Neuvolakuulumiset

Mulla seuraava neuvola ens viikon lopulla, mutta ylimääräseen ultraan meen maanantaina, sillon on rv 34+2.
Sain sinne lähetteen uudesta neuvolasta, että tekevät vissiin sen kokoarvion (vaikka yleensä tehdään viikoilla 36-38), kattovat miten päin vauva on ja ultraavat sen kohdunsuunkin, että saa siihenkin sitten varman tiedon että onko riskiä syntyä etuajassa.
 
Neuvolassa käyty,kaikki ok.nassikka oli rt ja on laskeutunu lantioo."oma" neuvolatäti ei löytäny eka vauvanpäätä ja toinen täti tuli avuks niin sieltähän se alhaalta häpyluun kohilta löyty :love7
 
Kiitos tiedoista, nyt tiedän mikä on synnytystapa-arvio :D
Mulla kun oli viime viikolla sijainen, joka ei osannut sanoa miten päin mahassa ollaan, niin jouduin sitten tällä viikolla ylimääräiseen ultraan.
Siellä tuli sekoiltua, kun sijainen sanoi mulle labraan ja siellä yli tunnin odottelun jälkeen kysyin aikaani ja neuvottiin menemään luukulle, jossa parahdin jo itkuun, kun mikään ei tuntunut menevän putkeen ja oli vielä lisäksi se perätilapelko. Pääsin onneksi melkein heti sitten RÖNTGENIIN, jossa mukava mies ultrasi ja sanoi välittömästi, että lapsi on pää alaspäin ja istukka hyvässä paikassa etuseinässä. Muutenkin kaikki oli ok ja painoarvio oli 2205g eli ei onneksi mikään jättiläinen ole tulossa :D
Ensi keskiviikkona on sitten 3 lääkärikäynti missä kuulee kohdunkaulan tilanteen. Tämä raskaus on ollut kaikin tavoin erilainen, kun aikaisemmat mistä johtuen oikein odotan lääkärin tilanneselvitystä.
Onneksi paino ei ole vieläkään noussut, vaan laskenut. Itselle se käy, mutta toivottavasti maha-asukki saa lisää painoa synnytykseen mennessä :)
 
Tänään käyty neuvolassa, rv 37+0. Nyt mulla ei ollutkaan kuin 5 päivää neuvolakäyntien väli. Vähän on turvotus lisääntynyt jaloissa, tosin sitä on vaan nilkasta alaspäin ja vähän sormissa. Pissa puhdas ja kaikki muutenkin hyvin. Painoa oli tullut viidessä päivässä "vaatimattomat" 1,3 kg, hui! Viime viikolla painoa ei ollut tullut yhtään, se onneksi vähän tasoittaa tilannetta :) Toivottavasti ei nyt kuitenkaan noin paljon tulisi jatkossa. Nyt 65 kg. Kohdunpohjan korkeus 30, joten nyt ollaan alakäyrän alimmalla viivalla sentään! Taas täti oli sitä mieltä että laskeutunut on, mutta tää mun maha on kyllä niin pystyssä eikä alakerrassa ole mitään tuntemuksia ollut, joten empä usko. Ens kerralla mulla onkin sitten uusi sijainen, katsotaan mitä mieltä hän on.

Tänään tuli myös keskussairaalasta kirje kotiin, kutsu vauvan kasvukontrolliin, joka on ensi ke.

Kyllä tässä jo laskettu aika alkaa olla lähellä itse kullakin! Mulla on kyllä omalla kohdalla niin vahva tunne yliajalle menosta että en vielä odota laskettua aikaa kuin kuuta nousevaa. Lisäksi mulla olis vielä niin paljon mitä haluaisin tehdä ennen synnytystä, että tuntuu aika loppuvan kesken. Mukavaa loppuodotusta kaikille elokuun mammoille :)
 
Neuvola tänään rv 37+3. Rr huiteli koholla, virtsa puhdas, mutta paino oli pompsahtanu 2 vk takasesta +2,5 kg (öu nou). (Viime kerralla tosin paino oli noussu vaan 62g.) Turvotusta ei näkyvästi kylläkään ole, mutta torstaina käydään neuvolassa uudestaan ja ke aamuna pitäs toimittaa näyte labraan. Liikkeet ++, syke liikkuessa 150 luokkaa ja siitä rauhottuu 120 tienoille. sf- mitta 35, perätilassa hän edelleen olelee :) Käytiin läpi imetystä ja synnytystä muutenkin. Viime yönä olikin supistuksia ihan kivasti, mutta mänivät ohi pikku hiljaa. Saahän nähä millonka se lähtö tulee, ois varmaan aihetta laittaa se sairaalakassi valmiiksi :)
 
Täällä kans oli neuvola tänään rv 35+1. Verenpaine: 124/79, painon muutos: +1100/vko, turvotus:+, sf-mitta: 32,5, sydämen syke:+, Liikkeet:++ ja tarjonta RT. Ei ollut vauva vielä kiinnittynyt, mutta ei pitäis päästä myöskään enää kääntymään. Kääntyminen vaatisi sen, että vauva hieman nousisi ylöspäin ja pyörähtäisi sitten, mutta kun peppu on kiinni kylkiluissa, niin ei sen pitäis sieltä päästä nousemaan :)
 
Tänään oli synnytystapa-arvio äitiyspolilla (rv 34+6) ja mua ei oikeestaan enää edes kiinnostanu mennä sinne. Oli vaan olo, että nyt lähtee kaikki päin puuta ja en halua edes tietää. Noh. Ensinnäkin penskan sykkeet huiteli liian korkealla kätilön esitarkastuksessa. Ultrassa sitten kerrottiin, että kasvu on hidastunu, mutta alakäyrällä, vauva on siro ja syntymäpainoksi arvioitiin noin 2800 g. Koon takia uudestaan polille kahden viikon päästä. Sykettä mittailtiin myös ja korkea se oli edelleen.

Jouduin uudestaan kätilön luokse käyrille, onneksi sykkeet vihdoinkin laski alemmas pidemmäksikin aikaa. Pissassa proteiinit oli ++, mutta koska verenpaineet on matalat, ei kuulemma ole syytä huoleen. Lopuksi vielä halusin tavata lääkärin uudestaan, koska mietin vaikuttako tämä sappivaivojen(?) takia heikko syömiseni asioihin ja voisiko sille tehdä jotain (esim. juoda apteekin energiajuomia tms.). Lääkäri tuntu vähän hämmästyvän, kun sanoin että oikeasti menee joitakin päiviä lähes syömättä, mitään ei tee mieli ja paino on oman tuntumani mukaan laskenut viime neuvolasta. Hassua, kun olin kuitenkin ainakin kolmesti maininnut sappivaivoista ja käyneeni niistä tk:ssa viime viikolla. Ilmeisesti ruskea pissa (joista myös mainitsin lääkärille jo aikaisemmin) ja proteiinien plussaus voi johtua kroppani nääntymistilasta. Lapsen kokoon asia ei välttämättä vaikuta, vaan siitä on tulossa luonnostaan pieni tai istukka ei toimi normaalisti. Apteekin energiajuomia ei kuulemma kannata vetää, koska niissä on kaikkea ylimääräistäkin (esim. A-vitamiinia), mutta suositteli Valion valmisteita ja mehuja.

Nyt sitten pyörähdettiin kaupan kautta ja lastattiin kärryyn kaikkea mitä vain vähänkin voin kuvitella syöväni... Loppupäätelmänä jäi sitten itselle olo, että asiaa ei tutkittu kokonaisuutena ja nyt jäi kaivelemaan, että voisiko mulla olla vielä vaikka virtsatieinfektiokin. Onneksi ensi viikolla on neuvola, niin voi taas keksiä itselleen uusia diagnooseja ja jos pyytäisi vaikka ihan perusverenkuvan ottamista...
 
Neuvolassa kaikki hyvin. Kohdunmitta edelleen keskikäyrällä. Vauva nikotteli ja ojenteli peppuaan, kun hoitaja kuunteli sydänääniä. Syke oli 138.
Pissa puhdas, verenpaine ok. Ja ah.. pullukan mieltä ilahduttaa se, että paino oli vieläkin tipahtanut.. ei paljoakaan, mutta tipahtanut kuitenkin sen 300 grammaa. Ja mikäs sen parempaa, että vauva kasvaa ja äippä hoikistuu.. tätä tuskin enää kauan kestää ja paino voi noustakin, mutta se on sitten sitä vauvapainoa.. sen verran tiukasti pidän kiinni ruokavaliosta ton rd:n takia. Se onkin muuten mahtava se ruokailuohjeistus. Sen mukaan aion syödä lapsen syntymänkin jälkeen. Tasainen syöminen on vienyt sokerinhimon ja muutenkin on kovin paljon virkeämpi ja parempi olo.
Seuraavaksi onkin toinen kokoarvio äitipolilla heinäkuun viimeinen päivä ja sitten jutellaankin synnytyksestä.. iiiiih! <3
 
Täälläkin taas yksi neuvolakäynti takana. Kaikki ok, verenpaine 109/79, pissa puhdas, painonnousu 732 g/vk, hemoglobiini edellisestä mittauksesta laskenut 119. Pitänee taas vähän napsia rautaa, ettei vaan laske lisää. Plääh. Vauvalla kaikki hyvin, sf-mitta nyt alakäyrällä 29 cm, mutta ei syytä huoleen. Neuvolantätinä oli sijainen, joka sanoi, että käteenkin tuntuu sirolta vauvalta. Pake köllötteli edelleen raivotarjonnassa pää varsin alhaalla, syke 146 ja liikkui hyvin. Siskonsa odotusaikana sf-mitta kulki myös keskikäyrän alapuolella, ja tämähän on ultrissa vastannut muutamaa päivää nuorempaa. Kaikki siis hyvin, ja odottelu jatkuu.
 
Täällä jääty kiinni toisessa sokerirasituksessa, onneksi arvot olleet hyvät ruokavaliolla, ihan hyvä että mässäilylle tuli loppu. Mahamitta menee alaläyrällä, joten ensi viikolla pääsen kasvun tarkastukseen. Pieni muksu oli tuo ensimäinenkin, mutta tämä ilmeisesti vielä pienempi. Onneksi liikkuu hyvin, joten ei tartte hirveästi stressata.

Aika menee niin nopsaan, kaikki esikoiselta jääneet vauvanvaatteet ovat vielä varastossa. Äitiysloma alkaa virallisesti huomenna, että kai sitä sairaalakassia vois vähän pakkailla :)
 
Synnytystapa-arviosta selvitty.Lantio on hyvänkokonen alatiesynnytyksee eikä nähny mitää estettä sille.Nassikan painoks arvio tällä hetkellä n.2,4kiloo ja sano että jos syntyy lasketunajan sisällä niin painoo tulee vielä 800-kilo,mut arvioitahan noi vaan on.vauvan sydänkäyrä oli ok ja nyt on varmistettu että on todellakin rt ja kiinnittynyt.Oma verenpaine 120/91. :)
 
IceCream: oliko tuo verenpaine lääkärin mielestä ok??
ajattelin vaa, ku miulla esikon aikaan alapaine alko huitelee loppuajasta yli 90,ni määrättiin lepoa ja verenpainelääkkeet(pieni annos)...
 
^ kyllä se sitä kummasteli mut kun on ollut ihan koko raskauden ajan koholla niin ei se siinä mitään epäilyttävää nähny.ihan ekalla neuvolakäynnillä sanottii et jos korkeella jatkuu niin sitten lääkitys mut ei sitä olla ikinä alotettu syystä että se on ilmeisesti mulle ihan normi lukema.edellisellä neuvolakäynnillä 113/90 ja uudellee mitattuna 113/88.vähän huitelee miten sattuu.näköjään suuremmillaa ollu 121/94 :schocked028
 
Mulla normioloissa alapaineet huitelee 85-90. Sitä verrataan siihen lähtötilanteeseen ja viimeksi mulla kätilö sanoi että kun kotimittaukset alkaa huidella sataa likempänä niin sitten huolestutaan. Esikosta alkoi nousta lopussa, mutta nyt ainakin vielä ol pysytelty "hyvällä" alueella.
 
Käytiinpä sitten verenpaineen takia neuvolassa kontrolloimassa. Kotona matalimmillaan 123/77 ja tänään heti aamusta 140/92 :/ Mutta kuitenkin laskee, kun istuu vähän aikaa ja mittaa uudelleen. Terveydenhoitaja ei ollu sen kummemmin tällä hetkellä huolissaan, kun on nuo paineet ollu hieman koholla jo ennestään. Virtsassa ei valkuaista eikä albumiinia. Mittaillaan nyt kerran päivässä kotosallakin. Ens ti sitten KYSiin lapsiveden kontrolliin ja seuraava neuvola onkin 29.7. Ens viikolle saan ajan jos tarve :) Terveydenhoitaja sanokin, että taitaa valmistella synnytystä, kun paineet nousee. Aamusta supistelikin kivasti :) Kyllä se vaan kokoajan tulee realistisemmaksi, että tässä ollaan ÄIDIN <3 virkaan kohta astumassa :)
 
Lääkärissä käyty tänään, vähän tarkkailemassa tilannetta tuon rd:n takia, ja varailtiin aikaa synnytystapa-arvioon (jossa samalla sitten yritetään kääntää vauva oikein päin, jos ei nyt ennen sitä 2 vkon sisällä itse ehdi kääntymään). Kaikki oli ok, vauvan kasvukin oli tasaantunut ja koko (paino, pituus ja vartalon ympärys tai vastaava mitä raskausdiabeetikoilla kytätään) vastasi viikkoja hienosti! :))) Reilu kuukaus sitten sanoi lääkäri, että vauvan koko huitelee 2 vkoa aikaansa edellä, mutta nyt ei siitä ollut enää minkäänlaisia viitteitä vaan kaikki oli niinkuin pitikin, joka taas tarkoittaa sitä että sokeriarvot eivät vauvaan ole päässeet ainakaan toistaiseksi vaikuttamaan. Tuli kyllä tosi hyvä mieli siitä. :) Nyt sitten odotellaan ensi viikon neuvolaa, ja seuraavan viikon synnytystapa-arviota. Tässähän tämä meneekin näppärästi aika, aina seuraavan viikon aikaa odotellessa ;)
 
unohtu laitella noita omia neuvola-juttuja...
maanantaina käyty 34+2
paino +0,646/vko (lähtöpainosta nousua 2.9kg!) :gen014
turvotus (+)
paineet 116/73
pissa puhdas
sf-mitta 33cm (esikon aikaa 33+3 sf-mitta on ollu 36cm! :D )
Rt ja sykkeet +150

seuraava käynti jo ens ma, koska ollu noita tuntemuksia ja sit ruvetaan seuraa tuota verenpainetta...
tänään tuli postissa aika synnytystapa-arvioon, se olis 2.8, sillo viikkoja kasassa 36+6...
pitäsköhä pakata kassi mukaan,jos käyki et jään sinne...jännittää tuo alakerran tilanne,ku ollu noita menkkamaisia tuntemuksia jo viikon verra ja supistuksiakin iha kiitettävästi(onneks kivuttomia)...
 
Tänään käyty neuvolassa, rv 34+5. Puhuttiin terkkarin kanssa, että viimestä lääkäriaikaa ei mulle varailla, kun maanantaina kävin ylimääräsessä ultrassa, ja siellä lääkäri jo tarkisti tilanteen.
Eli kohdunsuu sillon jo pehmeä, kaulaa 2cm, ja sisäsuu kiinni.
Eivät ilmeisesti halua provosoida kohdunsuuta sen enempää.

Mutta siis alkupainoon tullut yhteensä nyt 6,2kg.
Pissa puhdas.
Verenpaine aavistuksen koholla 135/83.
Hemoglobiinia ei mitattu, kun viime kerralla oli 120 (pari viikkoo sitten).
Sf-mitta ollut jo kolmella mittauskerralla 31cm, ja nyt ollaan hieman päälle keskikäyrän. Terkkari ei ollu huolissaan, kun mitta vaihtelee vauvan asennon mukaan, ja ultrassa oli kokoarvio n. 2,5kg.
Vauvan syke 135, ja hyvin oli jo laskeutunut, vaikka ei vielä kiinnittynyt. Viime kerralla oli ilmeisesti perätilassa, mutta nyt kuitenkin oikein päin tulossa.

Nyt pitäis varailla aikaa labraan, missä kattovat löytyykö streptokokki -bakteeria..
Seuraava neuvola 29.7.
 
Keskiviikkona oli viimeinen neuvolalääkäri silloin rv 35+5.
Neuvolan puolella, kun kerta otetaan aluksi kaikki mitat ym. niin sijainen oli heti näkevinään turvotusta ja sain heti kumota väitteen ja todisteeksi näytin sormessa pyöriviä sormuksia. Ehkäpä jos sitä tulisi se tulisi sitten pahana, kun ei mulla ole ikinä kyseistä raskausvaivaa vielä ollut..
Verenpaine 119/64, Hb 139.
Pissassa taas jotain vialla niinku kaks viikkoa sitten eli mies sai taas heittää aamusta labraan näytteeni. Eikä siellä viimeksikään mitään ollut. Epäilen, että tämä ikihiiva heittelee sitä tulosta jotenkin. Soitan nyt kuitenkin tänään tulokset, jos vaikka siellä olisikin taas alkava tulehdus, jota ei vielä huomaa..
Lääkärin mittauksella sf-mitta on sama ku pari viikkoa sitten eli 32cm, Kaulaa jäljellä 3cm, pehmeä ja kiinni, onneksi, vielä ollaan.
Maha-asukin syke +135 ja rt niinku kuuluukin.
Lääkäri muisti onneksi ottaa vielä SAGA näytteen, kun itse olisin tietenkin sen taas unohtanut mainita. Saa senkin tuloksen selville sitten ensi kerralla, kun on oma tätikin palannut lomalta.
Seuraava käynti onkin sitten rv37 eli ensi torstaina.
 
Viikon 36 lääkärikäynti takana ja uutiset olivat hyviä! :) kohdunkaulaa 2 senttiä jäljellä ja kivasti oli paikat pehmenneet! Vauva oli jo suorastaan viikkoihin nähden jättimäinen ja lääkäri totesikin, että kun alkuperäistä laskettua aikaa alussa siirrettiin pari viikkoa eteenpäin, niin se oli virhe! Ja lääkäri totesi, että jos ei ole kahden viikon sisään syntynyt, niin sitten sovitaan sektio aika ja leikataan vauva pihalle! Eli oli miten vaan, ei tartte enää odotella edes laskettuun aikaan kun saadaan pikkuinen syliin!! <3 paino oli noussut 100 g edellisestä, pissa puhdas, verenpaineen ok ja kovasti kaveri liikkui!! :))
 
Takaisin
Top