Odotuskavereita huhtikuu 2015 äidit

Lana: kannattaa lukea niistä pakkauksista missä tehty yms.jos oman mielenrauhan vuoksi haluaa sellaisia välttää. Suurin osa Lidlin tuotteista valmistetaan Suomessa vaikka merkki on saksalainen. En usko että ne jogurtit esimerkiksi tulee muualta.
Rajoutuksia ja ohjeita on valtavasti ja eri maissa erilaiset, eli ei auta kuin itse löytää oma tie ja noudattaa niitä asioita mitkä itse näkee tärkeimmiksi ja perustelluiksi. Minä aion meikata ja värjätä hiuksia, mutta en käytä lääkkeitä, en edes panadolia ( ennen synnytystä :D ). En ota alkoholia, mutta syön kyllä aurajuustoa isoilta valmistajilta. You know joku kultainen keskitie kaikessa :)

Meillä on varmaan sama laskettuaika LauraElina! Meilläkin kolmas siis tulossa :)

Tässä on nyt 5 päivää oltu suunnilleen raskaana ja jo on käynyt hankalaksi asian piilottelu. Sukulaiset tarjoaa saunasiideriä ("vältän kaloreita"), hyttysen kutinoihin tuputetaan allergialääkettä ( "eeei tää nyt niin paljon kutita", veri vaan valuu raapimisesta...). Hankalin on ens viikonlopun juhlat jolloin lastenhoitaja ei pääsekään ja nyt appivanhemmat tarjoutui tilalle. Mä mieluusti ottaisin lapset mukaan niin kukaan ei kyselisi miksi en juo, mutta anoppi ei nyt ymmärrä miksi ihmeessä ei tartuta ilmaiseen lastenhoitoapuun :/
 
Niin ja tota piti vielä sanoa että toka raskaus meni ekan imussa mutta nyt tää tuntuu jotenkin ihan uudelta taas! Imetin vielä esikoista pitkälle toisen odotusaikana joten olin jossain hormonisumussa. Nyt tuntuu että kaikki on uutta ja ihmeellistä, mutta hyvällä tavalla tuttua. Toisaalta pelkään että kaks tervettä lasta ja kaks hyvää synnytystä takana joten voiko kolmaskin onnistua niin hyvin :/
 
Lillywhite täytyy joo katsella vähän pakkauksia :)
Eilen aamulla katsoin sellaista yhtä jugurttia ja jossain siellä luki muistaakseni että valmistusmaa Saksa.
Kuinkahan helposti tuollainen Listeriakin tulee?
Vaikutan varmaan vainoharhaiselta :D
Mutta kun menin lukemaan netistä Listeriasta ja oli jossain tehty joku tutkimus, niin puolessa tuotteista oli listeriaa :eek:
Mutta kaippa tuo ruokahommakin on vähän sellainen, että hyvä on joitain välttää, mutta ei kai se luulisi NIIIN tarkkaa olevan, ettei nyt mitään tiettyjä saisi syödä..?
Mutta aion nyt vältellä kuitenkin sellaisia, joista tiedän, ettei saisi syödä :)
Ja ehkä nuota maitotuotteita voisi hakea muusta kaupasta :wink
Itsellä niin mahdoton määrä lääkkeitä, joita pakko käyttää, niin jos koittaisi tuossa ruokavalio hommassa olla edes vähän tarkempi :)

Tämä raskauden piilottelu on tosiaan tietyissä tilanteissa aika hankalaa!
Juuri jos joku tarjoaa saunasiideriä tms.
Itse sanoin miehelle, että mites, kun mennään johonkin vanhempien tms. luo kylään ja joku onkin leiponut jonkun juustokakun :grin Yrittää sitten kysellä että mistäs tämä on tehty ja onko pastöroidusta tuorejuustosta..ei toki arvaisi sitten kukaan! :p

Kyllä Lillywhite varmasti menee sinulla kolmaskin yhtä hyvin kuin aiemmat :)
Jospa sinä vain yksinkertaisesti kuulut niihin onnekkaisiin ja hyviin synnyttäjiin ja odottajiin :wink

Minkä ikäisiä muuten täällä nyt on porukka? :) ja minkä ikäisiä olitte, kun ekan saitte, te joille tulossa toinen tai kolmas tms. :)
Ajattelin kun meille eka tulossa ja olen 29 :)
 
Ihan hirveetä tää jännittäminen.
Ei meinaa työnteosta tulla mitään.
Pakko lähteä töistä heti kun voin.
Haluan tehdä uuden testin.
Kääk!

Itse olen siis 28 vuotta.
Ja odotan tätä pienokaista ihan hirveän malttamattomana :Heartbigred
 
Hauska yhteensattuma Lana! Onko teidän kissa siis myös saamassa pentuja? Mä tykkään kissoista tosi paljon ja mulla olikin kaksi, mutta jouduin valitsemaan joko mies tai kissat koska mies on sen verran allerginen :D

Lillywhite aika kiva, että sama laskettu aika ja vielä kolmas lapsi teillekkin! Minkä ikäisiä teillä on kaksi aiempaa ja tyttöjä vai poikia vai sekä että? :) Mulla on niiiin samat fiilikset, että toisen raskaus meni jotenkin ihan ohi kun edellisestä raskaudesta oli niin vähän aikaa ja ensimmäinen oli vielä ihan vauva. Kuten hyvin kuvailit niin jotenkin tuntuu ihan uudelta, mutta toisaalta taas hyvällä tavalla tutulta. Mulla myös kaks hyvää synnytystä takana. Toivotaan, että kolmas olis myös!

Mä olin 19 kun esikoinen syntyi. Pari kuukautta myöhemmin täytin 20. 21 siis kun toinen syntyi. Nyt täytän 24 eli 24, kun tämä kolmonen syntyy. Mies on 27 ja vauva varmasti ehtii syntyä ennen kuin täyttää 28 :)

Soittelin juuri ensimmäistä neuvola aikaa :Heartred 14.8 klo 10 on nyt aika ja silloin rv 7+0 kasassa :Heartred aika huisia! Neljä tuntia täytyisi olevinaan yrittää olla pissaamatta ennen sitä. Jep jep! :D Silloin katsotaan myös aika alkuraskauden lääkärintarkastukseen, jolloin pääsee ehkä ensimmäistä kertaa jo näkemään kuka tuolla masussa oikein kasvaa :):Heartred
 
Heippa kaikki, mahtuuhan tänne varmasti mukaan? :) Eli positiivinen testi lauantaina tuli tehtyä ja laskettuaika nettilaskurin mukaan 4.4. Esikoinen 1v 3kk eli vajaa kahdenvuoden ikäero tulossa mikäli kaikki menee putkeen. Ensimmäisen neuvolan ja varhaisultrankin kerkesin jo varata. Viikonpäästä alkaa myös työt uudelleen ja esikoisen kanssa harjotellaan nyt päiväkotia. Varmaan toinen raskaus menee paljon nopeampaa kun ensimmäinen koska on niin paljon kaikkea muutakin. :)

Jännittää myös olot, edellisen raskauden oksensin viikosta 6 ihan loppuun asti 1-30kertaa päivässä enkä juuri pystynyt töissä olemaan ja nyt tosiaan olis pakko töissäkin jaksaa. Toistaiseksi selvitty vaan kahdella oksennuksella (onhan tässä oltu 4 päivää jo tietoisesti paksuna xD) ja hieman heikolla ololla mutta nautin jokapäivästä ilman!
 
Täälä kävi kans hauskasti kun laitoin leffan pyörimään lapsille ja sanoin isommalle, että katsokaa siskon kanssa leffaa sen aikaa kun äiti soittaa puhelun. Tyttö sitten heti tietysti alkoi kysellä, että mihin soitat, oonko mä menossa neuvolaan, no onko sisko menossa neuvolaan! :D Huh! Yritä nyt siinä sitten olla, että joo neuvolaan soitan, ei, et ole menossa neuvolaan, ei, siskokaan ei ole menossa neuvolaan.. Kröhöm! Ei noiden läsnäollessa voi näköjään puhua mitään kun heti tulee kysymystulva :D Mä onneksi juon tosi harvoin mitään alkoholillista niin kukaan ei osaa ihmetellä miksi en nyt ota, mutta kyllä noita tiukkoja paikkoja tulee ihan varmasti ja paljon!! :grin
 
LauraElina joo meidän kissa on saamassa pentuja :)
Reilu viikon päästä on sillä laskettu aika :Heartred
Juurikin tuo kuvassa oleva kissa, mutta kuvassa vain on nuorempi :)
Mullakin oli kissa jo kun tapasin miehen, mutta onneksi mies ei ole allerginen ja on jopa vielä kissahöperömpi kuin minä! :D
Pitää toivoa, että vauvakaan ei sitten ole allerginen..
Heh, hauskaski teillä kotona :D
Tyttö heti aavistaa mitä tapahtuu :wink

Varasin myös itse ekan neuvola-ajan ja olisi 22.8. Silloin olisi RV 7+4 :Heartred
Yllätyin vain vähän, kun kysyin, että otetaanko jotain pissatestiä tms. niin sanoi, että ei oteta :eek:
Vissiin eka kerta kun jotain oikein tapahtuu on sitten RV 12 paikkeilla, kun on ultra.

RouvaAA tervetuloa joukkoon ja paljon onnea plussasta! :)
Huh..toivottavasti selviät tällä kertaa vähemmällä pahoinvoinnilla kuin ekassa raskaudessasi!
Melkoiselta kuulostaa tuo oksentelun määrä.
Mille raskausviikolle sinulla on se varhaisultra? :)
Olen myös sitä miettinyt, jos menisi!
 
Lana toivotaan syvästi :)
Varasin sen 18.8 eli 7+2, sanoivat puhelimessa että 7viikkoa kannattais olla täynnä jotta varmasti näkyy jo sydämmensyke. Mennään femedaan Brunolle jolla käytiin edellisessäkin raskaudessa kahdesti.
 
Ai voiko nuon aikaisin jo kuulua sydämensyke?
Voi että.. täytyypä illemmalla miehelle puhua, jos varattaisiin aika :)
 
Lana saattaa näkyä jo 6+2 tai jotain alkaen mutta silloin pitää olla varma että viikot on just eikä melkeen :) 7+0 niin näkyy varmasti jos on vaan näkyäkseen! Suosittelen kyllä, antaa itselle sen tiedon että kaikki ainakin siihenasti niinkun pitääkin eikä oo vaan tikun perusteella!
 
Mä olen myös käynyt molemmista tytöistä varhaisultrassa yksityisellä ja mietin sitä nytkin. Täällä päin vaan on aina ultrattu lääkärikäynnillä niin ajattelin että, jos malttais odottaa siihen alkuraskauden lääkärintarkastukseen, joka on joskus 8 viikon tienoilla! ehdin kyllä moneen kertaan muuttaa mieleni kun aikaa kuluu ja seiska viikko alkaa lähestyä
 
No täällä on eka ultra vasta viikon 12 paikkeilla keskussairaalassa!
Vissiin ennen sitä ei mitään ultria tms.
Yllätyin, kun soitin sinne neuvolaan ja eivät ota mitään pissatestejä tai veriarvojakaan tai mitään..
Onko se ihan normaali käytäntö?
Tuonkin takia tuo varhaisultra houkuttelisi, kun muuten pitää vielä odottaa ekaa ultraa ikuisuus :D
 
Mä olen 29v. ja lapset on 2- ja 3-vuotiaita poikia. Tokikin siis toivoisin tyttöä mutta ei sen kyllä niin väliä, mahtuu meille kumpi vaan :Heartred
Mun pitäis tehdä vielä toinen testi kun edellinen oli haalea. Selkeä RFSU liuskatestin viiva kyllä, mutta kun noita nyt tossa pari on niin mieskin sanoi että tee vaikka illalla vielä yksi. Jotenkin niin vaikeaa uskoa tätä :)
Mä oon käynyt myös molemmista varhaisraskauden ultrassa. Ekasta yksityisellä ja toisesta kunnallisessa maksutta kun ei mulla oikein menkkojakaan ollut kun imetin. Nyt on tosi tarkka kierto joten tiedän kyllä millä viikoilla mennään, ei siis syytä lähetteelle. Yksityinen on taas sen verran hintava että ehkä säästän sen rahan ja maltan sinne niskaturvotusultraan (rv12->?).
Neuvolaakin taidan pantata vielä hetken, ehtiihän sitä :biggrin

Lana mä en tiedä virallisista käytännöistä mutta veikkaisin että ensimmäinen neuvolakerta, esikoisen kohdalla ainakin, varataan keskustelulle. Tulee niin paljon kaikkea uutta ja paljon papereita. Niillä alkuviikkojen pissanäytteen tuloksilla ei ehkä ole vielä niin merkitystä ja ehtii myöhemminkin. Muistaakseni hb on kyllä joka kerta otettu. Ja paino (iiiik :smiley-ashamed008 )...
Verikokeet meillä on ainakin labrassa ja ne on sitten samoihin aikoihin kun ultra.
 
Hei! Minäkin hyppään mukaan. Tänään tein positiivisen digitestin (näytti 1-2vk). Kotona hääräilee 5kk vanha esikoistytär, joten pienellä ikäerolla tulee olemaan, mikä oli toivekin. :) laskettua aikaa en ole vielä saanut kun ei mulla juuri mitään menkkoja ehtinyt olemaan.. :sad001
 
Mieheltä kysyin tuosta ultrasta, mutta kyllä se vähän kauhisteli sitä hintaa :D
Toisaalta olis niin kiva käydä siinä, mutta toisaalta sen 100 euroa vois ehkä laittaa johki kivaan vauvalle.
Mutta pitää nyt miettiä mitä tekee :)

Karhu jee!! Onnea! Ihanaa! :D

Saanae tervetuloa mukaan :)

Mulla olis ihan hirvee into ostella jo kaikkee pientä :D
Mitää vaatteita, tuttipulloja sun muuta en vielä oo silleen miettiny (muuta ku kattonu et mitähän on me&I:lla ym.) mutta mun tekis mieli ostaa sellaset söpöt kannet neuvola/äitiyskorttiin ja bolakoru :D
Ehkä kuitenkin vielä koitan nuotta kaikissa malttaa mielen :wink
 
Lana kannattaa odottaa neuvolakortin ostoon siihen asti että nimi on varma. Niihin saa vaikka teetettyä pikkutyypin nimenkin. :) Esikoisella on, ja on kätevä nyt ku kakkonen tulee ni molemmilla on nimikoidut neuvolakortit. Vähän odottelen että kumpiko tää mahtais olla.. Kotoa kun löytyy kaikki tyttöjen jutut jo entuudestaan. Ois kiva päästä ostelee välillä vähän poikienkin juttuja. :P Noh, ehkä mä säästän rahaa kunnon tupliin. Meijän emmaljungien city crossit jääki sit ens keväänä vähän vähemmälle käytölle.
 
Ja joo, eka neuvolakerta oli pettymys.. Esitteitä vaan annettiin ja höpöteltiin kaikkea.. :/
 
Takaisin
Top