Oireita

Täältäkin paljon voimia päätöksen tekoon Mindie, niinkuin @Jemina-87 sanoikin minkä päätöksen ikinä teettekään - se on varmasti teille juuri oikea. :Heartred
 
Voimia Mindie! Olette tosi isojen päätösten edessä! Voimia niiden tekemiseen. Todella surullista, että tarkemmissa tutkimuksissa(?) on noussut esiin noin monta lisäriskiä vauvan terveyden kannalta, ja osaltaan myös kaikki tuo epävarmuus on varmasti todella raskasta ja kuluttavaa.

Siis siinä tarkemmassa tutkimuksessa ei tosiaan selvinnyt mitään ja helpotuin siinä käynnillä heti kun ajattelin että huh, isompia muita poikkeavuuksia ei ollu. Mutta se ei tarkoittanutkaan sitä että sitten kaikki olis muuten kunnossa, saatiin vähän väärä ymmärrys edellisellä kerralla siitä asiasta. Siel oli tosiaan genetiikan erikoislääkäri tällä kertaa joka kertoi mitä se jalattomuus tarkoittaa. Kun tajusin kyllä että pieniä poikkeavuuksia ei näe tästä tutkimuksesta, mutten tajunnu sitä että ne voi olla silti hyvin vakavia ja elämänlaatuun vaikuttavia. Ja tästä kehitysvammaisuuden suuresta mahdollisuudesta ei meille kerrottu aikaisemmin, koska se edellinen lääkäri ei ollu näiden asioiden asiantuntija ja nyt saatiin kuulla. Se myös kertoi että lantio ei tule kehittymään kunnolla, sillä siellä ei sitä koko reisiluuta ole ja esim. Pakarakaan ei silloin kehity eikä sitä ole ollenkaan, koska sillä ei ole paikkaa mihin kiinnittyä. :sad001

Tosi raskasta tää on, juur kun masukin alkanu kasvaa ja nyt sitten mahdollisesti sen joutuu menettämään ja sen kesävauvahaaveen hautaamaan. :sad001
 
Kiitos paljon kaikille tsempeistä. Mä en oikeesti tie loppuuks tää itku ikinä. :sad001 Nyt täytyy ajatella vaan sitä vauvan parasta, vaikka se ei välttämättä ole se lopputulos mitä toivottiin. Ollaan tässä vähän kallistumassa keskeytykseen, mutta harkitaan vielä ens viikon alkuun ja sitten homma etenee, tehtiin me mikä päätös tahansa.

Toi että päätös on oikea, tehtiin me mikä päätös tahansa oli se mitä se lääkärikin sanoi ja se tuo lohtua tosi paljon tähän tilanteeseen ja pidetään se mielessä kun päätöstä tehdään.
 
Kyllä joudutte käymään läpi tosi isoja ja vaikeita aikoja! Varmasti teette oikean päätöksen joka tapauksessa! Varmasti myös se helpottaa asiaa että uskaltaa ajatella elämää vauvan kannalta!
 
Ai kamala. Äsken eteisessä seisoessa,miehelle puhuessani ihan yhtäkkiä oksensin. Kauheel kiireel äkkiä wc oksentamaan lisää. Huhu. Ihan varottamatta siis tuli.. tällä vkolla kuitenki jo rv 19....
 
Onko kellään muulla kuivat nenälimakalvot? Entiedä johtuuko pakkasesta vai raskaudesta mutta verta niistän joka aamu :/
 
Onko kellään muulla kuivat nenälimakalvot? Entiedä johtuuko pakkasesta vai raskaudesta mutta verta niistän joka aamu :/

Mulla ei normaalisti ikinä vuoda verta nenästä ja nyt sitten päivittäin. Alkoi jo ennen plussaa.
 
Mullakin just tänään vähän veristä räkää nenästä. Talvella kuivuu muutenkin limakalvot, raskaus tekee vielä oman lisänsä.
 
Heippa! Onkos muilla ollu menkkamaista alaselkä ja alamaha kipua? Mulla alkuraskaudessa tosi voimakkaita kipuja mutta erilaisia(jo ennen plussaa) Tänään sit alkoin aamulla kivut ja menee välillä pois ja tulee aaltoillen, istuminen aiheuttaa ikävää painetta alamahaan , onko muilla samanlaisia tuntemuksia vai pitäiskö huolestua :eek: ensimmäistä odotan ja viikkoja 16+4
 
Ite epäilen sen olevan kasvukipuilua. Aina kun nousen ylös ja liikkeelle niin menee hetki että rauhoittuu. Että kohtu liikkuu ja venyy hieman. Joskus mulla on ollut koko alavatsa kovana. Ja onhan siellä muitakin sisäelimiä jotka joutuu antamaan tilaa kasvavalle kohdulle. Työntää loppuu vaiheessa suolet ja pallean läjään. Kaunista! :)
 
Heippa! Onkos muilla ollu menkkamaista alaselkä ja alamaha kipua? Mulla alkuraskaudessa tosi voimakkaita kipuja mutta erilaisia(jo ennen plussaa) Tänään sit alkoin aamulla kivut ja menee välillä pois ja tulee aaltoillen, istuminen aiheuttaa ikävää painetta alamahaan , onko muilla samanlaisia tuntemuksia vai pitäiskö huolestua :eek: ensimmäistä odotan ja viikkoja 16+4

On ollut paljonkin menkkakipuja koko raskauden ajan. Lisäksi mahan kovettumista ja painetta alavatsalla. Ultrassa näkyi kuinka kohtu supistelee ja olenkin ollut nyt sairaslomalla. Vaikea sanoa mitkä on normaaleja tuntemuksia ja mitkä sitten sellaisia mitkä voi aiheuttaa muutoksia kohdunkaulalla. Sinuna ehkä kävisin varuiks lääkärissä tarkistuttamassa tilanteen.

Esikoisen raskaudessa supistelut alkoivat rv16, tässä raskaudessa rv17. Esikoinen syntyi kuitenkin ihan ajallaan rv39+4.
 
Moi. Mä valitettavasti tästä keskustelusta joudun poistumaan. Meillä oli lauantaina keskeytys ja meidän rakas enkelityttömme Amalia syntyi sitten iltapäivällä. Ikävä on kova ja olo ihan kamala. Kiitos kuitenkin kaikille kannustavista kommenteista. Oli mukava lukea teidän oireista omia seuraillen. :Heartred
 
Takaisin
Top