Ei tämä kyllä nyt oikein ole onnistunut, jos päivän aikana ei makeaa tukekaan natusteltua niin illalla sorrun viimeistään keksipakettiin, sillä aikaa kun kumppani menee tupakalleJa sitten voisi pitää vähän taukoa ennen seuraavia herkutteluja.
Mutta toivossa on hyvä elää (sanoi lapamato), osti ison pussillisen omenoita ja päärynöitä, ja päätti kuoria itselleen yhden aina kun keksipaketti huutelee kaapista viekoittelevasti.
@Aloy yritän ajatella (ja kokemukseni mukaan mulla näin onkin), että säännöllinen makeansyönti ylläpitää sokeriherkkujen himoa niissä tilanteissa joissa sitä on aiemmin nauttinut. Eli jos selviän tämän meneillään olevan illan tai hetken ilman karkkia/keksiä, olen päivän lähempänä sitä hetkeä jolloin herkut on helpompi jättää kaappiin.