Hei iso sydämellinen kiitos kaikille, jotka tsemppasivat mua ja jaksoivat lukea mun kurjan kirjoituksen.
Mulla oli eilen tosi synkkä tunnelma ja tuli sellainen musta mönjä ulos. Kuitenkin pääsin aika syvälle niissä tunteissani joita eilen tunsin. Oli tärkeää saada niitä filtteröityä ulos ja kirjoituksen jälkeen tuli sellainen selkärangasta ulottuva itku, joka kesti pitkään. Sieltä tuli itkunsekaista juttua, jotka ulottuivat lapsuuteen ja sieltä asti kumpuaviin tunteisiin kehostani.
Aviomies istui mun vieressä lattialla, silitti mua ja sanoi lempeästi "hyvä kulta, oot tosi läsnä tossa tunteessa, päästä vaan kaikki ulos, hyvä kulta, oot rohkea". Aika timantti.
Oli myös tärkeä mulle saada lukea muiden painojuttuja ja sitä, miten me naiset ollaan ehkäpä itsellemme tosi ankaria. Tietenkin painoon liittyy terveys ja sitä kautta myös kasvavan vauvan terveys, mutta enemmänkin tänään koen tärkeämpänä rakastua omaan itseensä ja kehoonsa ennenkuin edes miettii mitään painon tarkkailua. Jos ei tunne rakkautta omaa kehoaan kohtaan, on todella vaikeaa muuttaa elintapojaan. Harva pysyvä muutos kai lähtee tuomitsemisesta tai inhosta, vaan siihen pysyvään muutokseen tarvitaan ymmärrys ja hyväksyntä, kenties juurikin sen rakkauden kautta.
Mä aion nyt keskittyä siihen, että tuotan omalle keholleni hyvää oloa ja nautintoa. Jollain muulla tavalla, kuin syömällä herkkuja. Haen hyvää kehoyhteyttä ja sitä miten mielen sekä kehon saa toimimaan yhteen.
Töiden jälkeen kävin työkaverini/ystäväni kanssa teellä ja pääsin kertomaan näistä tunteista hänelle. Hän on kätilö ja doula ja kappas vain, minunkin tuleva kätilö/doula ja oli ihana saada puhua näistä myös hänen kanssaan. Sain kertoa ja itkeä sitä ystävälle, että nyt on ankea olo omassa kehossa ja oikeastaan on ollut jo pidempään!
Kotimatkalla sitten kadulla tuli vastaan tosi vanha mies, joka alkoi ihan yhtäkkiä juttelemaan. Mies oli hassu höpöttelijä. Tein sitten siinä hetken kuluttua lähtöä, että "olisi tosi mukava jäädä rupattelemaan pidempään mutta nyt on minun lähdettävä kotiin." Hän sitten katsoi mua päästä varpaisiin sellainen tuike silmissään ja sanoi "kyllähän minä toki ymmärrän mutta kun edessäni seisoo niin koristeellinen ja muodokas nuori nainen niin pitihän minun tulla juttelemaan." Ja kun sanoin että tapaamisiin, hän laittoi käden sydämelleen ja voihkaisi "oi toivon kyllä".
Lähdin itsekseni naureskellen kotiin päin ja mietin, että olen just viime yönä itkenyt sitä miten ruma olo mulla on ja juuri istuin teekupposen äärellä ja jauhoin samaa ystävälle ja sitten vastaan tulee, pimeällä kotikadulla, tuollainen höpsö ukkeli joka sanoo mun olevan koristeellinen ja muodokas nuori nainen. Ihan kuin joku olisi yrittänyt kertoa mulle jotain.
Lämmitti.
Mutta vähitellen vähennän, yritän olla itselleni armollinen.
Tosin enhän mä ole synnyttänytkään kuin reilu vuosi sitten. 
oon nyt pari päivää fiilistellyt et ulkoiluhousut painaa just rakon kohdalta vähän ilkeesti...pitäs varmaan lähtee tonkimaan kirppiksiä jos kävis tuuri ja löytäs jotkut 
voin mä tietty aina lainata miehen housuja sillon ku se ei niitä ite tarvii 
) ja kun hommailujen jälkeen kävin vessassa, niin paperiin jäi jälleen vaaleanpunainen jälki. Olisiko vain yhdynnässä joku paikka hiertynyt hieman rikki, vai pitäisikö tästä nyt käydä jossain näytillä? Missään vaiheessa yhdyntää mua ei sattunut, eikä ollut mitään kolmen tunnin jyystöä, vaan melko pikainen puolen tunnin toimitus.
