Nimiäiset ja ristiäiset, kummat, kummit ja kummitukset

Meillä oli eilen ristiäiset. Nimeksi tytölle tuli Aura Sofia. Kasteen jälkeen ihmiset jäi odottelemaan kahvia, kun sitten pappi keräsi porukan uudestaan kasaan (pihalla suuri osa tupakalla tietysti..). Sitten pappi kertoi, että sen lisäksi, että teidät on kutsuttu tänne ristiäisiin, vanhemmat halusivat teidän olevan todistamassa heidän vihkimistään. Kohahdus oli aika valtaisa, sitten alkoi taputukset ja vihkikaava oli hyvin lyhyt. Tahdotko ja se oli melko lailla siinä. Ihanan yksinkertainen pieni lisä ristiäisiin, eikä ketään vieraista tiennyt mitään etukäteen. Jälkikäteen osa tietty oli muka arvannut.. Vieraita meillä oli 22 ja pappi (eli meidät mukaanlukien 30). Kaikki mahtui mukavasti meille kotiin. Miinuksena oli päivässä se, että toinen kummeista sai suru-uutisten edellisenä iltana, eikä pystynyt osallistumaan ristiäisiin.
 
Onnea! ♡♡♡

Meillä oli toissapäivänä ristiäiset. Srk-talolla oltiin joten ei ollu huolta oikeestaan mistään. Koko sakki mukaan laskettuna porukkaa oli notta 37 aikuista + 10 lasta joista yks vauva. Oli ihanaa laittautua ihmisen näköseks ja hillua muutama tunti korkkareissa ja seilata pöytien väliä chattailemassa vieraille! Aika ihmismäinen olo tuli! Vauveli huusi kurkku suorana 20min ennen tilaisuuden alkua, mutta rauhoittui kummin syliin just ennen kun lähdettiin "asemiin" ja kun siunauksessa tytön pään päällä oli viis kättä niin siihen hän nukahti, siunattuna. ♡

Mun isoveljen face-päivitys oli mun mielestä osuva: " Toinen siskontyttö otettu taivaan perilliseksi. Viimekin kerralla meinasi kanttorina tulla tippa linssiin kesken laulun, kun vaavi oli niin söötti, tuttu pappi toi hengen mukanaan ja enkelien siipien havinan melkein kuuli. Ristiäiset :Heartred "

Ja neitihän on nyt siis Jesmiina Edit-Amanda ♡♡
 
Meillä on ristiäiset lauantaina. Nimi on ollut tiedossa jo oikeastaan syntymästä lähtien ja nimeksi tulee sellainen joka on lausuttavissa suomeksi ja englanniksi. Kummeina kaksi kaveria. Kastetilaisuus on kirkossa ja juhlat vanhemmilla koska meille ei mahtuisi n 30 hlö mitenkään..
Juhliin on tilattu sacher- ja juustokakku, alkuun pieniä suolaisia paloja, alkumaljaksi kuohuviiniä ja ruokien kanssa kahvia ja teetä. Teen lisäksi itse suklaamuffinsseja sinisellä kuorrutteella. MUTTA mistä ihmeestä löydän sinisiä kivoja muffinssivuokia?? Kaupasta en löydä ja netistä on liian myöhäistä tilata. Kenelläkään olisi vinkata mistä voisi löytää?
 
Jos asut pk-seudulla niin Tammistossa Lidlin vieressä on sellanen leivonta- ja juhlatarvikekauppa josta varmasti löytyy. En nyt muista nimee mut jos googlettaa tammisto ja leivonta niin löytynee
 
Meilläkin on nimijuhlat lauantaina. Vieraita tulee varmaan lähemmäs 50 jos lapsetkin lasketaan, vaikka on kutsuttu vaan meidän tädit, sedät, isovanhemmat, serkut ja kummit... Tilasin kakun ja piiraan sekä astiat pitopalvelusta, itse teen salaattia, juustokakkua ja paistan pakasteesta piirakoita. Nimeksi tytölle tulee Cecilia Amanda.
 
Anskurai, lapsen vai vanhempien sedät ja tädit ja serkut? Meillä oli 30 vierasta ja kutsuttu kastettavan isovanhemmat, tädit, enot ja sedät (eli meidän sisarukset) perheineen tai no vain kotona asuvat lapsensa eli vauvan lapsiserkut. Kummit oli tässävporukassa. Lapsen aikuisia serkkuja perheineen (meidän sisarusten aikuisia lapsia) ei kutsuttu. Jos heidätki ois pyydetty, ois vierasmäärä kasvanu sinne viiteenkymmeneen ja se ois ollu liian paljon meidän kotiin.
 
Onko teidän juhlissa ollut vauvalla vaihtovaatteet vai ovatko olleet kastemekossa koko ajan? Ostin söpön bodyn johon ommeltu ruskea liivi ja turkoosi rusetti. Miehen mielestä asu on liian arkinen..
 
Me vaihdettiin kastetilaisuuden ja kuvien jälkeen pojalle valkoinen kauluspaitabody ja sen päälle tummansininen neuleliivi,slipoveri ja farkut (sellaset kankaiset farkun näköiset). Isoveljellä oli samantapaiset vaatteet ja kravatti lisänä. Mä en halunnu liian juhlallista mutta kuitenkin siistit ja juhlavat.
 
Meidän neidillä oli kirkossa kastemekko ja kotona vaihdettiin aivan ihana juhlamekko bodyn ja sukkahousujen päälle :Heartpink
 
Kastemekko vaihdettiin kasteen ja kuvien jälkeen. Pojalla kauluspaitabody, pieni, musta rusetti ja mustat, suorat housut. Oli kuulkaas melko tyylikäs pikkumies! :)
 
Juu siis meidän eli vanhempien tädit ja serkut. Meillä on molemmilla aika tiiviit suvut et ollaan tekemisissä viikottain suurimman osan sukulaisten kanssa eikä sit viititty valikoida ja jättää osaa kutsumatta niin nyt tuli poikkeuksellisen isot juhlat.
 
  • Tykkään
Reaktiot: DT
Joo meillä kans aika tiivis suku (ei tosin noin tiivis eikä olla ees kaikkien kans aktiivisesti tekemisissä, kun asuvat ympäri maailmaa), mutta jos tädit, sedät ja serkut perheineen ja tosiaan ne lapsen aikuiset serkut perheineen ois kutsuttu niin ois 100 henkeä paukkunu yli että heilahtaa, joten oli pakko karsia. :) 30 hlöä oli aika maksimi meidän omakotitaloon. Ainahan ne lähimmät ystävätkin haluttais kutsua, mutta nyt mentiin näin, että juhlat vietettiin ihan vaan lähisuvun kesken.
 
Me vaihdettiin kanssa kuvausten jälkeen päälle ihana body missä oli röyhelöt olkapäillä ja liila sydän keskellä ja sit liilat pöksyt missä oli hame kiinni :Heartred oli niin ison tytön näköinen :Heartred
 
Meidän juhlat oli jo helmikuun vika päivä, meni hyvin vaikka väsymyksen kyllä huomasi etenkin seuraavina päivinä.. Vieraita oli vähän porrastetusti, yhteensä noin 50 henkee.. itse leivoin täytekakut, voileipäkakun, suolaisia piirakoita. Kummeille tein kummitodistukset, jokaiselle henkilökohtaisella tekstillä ja yhden yhteisen, joka jäi meille. Virallisena ohjelmana oli siis kummitodistusten lukeminen ja allekirjoittamiset. Kummeja siis kolme. Muuten rentoa jutustelua, kaikki halusi tietysti tietää nimen taustat, miten synnytys meni ja miten on arki lähtenyt käyntiin yms.. neiti oli nättinä juhlamekossa ja viihtyi vieraiden sylissä. Itselle oli yllätys, miten iso eroahdistus mulle tuli kun oli niin paljon muita sylittäjiä ja hoitajia..
 
Kolibri, mulla tuli sama reaktio neidin ristiäisissä , neiti oli silloin juuri 7 viikkoa. Olin myös yllättynyt omasta reaktiostani.
 
Takaisin
Top