelin että TON MÄ HALUUN! :D Pistin sit kaverin kautta viestiä että olisin kiinnostunu mut eipä tyypistä kuulunu mitään ja unohdin sit koko miehen... KUNNES sitten tavattiin puolen vuoden päästä baarissa ja siitä se sitten lähti. En kyllä ihan heti rakastunu, siihen meni hetken aikaa. Tää mies vei mut aikamoisille treffeille kaks kuukautta tapaamisen jälkeen, nimittäin Goalle kuudeks viikoks... Siellä sit yks ilta kattelin ku mies nukku ja pillahdin itkuun ku tajusin että oon suunnattoman rakastunu. Ja vielä IHAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA!
 
Mahtavia tarinoita tosiaan täällä :) Me ollaan oltu yhdessä noin kuusi vuotta. Tavattiin yhteisen ystävän kautta ei niin romanttisissa merkeissä kun sekä ystävä että nykyinen avokki olivat ympäripäissään ja sammuilivat vuoronperään pöytään. Mutta onneksi tavattiin vielä seuraavanakin päivänä :) Ei olla vielä naimisissa, vaikka minä ehkä haluaisin olla. Jotenkin arvostan avioliittoinstituutiota vaikka se nykyään ei kauheasti parisuhteen tilannetta muutakaan. En kuitenkaan halua miestä siihen hirveästi patistaa, koska muutenkin tuntuu, että monet askeleet meidän suhteessa on minun aloitteesta tehtyjä. Vaikka mies onkin aina sitten täysillä mukana niin romantikkona kaipaisi, että hänkin niitä alotteita tekisi. Etenkin tuossa avioitumisasiassa. Ei sillä, hän on muuten oikein huomioiva ja hyvä tyyppi sekä oivallinen isä, mutta tuota juttua se ei vihjailuista huolimatta tajua. Tai en tiedä, ehkä tajuaakin. Kyllä se välillä puhuu jotain tyyliin "sitten meidän häissä...." Mutta se on meistä se, joka haluaa ilmeisesti isot juhlat, eikä niihin ole varaa. Sitten minä taas olen sanonut, etten halua olla vuosia kihloissa vaan kihloihin mennään kun voidaan sopia hääpäivä. Isoihin juhliin meillä ei vähään aikaan ole varaa, joten voihan olla, että mies odottelee sitten parempia aikoja, vaikka minä tosiaan tyytyisin ihan vaan pienimuotoiseen seremoniaan, kun se ei ole se juttu. Häämatka on:grin No ei, se yhteinen elämä. Myös.
 
Me menimme naimisiin maistraatissa ja molempien vanhemmat olivat läsnä. Sanoin, etten tarvitse isoa juhlaa vaan juurikin tuon häämatkan No eipä ole häämatkaa tehty ja tuskin on aivan lähikuukausina suunnitelmissakaan. Mutta toivottavasti vuoden päästä jo. Koko perheen voimin siis!
 
Mekin mentiin naimisiin just ennen juhannusta maistraatissa, perhe oli läsnä. Siks maistraatissa ku mä en kuulu kirkkoon. Sit tasan kuukauden päästä oli kirkossa semmonen siunaus ku aiemmin naimisiin menneet saa jos haluaa ja me haluttiin :) Täällä on niin kaunis tuo kirkkokin! Hääjuhla sit siihen perään. Siel oli läsnä joku 80.
 
Minä muutin satojen kilometrien päähän kotikaupungistani erottuani avomiehestäni 2003. Muutin veljeni nurkkiin ja työsuhdekin piti olla vain 6kk määräaikasuus.. Olin siis varautunut tulemaan maitojunalla takaisin seuraavana kesänä.

Eräs huhtikuun ilta kaveri soitti ja alkoi ratkuttaa minua baariin. Eeeeeikä nyt mitenkään hirveesti joutunut houkuttelemaan! Äkkiä käytin koirat ja ajoin toiselle puolen Helsinkiä etkoille.

Muutaman pubin jälkeen päädyttiin yökerhoon jammailemaan!

Kaverini jäi suustaan kiinni jonkun tuttavansa kanssa ja minä kiertelin baaria itsekseni.. Kunnes... Muutaman kerran tiskiä kierrettyäni rohkaisin ujon (HAH!) mieleni ja menin juttelemaan miehelle jonka kanssa katseet kohtasivat joka kierroksella..
Summa summarum, päädyttiin mun kämpille yöks, nukkumaan. Joku järjen ääni huuteli takaraivossa että ei kannata kiirehtiä!

Aamulla miehen piti lähteä vapauttamaan siskonsa koiranhoitajan hommista (mies ei voi olla ihan läpimätä jos sillä on koira!) ja oven raosta hihkasi; "me ei sit vissiin enää nähdä..
Tässä vaiheessa minua vitutti. Rankasti!
..ku en oo sun numerookaan saanu..!"
Minä yritin pysyä coolina ja annoin numeroni. Mielessäni mietin, että taas yksi "soitellaan"-tyyppi josta en enää kuulisi.
Mutta mitä teki hän. Soitti mun numeroon, halusi varmistaa että annoin oman numeroni :D ja koska pessimisti ei pety, Ajattelin että ottaa varmaan yhteyttä kun on seuraavan kerran radalla..
Kuinka skeptinen voikaan nainen olla?
Ei menny kuin puolisen tuntia, kun puhelimeen ilmestyi kutsu.. Kutsu koiraa katsomaan :D koira- mikä ihana tekosyy!
Eihän se auttanu ku illalla autonhakureissulla poiketa koiraa katsomaan :wink

Ja samana iltana todistin äkäistä puhelua joltain naiselta, jonka kanssa mieheni oli edellisenä iltana baarissa ollut... Hups! :D

Loppu onkin jo historiaa. Ja kyllä se aikalailla rakkautta ensisilmäyksellä oli.. Ja rakastuneita ollaan edelleen.
 
Sama täällä, alle 15henkilöä oli yhteensä häissämme. Kappelissa pidettiin ja sielä juhlittiinkin pienesti. Olin siis viimesilläni silloin. Ja häämatkaa odotellessa tosiaan, ajattelin et kesän lopussa jos jossain käväsis, ehkäpä. Mut tosiaan koko perheen voimin. :D No, kyllä sitä ehtii, viimeistään sit ku lapset lentäny pesästä nii pääsee kaksistaan :D
 
Meillä oli ihanan romanttiset talvihäät, vihkiminen kivikirkossa illan hämärtyessä ja sen jälkeen ihana illallinen 30 vieraan kanssa. ❤️Häämatkaa ei olla vieläkään tehty, ei jotenkaan olla kovin innokkaita ulkomaanmatkailijoita.
 
Ai niin.. me mentiin myös maistraatissa naimisiin, kumpikaan ei kuulu kirkkoon. Todistajina jotain maistraatin työntekijöitä. Ja mentiin kaikilta salaa!! Hihii!

Mun vanhemmat ei olleet moksiskaan, appivanhemmat..? Arvatkaapa kiinnostiko kumpaakaan heidän mielipiteensä? :wink Nykyään ovat kyllä ihan sinut sen asian kanssa. Kuten myös sen, että meidän lapsilla on järjestetty nimiäiset. Nyt nimiäisissä kuulin jo appiukonkin sanovan mun kaverille, että mukavat juhlat, ei turhaa pönötystä :)

Muoks..unohtu sanoa, että ihania tarinoita teillä kaikilla. Älkää ymmärtäkö väärin, mä arvostan romantiikkaa vaikka sitä äkkiseltään luulisi omista häistä puuttuneen. Believe me, kyllä me molemmat silti liikututtiin siinä lyhyessä tilaisuudessa :Heartbigred
 
Meillä oli ihanat juhannushäät. :) Juhannushäät siksi, että oltiin vähän myöhässä niitten varauksien kanssa ja ainoastaan juhannuksena olivat sekä kirkko että juhlapaikka vapaina. Olisin halunnut maistraatissa häät, mutta oli kaupungintalo remontissa ja en mihinkään parakkiin halunnut. Ja mikäpä sen parempi juhlia aamuun asti tavanomaisissa tunnelmissa kuin yötön yö 85 vieraalle, joita tuli ympäri maailmaa. :) Häämme olivat kolmikieliset, suomi, Italia ja englanti. Oih! Se oli kyllä ihana päivä! :)

Tosin olin äärimmäisen yllättynyt, että menin naimisiin, koska ajattelin koko aikuisikäni, etten halua naimisiin. Että avioliitto on tuomittu menemään puihin ja kuka nyt koko ikäänsä jaksaa toista katsella. :wink Mutta rakkaus muutti mieleni. Ja nyt olen tosi onnellinen, että teimme sen. Avioliitto jotenkin sitoi meidät vielä tiukemmin yhteen kuin aiemmin.
 
Heinukka, Niin, tai hullu. :wink Olen pienestä pitäen unelmoinut ulkomailla asumisesta, mutta totta puhuen en koskaan uskonut, että oikeasti sen tekisin. Noh, tulipa tehtyä ja sille tielle jäin. :) Moni asia olisi toisin, jos en olisi lähtenyt.
 
ihana lukea näitä elämäntarinoita. Minun ns. löytöretki on aika pitkä. Voisin oikeasti kirjoittaa kirjan koska koettu on vaikka mitä tässä elämässä, monia miekkosiakin on tullut tapailtua ennen kuin paras minulle löytyi. Nyt on aivan ihanaa että meistä on tullut perhe. Emme ole vielä naimisissa mutta rakkautta on ja se on minulle tärkeintä.

Ensimmäisen kerran muutin pois Suomesta 2001 kun menin tekemään työharjoittelun Roomaan. Oli tammikuu ja kuten monena muunakin tammikuuna sen jälkeen oli aina hassua tulla kylmästä Suomesta lämpimään Roomaan, jossa puissa oli mandariineja ja aurinko paistoi kirkkaasti niin että silmiä piti siristellä pimeään tottuneena.
Palasin Suomeen tekemään lopputyöni työharjoittelun jälkeen ja sitten muutin 2002 kesäkuussa ns. pysyvästi Italiaan. Suhde oli pitkä, 6 vuotta ja olimme tavanneet kun hän oli koulussani Suomessa Erasmus-vaihdossa. Minä olin se joka halusi lopettaa suhteen mutta hän oli se jolla ei ollut koskaan aikaa minulle. Jos aikaa olisi ollut niin olisin varmasti edelleen hänen kanssaan koska se oli mielenkiintoinen suhde. Olimme molemmat luovia ja hän osasi jopa suunnitella autoja tai ihan mitä vain. Siksi hän olikin kysytty työelämässä. Mutta ajanpuute loi tavattomasti pettymyksiä. Hän jopa perui suunniteltuja lomareissujamme töiden takia. Sain mennä yksin lomalle ilman häntä. Voitte kuvitella mitä se on kun kävelee hiekkarantoja yksin, pyöräilee ja retkeilee, menee konsertteihin vain muiden kavereiden kanssa. Työ oli hänelle aina ensin. Siksipä nyt olen aika onnellinen siitä että olen löytänyt miehen joka ei ole työhullu, tykkää matkustella, on romanttinen ja seksikäskin vielä :) Kannatti mennä pidemmän kinttupolun mukaan niin löytyi aarre.

Eli palasin 2006 vuoden lopulla takaisin Suomeen ja asuin Suomessa 2008 vuoden alkuun asti jollloin tiedossa oli taas uusi seikkailu. Olin silloin melkein 30v. Moni perustaa varmasti silloin perheen mutta minä muutin sinkkuna Belgiaan ja elin toista nuoruutta. Yllättäen kämppiksenä oli ranskankielinen belgialainen joka puhui italiaa koska oli erikoistunut romaanisiin kieliin ja runouteen. Jaoimme kylpyhuoneen ja keittiön, joka oli minun kerroksessa ja hän asui ullakolla. Alakerrassa asui belgialainen perhe kahdessa kerroksessa. Belgialaiset talot ovat tällaisia korkeita ja kapeita vähän kuin Hollannissa. Puhuimme aina kotona italiaa. Huomasin Belgiassa että ranskankieliset belgialaiset eivät sytyttäneet minua vaikka runoilija Rafael olikin aika söpö kikkarapää. Töissäkin työkieli oli ranska, tuntui välillä että asuisin Ranskassa. Ehkä olin tottunut italiassa italialaistyyliseen mieheen ja ranskankieliset ovat naismaisempia. Kämppiksenikin öljysi aina itseään ja osti talon täyteen ruusuja. Mutta pikkahiljaa huomasin että flaamit sen sijaan sytyttivät minua. Tykkäsin aina bileistä, joissa oli flaameja. Tykkäsin Antwerpenistä mutta en ollut käynyt vielä Gentissä, josta kyllä olin kuullut paljon hyvää. Reissusta Genttiin tulikin kohtalokas koska sillä reissulla tapasin miekkoseni.

Tarkoitus oli ollut lähteä Pariisiin pitkäksi viikonlopuksi. Belgiassa töissäni oli lomaa pe-ma joidenkin pyhien takia kesäkuussa ja minä ja itävaltalainen ystättäreni aiottiin liftata Pariisiin ja sitten yöpyä Hospitality Clubin kautta jonkun paikallisen kotona. Pahaksi onneksi emme saaneet yhtään vastausta majapaikaksi ja Pariisi on sen verran kallis paikka että emme halunneet hotelliin ja koko pointti oli ollut tavata paikallisia pariisilaisia. Perjantaina siis olimme molemmat hieman pettyneitä että matka peruuntui ja lupasin keksiä jotain kivaa silti viikonlopuksi. Tajusin että kannattaisi ehkä liittyä couchsurfing palveluun ja kokeilla sitä kautta (se oli julkisempi ja profiili näkyi netissä ja en pitänyt siksi siitä aiemmin). Liityin siis perjantaina sohvasurffaajiin ja mieleen tuli että koska aikaa oli enää la-ma niin ehkä tsekattaisiin joku paikka Belgiassa. Gent tuli heti mieleen kohteena ja aloin suunnitella sinne reissua ottaen yhteyttä sopiviin hosteihin.

Lähdimme liftaamaan seuraavana aamuna Genttiin. Junallakin olisi varmasti päässyt edullisesti, maksanut vaan 6-7 euroa :) mutta alkoipahan taival heti kuin oikea seikkailu. Liftireissu onnistui nopeasti ja olimme jo pian Gentissä. Majoitusta ei ollut vielä järjestynyt joten etsimme nettikahvilan jossain vaiheessa katseltuamme kaupunkia. Kirjoitin lisää hakemuksia. Hassua on se, että miekkoseni oli vasta viimeisessä ryhmässä joille kirjoitin ja siinä vaiheessa en enää lukenut profiilejakaan kauhean tarkasti saati katsellut kuvia. Voisi sanoa että hän oli täydellinen match jos olisin lukenut kunnolla. Parempi kuitenkin etten ollut liian kiinnostunut tuossa vaiheessa ja matkan syy ei muutenkaan ollut deittailu. Olimme jo ns. luovuttaneet majapaikan etsinnän. Plan B oli juhlia koko yö ja palata aamujunalla Brysseliin. Vastauksia ei ollut tullut ja niille joille kirjoitin viimeiseksi laitoin myös puhelinnumeroni, josta meidät tavoittaisi. Olimme menneet syömään patonkeja joenrantaan kun sain tekstiviestin että olemme tervetulleet ja hän majoittaisi meidät vaikka hän oli majoittamassa samaan aikaan myös kaksi Kolumbialaista. Oli nimittäin niin että monet olivat lähteneet viikonlopuksi pois kotoaan mutta hän oli vieraiden takia jäänyt kotia. Menimme hankkimaan tuliaisviinipullon ja siitä sitten osoitetta etsimään. Kun hän avasi oven luulin että hän olisi joku kämppis. En tunnistanut häntä ja kysyin missä hän on ja kun hän sanoi olevansa hän niin sitten ojensin viinipullon. Muistan tykänneeni heti hänen hymystä. Liikuimme isona ryhmänä, joten tällä reissulla emme alkaneet vielä seurustella mutta tapasimme ja yhteistiedot jäivät. En tienyt että päätyisin Genttiin heti seuraavana viikonloppuna uudestaan, joilloin suutelimme eka kertaa ja aloimme seurustella vuoden valoisimpana yönä.

Ja siitäkin saan kuulla joskus edelleen etten heti ensisuudelman jälkeen mennyt hänen kotiinsa vaan pysyin kaverieni majapaikassa, jonne olin tullut isolla porukalla. Meitä oli kolme autollista :)
Ja niinpä sovimme aikaiseksi aamuksi klo 8 treffit alakertaan, jossa hän minua odotti pyörän kanssa ja otti minut tarakalleen ja vei katsomaan kaupunkikirpparia. Ostettiin samantien heti jo yhteiset espressokupit sieltä , jotka on edelleen käytössä. Menimme aamiaiselle yhdessä ja suudeltiin kujilla lisää ja siitäpä tämä suhde lähti palavasti käyntiin ja tänä vuonna kesäkuussa tulee täyteen 7 vuotta.
 
mmmustikka, Ihana tarina! Ja kirjoita tänne vain se romaani. Luulenpa, että lukijoita piisaa!! :wink

Se on tosi mielenkiintoista, että mikä siinä toisessa juuri kiinnitti sen huomion. :) Joskus se on ihan joku hassu asia, kuten minä kiinnitin mieheeni huomiota (sitten kun jo tiesin, kuka hän oli :wink) siihen, että hänellä oli neljä festariranneketta, niitä sellaisia punottuja. Veljellänikin oli niitä nuoruudessaan ja hän on kitaristi ja miehessäkin oli jotain, jonka tulkitsin muusikon viboiksi. Myöhemmin selvisi, että hän on insinööri ja organisti-pianisti. Ja hassuahan tässä on se, että olin koko elämäni ajatellut, etten ainakaan insinöörin kanssa ala ikinä seurustella, koska pidin heitä nörttien nörtteinä. Niin sitä elämä vie. :)

Piti vielä lisätä, että sillä ikinä en ainakaan... -listalla olivat myös: ala opettajaksi enkä varsinkaan yläasteelle, seurustele italialaisen kanssa, en insinöörin kanssa ainakaan ala, en mene naimisiinkaan enkä ainakaan juhannuksena tai varsinkaan kirkossa. No, tulipa tehtyä kaikki listatut eikä ole kaduttanut. :D
 
Muokattu viimeksi:
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top