Nt-ultra

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja saa90
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Osallistutaan. Käytiin esikoisestakin. Ke kävin nla ja to oli jo tullu lähete äpolille, nopeeta toimintaa :grin ni pitäs verikokeisiin varata aika. Mummon jo hälytin vahdiksi :p
 
Seulonta 30.8. En kokenut tarvetta aiempiin ultriin vaan odotellaan rauhassa np niin pääsee hätäsemmät jotka kokee suurempaa tarvetta jo aiemmin. Meille tyrkytettiin siis ihan perus ar ultria mutta sanoin ottavani yhteyttä sit jos tulee jotain.
Meillä jo yksi vaikeastivammainen lapsi joten tietenkin halutaan etukäteen tietää jos jotain tuloillaan. Nykyinen vammautui vasta synnyttyään mutta onhan silti mahdollisuus että tulokkaalla olisi vaikkapa nyt down.
 
Miksei ne ultra-ajat jo tule postitse?? Mä en jaksais odottaa tietoa niistä :nailbiting: Neuvolastakin jo yli viikko aikaa. Pitää varmaan ensi viikolla soitella sinne äitiyspolille ja kysellä missä mennää..
 
26.8 varasin ajan nt-ultraan.
Uskon että sinne päästään. Oon iltavuorossa tuolloin ja isäntä töissä, lapset koulussa ja hoidossa.
Pyysin ystävää mukaan tueksi. Fimlabin sivuilta varasin verikoe ajankin 10.8 jottei tarvitsisi odotella turhia, samalla reissulla ajattelin varata sinne sokerirastitukseen ajan.
Aikasemmin on käyty myös sikiöseulonnoissa ja riskiluvut on ollut pienet ja kaikki hyvin :)

Yleensä tätä olen pitänyt rajana että kerrotaan tän jälkeen vauvasta ihmisille mutta saa nähdä kuinka nyt uskaltaa vuotojen takia.
 
Ainiin mulle sanottiin että kestää ainakin sen viikon että noi verikokeet on valmiita ja itse pitää huolehtia ne vastaukset mukaan. :oops:

Ja jos olis jotain kohonnutta riskiä kromosomipoikkeuksiin niin sitten sovittaisiin aika istukkabiopsiaan tai/ja lapsivesipunktioon.
Ja jos olisi positiivinen löydös eli vauvalla enemmän kromosomeja niin soitetettaisiin, terveiden lasten vanhemmille lähetettäisiin kirje.

Nämä on niitä henkilökohtaisia asioita, itse olen ollut sitä mieltä ettei meillä olisi resursseja vakavasti vammaiselle lapselle, vaikkei sitä tulevaisuutta pysty määrittämään. Voihan sitä käsittääkseni saada esim cp-vamman kun meinaa alle kolmivuotiaana hukkua.
 
^Mulla kysyttii nlassa, että miten haluan tiedon jos niissä tuloksissa on jtn, puhelimitse vai kirjeitse.
Aiemmin se on ollut jo samana iltana netpostissa luettavissa ettei kohonnutta riskiä tms ole.
 
Nlatäti viel sano et verikokeista tulee tulokset aiemmin, mutta siihen tarvitaan taas ultrasta se turvotusmitta niin niitä joudutaan venyttämään tms.
 
Meillä mennään verikokeisiin ja siitä n. viikon päästä saa neuvolasta puhelimitse arvot, jotka otetaan sitten ultraan mukaan ja siellä lasketaan samantien sitten ne riskiluvut.
 
Mulle ei edes sanottu (enkä tajunnut kysyä) että miten tuo homma menee... Neuvolasta antoi suoraan ekalla käynnillä ajat verikokeeseen ja nt- ultraan. En sit tiedä näenkö ne verikokeen tulokset/ meneekö ne suoraan sairaalaan jossa ultraus tehdään...?
 
^oma kannasta näkee kaikki verikokeen tulokset, joskin meillä ei näy niitä seulatuloksia sen ultran takia.
 
Meillä otetaan verikokeet ja sit nt-ultrassa lasketaan heti ne riskiluvut. Meillä ei tarvii viedä mitään lappusia sinne ultraan mukaan ku näkeevät sieltä islabin jostain kannasta ne. Vaikka mulla otetaan mun omalla paikkakunnalla verikokeet ja nt ultra on 160 kilsan päässä ihan toisella paikkakunnalla.
 
Meillä kunta järjestää ultrat terveystalon kautta, niin sieltä ei varmaan pääse noihin normi kantoihin. Tarvii siis viedä tulokset mukana.
Joka paikkakunnalla on omat systeeminsä :)
 
Me osallistutaan nt-ultraan, joka on 12.8. Terveystalolla. Millään ei jaksais odottaa, että näkis toukan jälleen (käytiin alkuraskauden ultrassa). :)
 
Minäkin ootan ultraa ihan malttamattomana :happy: muihin seuloihin emme osallistu. En näe tarpeelliseksi, sillä en kuitenkaan keskeyttäisi raskautta. En siihen kykenisi. Aattelen, että mikäpä minä olen päättämään kuka saa elää ja kuka ei. Oon myös kuullut että joskus lääkärit on joillekin pareille suositelleet raskauden keskeytystä epämuodostumien takia, ja nämä ei ole niin tehneet, ja sitten onkin syntynyt terve lapsi. Lääkäritkään ei ole erehtymättömiä.
 
Takaisin
Top