Nimiäiset vai ristiäiset?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Jonnukka
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Nimiäiset vai ristiäiset?


  • Kaikki äänestäjät
    40
Meille tulee ristiäiset. On harkittu, että pidettäisi juhlat vanhempiemme kotipaikkakunnalla jomman kumman kotona. Mummot saisivat häärätä kaiken kuntoon, ja itse vaan saavuttaisi paikalle. Kastemekoksi on ajateltu mekkoa, joka on alunperin tehty vauvan isää (miestäni) varten hänen mummonsa toimesta. Kastemalja saatiin häälahjaksi. Yksi vahva nimiehdotus on mielessä, joka tulee molempien (minun ja mieheni) ukeilta. Nimi päätetään lopullisesti kuitenkin vasta kun vauva on syntynyt.

Oletteko päättäneet tai jo pyytäneet lapsellenne kummeja? Me on valittu jo kummit, mutta ketään ei olla vielä paljastettu eikä pyydetty. On ajateltu odottaa, että vauva syntyy.
 
Anoppi saa ristiäisensä :angel1 En itse kuulu kirkkoon enää. Alkuun ajattelin, että kinaisin edes naispapin tilaisuuteen, nekun osaa yleensä puhua perhejuhlissa, mutta anoppi haluaa toimitukseen luottopappinsa. Sinällään kiva, kun on miehenkin kastanut, mutta mun kokemuksesta miespapit jaarittelee vaan säästä ja lamasta (juu, olen asenteellinen :) Mutta mun rippipappikin oli nainen! ). Onneksi mulla on valttikortti käsissä. Ei olla naimisissa ja vain mies kuuluu kirkkoon. Kasteeseen tarvitaan siis kirjallinen lupa MINULTA :laughing002 Kerrottakoon vielä, että anoppi murehtii jo kastepäivän ajankohtaa (ovat reissussa syyskuussa) ja teki luetteloa tarjottavista. Nimi sentään saadaan kai päättää itse, vaikka aika voimakkaita ehdotuksia ollaankin saatu.

Jossain vaiheessa vaadin mieheltä, että vedetään vihkiminen samaan syssyyn. Nyt taas ajattelen, että sen voi siirtää hamaan tulevaisuuteen... jos sinnekään. Nää on näitä mielialanvaihteluja :oops: Viralliset kummit tulee miehen puolelta (veli ja kaveri), kun mun puolelta ei virallisia kummeja oikeen löydy. Mun veli on sitten epävirallinen kummi. Ja on jo kysytty :) Jotenkin tuntuu tuo ristiäisten suunnittelu aikaiselta, kun syntymä on kuitenkin tuntemattoman edessä olemista. Tosin aina ei kai tarvitse pelätä pahinta...
 
Vaikka ei pidetäkään ristiäisiä, on meille tulossa kummit :) Tiedetään jo ketkä pyydetään, mutta odotetaan että lapsonen syntyis ensin. Kyseiset ihmiset edustaa sellaisia ajatuksia ja arvoja joita toivottavasti pienoinenkin oppisi.
 
Meillä anoppi oli jo suunnitellut ristiäiset tarjottavineen ja vieraineen, oli kutsumassa puoli sukua tilaisuuteen, kaikki hänen sisaruksensa ym. Pohtinut mistä saa mekon ym. Loukkaannuin, koska meiltä ei ollut kysynyt mitään mielipidettä. Asia kärjistyi niin, ettei olla ees väleissä. Vähän on semmonen hoh`hoijakkaa olo, että mitähän nyt. Ristiäiset vai nimiäiset. Esikoinen tulossa ja kaikki häntä koskevat asiat on kyllä elämää tärkeimpiä, enkä toivoisi tärkeään juhlaan ihmistä, joka saa mielen pahoittumaan jo läsnäolollaan. Mies haluaa ristiäiset, ja minä en tiedä.
 
Känkkis tosi ikävää, jos tollasesta asiasta tarvii riidellä. Sehän on teidän oma asia, miten haluatte asian järjestää, kun te niitä lapsen vanhempia olette. Itsekään en halua kutsua kun omat ja miehen sisarukset, isovanhemmat ja kummit. En jaksaisi, että kerralla on hirveän suuri joukko katsomassa vauvaa ja itekin joutuu sit stressamaan enempi, jos on paljon vieraita. Ajattelin myös, että voisi olla kiva kutsua kaverit sitten erikseen katsomaan vauvaa ja tarjota heille kakut sen jälkeen, kun viralliset ristiäiset ovat olleet.
 
Ristiäiset, ja kummitkin on jo pyydetty.

Olen kovasti pohtinut, että missä ristiäisiä vietettäisiin. Esikoisen ristiäiset oli heinäkuussa vanhempieni omakotitalon pihalla ja ei niin viralliset. Enemmänkin semmoiset kesäjuhlat. Nytkin haluaisin jotakin erilaista, enkä seurakuntakeskuksessa puvut päällä istumista. Kuitenkin pihajuhlia ei ehkä uskalla järjestää koska syksyinen sää voi tarkoitaa vesisadetta. Kotonakaa en haluais pitää, kun täällä kuitenkin juhlitaan synttärit sun muut.. Vähän jotain muuta. Ehkä mä viel löydän jonkun kivan paikan minkä vois vaik vuokrata :)
 
Me ollaan kummit valittu ja pyydetty jo.. onhan se kastejuhla vielä kovin kaukana, mutta oon silti suunnitellut ne jo viimesen päälle. Tarjottavat ja kaikki oon jo pohtinu valmiiksi, samoin kahvipöydän kattauksen, väriteeman ja koristelut.. kutsut oon askarrellu valmiiksi jo, ja ne ovat syysväreissä (sopii pojalle ja tytölle, vaikka poikaahan meille on tyrkytetty ultrissa). Enkä mä usko, et oisin vaaleensinisellä koristanu muutenkaan.. syysvärit on kauniit! <3 Ainoa tietty, et kutsujen sisältä puuttuu se varsinainen info, et missä, milloin ja miten. Sen sisältö selviää sit, kun lapsi on syntynyt ja srk:n kanssa on asiat sovittu. Ja toivottavasti saadaan sama pappi kastamaan, kuin joka meidät vihki. Meidät vihki naispappi, joka puhui niin kauniisti, että!

Mut joo.. mä oon jo hösänny kastejuhla-asiat lähes valmiiksi.. se on ollut hauskaa puuhaa ja onhan tässä ollut aikaakin. No, mut ny mä lörpöttelen ja toistelen itteeni taas.. selkeesti tylsää, kun yksin himassa. Onneks miehellä alkaa pitkät lomat perjantaina..
 
Meillekin tulee ristiäiset, joita en ollu rehellisesti edes miettiny sen suuremmin ennenku huomasin tän ketjun täällä ja tajusin et monilla olikii jo homman suunnittelut lähteny käyntiin ajat sitten..ja sit tajusin et tosiaan, eihän siihen enää pitkä aika ole, niin itsekin hivenen jo aloin suunnitella, ainakin paikkaa ja mistä saadaan kastemekkoa ym.. laughing7 Mies kyseli sit jo äitiltäänkin, et onko suvussa kastemekkoa joka olis kiertäny tms. niin saadaan sieltä nyt sit anopin vihkihunnusta tehty kastemekko, jossa kaikki miehen sisarukset ja myös sisarusten lapset on kastettu tähän mennessä. Jatkamme siis tätä perinnettä :) Ja tilaisuuden suunnittelua muutenkin tässä pikkuhiljaa. :)
 
Känkkis: Minä otin asenteeksi, että aivan sama mulle :) Pääsenpähän helpolla jos anoppi tekee tarjottavat, itse kun en ole mikään kotitalousihminen... ja onhan se lapsi iso asia isovanhemmillekin, varsinkin kun tämä on meillä ensimmäinen molemmin puolin. Mutta enpä minäkään isoja juhlia haluaisi (vauva ei kuitenkaan ole mikään näyttelyponi), haluan paikalle vain ne jotka oikeasti tulevat olemaan lapsen kanssa tekemisissä. Ja tosiaan, jos sukua aletaan kutsumaan, niin "pakolliset" kutsuttavat lisääntyy hetkessä yli äyräiden. Pääperiaate pitäisi kuitenkin olla, että paikalle kutsutaan vanhemmille/lapselle tärkeät henkilöt, ei anopin lähipiiriä :) Sinällään vaan muakin pelottaa, että kuinka paljon joutuu muutoinkin vetämään rajoja tuonne anopin suuntaan, kun ollaan molemmat ihmistyyppiä joka on aina oikeassa :)

Meilläkään ei ole vielä paikka tiedossa, toisaalta ollaan niin pienellä porukalla että kotikin riittäisi. Mies haluaisi pitää juhlat mökillä, mutta en tiedä miten pappien rahtaaminen kauemmaksi oikein onnistuisi?
 
^ Mun mielestä pappi tulee sinne minne halutaan :)
Meillä ainakin viimeksi oman seurakunnanpappi ajoi vanhempieni luokse, matka nyt ei sinänsä ollut hirveä mutta toiseen seurakunta-alueeseen kuitenkin.. Ja taisi hän olla saman päivän aikana käynytkin jonkun mökillä kastamassa lapsen, jos oikein muistan hänen puhuneensa..
 
Meille tulee kans ristiäiset. Tänään sain varattua päivänkin ja myös isyydentunnustus päivän myös :) ton jälkimmäisen ois ilmeisesti pystyny hoitaan paperi/postitus meiningillä mutta soitin ja kyselin asiasta niin sovittiin käynti lapsivaltuutetun luo.

Kastetilaisuus pidettäis kotona jos ois yhtään enemmän neliöitä. Ei meillä mikään pieni kämppä oo mutta lähisukua on niin älyttömästi että ahdasta tulis. Kesällä vois laajentaa terassin puolelle mutta eipä auta lokakuun sateissa :/ pidetään siis tilaisuus vuokrapaikassa. Sellanen kiva mökkialue..
 
Keni minkälainen vuokrapaikka? Mua kiinnostais kans vuokrata joku paikka, mutta en oikein tiedä tässä lähellä mitää edullista sellaista ja en oikein tarkkaa edes tiedä millaisen haluaisin.. Pitäis ehkä tutkia asiaa enemmän.
 
Meillä on ristiäiset, ja kummin allergian vuoksi pyritään pitämään ne vielä syyskuussa pihamaalla. Kummi ei kyllä itse vielä tiedä mitään:)

Vähän on taas sellainen kutina, että olisi kiva pitää isot ristiäiset, kun häät vietettiin aika pienimuotoisesti. Menisi sitten täsmälleen samalla kaavalla kuin ekassa liitossa - miten elämä toistaakaan itseään. Nyt vain uskon ja tiedän liiton kestävän.

Sinbbu: Meilläkin oli upea naispappi vihkimässä, tosin ei aivan maastokelpoinen, meillä kun oli metsässä vihkiminen. Mutta urheasti yritti hirvikärpäsistä huolimatta, puhui kauniisti ja tuki meitä kovasti silloisissa talovaikeuksissa ja hääjuhlissa hyppi korkkareissa yhdellä jalalla, kun oltiin vettä kengässä. Aivan mahtava tyyppi!

Nyt viestistäsi tuli mieleen, että haluaisin aivan ehdottomasti hänet kastepapiksi, vaikka lukuisten viime talven muuttojen (4 kpl) myötä ajauduttiin eri paikkakunnalle. Onnistuisikohan se matkakorvauksia vastaan? Taidan olla auttamattoman myöhässä, kun ristiäisiinkin olisi enää viisi viikkoa. Täytyy heti huomenna yrittää!

Jaksamista, Känkkis, pidä puolesi!
 
Mä olen tavallani aika jännissäni näistä nimiäisistä, kun ei olla meidän suvussa sellaisia koskaan vietetty. Tuskin miehenkään suvussa. Äidin suvussa ei muutenkaan mitään kovin suuria juhlia ole harrastettu ja kastejuhliakaan ei ole kovin usein vietetty. En ole vielä mitään juhlajuttuja ruvennut suunnittelemaan ja todennäköisesti pidetään juhlat pienimuotoisina. "Kummit" on jo valittu, mutta lienee mahdollista ettei kummipuoliso pääse paikalle. Miehellä oli tarkoitus pyytää opiskeluvuosien aikaisista kavereista paria ehdokasta kummiksi, mutta ei ole asiassa vielä edennyt. Kaipa se jotain sen eteen tekee, jos on tehdäkseen.

Voimia Känkkikselle anopin kohtaamiseen! Itseäni tuollainen tilanne todellakin hatuttaisi!
 
Jaahas, tänään onkin mulla ollut työn alla ristiäiset. Paikat on katsastettu, pappi ja pitopalvelu varattu ja päivä lyöty lukkoon, 21.9! Myös varmistettu, että tärkeimmät ja läheisimmät ihmiset pääsevät silloin paikan päälle. Nimi on päätetty jo sen jälkeen kun vauvan sukupuoli paljastui ultrassa ja onneksi on myös kantajansa näköinen vaikka onkin jo etukäteen päätetty :) Nyt on enää mukavia juttuja ristiäisten suhteen tekemättä, herkut pitäisi valita ja tehdä shoppailureissu. Me kaikki 3 tyttöä tarvitaan uudet kivat juhlapuvut!
 
orvokki81, ihailtavaa aikaansaamista! Itestä tuntuu että ei saa mitään aikaiseksi, eikä mihinkään pysty nyt keskittymään.
 
Kiitos! Mä en kyllä itsekään varsinkaan synnytyksen jälkeen ole ollut kovin aikaansaava. Mutta päätin että tuon ristiäis homman hoidan alta pois mahdollisimman pian :)
 
Hei, te jotka järjestätte nimiäiset.. Miten aiotte paljastaa nimen? Tässä nimiäisiä pitäs pikkuhiljaa suunnitella ja kutsukortit lähettää :)
 
Meil pidetää nimiäiset. Ja varmaa ollaa niin tylsiä että nimi paljastetaa jo kun vauva on syntyny. Toisin sanoen meillä myöhemmin sitten juhlitaan pikemminkin uutta elämää kuin itse nimenantoa. Näin tehtiin jo esikonki kohalla. Silloin mä olin muutenkin niin poikki et se juhlan järjestely "hieman" venyi ja neiti oliki jo 4,5kk vanha juhlittaessa. Toivon että nyt olisi energiaa järjestää juhlat jo säädyllisessä ajassa, eikä vauva valvottaisi kaikkia öitä. Ite ku en välttämättä enää raskausajan päätyttyä osaa nukkua päikkäreitä (näin kävi esikon kohalla).
 
Mutta Kiippu yks nimenpaljastus vaihtoehto on se että leikitte hirsipuuta. Sanan paikalle laitatte vauvan nimen. Sellasella leikillä yks tutun tuttu paljasti vauvansa nimen :)
 
Takaisin
Top