Pakastealkion siirto (PAS)

Tänään oli ultra, josta jäi kyllä aika kurja ja epävarma olo. Niistä aiemmin otetuista näytteistä onkin vielä tulossa joku "neuvottelu", jonka jälkeen selviää onko rintaleikkaus aiheellinen. Tuli aivan puskista tällainen homma, löydös kuitenkin on näyttänyt hyvälaatuiselta ja siirto voidaan tehdä, mikäli kaikki menee kierron kanssa hyvin.

Mulla on tullut ovulaatio hyvin vaihdellen, josta syystä aiemmalla vastaanotolla kirjoitettiin kaikenvaralta ovitrelle resepti, jolla voitaisiin myös varmistaa siirto sopivaan ajankohtaan. Nyt kuitenkin rakkulat oli niin pieniä, ettei ovitrellen pistämiselle voinut sanoa sopivaa päivää. En aluksia ymmärtänyt miksi ovitrellen käyttö perutaan ja kun kysyin siitä, sanoi lääkäri syyksi ettei heillä ole aikaa ultrailla minua, että meitä asiakkaita on aivan liikaa ja että kierto menee ohi jos menee. Jouduin muutenkin nyhtämään hänestä tietoa esim. limakalvon paksuudesta ja rakkuloiden koosta. No nyt omakannasta lukiessa ymmärrän syyn, mutta jäi kyllä aika ikävä olo käynnistä. Nyt pitää vain toivoa että ovis tulee omin avuin ja oikeaan aikaan 🙏
 
Mitenköhän ovulaatiopäivä ja siirtoaika lasketaan, kun ovulaatiotesti näytti plussaa illalla?

Ei ole aiemmin tarvinnut repiä pelihousuja positiivisen ovulaatiotestin vuoksi, mutta nyt pärähti plussa kp 11 kello 17 jälkeen ja maanantaina. Ihan tarkoituksella säädin primoluteilla niin, että olisi osunut ovulaatio torstaille. Mulla on ollut säännöllinen kierto, eikä ikinä ole ovulaatiotesti näyttänyt plussaa näin aikaisin. Jos tämä päivä nyt lasketaan ovulaatiopäiväksi, osuisi siirto sunnuntaille. Aamulla oli ovulaatiotesti nega, ultrassa aamupäivällä näkyi hyvä limakalvo ja johtofolli. Tilanne oli kypsempi kuin yleensä kierron tässä vaiheessa ja testin tein, kun oireet olivat hyvin ilmeiset.

Soitan toki klinikalle aamulla ja olen sitten viisaampi. Ottaa vain ihan todella kovasti päähän.... Mikä hemmetti edes on tämmöinen kierto, jossa ovulaatio on näin aikaisin ja onko tässä nyt jotain vikaa ja kannattaisiko tällaiseen kiertoon edes siirtää mitään...
Arvioivat niin, että siirto voidaan tehdä maanantaina ja aika siirtoon on varattuna. Hiukan epäilyttää tämä, kun ei koskaan ole näin lyhyttä kiertoa ollut, mutta ultran mukaan tilanne oli kyllä hyvin kypsä.
 
Hei vaan kaikille.
Olen uusi tällä palstalla, vaikkakin hirvittävä konkari muuten jo näiden lapsettomuusasioiden kanssa. Meillä yritys aloitettiin 8/2005, joten pian on 20 vuotta kokemusta tästä karusellista..
Onneksi kuitenkin matkan varrella oli onnistuneita hoitoja niin, että perheessämme on kaksi lasta ja pakkasessa yksi alkio, jonka siirtoon olemme menossa. Syksyllä tehtiin PAS josta tuli plussa, mutta päättyi sitten marraskuussa rv 10 keskenmenoon.
Aloitin muutama päivä sitten syömään Zumenonia lääkkeellistä passia varten ja ensiviikolla ensimmäinen ultra.
Jos tästä siirrosta ei synny elävää lasta, meistä jää nelihenkinen perhe. Ja se toki on paljon se <3

Syksyllä pääsimme siirtoon , kun limakalvo ehti juuri ja juuri 7mm ennen siirtoa ja nyt jännittää miten tässä käy. Ehtiikö limakalvo kasvaa ja miten sitten päästään etenemään.

Onko muilla täällä käynnissä siirtoja lääkkeellisiin kiertoihin? Huonona puolena tässä on monen viikon lääkkeiden syönti, mutta hyvä puoli on helpompi ajoittaminen ja suunnittelu.

Tsemppiä kovasti kaikille nyt siirtoa kohti meneville ja erityisesti, jos piinailette tuloksia <3
 
Arvioivat niin, että siirto voidaan tehdä maanantaina ja aika siirtoon on varattuna. Hiukan epäilyttää tämä, kun ei koskaan ole näin lyhyttä kiertoa ollut, mutta ultran mukaan tilanne oli kyllä hyvin kypsä.
Mulla on kierto säännöllinen 23 päivää ja tehty siirtoja luonnolliseen kiertoon, ovulaatio kp 9-11. Limakalvo ollut erinomainen ja muutaman kerran näistä tullut plussaa testiin, että ei se kierron pituus ole se olennaisin asia näissä.
 
Tänään oli ultra, josta jäi kyllä aika kurja ja epävarma olo. Niistä aiemmin otetuista näytteistä onkin vielä tulossa joku "neuvottelu", jonka jälkeen selviää onko rintaleikkaus aiheellinen. Tuli aivan puskista tällainen homma, löydös kuitenkin on näyttänyt hyvälaatuiselta ja siirto voidaan tehdä, mikäli kaikki menee kierron kanssa hyvin.

Mulla on tullut ovulaatio hyvin vaihdellen, josta syystä aiemmalla vastaanotolla kirjoitettiin kaikenvaralta ovitrelle resepti, jolla voitaisiin myös varmistaa siirto sopivaan ajankohtaan. Nyt kuitenkin rakkulat oli niin pieniä, ettei ovitrellen pistämiselle voinut sanoa sopivaa päivää. En aluksia ymmärtänyt miksi ovitrellen käyttö perutaan ja kun kysyin siitä, sanoi lääkäri syyksi ettei heillä ole aikaa ultrailla minua, että meitä asiakkaita on aivan liikaa ja että kierto menee ohi jos menee. Jouduin muutenkin nyhtämään hänestä tietoa esim. limakalvon paksuudesta ja rakkuloiden koosta. No nyt omakannasta lukiessa ymmärrän syyn, mutta jäi kyllä aika ikävä olo käynnistä. Nyt pitää vain toivoa että ovis tulee omin avuin ja oikeaan aikaan 🙏
No ovulaatio tuli nyt kuitenkin tänään 😅 Vähän erikoiselta tuntuu, kun rakkulat oli kerran niin pieniä. Limiskin oli vaan 6,2 😬
Ensi tiistaina on siis siirto 😍
 
Arvioivat niin, että siirto voidaan tehdä maanantaina ja aika siirtoon on varattuna. Hiukan epäilyttää tämä, kun ei koskaan ole näin lyhyttä kiertoa ollut, mutta ultran mukaan tilanne oli kyllä hyvin kypsä.
Mulla on kans lyhyt kierto ja ovulaatio jo kp 10. Äidilläni oli täysin samanlainen kierto ja muutaman lapsen sai ongelmitta ☺️
 
Mulla on kierto säännöllinen 23 päivää ja tehty siirtoja luonnolliseen kiertoon, ovulaatio kp 9-11. Limakalvo ollut erinomainen ja muutaman kerran näistä tullut plussaa testiin, että ei se kierron pituus ole se olennaisin asia näissä.
Hyvä kuulla sinun ja Hömelö1:n kokemuksista. Omalle kohdalle ei näin lyhyttä kiertoa ole koskaan sattunut, mutta kerta se on ensimmäinenkin Ultrassa näkyi 11 millin kolmiosainen limakalvo, joten ihan hyvä lähtökohta. Ja kai se ovulaatiotestikin ihan oikein näytti, kun vielä aamullakin tuli hymynaama.
 
Nyt on kyytiläinen matkassa ja mäkkärin ranut syöty, testipäivä ois vasta 26.2. mutta katotaan mikä päivä testailen jo ens viikolla :) onko teillä tullut kiinnittymistuntemuksia ja kuinka nopeasti siirron jälkeen?
Onnea matkaan!
Pari päivää blaston siirrosta alkoi "menkkakivut". Mutta ystävälläni on alkanut raskaus PASin jälkeen sekä niin, että on ollut koviakin kiinnittymistuntemuksia, että ilman mitään tuntemuksia. Eli ei ne lopputulosta lopulta sanele.
 
Nyt on kyytiläinen matkassa ja mäkkärin ranut syöty, testipäivä ois vasta 26.2. mutta katotaan mikä päivä testailen jo ens viikolla :) onko teillä tullut kiinnittymistuntemuksia ja kuinka nopeasti siirron jälkeen?

Mulla muistaakseni kuopuksen siirron jälkeen tuli kiinnittymiseen liittyvää nipistelyä seuraavan päivän iltana. Kyseessä oli 6-päiväinen blasto. Esikoisen kohdalla en huomannut mitään.

Tsemppiä piinailuun!
 
Nyt on kyytiläinen matkassa ja mäkkärin ranut syöty, testipäivä ois vasta 26.2. mutta katotaan mikä päivä testailen jo ens viikolla :) onko teillä tullut kiinnittymistuntemuksia ja kuinka nopeasti siirron jälkeen?

Mulla oli siirto ke aikoinaan 5päiväisellä ja sitten to-pe yönä taisi alkaa menkkakivut. Tsemppiä piinailuihin ja plussaonnea! Mulla siirto lauantaina 5päiväinen, alan varmaan pian testaamaan että näkyykö haamua 🤭 jos ei ke mennessä näy niin huolestun kyllä 😬
 
Jamm, huippua, että siirtävät lauantainakin, että pääsette siirtoon! 😍🌈

Toisen puolesta on helppo olla optimistinen, mutta olen monta kertaa ajatellut, että ihan todella todennäköisesti saatte vielä teidän huimalla blastovarastolla ainakin yhden lapsen! 🍀🌈🌈😍 Jokainen siirto ei tietenkään todennäköisesti tartu kiinni, mutta ainakin joku niistä, kun tuoresiirtokin onnistui heti. Pidän sitä kokonaisuudessaan hyvän laadun merkkinä.

Täällä hengessä mukana jännittämässä puolestanne ja toivomassa tietysti pikaista tärppiä! ❤️
 
Jotenkin uskon että jo ekalla voisi tärpätä, siis ekalla pasilla. Siksi tippuu korkealta jos ei onnistu. Toki tiedän että ei välttämättä onnistu. Luotan alkioihin mutta en kroppaani.. nytkin välillä kynärpää kipee, jos se on reumaa niin voinee estää kiinnittymisen..😫 ja muutenkin pelottaa jos joku ei osu nyt kohdilleen. No sen näkee sitten. Kauhistuttaa myös heittää roskiin loput täydelliset pienet ❤️😪
 
Kaihlalle tsemppiä piinapäiviin ja jammikin kohta tositoimissa! ❤️

Mä tein eilen terapiassa jonkinasteisen rauhan tämän asian kanssa. Edellisessä siirrossa näillä samoilla päivillä (dpo12 ja 13) tein jo testejä ja sain ekoja hailakoita viivoja, mutta nyt en aio. Olen 99,99% varma negatuloksesta, joten aion nyt ”nauttia” näistä elämäni viimeisistä ”raskauspäivistä” koko rahalla. Syön tabuja, tungen puikkoja ja pistän piikkejä sunnuntai-iltaan asti, riippumatta siitä sunnuntaiaamun Ei raskaana -tekstistä. Ja jos sitten tuo minimaalinen todennäköisyys toisesta tuloksesta käykin toteen, otan sen nöyrän onnellisena vastaan. Tällä mennään, koska muuta ei voi.
 
Jotenkin uskon että jo ekalla voisi tärpätä, siis ekalla pasilla. Siksi tippuu korkealta jos ei onnistu. Toki tiedän että ei välttämättä onnistu. Luotan alkioihin mutta en kroppaani.. nytkin välillä kynärpää kipee, jos se on reumaa niin voinee estää kiinnittymisen..😫 ja muutenkin pelottaa jos joku ei osu nyt kohdilleen. No sen näkee sitten. Kauhistuttaa myös heittää roskiin loput täydelliset pienet ❤️😪
I feel you... Meillä tärppäsi ekasta siirrosta. Nyt olen yrittänyt ajatella, että olen menossa _ensimmäiseen_ siirtoon (9 alkiota pakkasessa) ja meillä on mahdollisen epäonnistumisen jälkeen vielä monta mahdollisuutta. Kuitenkin huomaan miettiväni esim. työjutuissa, että jään lokakuussa äitiyslomalle/olen poissa ensi vuonna tähän aikaan jne. Välillä olen täysin vakuuttunut, että mistään ei tule mitään, eikä vanhenevasta kropasta ole yhtään mihinkään. Kaikki nämä ajatukset ja välillä parit muutkin skenaariot mahtuvat kätevästi yhteen päivään.
 
On: tänään käyty ultrsssa kp11 ja limis 6,5 ja johtofolli 15. Ehkäpä pe-la ovulaatio plusssa. Ehdotti 3.päiväisten jatkoviljelyä 5.päiväisiksi. Mut tuntuu hassulta maksaa extra 1500€ kokonaiskuluineen hommasta 😬 noh, siinä on sitten se all in - efekti. Jos ne kuukahtaa jo siinä vaiheessa niin homma on siinä. Toisaalta tuo 3-päiväisten laitto on myös kallista mut ns.toivekasta, sillä et siinä vaiheessa tiedä miten käy 🤔 ens viikolla sit siirto oli miten vanha tahansa 🤷🏼‍♀️

Tsemppiä piinailijoille ja muille kohta siirtoon meneville 🫶🏻
 
Juteltiin kumppanin kanssa ja päätettiin katsoa mihin suuntaan nuo kaksi alkiota kehittyy sulatuksesta. All in-meininki.
Itsellä on taas ristiriitainen tunnelma, sillä kuten siirrossakin on omat piinapäivät niin on tässäkin. Et jos molemmat kuukahtaa niin tämän on sitten tässä ja jos ei niin toivonkipinä on yhä yllä. Lääkäri kyllä sanoi, että ne ovat top luokan alkioita 3.päivän mittakaavalla. Mut saas nähdä 😅 tänään ei vielä hymynaamaa näkynyt testissä..
 
Onko siis 5-päiväisen onnistumisprosentti niin paljon parempi että kannattaa kummatkin viljellä siihen saakka ja sitten siirtää samalla kertaa kaksi? Kun teoriassa voisi 3-päiväisenkin siirto onnistua? Tai sulattaa yksi kerrallaan ja siirtää peräkkäin. Aikoinaan mun lääkäri oli ehdottomasti sitä mieltä että kannattaa siirtää yksi kerrallaan, onnistumisprosentti kuulemma parempi. Mielenkiinnosta kyselen.🙂
 
Alkioiden iästä ja siirrosta on kahta koulukuntaa. Toiset ovat sitä mieltä, että siirretään varhain, sillä kohdun olosuhteissa alkiolla on paras olla. Toiset ovat sitä mieltä, että vain blastoja siirretään, kun ovat päässeet yli monesta kriittisestä vaiheesta. Onnistumisprosentteja en äkkiä osaa sanoa. Mutta varmaan riippuu tutkimukesta, koska jos näyttö suosisi vain jompaa kumpaa, niin silleenhän kaikkialla tehtäisiin.
 
Viesti pääsi karkaamaan etuajassa, joten jatkan uuteen viestiin. Meilläkin otettiin ennen PASia kaksi sulamaan, toinen olisi pakastettu uudestaan, mutta se ei kuitenkaan selvinnytkään sulatuksesta. Toinen selvisi, siirrettiin ja tarttui. Monesti 3-päiväiset sulatetut voidaan myös viljellä blastoiksi ja pakastaa uudestaan.

Jostain olen lukenut, että vain yhden alkion siirto on nykykäsityksen mukaan tehokkain. Jos siirretään kaksi ja molemmat tarttuvat kiinni, mutta toinen meneekin kesken, se voi "viedä mennessään" sen toisenkin. Tutkimusten mukaan yhden alkion siirto kerralla tuo täten nopeammin lapsen syliin.

Pahoittelut, kun en jaksa kaivaa lähteitä näihin. Osan olen lukenut jostain ja osan on kertonut lääkäri.
 
Takaisin
Top