Oireet

Mulla myös huulet ja kasvojen iho kuivuu.. Voi tietty myös olla näistä keleistä johtuvaa, mutta kasvojen iho tuntuu tosi herkältä ja alkaa punoittaa helposti. Muutamia näppyjäkin on ilmaantunut, mitä ei ollut ekassa raskaudessa ollenkaan :D Näin viime yönä unta, että tä meiän salaisuus oli paljastunut eikä oltu ehditty kertoa vanhemmille ja sisaruksille ilouutisesta. Alkaa vissiin alitajunnassa painamaan ettei olla vielä kerrottu :D

Näin kans unta, että yhtäkkiä kaikki ties ja lapset töissä taputteli mun mahaa, että siellä on vauva. Nyt on töissä niin moni perhe kertonut vauvauutisia, että varmaan alkaa alitajunta odottamaan kertomista :D
 
Tarkistin viime raskauden "vauvan odotus" kirjasta että pahoinvointi alkoikin vasta kasi viikolla. Kylläpä on nopeasti unohtunut. Suosittelen muuten (jos intoa ja aikaa) hankkimaan lähiapteekista ton kirjan. On ilmainen ja siihen on tosi kiva kirjailla fiiliksiä sitä mukaa kun raskausviikot etenee. Viime raskaudessa jopa mun mies täytti sitä :wideyed:
Mäkin otin apteekista mukaan uuden kirjan. Esikoisesta oli myös sama kirja, mut silloin ei tullut kirjailtua mitään. Saiskohan nyt aikaiseksi...? :rolleyes:
 
Muokattu viimeksi:
Mä aloitin bullet journalin ja yritän sinne ahkerasti täyttää oireita ja muita tuntemuksia :)
 
Mun pitäis itsekin hakea kirja vielä ja alkaa kirjailemaan, muuten unohtuu nopeasti.
 
Mä aloitin bullet journalin ja yritän sinne ahkerasti täyttää oireita ja muita tuntemuksia :)

Toi onkin hyvä idea, mullakin on nimittäin bullet journal käytössä :) Siihen vois tehdä tilaa raskauskuulumisten päivittämiselle.
 
Täällä myös tosiaan öisin (tai siis 24/7) huono-olo ja viime yönä oksentelinkin sitten ihan huolella.. Saas nähdä kuin ensi yönä. Päivällä on jotenkin saanut pidettyä sisällä.

Mä en osaa edes ajatella pahoinvointia niin, että kertoisi kaiken olevan kunnossa kun edellisessä raskaudessa voin vielä pahoin vaikka raskaus oli keskeytynyt. Ei auta kun toivoa, että tämä kolmas kerta toden sanoisi.
 
Ja täytyskin muuten muistaa napata aptrekista tommonen kirja, kiitos vinkistä!
 
Meinasin tulla tänne ihmettelemään oireettomuutta, mutta tässä kun luin teidän muiden oireita niin melkein jokaisen kohdalla totesin samaa oiretta itselläkin :D
Huulet on mullakin todella kuivat ja repäisykipuja tuntuu alavatsalla.
Ja oliko PeePaa kun mainitsi suolakurkkuhimon? Jep, voisin syödä niitä koko ajan :)
 
Vaikuttais taas, että uniongelmat alkaa... :shifty: Esikoisen raskaudessa oli kans, ei vaan tuu uni vaikka olis tosi väsynyt. Vielä ei onneks oo ollut sitä, että heräis valvomaan yöllä. Toivottavasti ei tulekaan, oli tosi tympeää herätä joka aamu n. 3.30-4.30 välillä. Sillon sentään pystyi levähtää ja ottaa päikkäreitä töiden jälkeen, mut nyt tuon kohta 2veen kanssa ei onnistu.:bored:
 
Mulla ei vielä oo ruokahalu kasvanut, sen sijaan sama kuin viimeksi näillä viikoilla, että turvotuksen jälkeen nesteet katoaa ja on olo kuin olisi laihtunut. Tämä taitaa tosin olla taas viikon kahden ilo, kunnes alkaa taas turvotus :D
 
Ja niin se alkaa oksentaminen, aamupala nousi takaisin :hungover: kun pysyisi vain näissä aamuissa eikä tarvitsisi töissä käydä oksentamassa.
 
Lueskelin teidän muiden oireita. Aloin muistelemaan mitä kaikkea esikoisen odotus piti sisällään. Nyt kun raskauden tietää alkaa sellasia lieviä oireita tunnistamaan:) Iltaisin on todella kylmä, parina iltana tuplapeitolla mennyt nukkumaan, janottaa ja vatsaan jomottaa ja välillä krampaa, nyt tajusin myös liikuttuneisuuden yhdistää raskauteen.

Toivon todella että mahdollisimman moni säilyisi ilman uniongelmia, itselle loppuraskaudesta oli jopa 4h valvontajaksoja keskellä yötä, onneksi silloin sai aamuisin nukkua:happy:
 
Mulla on kolme aiempaa raskautta olleet tosi vähäoireisia enkä sen kummempia odota tähänkään. Eniten jännittää miten mun selkä kestää... Viime vuonna on sen kanssa saanut taistella. Uusi sänky on tosiaan ostoslistalla. Tuo vanha on niin huono että ihmekös jos kroppa ihan jumissa joka aamu!
 
Oon tässä parin päivän aikana huomannut, ettei tee yhtään mieli makeaa, mikä on mulle todella outoa. Ihan hyvä vaan, en valita :D Viime raskaudessa oli ruokien kanssa niin tarkkaa, kun tietyt ruuat aiheutti niin pahaa yökötystä, että mitenköhän tämän kanssa menee :)
 
Mullekaan ei maistu makea mikä on ennenkuulumatonta. Viime raskaudessa himoitsin herneitä ja porkkanoita, nyt ainoa jolla saa yökötyksen pois on rasvainen ruoka... Nyt on tosiaan ollut jatkuvaa pahoinvointia, oksennus jää kakomiseksi mutta koko päivän saa nieleskellä sylkeä ja hengitellä pahaa oloa pois. Onneksi teen etätöitä tämän viikon.
 
Täällä kans makea ei maistu, ihan hyvä vaan! Pitää kerrankin nyt nauttia tästä sokerittomuudesta :D
 
Takaisin
Top