Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Voi ei, otan osaa!Nyt on ultra takana ja tunteet on hyvin ristiriitaiset. Meillä todettiin varhaisultrassa kaksosraskaus. Tänään ultrassa toinen sikiö vastasi viikkoja 11+1, oli menehtynyt. Toisella kuitenkin kaikki hyvin, viikkoja 12+3. Sikiöillä oli yhteinen istukka ja erilliset kalvot. Lääkäri epäili, että istukka ei ole jakautunut tasaisesti ja se on johtanut toisen kuolemaan.
Hurjaa ajatella, että mun sisällä on yksi kuollut ja yksi vauhdikas ihmisen alku.
Nyt vaan päivä kerrallaan ja ajatukset meidän selviytyjään![]()
Laskettua aikaa muutettiin kahdella päivällä myöhäisemmäks, niin nyt siis vasta 11+1 ja sai onneksi mitattua kaiken seuloja varten, niskaturvotuskin oli todella hyvä.
Piinapäivät ennen nt-ultraa. Maanantaina ultra edessä ja viikkoja tuolloin 12+3. Omakannasta piti mennä hölmönä kurkkimaan jo noita veriseulan vastauksia, toki nehän eivät yksinään kerro mitään ennen kuin on ultra katsottu mutta sain jo itselleni lietsottua niistä paniikin poikasen kun vertasin vastauksiin joita toukokuisten fb-ryhmässä oli jaettuja joo, tähän vaikuttaa myös ikä yms. mutta silti. S-PAPPA 1987.1 ja S-hCGBV/D 38.6. Ikää 27v. Tuo ensimmäinen arvo kovin korkea ja toinen arvo suhteessa siihen matala? Tulen hermoraunioksi ennen maanantaita
![]()
odottaminen on kyllä ihan piinaa, tsemppiä. Toivottavasti ultrassa kaikki on hyvin 
ultrassa käyty ja siellä näytti kaikki olevan ihan mallillaan, liikkuvainen kaveri ja kaikki rakenteet mitä näillä viikoilla on nähtävissä oli ihan kunnossa! Niskaturvotustakin vain 1,1mm. Vielä jännäillään seerumiseulan tulokset :) mutta vähän jo uskaltaa huokaista helpotuksesta.
Kiitos tsempeistäultrassa käyty ja siellä näytti kaikki olevan ihan mallillaan, liikkuvainen kaveri ja kaikki rakenteet mitä näillä viikoilla on nähtävissä oli ihan kunnossa! Niskaturvotustakin vain 1,1mm. Vielä jännäillään seerumiseulan tulokset :) mutta vähän jo uskaltaa huokaista helpotuksesta.
Tsemppiä koitokseen myös teille muille, toivotaan hyviä uutisia![]()
Meillä oli kanssa tuo sama tilanne, että NT-ultrassa ei vielä saanut tietää lopullisia tuloksia. Mutta onneksi ne tulivat aika nopeasti (ti ultra ja pe tuli kirje).