Painonpudotusryhmä

Suunnilleen samat lukemat kuin 10 päivää sitten, ehkä välillä oltu jo 64-alkavissa lukemissa mutta sinne 65:een se pyöristyisi.

Vierailulla on tiukasti painoaan vartioiva anoppi kumppaneineen (joka on ehkä vielä ekstreemimpi), niin on ehkä tullut pienennettyä annoskokoja ihan vain sillä kun hävettää ottaa normaali (vieraiden linnunruokailuihin verrattuna kaksinkertainen) annos. Onneksi kumppani kannustaa esimerkillään syömään normaalisti.
 
Täällä kans tänään uutta alinta, 73,6 kg. 😊

Eilen totesin että kyllä mäkin korvaan herkkuja vähän tiedostamattakin, tästä kun oli aiemmin täällä puhetta. Teki siis mieli jotain suolaista joten teinkin kunnon ruokaisan ison salaatin. Ei mikään kevyt eli pienellä sipsipussilla olisi tullut samat kalorit mutta onhan se kylläisyysaste ihan eri 😁 Mutta siis tulee näitä valintoja tehtyä näin, ja ehkä ainoa missä mikään ns. korvaava herkku ei meinaa toimia on jos tekee mieli jotain tiettyä ihan erityisesti, esim just suklaata 🤔

Pari päivää myös taas menty isommilla kaloreilla, kun on tuntunut että kroppa sitä vaatii. Uskon että silloin on paras kuunnella sitä.
 
Tänään taas uusi alin, 73,1 kg! 🥳

Sunnuntaina taidan pitää vapaapäivän ruokien kirjaamisesta, pitkästä aikaa. Oon nyt kaiken kirjannut ylös myös niinä päivinä kun on tullut syötyä buffassa/herkuteltua (esim viime lauantaina kalorit meni 3400 asti 😅) kun se on tuon Sauran avulla niin vaivatonta.

Muuten ihan lemppariaamupala nykyään:
200g vadelmajogurttia
100g 0% kreikkalainen jogurtti tai maitorahka
20g chiansiemeniä
Päälle muutamia pakastemansikoita

Tehdään illalla valmiiksi jääkaappiin. Aamulla on ihana kuitupitoinen aamiaiskulho valmiina. 😋 Toi jogurttien suhde on mielestäni paras mutta saa myös vielä protskupitoisemman jos laittaa enemmän kreikkalaista/maitorahkaa ja vähemmän normijogurttia. Raejuustokin sopii hyvin tuohon lisäksi.

IMG_8664.jpeg
 
Mulla tällä hetkellä junnaa koko homma paikallaan. Olin pari viikkoa sitten viikonlopun mittaisella liikuntakurssilla, jossa tuli paljon liikuttua. Ilmeisesti vei minusta kaikki mehut, kun sen jälkeen ei ole juurikaan tullut jumppailtua 😅 Nyt olen parin päivän ajan saanut aktivoitua itseäni, se auttaa kun laittaa liikuntakamppeet päälle vaikka ois vaan kotona 😂 Paino on parempina päivinä ollut siinä 80,2 kieppeillä, kyllä nyt marraskuun aikana pitäis vihdoin päästä sinne alle 80kg 💪🏻 Nimimerkillä söin juuri heseä ja jätskiä jälkkäriksi... 🫢🤫
 
Mulla tällä hetkellä junnaa koko homma paikallaan.
Sama täällä, mutta hitaastihan se terveellisintä olikin tjsp... 🙃 Motivaattorina, kävin 'ei hajuakaan vieläkö mahtuu päälle'-housupinon läpi ja lajittelin ne käyttöön/tavoitteena ensi kesänä/enpä tiedä kannattaako näillä itseään kiusata -pinoihin.

Liikkumisella keventely otti hieman takapakkia kun aloitettu juoksu palautti raskauden aikana ilmaantuneet pissavaivat, eli pitää treenata lantionpohjaa paljon lisää ennen kuin määriä voi ainakaan kasvattaa... mutta positiivista, että ainakin tuon verran (vajaa 10km/viikko) pystyy hölkkäämään kun se tekee mielelle niin hyvää, ja kävelyä voi tietty harrastaa niin paljon kuin sielu sietää ja aikaa riittää.
 
Muokattu viimeksi:
@Yrttiteetä tekisi mieli voi miten ihana, että oot saanut juoksuharrastusta jo noin hienosti tuotua takaisin 😍 ja vaikka paljon juosseelle voi kympin viikko"raja" tuntua turhauttavalta ainakin joskus, mutta on se silti tuoreena äitinä ihan huippu! Vau 😊! Ja ne pitkät lenkit tulee sieltä vielä ❤️

@Misa tuo sinun aamupala menee täälläkin kokeiluun 😋 tykkään chiasta ihan veteenkin liotettuna (kun ei se maistu oikein milleen ja voi vaan hulauttaa kurkusta alas sen hyyyytelön) niin toi vois ratkaista mun tän hetken aamupalaällötyksen.

Oma tilanne on pelkkää painonnousua 🙈 nyt oon ehkä ymmärtänyt syyn, tän oman hermoston hätätilani, kuinka oon jumissa taistele-pakene-tilassa. Yhdet menkatkin jääneet jo väliin, ilman raskautta, mutta nyt vihdoin voisi kellon antamat yölämpötilat näyttää siltä, että keho on luteaalissa ja pääsisin viimein uuteen kiertoon. Olo on kyllä ärsyttävä. Liike olis lääke, mut liike voi helposti mennä tässä tilassa sen kriittisen rajan yli. Jossain oli että tää tila pitäis purkaa jollain lyhyellä fyysisesti raskaalla, ja sen perään tehdä rauhoittavaa (fyysinen "taistelu" - vaara ohi - rauhoitu). Mut ehkä täytyy vielä selvittää, kuinka tuota simulaatiota kropalleen huijaa tällaisessa pitkittyneessä tilassa 🙈 plaaaaaah 😅
 
Mulla ollut koko homma vähän tauolla. Huomasin että alkoi vaikuttamaan maidontuotantoon. Ja muutenkin ollut, varsinkin tämä viikko, todella intensiivistä aikaa. Tai siltä on ainakin tuntunut. Aika tuntuu olevan tosi kortilla. Liikuntaa tulee kyllä tehtyä, mutta huomaan että kroppa jumiutuu yövalvomisista ym. Joogaa testailin pitkästä aikaa ja se onkin ollut ihanan hetkeen pysäyttävää kun täälläkin tuntuu että käyn välillä aivan ylikierroksilla. Tullut herkuteltuakin. Varmaan väsymys...😅 Mutta niin ehkä yritän nyt ylläpitää suht terveellisiä elämäntapoja ja katsoa mitä painolle käy. Maito on kuitenkin tärkein ja etten pala loppuun. 😅
 
Takaisin
Top