Tästä ei nyt oo apua tähän asiaan ja toivon että Vaahteranlehti saa apua jostain, jos alkaa tuntumaan ettei oikeasti jaksa, mutta tästä "ennen vanhaan" tuli mieleeni mun isoäidin kertomukset.
Hänen lapsuudessaan lapset oli aika paljon oman onnensa nojassa kotona, kun aikuiset oli töissä pelloilla ynnä muualla. Isommat katsoivat (toivonmukaan) pienempien perään ja vauva sai maata tuvassa korissaan ja äiti kävi joskus sisällä imettämässä. Saattoi olla joku höppänä mummo, josta ei ollut enää työntekijäksi sen enempää kuin lapsenvahdiksi.
Siitä ei mun isoäiti koskaan sanonut, että olis kukaan raskauspahoinvoinnin takia voinut jäädä lepäilemään, sen sijaan synnytyksen jälkeistä masennusta pidettiin hulluutena ja mielisairaalaan joutui, jos ei pian tokeentunut.
Naisilla oli talvisaikaan ehkä vähän helpompaa, mutta oli siinä kuitenkin puiden ja vesien kanto, lypsylläkäynti ja kaikki muut kotityöt sisällä ja ulkona.
Keskenmenot taisi olla aika yleisiä.
Että ei se helppoa ollut silloinkaan ainakaan joka talossa.
Supernaisia! Mutta jotenkin sitä jaksaa kun on pakko. Päivä kerrallaan!