Oloja ja oireita

Mulla on jo useemman kuukauden vuotanu tissit. Alkuun oli kans kirkasta, mut nyt tulee jo ihan valkeeta maitoo :o
 
Mulla on kans tullut tuota ns. esimaitoa jo muutaman kuukauden. Joskus se on kirkasta, joskus kellertavan valkoista. Koitan olla puristelematta tms. jotta ei tule mitaan ongelmia (en tieda mita ongelmia nyt voisi edes tulla mut kuitenkin). Muutenkin on kasvanut jo kamalat emotissit, hyi. Mieskin kysyi yks paiva, etta olenko varma mahtuuko TUO vauvan suuhun? :)
 
Sen jälkeen kun neuvolassa pari viikkoa sitten sanottiin lapsen laskeutuneen jo tosi alas, mulla on ollut kammo, että se syntyis ennen aikojaan (LA vasta 26.10. ). Kaikista alapääjomotuksista, kävelyvaikeuksista ja pissahädistä huolimatta alkaa iskeä pieni paniikki siitä, että kohta ei enää ollakaan miehen kanssa kaksin, iik! Eli täällä ei olla yhtään "syntyis jo" -fiiliksissä, niin odotettu kun tuo tenava onkin :)
 
herne, täällä kans alkaa todellisuudentaju palata, aatella että kahdesta tulee kohta kolme! :) Tuntuu tosi huikeelta että on pian ÄITI, siis en voi käsittää, että kohta oma pieni rakas lapsi on täällä.
:love7
 
Samat fiilikset täälläkin.. Pelottaako ketään muuta ihan hulluna että onkin sitten ihan p*ska äiti ja kasvattaa vain yhden yhteiskunnan painolastin tänne lisää? Tai "epäonnistuu" jollain muulla tavalla? Toisaalta oon ihan täpinoissään että enää 14 päivää siihen että voi taas ruveta touhuileen asioita, toisaalta taas.... Ääh, saakura :D Mies tuntuu ottavan tän paljon rennommin mutta oonki ollu kauhia ressaaja aina :P
 
Kyumin: hep, täällä ainakin tulee mietittyä tuota kaikkea. Ja tietysti myös sitä, miten homma lähtee rullaamaan, olen aika hitaasti syttyvää tyyppiä joten en odota suuren äidinrakkaudenkaan heräävän ihan välittömästi, vaikka tietynlaiset äidinvaistot (ainakin suojelevaisuus ja huoli syntymättömästä lapsesta) tuntuvat jo jylläävän. Miehellekin ilmoitin jo, että synnäriltä palatessa rakastan varmaan vielä enemmän koiria kuin lasta :laughing002

(menipä vähän aiheen vierestä tähän ketjuun mutta menköön :))
 
Mäkin mietin jo etukäteen, kuinka pärjään beibin kanssa ja tuleeko musta sellanen hyper hysteerinen mutsi, jollaista varsinkin itse ennen ja edelleenkin kauhistelen...Aikaisemmin mietin myös, onko mussa sitä äidinrakkautta, mutta tässä raskauden edetessä koen rakastavani jo nyt valtavasti syntymätöntä lastamme.

Pelkään myös sitä, että tunnen liikaa huonoa omaatuntoa ja niitä "olen huono äiti" fiiliksiä...olen luonteeltani suorittajatyyppi ja pelkään epäonnistumisia ja saatan murehtia asioita, jossa en ole miellestäni pärjännyt riittävän hyvin tai jossa olisin voinut suoriutua peremmin. Välillä olen harmitellut esim. sitä, etten ole tarpeeksi jutellut vauvan kanssa ja soittanut hänelle esim. enemmän musiikkia tai että olen herkutellut liikaa ja vauva ihan sokeripöhnässä siellä vatsassa myllää :( Lisäksi tunnen myös voimakasta myötätuntoa heikompia kohtaan ja mulle tulee jo siitä todella surullinen olo, jos joku on kipea enkä voi helpottaa tämän oloa...

Samaan aikaan tajuan, että nämä fiilikset ovat varmasti monelle äidille tyypillisiä, mutta omalla kohdalla ne tietenkin tuntuvat vielä suuremmilta...Onko muilla tällaisia fiiliksiä välillä?
 
Osittain samoja fiiliksia kuin Herneella.
En usko, etta minusta tulee hysteerista mutsia, painvastoin. Esim. lattialle tippuneiden tuttien steriloinnit ja kaiken maailman bakteeri- tai kuolemanpelot tai traumojen aiheuttamiset vauvalle tuntuvat minusta jo nyt naurettavilta habatuksilta. Mies on samoilla linjoilla.
Pelkaan kuitenkin olevani huono sen takia, etten ole kovin tarkka tai tunnollinen aiti-ihminenen. Jos vaikka puen tai ruokin vauvan huonosti... Tai jos en saa kehitettya itselleni samanlaista aidinrakkautta kuin tulisi. Jos olenkin kylma kuin pakastin. Koko vauva tuntuu vaan niin kaukaiselta ja vieraalta, vaikka onkin koko ajan kiinni minussa. Jotkut laulaa ja puhuu sikiolle. Itse olen tehnyt kumpaakin ihan luvattoman vahan. Paivisin olen jopa liian kiireinen nauttimaan sen liikkeista.

En kuitenkaan jaksa stressata. Turha murehta etukateen hirveesti. Katsotaan nyt miten hommat lahtee juoksemaan.
 
Pakko kai se on munkin tunnustaa kauheita ajatuksia :smiley-ashamed008

Mua vieläkin ärsyttää KAIKKI muut lapset lukuunottamatta siskoni poikaa. Muut ovat mun mielestä vaan räkänokkia ja en ymmärrä miten joku tahtoo sellaisen jalkoihinsa pyörimään ja haluaa uhrata elämänsä näille kiljuville tapauksille.. Mies aina kattoo kaikkia vauvoja ja lapsia sydämmet silmillä, mutta multa ei heru juuri yhtään lämmintä ajatusta. Siis ihan kauheeta! Ajattelin, että kyl noi ajatukset muuttuu kun on raskaana, mutta eipä ole. Paitsi että oon huolissani siitä että mitä tuun tuntee omaa lastani kohtaan.. Onneksi on tunteet "kohdallaan" siskon poikaa kohtaan niin tiedän etten oo ihan tunnevammainen lapsia kohtaan. Ja tuli mulle silloin pari kk sitten kun pelättiin että se virus olis jotenkin vahingoittanut vauvaa ihan kamalan huolestunut, surullinen ja ahdistunut ym olo ja itkin ihan kauheesti, eli ehkä ne tunteet tästä lähtevät käyntiin jossain vaiheessa... :smiley-ashamed004
 
Minua ärsyttää myös muiden lapset. Varsinkin ne karjuvat, huonosti käyttäytyvät herhiläiset jotka ei tottele mitään eikä ketään. Kaupassa jonkun vieraan pennun parku on sietämätöntä kuunneltavaa... Todennäköisesti, oletettavasti, TOIVOTTAVASTI asenne muuttuu sitten kun se oma on siellä kärryissä huutamassa. :D
En ole kyllä koskaan mikään ihan superlapsirakas ollut toisten lapsia kohtaan, kaikki pienet toukat ei ole automaattisesti aiheuttanu mitään ylenpalttista hellyydenpuuskaa.. Enkä ole milloinkaan ollut ensimmäisenä kahmimassa vauvoja syliin, osin siitäkin syystä ettei meillä suvussa ollut pieniä serkkuja tms. mutta olettaisin että kun se oma sitten syntyy, ei mikään ole sen luontevampaa. Suurensuuri hellyys on jo nyt tuota pientä monottajaa kohtaan! <3
 
Tänne välitoteamus, että loin tuonne ketjun just noita ajatuksia varten, jos tässä koittais keskittyä enemmän fyysisiin kolotuksiin. ;)
 
Tää väsymys ja uupumus on ihan käsittämätöntä :( Eilen 3h päikkärit, 9h yöunet ja aamulla tuntu siltä että olisin jäänyt jyrän alle. Nyt 3h päikkäreiden jälkeen hyvä jos jaksaa vessassa käydä. Jokainen lihas tunnoton eikä ole energiaa missään... 3-4h työpäivät ovat yhtä tuskaa, vielä jos ensi viikon jaksaisi kärvistellä (ei olla sovittu tarkkaa pvm milloin jään äitiyslomalle, kun oon nää viime viikot tehnyt vain puolta päivää...) Ei oikein tee mieli ruokaa, vaan koko ajan kauhea jano, muttei viitsi juoda liikaa kun sit pitää jaksaa nousta pissalle :(
 
Sophie82: Mulla on myös hemoglobiini laskenut lähes 150 lukemista 125 kieppeille. Viime neuvolassa terkkari totesi, että arvot periaatteessa ihan ok, mutta koska laskua tullut verrattain paljon, suositteli syömään joka päivä yhden oikein rauta + c-vitamiinipitoisen aterian ilman kalsiumpitoisia komponentteja ja vetämään kalsiumit ja d-vitamiinit eri aterialla, jos sillä saisi korjattua tilannetta ilman varsinaisia rautalisiä. Ensi viikolla on seuraava neuvola joten pääsen vasta silloin testaamaan, miten kikka on toiminut, mutta vitamiinilisiä vierastavana tykkäsin, kun annettiin tällainen luomumpi vinkki :)

Kolotuksista muutoin, onko kukaan huomannut mahassaan ulkoapäin kosketusarkoja kohtia? Mulla on hieman navan vieressä/yläpuolella vasemmalla kohta, joka aristaa hieman päällekin päin, varsinkin iltaa kohden. Epäilen kyllä johtuvan siitä, että lapsukainen tykkää usein tuuppia juurikin siihen. Toinen hassu ilmiö on, että vaikka suuria turvotuksia ei ole ollutkaan (jotain turvotusta kyllä), aamuisin ovat nimenomaan vasemman puolen sorminivelet vähän jäykät (ja päivän mittaan sitten vasemman puolen varpaat, oikealla ei tuntunut mitään).
 
Eli lisää pihvejä lautaselle :happy093

Mulla on navan ympäristö tosi arka ja sattuu aina ultrassa kun painelee sitä konettaan siinä, varmaan just sen takia kun vauva pyörittelee pyllyään siinä :dance008
 
Minulla myös on tuo navan vieruinen kipeä kun vauva puskee pyllyään kovasti siihen päivin ja öin. Pelkään, että ihana napani vielä kerkiää pullahtaa ulospäin sillain ällöttävästi. :'S Tätini mainitsi, että sitten se napa vasti kipeä onkin kun se pullahtaa pihalle. xS Not fun at all... Noooh, jospas tämä tästä. Sokerit oli eilen aamupalan jälkeen hiukan koholla ja niin meinasi olla tänäkin aamuna vaikka en syönyt puuroanikaan loppuun. Mietin tässä sitten, että pitäisikö sitä ottaa luuri kauniiseen käteen ja soitella diabeteshoitajalle ihan vaan varmuuden vuoksi... :(
 
En oo varma, toistako nyt itteeni, mut kerron kuitenkin. Nyt pari päivää yhteen menoon ollut menkkajomotusta alavatsalla, ei tarpeeksi kovaa, että ottaisin lääkkeen, mutta kuitenkin tarpeeksi pitämään mut hereillä yölläkin. Välillä helpottaa ja saan nukuttua, mutta tosi ärsyttävää! Ois ees kunnon suppareita..
 
Mulle iski joku ihmeellisen rauhallinen olo. Vähä sellanen fiilis, että vois vaan käpertyä peiton alle ja ootella, että tää uus tulokas tulee. Kaikki ois niinku valmista, että nyt vaan odotellaan! En jotenki usko, että nyt mentäis sinne la:n toiselle puolelle, mutta ehkä tämän fiiliksen takia juuri sinne mennään.. Taas melkoset paineet alapäässä ja supistellu taas koko illan, mutta ei niin pahasti, että ajattelis tässä mitään muuta tapahtuvan kun valmistumista.. Tälläistä tälle illalle, hyvää viikonloppua ladyt! ..saas nähdä onko jonkun vuoro mennä tämän viikonlopun aikana tosi toimiin.. :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top