Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Kai mä jo tuun tänne, vaikka vielä imetänkin (ja toivottavasti pitkään).
Ennen raskautta viime syksynä paino oli 67-69kg ja kesällä kävi alimmillaan 72,5 kilossa. Siitä lähtenyt noususuuntaan, eilen 75,8kg.Suklaa maistuu ja sitä tulee syötyä sen varjolla että maidontuotanto olisi isompaa.
Vauva (pian 4kk) kyllä kasvaa ihan hyvin ja oma huoli maidosta on varmaankin aiheeton, kun kaikki imetyksen turvamerkit täyttyy. Painoa voisi erilaisten lähteiden mukaan pudottaa maltillisesti 1-2kg/kk tahdilla. Mieluummin lähtisin nyt kokeilemaan sitä, kuin katson käykö samoin kuin viimeksi, jolloin paino nousi 82kg asti vauvavuoden aikana.
Koitan nyt ensin saada painon nousun pysäytettyä ja sitten pikkuhiljaa hitaaseen laskuun. Tavoitteena on joskus päästä takaisin 65-67kg välille jossa olin viime vuoden keväällä ja kesällä (pituutta mulla on 168cm)
Löysin uuden mielenkiintoisen kaloriseurantasovelluksen, Sauran, jota oon nyt muutamia päiviä testaillut. Hyvin se osaa kuvasta arvioida mistä ruoka-aineista on kyse, ja siihen on helppo tehdä korjauksia, jos jokin meni väärin tai määrä on pielessä. Mulle on tärkeää että kirjaan syömiset jotenkin, muuten tulee liian helposti otettua leivos siellä ja rivi suklaata täällä![]()
Kiitos!Tsemppiä projektiin! Mulle on tullut Instagramissa paljon vastaan reelsejä, joissa mainitaan että avainjuttuja painonpudotukseen imetysaikana ilman maidontuotannon vähenemistä on runsas määrä kuituja ja proteiineja joka aterialla, muistaa syödä tarpeeksi kaloreita, tärkkelyspitoisien hiilihydraattien säästely päivälliselle, tunnin kävely päivässä ja lisäksi lihaskuntotreeniä 3-5krt viikossa (20-30min kerralla riittää). Tiedä sitten toimiiko
Hauska kuulla Sauran käyttäjästä! Tunnen tän firman perustajan, ja jotenkin itselle alkuaikoina tuli enemmän fiilis että on lähinnä kolesteroliarvoihin keskittyvä mutta ovat näemmä kehittäneet eteenpäin![]()
Kiitos!
Joo näin itsekin ymmärsin sen perusteella mitä luinEtenkin just tuo proteiinin ja kuitujen riittävä saanti. Proteiinia toki yritän muutenkin syödä tarpeeksi, mutta hyvä miettiä myös noita kuitujakin.
Onpa hauska että tiedät tuon perustajan! Mulla on ollut kolesteroli vähän koholla parilla viime mittauksella joten takuulla on nytkin. Kovien rasvojen vähentämisen lisäksihän myös kuitujen lisäys vaikuttaa suotuisasti kolesteroliin, joten nyt on kaksi hyvää syytä lisätä kuitujaTuossa Saurassa kuidun määrä on heti näkyvillä etusivulla, mikä on kyllä hyvä. Protskut saisi näkyviin etusivulle maksamalla rahaa, mutta taidan toistaiseksi laskea ne itse aterioista.
View attachment 159847
Siis esim. tuossa bowlissa minkä tänään tein oli ehkä 15 eri juttua, oli niin kätevää kun ei tarvinnut käsin niitä näpytellä!Vähän vaan korjasin lohen määrää ja vaihdoin kevytmajoneesin jalapenomajoneesiksi.
Kivaa aktivoitumista täällä! Mulla on nyt tullut kilo tässä viimeisen kolmen viikon aikana. Ja olen lipsunut taas sokerin kanssa. Karkkia en edelleenkään ole ostellut, mutta töissä olen syönyt tarjolla olevia sekä munkkeja ostanut. Koko ajan yritän päästä taas raiteille, mutta hitto, oon antanut itelle liikaa periksi. Nyt pitää yrittää olla tiukka, sekä myös hakea jotain muuta snacksiä kuin heseä, kun nälkä yllättää. Nyt menossa rv18 ja yritän edelleen pitää kiinni mahdollisimman vähäisestä painon noususta...