Painonpudotusryhmä

Mä en oo vähään aikaan kirjoitellut täällä mutta laitan kuulumisia. 😊

Nyt on -14,5kg siitä kun viime toukokuussa aloitin tän homman. Paino on noin 59kg ja ensimmäistä kertaa yli 13 vuoteen normaalipainon puolella. Tähän on nyt hyvä lopettaa ja jatkaa ylläpitolinjalla.

Huomaan, että tää on oikeasti ollut elintapojen muutos eikä dieetti, koska tuntuu että pystyn aivan hyvin jatkaa samoilla ruokailutottumuksilla, mitä on nytkin ollut. Vähän aion kuitenkin energiansaantia tietoisesti nostaa, koska tavoite ei ole enää tiputtaa painoa ja haluan myös alkaa liikkua enemmän. 😊
 
Oisko muita joilla ruokavalion skarppaus menossa? 😅 tsemppiporukka kelpais taas 😆 sitkeästi 85:ssä täällä. Se viis kiloa kun taas saisi kesään mennessä lähteä, että pääsisi takaisin niihin seiskalla alkaviin. Kävin jo kuukauden vaihteessa 82:ssa, mutta tässä nyt ollut taas vaihteeksi kaikenlaista kaaosta, niin homma näköjään heti lipsahtaa 🙃 lisäksi kroppa tuntuu lyövän omia kapuloita rattaisiin, eikä tee tätä tällä kertaa yhtään sen helpommaksi kuin ennen.
 
Oisko muita joilla ruokavalion skarppaus menossa? 😅 tsemppiporukka kelpais taas 😆 sitkeästi 85:ssä täällä. Se viis kiloa kun taas saisi kesään mennessä lähteä, että pääsisi takaisin niihin seiskalla alkaviin. Kävin jo kuukauden vaihteessa 82:ssa, mutta tässä nyt ollut taas vaihteeksi kaikenlaista kaaosta, niin homma näköjään heti lipsahtaa 🙃 lisäksi kroppa tuntuu lyövän omia kapuloita rattaisiin, eikä tee tätä tällä kertaa yhtään sen helpommaksi kuin ennen.
Mulla menossa! Raskaana tosiaan tuli 15kg ja nyt kun ne on pois, niin muutakin ylimääräistä tullut se 15kg eli lisää pudotettavaa… täälläkin kaivataan tsemppiä ja vinkkejä…

Hyvin sulla pysynyt poissa kokonaisuudessaan. Saat olla ylpeä 😍
 
Oisko muita joilla ruokavalion skarppaus menossa? 😅 tsemppiporukka kelpais taas 😆 sitkeästi 85:ssä täällä. Se viis kiloa kun taas saisi kesään mennessä lähteä, että pääsisi takaisin niihin seiskalla alkaviin. Kävin jo kuukauden vaihteessa 82:ssa, mutta tässä nyt ollut taas vaihteeksi kaikenlaista kaaosta, niin homma näköjään heti lipsahtaa 🙃 lisäksi kroppa tuntuu lyövän omia kapuloita rattaisiin, eikä tee tätä tällä kertaa yhtään sen helpommaksi kuin ennen.
Mullakin jossain määrin, koittanut kiinnittää huomiota hedelmien ja kasvisten määrään syömisissä. Se mitä PITÄISI tehdä, on herkkujen vähentäminen, mutta en ole vielä kyennyt 😅 Mulla raskauden jälkeen ollut paino korkeimmillaan 85, nyt se on pysynyt jonkun aikaa 83,5:ssä. Eli jotain pitää muuttaa, että lähtee taas laskuun 🙈
 
@Pingviiniemo no mutta se on jo ihan hurjan hieno juttu, kun ne raskauden tuomat ehtii lähteä 😊 muut sit pikkuhiljaa siitä 💪🏼 ja kiitos, totta joo että oon tässä viiden kilon sisässä pyörinyt yli vuoden, eli periaatteessa onkin ihan saavutus näin ison pudotuksen jälkeen pitää paino vain tasaisena 😁 silloin viime keväänä kävin siellä 78:ssa, mutta kesän jäljiltä ollut tasaisesti tässä viiden kilon haarukassa. Ainut mikä ärsyttää, että hitsit kun ei vois tää jumitusalue olla normi bmi puolella vaan ärsyttävästi tässä just yläpuolella 😅 Eli jos se pyöris siellä 72-77 eikä 80-85 ni olis henkisesti helpompaa. Vaikka selittyiskin lihaksikkuudella tää oma kevyt ylipaino, mut kun on tossa vielä rasvaakin poltettavaksi. Ei vaan tunnu irtoovan 😅

@Kiiltokuva91 herkut on kyllä paha rasti 😆 jonkun verran niihin itellä auttaa kun on kasvisöverit ja rutkasti proteiinia päivässä, mutta kokonaan ne houkutukset ei silti tunnu katoavan xD

Sain itelleni nyt verikokeita julkiselta, että pääsen kilpparin ja perusverikokeet ottamaan. Mulla siis aika kirjavia epämääräsiä oireita, jotka kaikki vois selittyä joko ahdistuksella, raudanpuutteella tai kilppariongelmilla. Ferritiiniä en saanut yrityksistä huolimatta, kun "raudanpuutteen näkee kyllä niistä punasoluistakin" 🥲 kiva, kun veikkaan että perusverikokeissa mun tuurilla arvot on viitteiden sisässä, ne voi vaan olla mulle alhaiset. Käytävä sitten noiden jälkeen yksityisellä varmaan hakemassa se ferri. Ärsyttää vaan matkustaa sitä ottamaan kaupunkiin ja rahaakin menee.
 
Heips, minäkin liityn mukaan!

Tosiaan tässä kahden vuoden lapsettomuustaipaleella on tullut 7 kg lisää painoa, sitä ennen oli tullut viisi kiloa yhteenmuuttokiloja. Enimmillään oli 74 kiloa, mikä meni ylipainosta lihavuuden puolelle. Nyt ollaan jo 70:ssä! Tavoitteena olisi 60 kg niin BMI olisi normaalin alueella.

Salilla olen käynyt syksystä asti PT:n opastuksella, mutta hän opastaa vain salijutuissa eikä ruoassa. En syksyllä jaksanut ruokavaliota muutella. Alunperin aloitin salin masennuksen hoitoon (voimaharjoittelu auttaa masennukseen), nyt näköjään jatkan sitä.

Olen nyt tämän viikon harjoitellut ruokien merkkaamista kilokalorit .net -sivulle ja sieltä seurannut määriä. Ruokavaliossa ei ole suuria muutoksia herkkulakon lisäksi, lähinnä tällä viikolla olen vaihtanut ingmariinin hummukseen (vähemmän kaloreita). Kaloreiden laskeminen on ihan mukavaa touhua, voi taktikoida herkuillekin tilaa, lisäksi on sellainen olo että tekee jotain 😂 Nyt olen viime aikoina huomannut käsien kylmenemistä, luulen johtuvan kalorivajeesta, ovatko muut huomanneet?
 
@Sinertävää mua on palellut niin pitkään etten tiedä mistä se milloinkin johtuu, mutta kalorivaje kyllä tuntuu vielä voimistavan sitä 😅

Mun verikokeet oli täydellisen viitteissä ja optimaalisilla tasoilla (eli ei pääse ferritiinikokeeseen julkisella kun mikään ollut lähellekään rajoja 😅). Jatkolääkäri on tulossa, ja sinne täyttelin terapianavigaattorin. Traumatausta näkyi vastauksissa (10/10 pistettä 🥲), että varmaan sitä hoitamaan ohjaa lääkäri. Pääasia (heh, pää asia) että saan voinnin kohenemaan, sillä mun tuntemat oireet ovat fyysisiä ja laskevat mun jaksamista ja toimintakykyä arjessa.

Viime viikonloppuna meni kyllä herkkuja, kiitos tarjousirttareitten xD Arki kuitenkin on sujunut ihan siististi, joten vaaka palkitsi tänään lukemalla 82,5 kg. On siis nesteetkin liikkuneet hyvin. Ja ovis meni ohi 😅 Tänään hierojalle rentouttamaan kroppaa, ja jos on juminesteitä vielä niin varmaan nekin liikahtaa. Ensi viikolla sitten menkkoja kohti, saa nähdä miten ne turvottelee tällä kierrolla 😮‍💨😅
 
@Sinertävää mua on palellut niin pitkään etten tiedä mistä se milloinkin johtuu, mutta kalorivaje kyllä tuntuu vielä voimistavan sitä 😅

Mun verikokeet oli täydellisen viitteissä ja optimaalisilla tasoilla (eli ei pääse ferritiinikokeeseen julkisella kun mikään ollut lähellekään rajoja 😅). Jatkolääkäri on tulossa, ja sinne täyttelin terapianavigaattorin. Traumatausta näkyi vastauksissa (10/10 pistettä 🥲), että varmaan sitä hoitamaan ohjaa lääkäri. Pääasia (heh, pää asia) että saan voinnin kohenemaan, sillä mun tuntemat oireet ovat fyysisiä ja laskevat mun jaksamista ja toimintakykyä arjessa.

Viime viikonloppuna meni kyllä herkkuja, kiitos tarjousirttareitten xD Arki kuitenkin on sujunut ihan siististi, joten vaaka palkitsi tänään lukemalla 82,5 kg. On siis nesteetkin liikkuneet hyvin. Ja ovis meni ohi 😅 Tänään hierojalle rentouttamaan kroppaa, ja jos on juminesteitä vielä niin varmaan nekin liikahtaa. Ensi viikolla sitten menkkoja kohti, saa nähdä miten ne turvottelee tällä kierrolla 😮‍💨😅
Oijoi, varmaan ihanan korkeat kortisonitasot noilla tuloksilla. 😬 Hienoa kuulla että olet hoitoon pääsemässä.

Mullakin vähän meni rillumarei kun oli ravintolassa käyntiä, sitten eläköitymisbileet (ei minun) ja kotipuolessa vierailua, missä en tietenkään voinut mitään annoksia punnita. Nyt sitten taas uudella motivaatiolla hummusta ja Myrttisen suolakurkkuja. Paino kuitenkin tasaisesti 70,3 kg. Eka tavoite on päästä alle 70 kg:n, mutten tiedä onnistuuko tässä kierrossa kun tosiaan alkoi ivf ja siinähän nestettä kertyy kun munasoluja kasvatellaan useampia.
 
Täälläkin tän kevään alin! 82,1 😊 kannatti taas näköjään aloittaa tässä ketjussa kirjoittelu niin löytyy motivaatiota olla tarkempi syömisissään 😄 viisi kiloa normiBMI:hin 😁
 
Uudelle kilolle tänään, 81,7 😊 menkatkin varmaan kohta edessä, sillä eilen jo tiputteli. Hyvä mieli saada uusi kierto käyntiin.
 
Mullahan tää projekti meni pitkään reisille, mutta nyt tullut uutta intoa kun poistettiin ehkäisykapseli kädestä tammikuun lopussa ja haluan tiputtaa painoa ennen raskautta. Nyt kohta jo kuukauden verran paino ollut laskussa, tänään 83.2kg.
 
No olihan sulla @Olive siinä rankka jakso elämää 🫶🏼 kivaa kun oot takasin foorumilla taas mukana, ja täälläkin ❤️

Jatkanpa vielä omia turinoita sen verran, pääsen sittenkin verikokeisiin mittaamaan ferritiinin. Ja kaupanpäällisiksi lääkäri näki aiheelliseksi mitata muutaman muunkin "vitamiinin" ja arvon samalla vielä lisää. Myös paastosokeri ja pitkäsokeri, koska hups en oo muistanut radiraskauden jälkeen vielä niitä pyytää, vaikka piti silloin 1-vee kohdalla muistaa 😅 Hän ei vähätellyt ja tunkenut kaikkia näitä mun oireita pelkän psyykkisen puolen alle, vaan sanoi että on mahdollista että kaksi asiaa on yhtä aikaa. Tuleepahan kunnolla selvitettyä puutostilat ja kehon toiminta 🥹 ja jos kaikki on kunnossa, on mun helpompi keskittyä hoitamaan sitä henkistä puolta, kun on poissuljettu fyysisesti mitattavat terveyshuolet.
 
Mä luulen että mulla auttais ADHD-lääkitys. Haen oksitosiinipiikkejä mm. ruuasta ja herkuista. Ens viikolla on lääkäraika, edellinen lääkäri ghostas täysin mut onneksi sain työterveyslääkärin ansiosta uuden lähetteen eri lääkärille.

Toissaviikko ja sitä edellinen meni kivasti, viime viikolla tuli syötyä liikaa mutta palasin myös salille. Menkat tulossa ens viikon alussa, joten senkin huomaa. Ärsyttää kun haluaisin nyt vaan painoa pois että olis sit parempi yrittää seuraavaa lasta. Myös itsekkäästi haluan tuntea oloni hyväksi ja kauniiksi raskausaikana ja siihen auttaisi se että painoa olisi jo ennen raskautta vähemmän.
 
Kävin tosiaan lääkärissä ja lääke myönnettiin. Ozempicin tablettiversio. Lääkäri sanoi, että hänellä ei ole vielä ollut yhtäkään asiakasta joka ei ole laihtunut tolla lääkkeellä. Se vaan että lääkkeen teho tuppaa vähenemään pidemmälle mentäessä joten ruokavaliota pitää siinä kohtaa oikeasti osata pitää. Kuulemma kun mulla ei ole diabeteksen hoitoon, niin voin asteittain lopettaa käytön sitten kun oon siinä painossa missä haluan olla. ❤️

Aloitan viikonloppuna.
 
Tsemppiä @Pingviiniemo ❤️ toivotaan että on tehokas ja sopiva valmiste sinulle! ☺️

@Olive raskaustoive on kiva motivaattori ja samalla lempeä, kun raskautumista varten on hyvä huolehtia myös että saa tarpeeksi ravinteita. Ei siis tule vedetyksi yksipuolisella tiukisteluvaliolla hinnalla millä hyvänsä painoa alas, vaan huolehdittua hyvinvoinnista. Pieni puolisalainen raskaushaave täälläkin yhä itää kaiken alla, voih 🥹

Viikonloppu rötvätty ja kärsitty menkoista. Oli kyllä rajut taas vuodoilta. Pahimpina päivinä ei saanut kuukuppiakaan asettumaan, kun vuoteli joka suunnasta yli. Ja oireetkin oli rajut, mm. lauantai-iltana mielikuvitusriitelin puolison kanssa niin tehokkaasti, että menin aivan raivoissani nukkumaan ja seuraavan päivän ihan allapäin 😅 sunnuntaina hain sitten menkkalohtusuklaata. Eilen loppui ne, joten nyt on taas raikkaampi olo. Paino oli 82,8 tänä aamuna, että kilo plussalla viime viikon alimmasta. Päivä kerrallaan kun koittaa parhaansa, niin kai tämä tästä 🙃
 
Palaan tänne taas hoitojen tauolla. Inssit ei tuoneet tulosta, joten nyt jonossa ivf:n. Mut kyl suoraan sanottuna v*tuttaa, että hyvå vauhti, mihin pääsin, kaikkosi nyt hoitojen taukoamisen myötä. Oon mässännyt karkkia ja jätskiå ja pastaa kuin viimeistä päivää. Tää mässäily alkoi jo cyclogestin aikana ja jatkuu vaan.. miten ihmeessä tän saa taas katki. Hiihtolomasta asti menty täysin ahtamalla kaikkea paskaa suuhun. Aamupalassa sentään en ole lipsunut. Se on vakio: 200g rahkaa, sokeritonta mehukeittoa, banaani ja kourallinen manteleita. Toki oon saanut lisättyä myös kasviksia ja hedelmiä, koska oon rakastunut silmusalaattiin. Myös viinirypäleet palasi ruokavalioon monen vuoden jälkeen, kun vatsa ei niitä aikoihin ole sietänyt. Ehkä mä nään niisså mun karkinkorvikkeen. Mut jätski. Miten ihmeessä?? Kesä vielä tulossa ja painoa pitäis pudottaa ivf:ä varten vielä lisää. Nyt en oo viikkoihin uskaltanut käydä puntarissa.

Anteeksi nyt tää vuodatus, mutta olin vikaan inssiin laittanut paljon toivoa, koska kaikki merkit oli kohdillaan ja pistoslääkkeet toimi hyvin. Nyt masistelen keväästä huolimatta ja lihon.. päsin siis ennen vikaa inssiä painoindeksiin 33. Alle 32 pitäis päästä että saadaan sit aikanaan ilmottautua inssiin.
 
Täällä verensokerit ennätysalhaalla kun aloitin rybelsuksen. 😅 tänään oli ekaa kertaa pahoinvointia aloituksen jälkeen. Toivottavasti kohta alkaa kunnolla vaikuttaa painonpudotus mielessä
 
Mulla menee aivan väärään suuntaan taas 😭 kaks viikkoa meni hyvin, sit pari huonompaa päivää ja heti lähtee paino nousukiitoon. Joo, varmaan lähinnä nestettä mutta kyllä ottaa päähän. No, eipä auta kun jatkaa vaan…
 
Takaisin
Top