Oireet

7. viikko puolessa välissä ja alusta asti (jo ennen plussaa) mukana on kulkenut närästys. Joinain päivinä on niin voimakkana että meinaa työntekokin olla hankalaa, ja toisina päivinä ei vaivaa lainkaan. Närästyksen takia epäilinkin raskautta jo viikko ennen testaamista. Plussaamisen aikoihin tissit kipeytyi mutta se jäi sille tielleen eikä ole tullut takaisin 🤔 Alavatsalla myös kaikenlaista juilintaa, aika toispuoleisesti mutta en jaksa olla siitä huolissani koska myös menkkojen/ovulaation yms aikana tuntemuksia on aina pelkästään vasemmalla 😅
Monilla näyttää olevan vaivana pahoinvointia, mutta tänne ei ole rantautunut 🫣
 
Mullakin tuli tässä ja edellisessä raskaudessa kiinnittymisvuoto. Tässä raskaudessa dpo 14. Sellanen hyvin hailakka, en ois huomannu jos en olisi paperia syynänny. Edellisessä raskaudessa kiinnittymisvuoto oli vähän huomattavampi. Väriltään sellanen rusehtavan vaaleanpunainen!
 
Mulla tuli nyt pari päivää sitten myös (6+1) vähän rusehtavaa vuotoa ja esikoisen aikanakin tuli muistaakseni jopa viikon ajan. Nytkin kyllä terkkari sanoi, että on ihan tavanomaista alussa. Onneksi oli ultra samana päivänä nii huojentui mieli🙏🏻 pahoinvointi pahenee täällä päivä päivältä.🤢 mehujää ja tikkarit ovat maistuneet.
 
Mulla on nyt ollut oireena korkeampi syke ja välillä huimaa myös nopeasti ylösnoustessa. 😒 Ällötys on jo helpottanut, oon tosin oppinut napostelemaan jatkuvasti kaikenlaista, eikä nälkä juuri yllätä. Saatan säilyttää välipalakeksejä yöpöydälläkin 😅
 
Edellisistä raskauksista tuttu, jauheliha/liharuokien aiheuttama ällötys on palannut aiemmin kuin koskaan. Jo raa’an lihan haju ällöttää ja vielä enemmän kun sitä aletaan kypsentämään 🤢 onneks kana ei aiheuta samaa oloa
 
Mulla sama! :Grimacing Face:
 
Tänään on 4+4. Menkkamaista jomotusta on pitkin päivää. Öisin saattaa tulla oksettava olo, joka menee onneks nopeesti ohi. Ja iltapäivällä klo 14-15 on ollut nyt neljänä päivänä kans oksettava olo ja maha tavallista enemmän kipee. Haju- ja makuaisti on normaali, ja ruoka menee hyvin alas. Turvotusta on huomattavasti😅
 
Täällä vähäisillä oireilla mennään edelleen.. tänään aamulla huomasin (taas) ettei tissit ole enää yhtään arat. Olivat edellisen tänne avautumisen jälkeen arat.. kunnes nyt eivät taas olekkaan.

Onko kellään muulla semmosta et autossa istuessa tuntuu jomottelua, semmoista menkkamaista mut seisaaltaan ei sitten ole mitään? 😅

Kävin paniikissa maanantaina ultrassa jossa ei näkynyt muuta kuin hieman suurentunut kohtuontelo, viikkoja piti olla silloin tasan 6. Mielessäni käänsin tämän tietenki kemialliseksiraskaudeksi. Hcg on nyt mitattu 2 kertaa, parin päivän välein ja arvo oli tuplaantunut.
Mutta sitten neuvolatädin kanssa hoksattiin että hedelmöittyminen on tapahtunut kp 20 tai 22, jolloin alkiohan olisi viikon pienempi kuin normaalilla tavalla laskettuna ja jos ovuloisin kp 14..
huh, tulipa sepustus mutta pakko avautua jonnekkin.. 😭 toivottavasti huomenna näkyisi hieman edes jotain ♥️🤞🏻
 
Jäätävä turvotus, kamala pohjaton nälkä ja ajoittainen pahoinvointi 😵‍💫 yleensä tällee iltaakohden pahoinvointi iskee, ei oo onneks oksentaa tarvinnu. Tuntuu että maha pullottaa turvotuksesta nii paljo, ettö näkyy kilsan päähän 😂 tänää 6+3
 
Täällä vähäisillä oireilla mennään edelleen.. tänään aamulla huomasin (taas) ettei tissit ole enää yhtään arat. Olivat edellisen tänne avautumisen jälkeen arat.. kunnes nyt eivät taas olekkaan.

Onko kellään muulla semmosta et autossa istuessa tuntuu jomottelua, semmoista menkkamaista mut seisaaltaan ei sitten ole mitään? 😅

Kävin paniikissa maanantaina ultrassa jossa ei näkynyt muuta kuin hieman suurentunut kohtuontelo, viikkoja piti olla silloin tasan 6. Mielessäni käänsin tämän tietenki kemialliseksiraskaudeksi. Hcg on nyt mitattu 2 kertaa, parin päivän välein ja arvo oli tuplaantunut.
Mutta sitten neuvolatädin kanssa hoksattiin että hedelmöittyminen on tapahtunut kp 20 tai 22, jolloin alkiohan olisi viikon pienempi kuin normaalilla tavalla laskettuna ja jos ovuloisin kp 14..
huh, tulipa sepustus mutta pakko avautua jonnekkin.. 😭 toivottavasti huomenna näkyisi hieman edes jotain ♥️🤞🏻
Paljon tsemppiä, epätietoisuus on pahinta! ❤️ Toivon, että kaikki on hyvin ja kohta näkyisi enemmän, kun viikkoja kertyy. ❤️
 
Mulla ainakin autossa istuminen oli yhtä tuskaa ja kaikki kuopat/ töyssyt teki ihan oikeasti kipeääkin.
 
Epätietoisuus on mulle myrkkyä normaalistikin, saatika tässä tilanteessa. Takana kaksi kkm, joten en koskaan saa kokea sitä ihanaa ja onnellista raskausaikaa, pelko ja kauhukuvat seuraa aina perässä. 😔💔

Okei! Ihan siis näinkin pienillä viikoilla sullakin tuntui ikävältä? Mulla ei niinkään ne töyssyt vaan se istuminen tekee semmosen juilimisen.

Kaikista eniten mietityttää tää tissien kipuilun loppuminen. Tyhmänä googlannu kaikkee aiheeseen liittyvää ja sieltä moneen kertaan löyty kommentteja että siitä se "keskenmeno alkaa".. 😭 ja sehän se omakohtainen kokemuskin on ollut.. kaippa epätoivoisesti yritän etsiä sieltä "se on normaalia" -kommenttia..
 
En uskalla sanoa suoraan, että normaalia on, mutta mulla oli aiemmin arat nännit ja pari päivää sitten katosi aikalailla kaikki oireet ja myös tuo nännien aristus. Tänään onkin sitten ollut yhtäkkiä selkeää pahoinvointia ja jonkin verran myös tissi tuntemuksia. Mulla on kanssa keskenmeno taustaa, joten itse oon eilen vielä ollut ihan sillä asenteella, että tämäkin menee kesken. Tänään kuitenkin väittäisin, että ne oireet aaltoilee. Toki itseäkin huolettaa, että puuttuu perusoireet, joita oli onnistuneessa raskaudessa, mutta toisaalta myös raskaudet on erilaisia.
 
Ainakin mulla alarekisterin kipuilu alkoi jo ennen positiivista testiä! Luulin jo oireiden perusteella että on joku supernopeasyöpä, endo tms kunnes syy olikin jotain aivan muuta!
Noi tissikivut on "jänniä". Miten niinkin yksinkertaisella vaikuttava ihon päällystämä möykkypari voinkin oireilla melkein millä tavoin tahansa. Ehkäpä sielläkin pikkuhiljaa heräillään tulevaan ja välillä tajutaan ettei ihan vielä tartte olla valmiina tosi toimiin. Mulla kipeytyi alussa välillä nännit, niin piti pistää teippausta ritsikan ja nänninpään väliin. Ja rinnoista voi vetää myös "suonta" ja niissä voi olla myös ulospäin näkyvä elohiiri. Suihkuveden lämpötilan ja vedon/ tuulen kanssa kannattaa olla tarkkana, liian viileä vesi yms aiheutti raskausaikana mulle kipuilua aina muutaman tunnin viiveellä. Voisikohan sullakin olla kyse siitä?
 
Niinhän ne varmastikin on erilaisia. Minä vertaan kauheasti oireita kahteen edelliseen lyhyeen raskauteen. Kaikkia raskauksia yhdistää yksi oire ja se on oireettomuus.. 🙄 mutta rivien välistä luen että oireiden jojoilu voisi olla normaalia tai ainakin jotain sinne päin. Tsemppiä myös sinne hurjasti! Tämä km tausta ei ole kiva mukana kannettava.. 😔

Ainakin mulla alarekisterin kipuilu alkoi jo ennen positiivista testiä! Luulin jo oireiden perusteella että on joku supernopeasyöpä, endo tms kunnes syy olikin jotain aivan muuta!
Noi tissikivut on "jänniä". Miten niinkin yksinkertaisella vaikuttava ihon päällystämä möykkypari voinkin oireilla melkein millä tavoin tahansa. Ehkäpä sielläkin pikkuhiljaa heräillään tulevaan ja välillä tajutaan ettei ihan vielä tartte olla valmiina tosi toimiin. Mulla kipeytyi alussa välillä nännit, niin piti pistää teippausta ritsikan ja nänninpään väliin. Ja rinnoista voi vetää myös "suonta" ja niissä voi olla myös ulospäin näkyvä elohiiri. Suihkuveden lämpötilan ja vedon/ tuulen kanssa kannattaa olla tarkkana, liian viileä vesi yms aiheutti raskausaikana mulle kipuilua aina muutaman tunnin viiveellä. Voisikohan sullakin olla kyse siitä?
Toivotaan että veikkailusi heräilystä osuisi oikeaan.. En ainakaan itse ole huomannut että viileä vesi tms vastaavat asiat vaikuttaisivat. Nännit oli tosiaan herkät vielä eilen.. mitä ihmettä yön aikana tapahtuu ettei sitten enää aamulla ole mitään tietoa herkkyydestä.. 🙄
 
@Etrotti Kyllä monet muutkin on kommentoinut tuota, että oireiden jojoilu olisi ihan tyypillistä ja mun mielestä itselläkin esikoisen raskaudessa oli oireettomampia päiviä. Eli väittäisin normaaliksi.
 
Huomenta, en tiiä mikä on, mut oon ruvennut heräilemään öisin kl 2-3 ja valvon ainakin tunnin ennen kuin (onneksi) nukahdan uudelleen. Vähän levottomia uniakin tulee nähtyä :Face Without Mouth:
 
Kuulostaa tutulta edellisten raskauksien myötä 🫢 mulla meni pahimmillaan siihen, että olin hereillä 2-6 ja menin sitte jatkamaan unia
 
Takaisin
Top