Oireet

Tiedättekö muuten että oliko teidän äideillä aikoinaan raskauspahoinvointia? Ilmeisesti jonkun verran periytyvyyttä 😊 Mun äidillä ei ollut muistikuvaa että olisi erityisesti pahoinvointia ollut, luulen että sen muistaisi jos olisi ollut vähänkään pahemmin 😅

Mun äidillä tai suvussa ei ole ollut kellään pahaa pahoinvointia, mutta ymmärtääkseni on jotenkin periytyvää myös. Joskus oon lukenut hyperemeesi ry:n sivuilta tietoa perittyvyydestä yms.mutta yllättäen unohtunut.
Ja niin, kyllä sen muistaa jos on ollut pahoinvointia. Jotenkin sitä kuitenkin niin sekaisin, että tähän vielä lähtee. Onneksi tässä raskaudessa jo osaavat hoitaa ja kehitetty uusia lääkkeitä.
 
Tiedättekö muuten että oliko teidän äideillä aikoinaan raskauspahoinvointia?
Mä tulin kysyneeksi näistä juuri eilen! Mun kohdalla oli kuulema etovaa oloa joka ei kuitenkaan mennyt pahoinvoinniksi asti (eikä jotkut ruoat maistuneet), mutta pari v nuoremman pikkuveljen kohdalla ei mitään mitä olisi lapsiperhearjessa ehtinyt huomaamaan.
 
Nyt on kyllä heti ällöttävä olo jos ehtii tulla yhtään nälkä 😵‍💫 Täytyy hommata jotain välipaloja, pakko selvitä monista toimistopäivistä tässä lähiviikkoina, tapaamista tapaamisen perään 😑 Voi kun saiskin vaan olla kokonaan etänä ja säästellä fyysisiä voimia.

Aamuksi ajattelin laittaa mehua ja suolapähkinöitä valmiiks yöpöydälle, että saan energiaa jo ennen kuin nousen.
 
Noi tapaamiset peräjälkeen kuulostaa niin raskaalta tuossa tilanteessa kun tarttis sen tauon ja välipalan niitten välissä!

Musta tuntuu että maha vaan turpoaa! Toki muutoinkin mahantoimintaan kuuluu että itellä välillä aina turvottaa, mutta nyt tuntuu niin siltä että vauvamaha jo meinaa pömpösähtää esille vaikka ei nyt oikeasti vielä voi. En todella halua, että tää vielä näkyy. Ei muuta ku mekot ja tunikat käyttöön.
 
Ensimmäinen oire, mistä mietin oonko raskaana oli, että rintoihin nousi maito. 1,5v ikäinen poika kotona, enkä ole imettänyt puoleen vuoteen. Koko perhe ollut flunssan kourissa niin vaikea sanoa mikä johtunut raskaudesta ja mikä flunssasta. Kova väsymys ollut😅
 
Nyt on kyllä heti ällöttävä olo jos ehtii tulla yhtään nälkä 😵‍💫 Täytyy hommata jotain välipaloja, pakko selvitä monista toimistopäivistä tässä lähiviikkoina, tapaamista tapaamisen perään 😑 Voi kun saiskin vaan olla kokonaan etänä ja säästellä fyysisiä voimia.

Aamuksi ajattelin laittaa mehua ja suolapähkinöitä valmiiks yöpöydälle, että saan energiaa jo ennen kuin nousen.

Soitappa terveyskeskukseesi ja pyydä raskauspahoinvointi lääkettä! Mä tein hieman etukenossa tämän (sillä edellisessä raskaudessa oksentelua oli useamman kerran viikossa, jatkuvaa pahoinvointia ja närästystä), soitin aamulla terveyskeskukseen ja samana päivänä oli resepti tullut. Kävin jo ostamassa paketin, alan ottamaan kun alkaa kunnolla tulemaan pahoinvointia. Tänä aamuna jäi aamupala kesken, kun alkoi tulla todella huono olo. Että eiköhän tämä hauskuus pian ala 🙃
 
Kiitos vinkistä, tuo olis varmasti hyvä! Ja varmaan se pelkkä ajatus siitä, että lääkettä on kaapissa/laukussa auttais sellaseen ”nyt ei saa tulla huono olo” -panikointiin. Voisin pyytää reseptin heti ennen kuin tää ehtii pahemmaks.
 
Suosittelen, tää oli joku "uus" lääke mitä alkanut saamaan viime vuodesta lähtien. Kuulin tästä tutulta ja heti päätin pyytää. Turha yrittää sinnitellä, jos lääkettä on tarjolla ja toimintakyky pysyy kohtuullisena
 
Tänään ilmaantunut uutena alavatsan 'kiristys', niin että liikkeelle lähtiessä tai seisomaan noustessa tuntee hassun pienen venytyksen. Ja tissit edelleen kipeät (varsinkin suoraan päältä painaessa). Ehkä vähän tavallista useammin joudun käymään ylimääräisen kerran yöllä vessassa.
Mulla kans tänään tollanen sama oire!

Muita oireita ollut, että jatkuvasti kuulen ja tunnen suolen toiminnan ja nälkä tuntuu pahemmalta mitä aikaisemmin. On ollut myös väsymystä ja kuivaa suuta. Muistaakseni äidilläni ei ole ollut hirveästi pahoivointia, joten toivon että vältyn pahimmalta 🤞
 
Noi tapaamiset peräjälkeen kuulostaa niin raskaalta tuossa tilanteessa kun tarttis sen tauon ja välipalan niitten välissä!

Musta tuntuu että maha vaan turpoaa! Toki muutoinkin mahantoimintaan kuuluu että itellä välillä aina turvottaa, mutta nyt tuntuu niin siltä että vauvamaha jo meinaa pömpösähtää esille vaikka ei nyt oikeasti vielä voi. En todella halua, että tää vielä näkyy. Ei muuta ku mekot ja tunikat käyttöön.
Joo mustakin tämä turvotus on kyllä mahdotonta. 🙈
 
Mulla on myö ollut nyt kuiva suu muutaman päivän! Ja turvotusta kyllä on alavatsalla, tuntuu että se tuli heti, ei ole siitä onneksi sen kummemmin nyt pahentunut 😊
 
Itsellä ollut nopeasti ohimenevää etomista, eikä ruoka maistu ihan niin hyvin kuin aiemmin. Olen ollut todella väsynyt viimepäivät ja alavatsassa on outoa "repimisen" tunnetta välillä. Tissit on hieman arat nännien kohdalta, muuten ei vielä mitään ihmeellistä. 🤔 Tänään sovelluksen mukaan 4+6.
 
Väsymys on ehkä isoimpana oireena tällä hetkellä. Töissä on hankalaa kun meinaa nukahtaa työpöydän ääreen ja sit töiden jälkeen pitää jaksaa kuitenkin leikkiä esikoisen kanssa. Vähän etovaa oloakin ollut eilen ja tänään.
 
Tänään vasta dpo8, oireita ei oo oikeen muuta kun ajoittaiset menkkatuntemukset. Eilen kipeyty kurkku ja illalla oli lämpöä 37,5 ja aamulla ei enää mitään. Ei nyt taida raskausoire olla. Jos vanhat merkit pitää paikkansa, parin pv päästä alkaa yökukkuminen ja 2,5vk päästä pahoinvointi ja sit saaki oksennella useita viikkoja 😅
 
Onnea plussasta! 😊 Mulla on kyllä ollut oireena tuo lievä flunssamainen olo, joka tullut ja mennyt, ei ole flunssa kunnolla iskenyt. Tietysti voi olla ihan flunssan yritystäkin, mutta kaksi kertaa nyt ollut sama tilanne 😊
 
Tuntuu tämä alkuraskaus niin epävarmalta ja aivot laukkaa tuhatta ja sataa. Viikonloppuna etovaa oloa ja silloin toivoi ettei tämä pahenisi. Nyt kun viikolla ei enää mitään oireita niin pieni paniikki iskee päälle että tulisipa pahoinvointia niin olisi joku selkeä oire😅😂 Pitää nyt koittaa muistaa, että ihan ok näin alussa vielä oireettomuus.... Toki on rintojen arkuutta ja väsymystä, mutta käytän cyclogestiä varhaisultraan asti ja nuo kaksi oiretta ovat sen yleisimmät sivuoireet...
 
just tänään mietin, että toisaalta selkeemmät oireet olis kiva juttu niin tietäis että jotain tapahtuu, mutta toisaalta en odota sitä 24/7 darrasta oloa taaperon kanssa 😮‍💨
 
Tuntuu tämä alkuraskaus niin epävarmalta ja aivot laukkaa tuhatta ja sataa. Viikonloppuna etovaa oloa ja silloin toivoi ettei tämä pahenisi. Nyt kun viikolla ei enää mitään oireita niin pieni paniikki iskee päälle että tulisipa pahoinvointia niin olisi joku selkeä oire😅😂
Muistan niin hyvin tuo näkökulma-vaihdoksen etovan olon suhteen edellisestä raskaudesta! Jospa se vaan riippuisi kokonaiskuormituksesta tai stressitilasta.

@Gerda toivottavasti unettomuus ei jatku pitkään, tai ainakin on mahdollisuuksia levätä sit vaikka päivällä jos yöt jää rikkonaisiksi. Mä myös usein heräilen keskellä yötä ja välillä jään valvomaan tunniksi/pariksi mutta useimmiten (sormet ristissä että näin myös jatkossa) ehdin vielä nukahtamaan tai ainakin vaeltelemaan jonkin aikaa toinen jalka unen puolella ennen herätyskelloa. Mutta en ainakaan tässä mittakaavassa pidä sitä erityisemmin raskausoireena kun sellaista tahtoo olla muutenkin.
 
Takaisin
Top