Pakastealkion siirto (PAS)

Ensimmäinen pas tehty tiistaina. Pakkanen on tyhjä, joten tottakai toivoisi ihmettä. Ikävä kyllä mitään oireita ei ole ollut (tai jos onkin niin voi laittaa keltarauhashormonin piikkiin). Onko kukaan ollut täysin oireeton ilman mitään, vatsan nipistelyjä, ja silti saanut positiivisen tuloksen? Voi kun jaksaisi toivoa, tuli mitä tuli.
Minulla aikoinaan esikoisen syntymään johtanut siirto oli täysin oireeton, negakierroissa sen sijaan ollut kaikenlaisia oikeita ja kuviteltuja oireita. Eli oireettomuus tai oireet eivät tosiaan kerro mitään lopputuloksesta ❤️ tsemppiä piinapäiville, toivotaan että alkio on tarrannut lujasti kiinni 🥰
 
Kiitos Limppu ja Kauramuro tsempeistä🌼💓 Toivotaan tosiaan parasta ja tukeudutaan toivoon, mikäli ei kiinnity❤️‍🩹
Kyllähän se varmasti on nii, että varmaksi ei voi mitään sanoa oli oireita tai ei.
 
Mulla kuopuksesta oli oireina siirtopäivän supistelut (kohtu reagoi sörkkimiseen herkästi), mutta siitä ei voi päätellä mitään suuntaan tai toiseen. Aika aikaisin alkoi jäätävä turvotus ja maha pullotti pahemmin kuin ennen menkkoja. Myös menkkajuiliminen alkoi (ei mitään vuotoja) jo hyvissä ajoin ennen testipäivää. Tissikipu oli ja hävisi ennen testipäivää. Esikoisesta oli aikoinaan kans se menkkakipuilu ja tissikipu. Mut toisaalta mulla on normaalistikin tissit kipeät ennen menkkoja. Että kyllä niistä oireista tai oireettomuuksista on tosi vaikea mitään päätellä.
 
Mä jännäilen, milloin menkat alkaisi oikeasti ja voisin aloittaa letrot, että päästäisiin siirtoon. Viikon kestänyt tiputtelua nyt jo mut ei merkkiä kunnon vuodosta. Toivottavasti tää tuhruvuoto ei nyt oo ollut ne menkat! Ois kiva päästä mahdollisimman pian niin ei menis kesä stressaillessa ajoittuisiko just jonkun reissun tai kesäsulun kanssa päällekkäin.

Tärppääminen tuntuisi aikamoiselta ihmeeltä, kun kaikki vaste on hoidoille ollut niin huono (molemmissa ivf lopulta vain 1 alkio) eikä tässä 1,5 vuodessa oo ollut ainuttakaan kiinnittymisyrityksen tapaistakaan vaikkei varsinaisesti missään ole mitään vikaa. Kai muuta kuin mun ikä. Tähän asti toiminut kiertokin alkanut prakaamaan. Kuulostelen paniikissa esivaihdevuosioireiden alkamista. Haluisin päästä kääntämään nyt tän viimeisen kortin omilla soluilla ja sit jos ei tärppää, niin uudelleenorientoitumaan lahjasoluhoitoihin. En jaksais enää tuntea itseäni jatkuvasti vanhaksi ja vialliseksi kun hoidoissa tulee vaan pettymystä toisensa perään ja syytellä itseäni joka ikisestä roskaruoan syömisestä tai siitä ettei oo enää rahaa syödä kourallista joka päivä kaikenmaailman supervitamiineja. Kun eihän oikeasti mikään mitä teen sitä biologista kelloa käännä taaksepäin - ei mun munasolut siitä nuorene vaikka eläisin miten terveellisesti. Mulla on ollut hyvä kehosuhde koko ikäni enkä oo mitenkään stressannut vanhenemista ennen näitä hoitoja. Haluisin saada sen takaisin ja vanheta taas ihan rauhassa.
 
Muokattu viimeksi:
Menkat alkoi viikko punktiosta ja tähän kiertoon tarkoitus tehdä ensimmäinen pas. Letrot tulee alkukiertoon. Onko kokemuksia miten punktion jälkeisessä kierrossa ovulaatio tullut? Onko viivästynyt vai tullut ihan normaaliin aikaan? Etenkin jos letrojen kanssa kokemusta olisi kiva kuulla😊 Meillä 3pv ikäisiä alkioita pakkasessa, minähän viikonpäivänä ovisplus ei saisi tulla jotta siirtoon päästäisiin? Mahdollisuuksien mukaan ilmeisesti viljelevät blastoiksi ennen siirto mutta tämäkin varmaan riippuu milloin ovisplussa tulee🤔
 
Hei,
käytetäänkö pakastealkion siirroissa julkisella irrotuspistoksia ovulaation ajoittamiseksi? 😊 eli ei-lääkkeelliseen kiertoon, jotta voitaisiin välttää se että ovulaatio osuisi niin, että siirto ajoittuisi viikonlopulle? Onko kellään kokemusta? ☺️
 
Mulla ainakin seuraavaan pas-kiertoon suunniteltu irroitus jotta ovulaatio saadaan ajoitettua oikein. Ekassa kierrossa ei käytetty, eli en tiedä onko mahdollista joka kerta mutta mahdollista on 😊

@Marimii Mulla tässä punktion jälkeisessä kierrossa letrojen ja Gonalin avulla tuli ekaa kertaa ovis vasta kp 17, yleensä tullut kp 13-14, eli vähän ainakin lääkkeistä huolimatta viivästyi. 😬 Ja seuraavaan meilläkin siirretään 3 päiväinen, siitä lääkäri sanoi että siirretään viidentenä päivänä ovulaatiosta, eli ilmeisesti kasvatetaan vähän. Tästä kuulisin toki muilta kokemuksia että vaihteleeko 🙂

Ois kiva kuulla onnistumiskokemuksia, jos jollain onnistunut 3 tai 4 päiväisen siirrosta, kun ensin blaston siirto ei oo tuottanut tulosta. Kaipaan toivoa seuraavaan kiertoon 🫣🥺
 
Minulla PAS tehdään luonnolliseen kiertoon muutoin, mutta ovulaatiota aikaistettiin irrotuspiikillä päivän pari siten, että siirto osuu nyt tulevalle torstaille. Todennäköisesti ilman olisi mennyt lauantaille. Näin tehtiin, kun oli todettu perjantaina limakalvo riittäväksi ja johtofollikin kooltaan jo 19 milliseksi.
 
Hei,
käytetäänkö pakastealkion siirroissa julkisella irrotuspistoksia ovulaation ajoittamiseksi? 😊 eli ei-lääkkeelliseen kiertoon, jotta voitaisiin välttää se että ovulaatio osuisi niin, että siirto ajoittuisi viikonlopulle? Onko kellään kokemusta? ☺️
Mulle oli vastaus yhdeltä lääkäriltä, että lähtökohtaisesti ei. Toinen lääkäri oli sitä mieltä et tarvittaessa jos muuten kaikki ok 🤷‍♀️
 
Mulla ainakin seuraavaan pas-kiertoon suunniteltu irroitus jotta ovulaatio saadaan ajoitettua oikein. Ekassa kierrossa ei käytetty, eli en tiedä onko mahdollista joka kerta mutta mahdollista on 😊

@Marimii Mulla tässä punktion jälkeisessä kierrossa letrojen ja Gonalin avulla tuli ekaa kertaa ovis vasta kp 17, yleensä tullut kp 13-14, eli vähän ainakin lääkkeistä huolimatta viivästyi. 😬 Ja seuraavaan meilläkin siirretään 3 päiväinen, siitä lääkäri sanoi että siirretään viidentenä päivänä ovulaatiosta, eli ilmeisesti kasvatetaan vähän. Tästä kuulisin toki muilta kokemuksia että vaihteleeko 🙂

Ois kiva kuulla onnistumiskokemuksia, jos jollain onnistunut 3 tai 4 päiväisen siirrosta, kun ensin blaston siirto ei oo tuottanut tulosta. Kaipaan toivoa seuraavaan kiertoon 🫣🥺
Minulle siirrettiin nelipäivänen, joka oli pakastettu 3 päiväsenä ja sulatettu edellisenä päivänä ennen siirtoa. Siitä tuli plussa, mutta toki keskeytynyt keskenmeno oli sitten lopulta johon lääkkeet rv10+. 😏 Meillä on kaikki muutenkin pakastettu 3 päiväisenä, täällä päin laittavat kaikki pakkaseen 2-3 päiväisinä, ellei ois erityistä syytä kasvatella blastoiksi. Ensi viikolla toivon mukaan täälläkin uusi siirto edessä keskenmenon jälkeen 🤞🏼
 
Hei,
käytetäänkö pakastealkion siirroissa julkisella irrotuspistoksia ovulaation ajoittamiseksi? 😊 eli ei-lääkkeelliseen kiertoon, jotta voitaisiin välttää se että ovulaatio osuisi niin, että siirto ajoittuisi viikonlopulle? Onko kellään kokemusta? ☺️
Minä sain varuilta reseptin, jos ovulaatiotesti ei olisi näyttänyt plussaa tiettyyn päivään mennessä ja siirto olisi sen vuoksi osunut viikonlopulle.
 
Muokattu viimeksi:
Hei kaikille ja tsemppiä hoitojen eri vaiheisiin!

Palailen uudelleen tänne seuraamaan ja hakemaan uskoa/toivoa onnistumiseen.

Ya 6/2019
Lapsettomuus hoidot alkoi 12/2019
Lopulta siirrytty Pas siirtoon 9/21 josta syntyi pieni keskos poika 4/22

Nyt yritystä takana luomusti vuoden verran. Aika palata hoitoihin, Pas siirto tiedossa ensiviikolla tiistaina.🫣
 
Minä sain varuilta reseptin, jos ovulaatiotesti ei olisi näyttänyt plussaa tiettyyn päivään mennessä ja siirto olisi sen vuoksi osunut viikonlopulle.
Hyvä tietää, että joillain on ollut mahdollista! 😊 pitää kysyä lääkäriltä, jos oisi mahdollista saada. Meillä oli viime viikon ma punktio, ja pas tehtäisiin nyt alkaneeseen kiertoon, jos ei vaan siirto vkloppuun osuisi. Toiveet on kovat että onnistuisi, kun menee muuten elokuulle, kesätauon jälkeen 🤞🏻
 
Mä kans jännäilen kuinka käy pasin kanssa. Sain ultran vasta kp9 maanantaille ja mulla silloin monesti jo ollut ovistesti+. Ovitrellea en saanut vaikka sitä pyysin enkä perjantaille aikaisempaa ultraa 😐 Täytyy vaan toivoa et ovis olis edes päivän myöhässä tässä kierrossa niin olis mahdollisuus siirtoon ennen kesäsulkua 🙏
 
Mulla ainakin seuraavaan pas-kiertoon suunniteltu irroitus jotta ovulaatio saadaan ajoitettua oikein. Ekassa kierrossa ei käytetty, eli en tiedä onko mahdollista joka kerta mutta mahdollista on 😊

@Marimii Mulla tässä punktion jälkeisessä kierrossa letrojen ja Gonalin avulla tuli ekaa kertaa ovis vasta kp 17, yleensä tullut kp 13-14, eli vähän ainakin lääkkeistä huolimatta viivästyi. 😬 Ja seuraavaan meilläkin siirretään 3 päiväinen, siitä lääkäri sanoi että siirretään viidentenä päivänä ovulaatiosta, eli ilmeisesti kasvatetaan vähän. Tästä kuulisin toki muilta kokemuksia että vaihteleeko 🙂

Ois kiva kuulla onnistumiskokemuksia, jos jollain onnistunut 3 tai 4 päiväisen siirrosta, kun ensin blaston siirto ei oo tuottanut tulosta. Kaipaan toivoa seuraavaan kiertoon 🫣🥺
Mulle tehtiin kolme hyvälaatuisen blaston siirtoa ja sitten kaksipäiväisellä onnistuttiin. Sitä ei tosiaan kasvateltu vaan siirrettiin kahden päivän päästä oviksesta.
 
Tuun tuolta IVF-hoidot-ryhmästä myös tänne höpisemään.

Yksi 5pv odottaa pakkasessa. Mulla on endo, selkeä oire endometrioomat munasarjoissa. Oon pääosin kivuton, niin vaikea sanoa, missä muualla sitä mahtaa olla. Mulle pistettiin tänään procren kuivattelemaan endoa. Se oli käytössä 2 kk myös ennen ivf. Jos täällä jollain ollut procren käytössä ennen PAS niin mielelläni kuulen kokemuksista.

Juhannusviikolla ultrataan tilanne. Jos kaikki ok, niin siirto varmaan heinäkuun alussa. Nyt siis lähinnä seurailen taustalla teidän juttuja ja yritän vähän nauttia kesästä. Onhan tässä vähän mieli maassa, kun pakkasessa vain yksi tyyppi.
 
Tänään aamusta oli ultra ja ensimmäinen pas sovittiin 6.6.🤗 Mulla siis lääkkeelliseen kiertoon siirto.
Kovasti paljon taas eri hormoneita siirron tueksi; Zumenonin rinnalle alkaa taas tuttu Cyclogest. Ja siirron jälkeen Gonapeptyl pistos kuten oli tuoresiirrossakin. Tämän jälkeen vielä Ovitrelle muutaman päivän päästä. Onko teillä muillakin ollut samanlainen arsenaali lääkkeitä tukena?
 
Takaisin
Top