Pääkaupunkiseudun maaliskuiset

Me mietittiin esikoisen vaunuja hankkiessa vaihtoehdot läpi sillä ajatuksella että kun suunnitelmissa on parin vuoden ikäerolla toinen. Päädyttiin ostamaan ne mitkä oli meille paras valinta kun silloin ei ollut autoa ja tiedettiin että lapsi viettää paljon aikaa vaunuissa, niin haluttin myrkyttömät ja se rajas vaihtoehdot pois. Ajateltiin että nämä ja sitten esikoiselle seisomalauta ja molemmille kantoväline jos ei jaksa seisoa tai joku pakottava tilanne pitää molemmat aisoissa, että ei tuplia ollenkaan kun sitten niiden kanssa olis raskasta liikkua yksin ja ei olis toimivat meillä reissussa. Esikoinen ei nykyään viihdy edes kokonaista bussimatkaa vaunuissa ja muutenkin jos joutuu istumaan pidempään niin pyytää päästä käveleen, eli ihan hyvin ennakoitu tuleva, ku tuplille ei olis välttämättä sitten käyttöä edes.
Nykyään esikoinen osaa nukkua päikkärit omassa sängyssään, niin ei tarvi sitten miettiä sitäkään että pitäis päikkäreitä varten olla toiset rattaat ja aion opettaa tän uudenkin tulokkaan nukahtamaan terassille paikoillaan oleviin vaunuihin, niin ei tarvi miettiä päikkäri nukutuksen kannaltakaan tuplien hankintaa.
Esikoinen rakastaa pyöriä, mut ku on sen verta lyhyt ettei yltää jalat kunnolla pienimistäkään potkupyöristä niin ei vielä olla hankittu, mut ens kesäksi sitten! Veikkaan että ku saa oman potkupyörän niin matkat sujuu kivasti.
 
Meilläkin onneks nukutaan päikkärit ihan sängyssä :happy: että ei ongelmaa sen suhteen.
Meillä tuon esikoisen siunaantumisessakin meni hetki niin ei yhtään tajuttu että tulisi toinen "näinkin" nopeasti :joyful:
 
Mitkä vaunut teillä on muuten käytössä jos saa kysyä? :)
 
Tietty saa kysyä
Naturkind Varius pro, ilmakenno renkailla. Ollaan tykätty tosi paljon ja ollut meidän käyttöön just sopivat, sen liskäksi että on tehty pääosin luonnonmateriaaleista, eikä oo käytetty mitään myrkkyjä ja suoja-aineita tekstiileissä (yleensä käytetään vähintään homeenesto ainetta ja joissain lisäksi palonestoa). Kulkee hyvin lumessa, loskassa, metsässä jne. Päätökseen vaikutti myös se, kun näissä vaikutti olevan mukavempi jousitus kun monissa muissa ja senkin ansiosta on käyttäjälle ja lapselle mukavat.
Näihin sais lisäosana vähän pidemmän työntöaisan, niin vois olla sitten seisomalaudan kans enemmän tilaa, mut sen näkee myöhemmin et tarviiko.
 
Meilläkin onneks nukutaan päikkärit ihan sängyssä :happy: että ei ongelmaa sen suhteen.
Meillä tuon esikoisen siunaantumisessakin meni hetki niin ei yhtään tajuttu että tulisi toinen "näinkin" nopeasti :joyful:

Meillä meni ekat 1,5v niin että nukkui päikkärit vain vaunuissa. Jos laittoi omaan sänkyyn niin max 30min ja usein heräs itkien ja pyys päästä vaunuihin jatkaan unia. Vaunuissa nukkuu edelleen 3-4h. Jos on huono sää niin en välttämättä pue ulos vaan laitan vaunuissa eteiseen ja nukkuu siinäkin hyvin.
Yhtäkkiä sen jälkeen kun oli siirretty sänky omaan huoneeseen niin lounaan jälkeen ilmoitti että menee omaan sänkyyn nukkumaan. Minä tietty epäilevänä suhtaudin asiaan ja "joo mee vaan, mut jos yhtään pelleilet niin sitten vaunuihin". Sinne se tyyliin samantien nukahti ku sai pään tyynyyn ja nukkui yli 2h. Sen jälkeen on aina välillä pyytänyt että nukkuu omassa sängyssä ja usein saa valita kummassa nukkuu, eikä sisällä nukkuminen oo vaikuttanut enään unien kestoon.
Mut sit talvella saa alkaa nukkumaan aina sängyssä että vaunut jää sitten kokonaan hyvissä ajoin nukkumis käytöstä pois.
 
Heips kaikille! Olen lukenut taustalla aiemmin mutta jos uskaltautuisin mukaan nyt :) Täällä siis 32-vuotias espoolainen, 2v1kk-esikoisen äiti ja nyt menossa 4+6. Esikoisen synnytin Jorvissa, josta meillä on aivan ihanat kokemukset, joten sinne sitten toivottavasti seuraavankin kanssa.

Mä hyppään heti vaunukeskusteluun! Marissa, kiva kun löytyy toinenkin Naturkindien käyttäjä :) Meillä oli esikoisella käytössä Naturkind Terrat, mutta myytiin ne jo eteenpäin. Ne oli kyllä ihan superhyvät meidän tarpeisiin. Tällä hetkellä esikoinen käyttää Kronanin Sulkyja ja ne on kivan näppärät, edelleen nukkuu päikkärit niissä, mutta tässä jo funtsittiin että tuplarattaille ei ensi keväänä ole tarvetta. Mä tykkään kantamisesta ja ajatus oli, että pidettäisiin noi Kronanit esikoiselle ja vauvalle ostettaisiin jotkin näppäränkokoiset vaunut, ja sit toinen voisi tarvittaessa kulkea liinassa. Esikoinen nauttii potkupyöräilystä myös, joten lyhyemmät matkat kulkee kävellenkin. Mutta tuleviin vaunuihin olis kiva saada seisomalauta myös. En oikein löytänyt netistä tietoa Naturkindin seisomalaudoista, mutta sellaiset siis ilmeisesti saisi Varius Prohon? Niitä nimittäin mallailin tulevan vauvan käyttöön, Terrat on ehkä vähän turhan isot jos on kaksi lasta mukana :)
 
Meillä taas on tyttö nukkunut puolvuotiaasta asti omassa huoneessa niin yöunet kuin päiväunetkin :) on päiväunia myös ulkona nukkunut jos oon laittanut..

Minkä ikäisenä siirsitte sängyn omaan huoneeseen? Ja hyvä noin että itse osasi päättää siirtyä sänkyyn nukkumaan :smug:
 
Kyllä se siitä selkiytyy :D Mä kehitin esikoisen odotusaikana obsession niihin Naturkindin luomuvankkureihin ja olin ihan pihalla muista, mutta nyt esikoisen mammaryhmän myötä on hiljalleen tullut kaikki merkit tutuiksi...

Oon ite varsin hurahtanut kantoliinoihin ja niitä löytyy vino pino, itse asiassa tulevalle vauvallekin oon yhden aiemmin vastaantulleen ihanan liinan jemmannut jo. Toivottavasti tulokas viihtyisi myös kannettavana! Esikoinen viihtyy edelleen :)
 
Hei, olen 31-vuotias helsinkiläinen ja ensimmäistä kertaa raskaana. Muutama päivä sitten tuli positiivinen tulos testissä, tällä hetkellä rv 4+4 ja laskettu aika todennäköisesti 26.3. Ei ole oikein mitään oireita vielä, eikä kauheasti tunnu siltä, että olisin raskaana.
 
Heips kaikille! Olen lukenut taustalla aiemmin mutta jos uskaltautuisin mukaan nyt :) Täällä siis 32-vuotias espoolainen, 2v1kk-esikoisen äiti ja nyt menossa 4+6. Esikoisen synnytin Jorvissa, josta meillä on aivan ihanat kokemukset, joten sinne sitten toivottavasti seuraavankin kanssa.

Mä hyppään heti vaunukeskusteluun! Marissa, kiva kun löytyy toinenkin Naturkindien käyttäjä :) Meillä oli esikoisella käytössä Naturkind Terrat, mutta myytiin ne jo eteenpäin. Ne oli kyllä ihan superhyvät meidän tarpeisiin. Tällä hetkellä esikoinen käyttää Kronanin Sulkyja ja ne on kivan näppärät, edelleen nukkuu päikkärit niissä, mutta tässä jo funtsittiin että tuplarattaille ei ensi keväänä ole tarvetta. Mä tykkään kantamisesta ja ajatus oli, että pidettäisiin noi Kronanit esikoiselle ja vauvalle ostettaisiin jotkin näppäränkokoiset vaunut, ja sit toinen voisi tarvittaessa kulkea liinassa. Esikoinen nauttii potkupyöräilystä myös, joten lyhyemmät matkat kulkee kävellenkin. Mutta tuleviin vaunuihin olis kiva saada seisomalauta myös. En oikein löytänyt netistä tietoa Naturkindin seisomalaudoista, mutta sellaiset siis ilmeisesti saisi Varius Prohon? Niitä nimittäin mallailin tulevan vauvan käyttöön, Terrat on ehkä vähän turhan isot jos on kaksi lasta mukana :)

Kiva kuulla muistakin Naturkindien käyttäjistä! Tunnen itseni lisäksi vain yhden toisen äidin ja olen tainnut 2 kertaa nähdä jollakin muulla livenä naturkindit.
Naturkindeille ei oo kai omaa seisomalautaa, mutta oon käsittänyt että jotku yleisistä malleista kävis, riippuu millainen kiinnitysmekanismi. Pitääpäs alkaa tutkimaan asiaa tarkemmin. Varmaan parhaiten selviää kun käy jossain liikkeessä testaamassa vaihtoehtoja.
Mä en oo nähnyt noita Terroja livenä, mut ainakin erona Variuksissa on kääntyvät etupyörät. Mä koen että kääntyvät etupyörät on vähän näppärämmät liikkuessa ja julkisissa, mut en tiedä onko sitten muuten minkä verran pienemmät kuin Terrat. Kannattaa käydä jossain tsekkaamassa livenä! Suosittelen kyllä lämpimästi ja noi ilmakenno renkaat on ollu hyvät!
 
Onko teillä muilla lähipiirissä paljon lapsiperheitä joilla on vauva/taapero?

Itsellä vain yksi ystävä jolla on noin 1,5 v vanhempi tyttö kuin meillä.
 
Mulla on yhdellä kaverilla lapsia, nuorimmainen on samanikäinen kuin meidän esikoinen. Esikoisen kanssa olen myös käynnyt paikallisessa vauvaryhmässä, jossa olen pariin äitiin tutustunut paremmin.
Miehen veljellä on loppuvuodesta vuoden täyttävä lapsi ja siskolle odotetaan vuoden vaihteessa syntyvän vauva.
 
Mietinkin että pitäisi varmaan esikoisen kans ruveta syksystä käymään jossain kerhossa tai muskarissa yms että tutustuis myös muihin lapsiperheisiin. Tai ehkä täältäkin löytyisi uusia tuttavuuksia? :)
 
Meillä on nyt lähi vuosina lisääntynyt lasten määrä lähipiirissä ja perheessä. Vielä 4v sitten mun perheessä oli vain yhdellä sisarruksista lapsia ja nyt kaikilla on kohta kaks lasta (pikkusisko saa toisen lapsen joulukuussa ja meille tulee toivottavasti ens vuonna toinen). Miehen siskon lapset mukaan luettuna perheistä tulee jo 12 lasta, joista yhteensä 4 syntyi esikoisen kans samana vuonna, niin on ainakin saman ikäisiä leikkikavereita taaperolla. Nähdään muutamia lähempänä asuvia joka viikko.
Ystävistä muutamilla on esikoisen kans melko saman ikäiset lapset, joita nähdään välillä ja sitten on muutamia tänä vuonna syntyneitä vauvoja, joista esikoinen on aivan onnessaan, niin niitäkin yritetään nähdä ja samalla vähän tottaa esikoista siihen että äidin sylissä on välillä vauva. Esikoinen aina pyytää mua ottamaan vauvoja syliin ja haluu tulla viereen paijaamaan, saa nähdä onko oman vauvan kohdalla millaista kohtelua.
Aloin käymään esikoisen kans ekana syksynä muskarissa ja leikkipuiston jumpassa ja välillä myös mll perhekahvilassa, niin niissä oon tutustunut tässä lähellä asuviin kenellä saman ikäisiä lapsia ja muutaman äidin kans sovitaan joka viikko leikkitreffejä tai keksitään jotain tekemistä.
Mut eipä niitä lapsiperheitä silti niin paljoa ole, kun kuitenkin kaikilla on omat menot ja kuviot ja sit ei välttämättä ehdi näkemään usein.
 
Minkä ikänen esikoinen oli kun aloititte muskarin? Tykkäskö hän käydä? :)

Mietin muskarin aloittamista nyt syksyllä kun neiti on vuoden ikäinen ja pähkäilen onkohan vielä kiinnostusta kun ei vielä kävele itse..
 
Me kanssa aletaan vissiin olla siinä iässä, että vauvakutsuja on useammin kuin häitä. Aika paljon on kavereilla suunnilleen samanikäisiä lapsia, mutta joidenkin kanssa tulee pyörittyä enemmän kuin toisten. Meillä on muutama kaveriperhe lähialueella ja se on ollut iltojen pelastus, jos on ollut vaikee päivä niin soitellaan kaverit läpi ja sovitaan leikkitreffit vielä illaksi, niin saadaan aika mukavammin kulumaan. Nää on sellaisia "vanhoja kavereita", ennen vauvaa siis jo olleita. Esikoisen vauva-aikana me käytiin perhekerhossa ja muskarissa ja sieltä on jäänyt muutamia kavereita. Ja esikoisen mammaryhmästä mä oon saanut ihania kavereita ihan tosielämään, joten se on ollut huippujuttu myös!

Mä suosittelen muskaria Dreamy18, meillä on ollut kivaa ainakin omassa muskarissamme 3-kuisesta lähtien :) Siellä on kyllä aina toiminta muokattu sen mukaan, että kaikissa motorisen kehityksen ym. vaiheissa olevilla on hauskaa. Soitetaan soittimia, tehdään laululeikkejä, tanssitaan (itse ja vanhemman sylissä), jumpataan. Jatketaan edelleen samassa muskarissa, vaikka esikoinen meneekin nyt elokuun puolivälissä päivähoitoon.
 
Takaisin
Top