Neuvolat ja ultrat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja hanssu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
hymykuoppa: Tiedän tunteen.. Avauduinkin tässä eilen jo, mutta tuntuu turhauttavalta, kun odottaa paljon käynniltä ja sit kaikki menee ihan keskinkertaisesti. Vanha ultralaite, kaikin puolin hätänen lääkäri, teki sisätutkimuksen vaan sohimalla ja ultralaitetta käänteli ja väänteli kauheella vauhdilla. Kysyin kirpun sykettä, niin sano vaan, että se on jotain 144 paikkeilla, eli ei ees tutkinut asiaa. Niin ja terkalla ei ollut avoneuloja ja verikokeen otosta ei tullu mitään.
 
Mulla oli eilen eka neuvola. Viikkoja heidän laskujen mukaan 9+4 tänään. Kuulemma sillä nyt mennään, vaikka varhaisultran (jonka kävin yksityisellä) mukaan olis vasta noin viikon vähemmän. Neuvolan terkka on mulle ennestään tuttu, on sama, kuka on esikoisenkin th.. Ihan mukava on. Meillä neuvolassa ei ultrata, vaikka siellä kyllä on sellainen ikivanha ultralaite, jota pääsin kyllä esikoista odottaessa kokeilemaan, kun neuvolassa seuratttiin, kääntyykö vauva raivotarjontaan vai ei, kun oli vielä rv36 väärinpäin. Sydänääniä ei myöskään vielä kokeiltu kuunnella. Multa otettiin vaan pissanäyte, hemoglobiini, verenpaine ja paino. Kaikki ne oli ok. Viikon päästä pitää mennä laboratorioon otattamaan kaikki verinäytteet (veriryhmä, hepatiitti ym), taas, vaikka ehdin just kesällä niissä käymään ennenkuin raskaus meni kesken.. Nt-ultra ajan sain 7.11. päivälle. Ja seuraava neuvola, jonka yhteydessä eka lääkäri on 26.11.
 
Tänään ultrattu uudestaan toisen lääkärin kanssa. KAIKKI HYVIN! Siellä se porskutteli menemään, sydän pamppaili ja vilkutteli mulle toisella kädellä (tyngällä :) ) ! Jes! Nyt voi hengittää. Tekis mieli huutaa koko maailmalle että MEILLE TULEE VAUVA!!!!!!!!!
 
Noni nyt on ultrassa taas käyty ja KAIKKI OLI OK ! :)

Voivoi, nyt jos millonkaa tekee mieli kailottaa kaikille! :rolleyes::grin

ps. tulipa selväksi, että tunnen jo liikkeet. Ne nippailut mitkä tuntuu välillä on siitä ko masussa vähä oijotaan itteesä !
<3
 
Mulla oli eilen se neuvola, ja siellä meni puolitoista tuntia, eli aika kauan! No, nyt mä en enää muista puoliakaan! Varsinka mitään tärkeetä (mun muisti on huonontunu ihan hirveesti) :oops:

Eli millon mun pitää mennä noihin seulontaverikokeisiin??
Sain sen lähetteen mukaan, mut olikoha se niin että niihin kannattaa mennä kun on 10 vkoa täynnä...?

Lääkäri on ensi vkon ke, eli vissiin en vielä ennen sitä mee verikokeeseen, kun nyt on 8+6 menossa (tosin neuvolan mukaan 9+3, vaikka sanoin että oon satavarma mun ovulaation olleen myöhemmin...)
 
Mäkin jouduin pistämään terkalle meiliä neuvolan jälkeen että miten noi kaikki varaukset meni. Oli ihan liikaa asiaa :)

Meillä verikokeisiin mennään 10+0 jälkeen ja sen jälkeen saa varata ultraan ajan. Ultra viikolla 12+. Mutta noissa käytännöissä on paljon vaihtelua, jossain käydään kuulemma eka ultrassa ja siellä saa lähetteen verikokeeseen.
 
Meillä on samalla lailla, kun Nipsumuki kertoi. Ja ymmärrän, olin ite ekan neuvolareissun jälkeen ihan pyörällä päästäni. Alkuraskaudessa on kauheesti erilaisii tutkimuksia. Oon ite menossa perjantaina veriseulaan, kun on 10+0 (täl viikolla suositellaan mentävän) ja np ultraan odottelen aikaa.
 
Meillä ollaan aika tarkkoja, että verikokeisiin pitää mennä juuri kun on täsmälleen 10+0, tai korkeintaan parin päivän heitto siitä. Labraan voi astella suoraan ilmaan mitään varsinaista lähetettä, mutta se valtuutuspaperi (että näytteet saa säilyttää) tarvitaan. Tää on Helsingissä, käytännöt voi toki vaihdella paikkakunnittain.

Sain ekasta neuvolasta np-ultra-ajan (8.11., jolloin n. 12+5) mutta lääkäriaikaa en saanut... nyt stressaan, että olenko unohtanut varata jotain mitä olisi pitänyt.

(EDIT: Lisään vielä, että meidän neuvolan tiukka vaatimus siitä, että veriseulaan mennään juuri täsmälleen 10+0-päivänä, ei tarkoita että homma menisi pipariksi jos vaikka raskauden kesto vähän heittäisi kuukautisten perusteella arvioidusta. Kyse on vain siitä, että halutaan varautua siihen, että keston arviointi on voinut mennä viikolla pieleen. Olen itse suht varma siitä, että olen 3-4 päivää pidemmällä kuin virallisesti arvioidaan, mutta siitä ei ole harmia kunhan veriseulojen ja ultrien ajoituksissa on vähän turvamarginaalia.)
 
Muokattu viimeksi:
Mä sain neuvolasta sellasen lapun,missä lukee et seulat rv 9-11 ja terkka sanoi, et mun pitää mennä verikokeeseen 10+0 jälkeen heti maanantaina, kun mulla tuleese 10+0 ttäyteen lauantaina menkoista laskettuna. Ja sillä kuulemma mennään,vaikka varhaisultran mukaan viikkoja on vähemmän kuin 10+ silloin..

Niin ja nt-ultraan vasta verikokeen jälkeen. Sinne sain ajan rv 11+5
 
Mä en tiedä enää mistään mitään. Mulla piti olla huomenna eka neuvola, mutta juuri äsken se peruttiin, kun terkka on sairaana. Menkkojen mukaan mulla ois nyt menossa 10+2. Uuden ajan sain vasta ensi viikolle. Kuinkahan mahtaa meikäläisen veriseulojen käydä. Ultrassa lääkäri katsoi, että hedelmöittyminen olis tapahtunut myöhemmin eli nyt olis menossa 9+4. Mutta neuvolassa lasketaan LA menkoista kunnes se varmistuu nt-ultrassa.
Huokaus.

Ai nii, tää oli jo toinen neuvola-aika mikä peruuntui :sad001
 
Muokattu viimeksi:
Meillä taas on sellanen käytäntö, että ensin mennään vetiseulaan rv 9 ja sen jälkeen rv 12 on ultra. Aika jännä miten on erilaisia käytäntöjä:D mutta nämäkään ajat ei oo sellasia " tarkkoja" vaan ultraankin ois saanu mennä 11-13 rv, mutta neuvolan täti tiesi kertoa että rv 12 ois se paras aika mennä. Eli 18.11 ois meillä se nt-ultra ja sitä odotetaan jo kovasti. Tänään laitoin kotidopplerin tilaukseen ja elän toivossa että sillä saisi kohta puoliin sykkeet kuuluviin niin saisi olla vähän rauhallisemmin mielin:)
 
Itsellä nyt menossa 10+5 ja eka neuvola mulla oli kun olin 8+4. Siellä multa otettiin myös verinäytteet. Nt-ultra (eka ultra) mulla on 6.11 ja oon sillon sit 12+5. Seuraava neuvola sit vasta marraskuun lopulla.
 
Meillä oli eilen eka neuvola ja sitä ennen kävin verikokeissa 10+2. Np ultra on 6.11., viikkoja on silloin 12+3. Seuraava neuvola 20.11. ja samalla on lääkärintarkastus. Tasan kaksi viikkoa ekaan ultraan, toivottavasti aika kuluu siivillä.
 
Tänään saapui koti-doppler ja pari tuntia koitin metsästää sykkeitä siinä onnistumatta. Onkohan siellä ketään :sad001,

Eikai se välttämättä näin aikaisin vielä helppoa ole niitä ääniä löytää ja kai toi mahamakkarakin voi haitata. Ei vaaaaaan millään malta oottaa sinne ultraaaaan.
 
Mulla ei kuulunu neuvolassa dopplerilla äänet esikoista odottaessa edes vielä rv11, vaikka kaikki oli ok..Eli eihän se Nipsumuki välttämättä tarkoita, ettei kaikki olis ok.
 
Kiitos! Ihan oikeassa oot Minttu85. Pidän hetken tuumaustauon enkä vaivaa tuolla nyt päätäni. Kokeilen tuonnempana uudelleen :)
 
Hienoa liii-saaa! Ja Nipsumuki - ei nyt mitään paniikkia. Meillä on se doppleri jolla esikoisesta sai TODELLA kauan hakea että löytyi sydänäänet viikolla 14!! Ja olin silloin hoikka :) Eikä joka kerta sen jälkeen löytynyt vasta kun ehkä 16 viikon jälkeen.Riippuu ihan missä asennossa se kohtu ja vauva on. Onko istukka edessä ja blaa blaa blaa...

Multa otettiin tänään ne veriseulat, ehkä 4 putkea (?), en niin tarkkaan katsonut. Onneks ei tätä varten tarvinnut olla syömättä ja juomatta. Se sokerirasitus onkin sitten ihan K.A.M.A.L.A.!

2 viikkoa vielä np-ultraan, onneks aika tuntuu menevän aika nopeasti :)
 
Tänään oli sitten kolmas yritys saada multa verta. Olin aivan paniikissa jo valmiiksi ja sanoin hoitajalle, että voisiko käyttää avoneulaa, joka ei saa suontani heti suppuun. Hoitsu ei meinannut uskoa mua ja jouduin oikeen tosissaan melkee itkuu vääntäen sanoo, että mua pelottaa. Hoitsu ei sanonu sanaakaa, ettei olis pelättävää tai hyvin menee!! Paniikistani holimatta saatiin tiputeltua 3 purkkia verta (veriryhmän tutkimus, joku tautitutkimus ja vesirokkotesti). Olin saanut terveyskeskuksesta mukaan paketit joissa oli tarkoitus näytteet lähettää jonnekin tutkittavaksi, mutta mut passitettiin sitten ulos kun ne ei halunnut hoitaa asiaa loppuun niin kun mulle oli terveyskeskuksessa sanottu. Yritin soittaa sinne että mitä mun pitäisi niillä nyt tehdä, en oo tod. ammattilainen kenen tulisi kuskata verinäytteitä pitkin kaupunkia. Enhän mä ees tiedä miten ne säilyy asiallisesti. No veinpä ne postiin sitten ihan ite kun keltään en saanut vastausta. Voin vannoo, etten mee vastaavii testeihin jos tää homma nyt kusee sen takia, että kaupunginsairaalas ei haluttu hoitaa hommia! Anteeks vuodatukseni, mutta tulin ihan itkien kotiin, kun koin että mun huoleks oli jätetty jotain sellasta mitä potilaan ei tarvis itse hoitaa.
 
Ekat sydänäänet kuultu dopplerilla!! :) tänään 10+0! Ihmeen aikaisin kuuluu... Toissapäivänä ei mitään ja nyt kuului tosi selkeesti. Joku jumppa siellä oli menossa kun välillä voimistui ja välillä hiljeni. Samalla kuului pulinaa ja kuplintaa :) ihanaa!
 
Takaisin
Top