Nukkuminen

Meillä meni nuhaisuuden takia vissiin vähän yöt takapakkia, mutta vielä laskisin ihan kohtuullisiksi.Yöunien ykkösosa on 20:30/21 about 02 ja sitten kun pääsee jatkamaan uniaan noin tuntia myöhemmin, porhaltaa usein 8 asti. Parhaimmillaan tilanne oli jo se, että nukkui 21-05. 
Päiväunia nukkuu hiukan miten sattuu, riippuen paljolti ulkoiluista. Vaunuissa nukkuu aina sen liikkeelläoloajan. Sama juttu fillarilenkeillä. Nukkumapaikkana päivisin on joko oma pinnis meidän makkarissa tai matkasänky olkkarissa. Uskoisin että erottaa hyvin päivä- ja yöunet, koska yöunille mennessä makkari on pimennysverholla pimennetty ja ekaa tissiä lupsuttaessa äiti höpäjää lukea isoveikalle satua. ;) Sitten kun valot sammuu (ja hyvällä tuurilla se isovelikin) jäädään led-yövalon hämärään. Röyhtäytyksen jälkeen sitten siirrän omaan pinnikseen, johon monesti havahtuu, mutta hetken ähtämisen ja pään kääntelyn jälkeen rauhoittuu. Tuttia ei syö, joten yöllä pidetään tumppuja estämässä mahdollista peukun imeskelyä sekä toisaalta suojelemaan naamaa kynsiltä joita pitäis olla joka hetki nyrhimässä jos muistais. 

Yöunille meno eroaa siinäkin muista, että vaippa vaihdetaan jo ennen syöttöä, muutoin siinä tissien välissä. Ja tietysti illalla on sitten sitä "iltapesua",harvojen hapsien sukimista harjalla,rasvailua jne. 

Ja sitten me tietty ollaan vähän erilaisia, koska vaunuja ja auton turvakaukaloa lukuunottamatta,meillä nukutaan kaikista suosituksista poiketen aina mahallaan. Tai sitten ei nukuta. 

 
Aluks nukku perhepedissä jonkun 5-7 viikkoo sit siirrettii omaa huoneeseen pinnasänkyy..

Yönukkuminen: Meillä käydään nukkumaan 20-21 välillä ja tää tapahtuu niin että laitan sänkyyn, peitto päälle, rätin kainaloon ja sammutan valon nukahtaa siis iteksee eikä tarvi nukuttaa. :) nukkuu 6-8 asti syö pullollisen ja nukkuu sinne 10-11 <3

Päivisin: Herää siis 10-11 aikoihin syö saattaa olla hetken hereillä jonka jälkee nukkuu 1-3h sit taas syödään seurustellaa, hymyillää jne.. ja sit taas nukutaan 1-3h ja tätä sit jatkuu koko päivän iltaa asti. <3
 
Snorbe...kuulosti jo luvattoman hyvältä. ;)  

Meillä ei muuten tuo perhepeti tule laisinkaan kysymykseen. Isi-ihminen pyörii ja hyörii öisin, mutta on kuitenkin niin sikeässä unessa että makuuhuoneessa vois soida palovaroitin herran häiriintymättä. Jos pikkuinen olis meidän välissä, joutuisin nukkumaan kädet ojossa yhdellä kyljellä koko yön suojelemassa toista rusentumiselta. Ja jos pieni olis laidalla, en taaskaan nukkuis rauhassa, kun pitäis varjella putoamiselta. Oma lehmä on silläkin tavalla ojassa, että lapsi vähentää vain sitä mun osuutta siitä 160cm:stä, isi leveilee kuten ennenkin. :)

Yritetään varmaan saada molemmat omaan huoneeseen sitten kun Roope nukkuu koko yön syömättä...pääsee edes pojat karkuun isin kuorsausta. ;)
 
Hansu79, Sanoit tuossa lopuksi, että yritetään saada molemmat oman huoneeseen, luulin ensin että puhuit vauvasta ja isistä kun olit niistä puhunu alku tekstissäkin :D :D 
 
Hannan, hups tulipas tosissaan hiukan epäselvä sepustus. :) 
Ja epäselviä on välillä meidän nukkumakuviot muutenkin. Isi kun nukkuu aamuvuoroissa ollessaan poikien huoneessa, iltavuorojen aikaan meidän makkarissa,yövuorojen jälkeen taas poikien huoneessa.  Sitten jos sattuu jonkun vapaapäivän iltana ottamaan enemmän kuin yhden saunakaljan ja valvomaan pikkutunneille, nukkuu poikien huoneessa...
Notta ei täällä kyllä tarvii sitä kokki3 pelätä tai siitä haaveilla. :) 
Saahan nähdä mitenkä villit kuviot meillä on sitten kun mä palaan töihin...teen samalla kaavalla 3vuorotyötä kuin isi,mutta eri vuorossa. Mulla on aina aamu kun isillä on ilta,vaihdetaan ensin töissä työasiat ja sitten kotijutut. :)
 
Meillä kun nukuttiin perhepedissä Sofia ei koskaan nukkunut meidän välissä vaa minä nukuin keskellä, sen verran sikeesti tuo mies nukkuu et olisin pelänny koko yön et kierrähtäis päälle.. :)

Ja on tuo kyllä uskomatonta kuinka helppo tää lapsi on ollu, jos joskus pikkukakkonen tulee se kiukkuaa sit varmaa tänkin edestä :DD
 
Yönukkuminen: Yöhaalari vaihdetaan päälle viimeisen vaipanvaihdon yhteydessä klo 19-21 välillä. Sen yhteydessä hämärretään valoja olkkarista ja pistetään telkkaria pienemmälle.
Nukahtaa syliin syömisen jälkeen 21-23 välissä, aika usein kannan pojan klo 22 nukkumaan "sivuvaunu"-pinnasänkyyn ja käyn itse iltapesulla. Jos vaipanvaihto on lähempänä klo 21, käyn siinä yhteydessä itse iltapesulla. Mies useimmiten hoitaa pojan iltatoimet.
Joskus poitsu havahtuu sänkyyn tuodessa ja vaatii tissin ennen uutta nukahtamista, välillä ei edes ime vaan nukahtaa tissi poskella. Useimmiten jatkaa uniaan rauhassa.
Yöllä syö muutamia kertoja, ennen miehen herätystä klo 6 syödään 1-3 kertaa, siitä klo 8-9 mennessä vielä 2-3 kertaa. Aika usein puoli 9 aletaan aamujuttelut. Yöllä en yleensä vaihda vaippaa ellei ole ihan pakko eli kakkapurkaus on tullut yli laidan.

Päiväunet: Aamutoimet eli äidin ja pojan aamupesut vievät noin tunnin verran, sitten siirrytään alas äidin aamupalalle. Pari tuntia heräämisestä ollaan jo nälkäisiä ja väsyneitä.
Tähän asti on nukkunut lähinnä sylissä, mutta viime viikolla sain siirrettyä useita kertoja pojan vaunun sisäkoppaan yllättävän helpolla.
Nukkuu yleensä puoli tuntia - tunnin, aika usein herää röyhtäisytarpeeseen ja sitten ollaan hereillä 2-3 tuntia ennen uutta syömis+syliinnukahtamissessiota.
Jos sisällä koppaan siirto on herättänyt pojan pari kertaa peräkkäin, kolmas kerta on mahdollista nukahtaa vaunuihin! Mutta sielläkin unet kestävät sen puoli tuntia, sitten katsellaan, jutellaan ja hermostutaan kun pitää vaan makaa selällään.  Eli kovin pitkälle ei päästä kotoa.
 
Hansu79: onko teillä semmonen siisti perävaunu pyörään? :)
Ite oon semmosta aatellu ku tekis tosiaan hirveesti mieli alkaa pyöräileen, muttei voi vielä istuttaa tuota pikkusta ja muutenki se aina nukahtaa vaunuihin ja autoon, että nukahtaa varmaan pyöränki kyytiin nii kai se on makiampi sitte nukkua tollasessa perävaunussa ku istuimessa :)

Viime yönä nukuttiin jo 4,5 tunnin yöunet heräämättä, whuhuuuu! :D Ja yhellä syömätauolla mentiin heräämiseen asti, jihaa :D
Eli siis k. 22-7.30.. :)
 
eyewink, joo meillä on sellainen peräkärry. Roope matkustaa siellä turvakaukalossaan ja isompi sitten tarakkatelineessä. Useimmiten pikkuinen nukkuu, mutta on sieltä välillä ihailtu maisemiakin. :)  
 
Hansu79: Minkämerkkinen peräkärry teillä on ja miten se turvakaukalo kiinnitetään sinne?
 
Meillä on tuollainen peräkärry.
http://www.lauranlastentarvike.fi/epages/GPL.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/23072008-84852/Products/3110
Ja ihan kärryn omista vöistä löytyi sopiva yhdistelmä, joilla saatiin turvakaukalo vyötettyä. Jalkatila on "täytetty" jotta kaukalo istuu vielä tukevammin. 
Sitä en tiedä mahtuuko ihan kaikki turvakaukalot kyytiin, kun meillä on britaxin perintökalu vm -07. Mun mielestä ainakin maxi cosin kaukalo näyttää jotensakin muhkeammalta. 
Mutta näköjään ovat nyt siihenkin ongelmaan keksinet vastauksen...
http://www.lauranlastentarvike.fi/epages/GPL.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/23072008-84852/Products/3066
Mä en tuota kuitenkaan tilannut, kun lapsen max paino olis tietojen esittelytekstin mukaan 9kg, Roope oli jo 3kk neuvolassa likemmäs 8,4kg. ;) Esikoinen on siis nyt tarakalla ja matkustavat kärrissä yhdessä sitten kun Roopekin oppii istumaan. Silloin varmaan jo osaa hiukan "puolustautuakin", jos isoveli käy kiusimaan. :)
 
Meillä on nukuttu nyt viikon päivät mahallaan kun muuten ei rauhotuta ei kyljelleen eikä selälleen.
No eilen sitten huomasin että tyttö pitää päätä pikkasen kallellaan oikealle puolelle (ei oo aikaisemmin pitäny). Nukkuu siis niin että pää on aina käännettynä vasempaan. Ei suostu nukkumaan pää oikealle käännettynä vaikka oon yrittäny hellästi kääntää. Niskat/hartiat jumissa??
Neuvolaan soitin niin käski lopettaa mahallaan nukuttamisen kätkytkuoleman riskin takia.. Huoh...
Onhan sitä tutkittu ja epäilty yhden riskitekijän olevan mahallaan nukuttaminen. Tai lähinnä lapsi voi tukehtua omaan sylkeen/oksennukseen tmv..
Kyllähän mua mieityttikin sillon alussa laittaa vauvaa mahalleen nukkumaan, mutta kun se selkeesti nukkuu paremmin ja heti ku sen kääntää, alkaa hirvee ähilästys ja itkun tihrustus (mahavaivat?). Viimeki yönä nukku k. 21-04 yhtäsoittoa kunnes heräs syömään (ensimmäinen pitkä pätkä tähän saakka). Hirvittää ihan ens yö että millasta ähilästystä ku en aio laittaa mahalleen nukkumaan ihan tuon pään kenotuksen takia..

Mites teillä nukutaan, selälleen, kyljelleen, mahalleen, koholla?
 
meillä nukutaan kyljellään osittain mun päällä (tissin päälle) tai selällään tiiviisti kainalossa. me nukutaan edelleen tytön kanssa vierekkäin eikä tyttö suostu menemään nukkumaan, jollen oo vieressä. jos vien hänet nukkumaan ja livahdan sieltä hänen ollessa semiunessa, tyttö alkaa haromaan käsillään mua ja itku pääsee, jollei löydä mua.
 
Meillä nukuttu viimeiset pari kuukautta selällään (alussa kyljellään mutta kun oppi kääntymään itse selälle, niin kylkiasento ei oo kelvannut enää). Emmaa viedään imetyksen jälkeen omaan sänkyyn ja ennen kun nukahtaa hän potkii itsensä aina ihan ylös eli kunnes reuna tulee vastaan ja nukahtaa yleensä vielä niin että katsoo vasempaa ylänurkkaan, eli niska ja hartiat aika vinksin vonksin vääntyneenä. Juuri eilen sanoin miehelle että eikös tytölle mee niska jumiin. Joskus siirrän hänet taas parempaan asentoon. Päiväunille hän kyl nukahtaa ihan tavallisesti selällään katse nätisti ylös :)
 
Eyewink, meillä Roope on nukkunut jo pitkään mahallaan. Olisko ollut alle 1,5kk kun makuuasennoksi valikoitui tuo mahallaan. 
Neuvolassa on keskulteltu tädin kanssa ja vastaukseksi tuli, että kyllä vauva tietää itse mikä on hyvä. Neuvolantäti kyseli muuten nukkumisolosuhteista. Kerroin että makkarissa on suht viileää (18),hengittämätön patjansuojus ei yllä naaman kohdalle vaan patjaa suojelee siltä kohdin visusti patjanreunojen alle ankkuroitu taiteltu harso,peitto yltää max hartioille ja on ankkuroitu patjan alle jalkopäässä,uniripuja ei ole eikä pehmoja sängyssä.Oli ihan tyytyväinen noihin järjestelyihin. Roope kuitenkin tuolloin jo ihan reippaasti jaksoi kääntään isoa kuuppaansa puolelta toiselle. Ei toki kieltänyt sitä tosiasiaa, että kätkytkuoleman riski on mahallaan nukkuvalla isompi.
Tiedän myöskin isosiskoni nuoremman tytön kummitädin nukuttaneen kaikki 3 poikaansa mahallaan. Kaikilla jonkinasteisia refluksioireita, yhdellä ihan lääkehoitoa vaatinut. 
Ja kyllähän se näytti selällään meillä väliltä siltä, että niinpäin hukkuu omaan oksennukseensa. Kun sitä maitoa tuli geysirinä nenästä ja suusta vielä 1-2h syönnistä. :( Sitten alkoi kitinä kun mahahapot korvensi->pari lupsutusta tissistä ja sitten joku ehkä 30min max unta. Ja taas sama juttu. Tuolloin ei nukkunut vauva eikä äiti. 

Mahallaan nukkumisen voi korvata vain yhdellä asennolla. Eli jos mä nojaan tyynypinoon ja annan nukkua rintakehän päällä. Siinä saa ehkä sellaiset 2-3h nukuttua putkeen, silloin tuskastutaan yleensä jo molemmat. Mä siihen etten voi liikkua ja lapsi painaa aika lailla. Ja me molemmat siihen että hiostaa. Ollaan molemmat mallia kenttäkamiina kunhan nukahdetaan. :/
 
No eihän siitä selinmakuusta tullu viime yönä mitään.. Eikä liiemmin kylkiasennostakaan, kohotetusta sängynpäädystä ei ollu mitään hyötyä.. Tyttö oli levoton heti illasta ku pistin nukkumaan kyljelleen, heräili vähän väliä ja vaati tuttia. No sitä rumbaa jaksoin yhteen asti (21-01) kunnes otin tytön viereeni ja laitoin mahalleen nukkumaan. Siinä nukku tyytyväisenä puoli viiteen.. Kunnes heräs vasta syömään.
Tykkää ihan selkeesti nukkua mahallaan ja tuntu jotenki eilen että ku on nyt saanu nukkua mahallaan niin ei rauhotu senkään pienen vertaa nukkuun selällään mitä ennen.

Hansu79: meillä kans refluksioireita ja ilmavaivoja. Ne pitää hereillä mutta mahallaan kun on niin rauhottuu ja nukahtaa heti..

Ihme juttu ku meidän nla-täti kielsi heti jyrkästi mahallaan nukutuksen vaikka sanoin että vauvalla ihan selkeesti parempi olla niinpäin..
Ja tukehtumisvaara on meilläki minimoitu ja lisäksi tyttö nukkuu naama pois päin minusta etten minäkää työnnä esmes peiton nurkkaa naamalle. Tyttö nukkuu unipussissa. Muutaman kerran on hieronu naamaansa patjaa vasten ja jääny sitten niin että nenä on ollu patjassa mutta käänsi pään hyvin nopeasti takas sivulle. Ja herää aina jos tulee pukli, nostaa yleensä päätä sillon ja laskee takas ku on saanu röyhtäiltyä ja puklailtua.
Hieman ristiriitainen olo tuosta nla-tätin kiellosta ja siitä että ekaa kertaa tähän lähes neljään kuukauteen koko perhe nukkuu levollisesti yli 3 tuntia yössä. Pitäs tietty tehdä niin ku ite parhaaksi näkee koska jokainenhan tuntee oman lapsensa parhaiten mutta kauheesti pelottaa se pienikin kätkytkuoleman riski.. :(

Ja mikä siinä mahallaan nukuttamisesta tekee sen riskin? Eihän kätkytkuolema ole yhtäkuin tukehtumiskuolema..
Niin ja mainittakoon, luin erään lääkärin kirjoittaman artikkelin jossa mainittiin että ainoa oikea tapa nukuttaa lasta olisi selällään, kylkiasentokin lisää kätkytkuoleman riskiä

Ladorffi: hyvä nimi teidän tytöllä, täällä asustaa kaima ;)
 
Eyewink, mä melkein väittäsin että mahallaan nukkumista isompi riski Roopen hyvinvoinnille olis se,että mä en sais nukuttua yhtäkään älyllistä pätkää öisin. Väsyneenä vauvan käsittelykin on hankalampaa kun oma korvienvälys tuntuu pumpulilta. Meillä on myös tuo ikiliikkuja taapero,jota ei voi jättää hetkeksikään vahtimatta pikkuveljen seuraan. En edes uskalla ajatella, mitä tapahtuis jos vaan yhtäkkiä urvahtaisin sohvalle.. Päikkäreitä onnistun ottamaan hyvin harvoin,arvatenkin päivällä Roope kukkuu silloin kun Santtu nukkuu. ;)
 
Hansu79: kääk, en ees uskalla aatella että mitä sitten jos tässä olis sellanen hulivili-taapero huonosti nukkuvan vauvan rinnalla, varmaan sekoaisin täysin ja ukko lähtis lätkimään (nytki meikäläinen ukkoa kohtaan sellanen kävelevä aikapommi.. )
Mutta varmaan se sekin aika joskus koittaa kun toista muksua aletaan tekemään, siihen pitänee siis henkisesti valmistautua 100%..

(Tätä en nyt siis tarkoittanu pahalla äideille joilla on kaksi tai useampi lapsi, itsekin tahdon sen toisen lapsen sitten joku päivä..)

Nyt pistin tytyn nukkuun kyljelleen taas, saa nähä kauanko se nyt malttaa nukkua siinä asennossa kunnes pitää taas kääntää mahalleen..

Minen muuten ymmärrä sitä logiikkaa että sitten on ok nukuttaa vauva mahallaan kun se ite osaa kääntyä mahalleen, eli siis ei tarvi kääntää takas jos vauva kierähtää ite mahalleen... Miten siihen ei sitten muka liity sitä kätkytkuoleman riskiä?!
 
Tuosta riskistä:
Olen kuullut että ainoa "oikea" asento vauvalle nukkua on selällään. Joten tämän perusteella myös kylkiasento lisää tätä riskiä saman verran kuin mahallaan nukuttaminen. Eli Eyewink, sinuna laittaisin tytön mielummin mahalleen kuin kyljelleen. Jos hän niin nukkuu parhaiten, miksi "kiusata" häntä vielä kylkiasennolla josta hän kohta herää. Tuo suurentunut riksi tietysti kummittelee mutta tiedän montakin lasta jotka ovat vauvana nukkuneet mielummin mahallaan kuin selällään.
Kurjaa kyllä tuollaiset nukkumisongelmat, voimia sinne!
 
Takaisin
Top