Oireet

Täällä palelu oli oikeastaan eka oire ja ajattelin että olen kipeäksi tulossa. Eilen sitten alkoi aamukahvi tökkiä ja tänään sitten tulikin jo ylös niin oli pakko tehdä testi joka osoittautui plussaksi.
4päivää on myös päähän koskenut ja turvottava olo ollut jo pidemmän aikaa..
Mulla kans toi palelu, alkoi jo ennen plussaa. Ei auta peitot eikä vaatteet 🙈
 
Paleltaa, päätä särkee, oksettaa. Turvottaa niin että puntari näyttää jo 3kg enemmän kuin ennen raskautta. Väsyttää päivisin ja univaikeuksia öisin. Päiväunia tulee nukuttua kun ei kertakaikkiaan pysy hereillä, ja yöllä herään jo aamuyöstä enkä kykene nukahtamaan uudelleen. Tänään jouduin jäämään kotiin, kun päänsärky ja pahoinvointi vei voiton
 
Täällä ihan samat. Paitsi etten ole vaa'alla uskaltanut edes käydä. 🙈 Sen verran tuota turvotusta on. Mut mikä väsymys, ja jatkuva kuvotus! Onneksi olen joka tapauksessa kotona päivisin taaperon kanssa, ja voidaan ottaa päiväunetkin samaan aikaan.
 
Vähän jännityksellä luen teidän vastauksia, jotka ootte pitemmällä. Oon siis 5+4 ja oon melko varma, että parin viikon päästä katson taaksepäin ja totean, että olipa lastenleikkiä nämä alun oireilut. 😂 Tsemppiä kaikille pahoinvoinnin ja väsymyksen kanssa painiville!
 
Ei sieltä välttämättä mitään pahaa ole tulossa. Itse odottelin ekassa raskaudessa että millon se paljon puhuttu pahoinvointi alkaa. 12 viikon paikkeilla tajusin ettei sitä varmaan tuu.😅
 
Enpäs oo ajatellut päänsärkyä oireeksi. Mutta sitä on nyt kans ollut jonkin verran. Haukottelu, väsymys ja palelu nyt riesana.
 
Ei sieltä välttämättä mitään pahaa ole tulossa. Itse odottelin ekassa raskaudessa että millon se paljon puhuttu pahoinvointi alkaa. 12 viikon paikkeilla tajusin ettei sitä varmaan tuu.😅
Vau, toi olisi kyllä ihan unelma. 😄 Kaikkialla kyllö sanotaan, että suurimmalla osalla odottajista (ei siis kaikilla!) on pahoinvointia, mut en ole ikinä tietääkseni tavannut ketään, joka olisi siltä säästynyt. Tuliko sulla pahoinvointia sitten myöhemmissä raskauksissa?
 
Ällövaroitus. Onko teillä muilla, joilla on pahoinvointia, liittynyt siihen vatsan menemistä sekaisin? Mulla siis vajaan viikon on ollut kuvotusta. Kertaakaan en ole oksentanut, mutta eilen ja tänään on lisäksi ollut sellainen vellova olo vatsassa ja äsken olinkin lähes ripulilla. Mietin, että onko tää raskauteen liittyvää pahoinvointia, vai pitääkö tässä jotain vatsatautiakin nyt odotella 😨

Täällä sama vaiva, lohduttavaa kuulla että jollain muullakin on tätä. 😅

Joku kyseli noista vatsakivuista, jäi itelläkin sinne alkuun. Menkkamaista kipua oli oletettujen menkkojen alkamisen aikaan ja hieman sen jälkeen, sitten laantui. Alkoi yleensä iltaisin/öisin. Nyt 7+ tulee silloin tällöin hyvin lievänä joku tuntemus ja lähtee heti. Tämän lisäksi repäisykipuja äkkinäisissä liikkeissä.
 
Vau, toi olisi kyllä ihan unelma. 😄 Kaikkialla kyllö sanotaan, että suurimmalla osalla odottajista (ei siis kaikilla!) on pahoinvointia, mut en ole ikinä tietääkseni tavannut ketään, joka olisi siltä säästynyt. Tuliko sulla pahoinvointia sitten myöhemmissä raskauksissa?
Ei oo tullut yhdessäkään. Mulla on takana kuusi vähintään viikolle 11 edennyttä raskautta eikä missään oo tullu pahoinvointia.
Kaikissa ainoat oireet alkuraskaudessa on ollut väsymys ja palelu. Myöhemmin sit tullut mm. selkäkipuja.
 
Mulla on ollu koko päivän nyt tänään vähän sellanen lievä kuvotus koko ajan, mutta oon kuitenkin pystyny syömään vielä 🙏🏻 inhottavaa kuitenkin. Huomenna neuvolaan 😇
 
Miulla tissit on kuin hiekkasäkit. Aamulla kun nousee sängystä niin sattuu. Päivällä kihelmöi/pakottaa. Ja sit turvotus on aika järkky 😆 Pientä juilintaa hetkittäin... Nyt 3+5
 
Mullakaan ei esikoisesta ollu yhtään pahoinvointia. Taaperosta alko jossain viikolla 17 ehkä ja aina iltaisin oksensin mitä pidemmälle raskaus kesti
 
Yh nyt muakin on alkanut ahdistaa tää oireettomuus 😅 lueskelin et esikoisesta mulla oli tässä vaiheessa jo kaikenlaista ja nyt ei yhtään mitään! 5+2 nyt. Sit tietty lueskelin muiden kokemuksia ja tietty silmään osuivat ne, joilla tuli keskenmeno (vaikka oireellisissakin raskauksissa on toki niitä myös). Onko jollain kokemusta sillä tavalla et on ollu onnistunut raskaus samalla ihmisellä sekä oireettomampana että oireellisena? 😅 Kun ihmisten välillä on varmasti paljon vaihtelua, mutta mulla oli esikoisesta siis hyperemeesi ja paljon oireita alusta lähtien.
 
Mulla kolmosesta ekat raskausoireet alkoi vasta rv 13 samaan aikaan kun lopetin imetyksen. Ilman raskaustestiä ja puuttuvia menkkoja ei olisi oireista voinut mitenkään epäillä raskautta. Kaikissa muissa raskauksissa pahoinvointi, tissikipu, väsymys yms. alkanut rv 5-6
 
Yh nyt muakin on alkanut ahdistaa tää oireettomuus 😅 lueskelin et esikoisesta mulla oli tässä vaiheessa jo kaikenlaista ja nyt ei yhtään mitään! 5+2 nyt. Sit tietty lueskelin muiden kokemuksia ja tietty silmään osuivat ne, joilla tuli keskenmeno (vaikka oireellisissakin raskauksissa on toki niitä myös). Onko jollain kokemusta sillä tavalla et on ollu onnistunut raskaus samalla ihmisellä sekä oireettomampana että oireellisena? 😅 Kun ihmisten välillä on varmasti paljon vaihtelua, mutta mulla oli esikoisesta siis hyperemeesi ja paljon oireita alusta lähtien.
No mulla 😄 esikoista odottaessa tissit oli vähä kipeet, loppuajasta tietty selkäsärky ja närästys ja väsymys mut aika todella iisi.
Taaperosta oli oireita jo ennen plussaa. Esim hajut kuvotti. Sit keskenmenoista on vaihtelevasti oireita. Mähän oon täällä jo sanonu et mua ahdistaa tää vähäoireisuus, esikoisesta on aikaa kohta 15vuotta ja vasta nyt muutaman päivän muistutellu itseeni et oireettomuuskin voi olla ok! Mut minkä teet ku pelottaa..
 
Liityn mukaan, täällä sama tilanne ja nyt siis 7+0, olin muutaman päivän saikulla flunssan takia aiemmin, ja nyt taas ihan hirvittävää sinnitellä töissä puolikuntoisena huimauksen ja pahoinvoinnin kanssa. 😮‍💨

Alku meni aika oireettomasti ja vähän ehti jo huolestuakin kun ne vähäisetkin oireet hellitti hetkeksi, mutta tuli sitten rytinällä taas takaisin. 😂 mulla esim. toi tissikipu on hyvin vaihtelevaa, voi jonain päivänä aristaa ihan vähän ja toisena olla aivan kivikovat, turvonneet ja kosketusarat.

Ennen plussaa ei ollut muuta ”oiretta” kuin yöheräily ja aamuvirkkuilu mikä on mulle erittäin epätyypillistä. 😂

Pahoinvointi alkoi lievänä ehkä tossa 5+ ja nyt on alkanut kunnolla, joutuu välillä käydä kyökkimässä ja tuntuu että syödä täytyy aivan jatkuvasti. Väsymys ollut alusta asti läsnä ja tuntuu että pahenee vaan. Ja jano alkanut myös nyt. Vatsa myös niin turvoksissa iltaisin että näyttää ihan kuin olis nielaissut jalkapallon. 😂
Täällä myös jatkuu pahoinvointi. Yllättävän hyvin oo. Selvinnyt töissä, mä luulen että jatkuva kiire ja tekeminen auttaa ettei kerkeen velloa oloissa.
Koko loppu päivä meneekin kippurassa sohvalla ja kun saadaan lapset sä kyihin suuntaan ittekkin aina unille.
Turvotus iltaisin ihan jäätävä juuri noin että jalkapallon olisi nielaissut 😅
 
Ensimmäinen mieliteko bongattu! En ole mehujään ystävä, mutta teki niitä hirveästi mieli eli kävin ostaan jätskiautolta 😂 nykyään tekee erityisesti iltaisin mieli jotain raikasta, joten sopivat siihen täydellisesti
 
Ruokahaluttomuus ja lievä etova olo on lisääntyny viime päivinä. Normaalisti en välitä kananugeteista, mut nyt oon haaveillu monta päivää pakasteena myytävistä kananugeteista.. jotain tuollasta naposteltavaa ois kivempi syödä kun ihan kunnon ruokaa.
 
Yöllä kun heräsin ja valvoskelin niin iski yhtäkkiä huono olo ihan hetkeksi, sit se katos. Ah, alkaa näköjään rantautuu tännekin 😝
 
Täälläkin on pahoinvointi lisääntynyt. Tuntuu että väsymys selvästi pahentaa sitä, mutta mistäs sitä lepoaikaa repisi. 😣
 
Takaisin
Top