Neuvolakäynnit

Onko teillä tullut mieskin mukaan ekaan neuvolaan? Meillä varhaisultra myöhemmin samana päivänä jonne kyllä tulossa mutta epäilee itse onko tarpeen tulla tonne ekallekin käynnille kun pitäs sit olla töistäkin pois koko päivä.
 
Meillä tuli ja no, oli siitä hyötyä sen verran että kyselivät isän puolen perinnölliset sairaudet joita en olisi muistanut, ja myös hän täytti mm. Audit-kyselyn. Ja toki jotain yleistä infoa jne siinä samalla. En sanoisi että pakollinen, jos sulla vaan tiedossa kaikki miehen puolen suvun sairaudet.
 
Toikin vähän vaihtelee, täällä täytettiin suvun sairaustiedot etukäteen nettipalvelussa ja tehtiin Audit-kysely kans etukäteen kotona samaan paikkaan. Meillä yleensä mies ollut mukana, mutta ei kyllä mitenkään pakollinen, jos menee hankalaksi. Uskon kyllä että pystyt ite kertoa sitten miehelle pääpointit käynnistä.
 
Mekin saatiin lappu täytettäväksi etukäteen johon piti laittaa myös isän tiedot.
Me mentiin yhdessä silti, mutta enimmäkseen äidillehän siellä kerrottiin asioita.
 
Meillä ei oo ikinä ollut mies mukana 🙈😅 täällä myös täytellään netissä ne laput valmiiksi sairauksista ja audit ym.
 
Ekassa raskaudessa mies taisi olla mukana joka neuvolakäynnillä, osittain siksi että itse ehdottomasti halusi olla mukana. Seuraavissa joissa on ehditty käydä ekalla neuvolakäynnillä ei ole ollut mukana eli jos raskaus nyt vain normaalisti jatkuu niin varmaan vähän vaihtelevasti on mukana.
 
Meillä on mies ollut yhden kerran mukana, kun oli esikoisen puolivuotistarkastastus. En oo kokenut raskausaikoina tarpeelliseksi, eikä mies ole ollut kovin innostunut neuvolakeikoista.
 
Meilläkään mies ei vaikuttanut superinnostuneelta, on kyllä hänen kalenteriin ne laittanut, mutta katsotaan tuleeko aina mukaan. Jotenkin ajattelen itse että olisi hänelle sellainen kiva tapa pysyä mukana raskaudessa, mutta en ala pakottamaan jos ei halua tulla.
 
Meillä on lähes aina ollut lapsen isä myös mukana, niin äitiys- kuin lastenneuvoloissakin.

Tästä kolmannesta ei vissiin niin usein tarvitsekaan käydä, kun eka neuvola oli 9+1 ja seuraava vasta 15+6.. 😁
Mites muilla?

Kurkkasin vielä edelliset, niin esikoisen odotusaikana äitiyskortissa oli 15 merkintää käynneistä ja kakkosen aikana 25..😊
 
Muokattu viimeksi:

Mulla esikoinen kyseessä. Eka neuvola oli 7+6 (tosin jostain syystä omakannassa luki 8+1???), ja toiseen on aika 14+5. Tässä välissä oli seulontaverikokeet (oli viime viikolla) ja NT-ultra (tulevana torstaina). Tuntuu kyllä että näiden kahden ekan neuvolan välillä on tosi pitkä väli
 
OiMulla esikoinen kyseessä. Eka neuvola oli 7+6 (tosin jostain syystä omakannassa luki 8+1???), ja toiseen on aika 14+5. Tässä välissä oli seulontaverikokeet (oli viime viikolla) ja NT-ultra (tulevana torstaina). Tuntuu kyllä että näiden kahden ekan neuvolan välillä on tosi pitkä väli
Mulla eka venyi siihen 11+? ja toka on pikamatikalla samoihin aikoihin kun sulla. Välissä avoneuvola, mikäli haluan...
(meinaan käydä viikottain, kipua n vaa-alle ja teen ne tikkutestit) Miestä en Ä-neuvolaan mukaan halua, siitä tuli mun oma juttu. NT ja rakenneultraan kyllä (mikäli hän on silloin Suomessa käymässä).

Ja jos niissä NT arvoissa nousee esille jotain niin sain kehoituksen soittaa tai laittaa viestiä Maisaan... Varmaan soittaisin!!

Itse olen niin huojentunut ja jopa onnellinen, ettei esim. verensokeri tms. aiheuta ylimääräisiä "pakollisia" neuvolastoppeja. Toivottavasti niitä ei tulisi sinulle tai muille foorumilaisille!
 
Muokattu viimeksi:
Meillä on lähes aina ollut lapsen isä myös mukana, niin äitiys- kuin lastenneuvoloissakin.

Tästä kolmannesta ei vissiin niin usein tarvitsekaan käydä, kun eka neuvola oli 9+1 ja seuraava vasta 15+6.. 😁
Mites muilla?

Kurkkasin vielä edelliset, niin esikoisen odotusaikana äitiyskortissa oli 15 merkintää käynneistä ja kakkosen aikana 25..😊
Eka neuvola oli 8+1 ja seuraava on vasta muistaakseni elokuun lopussa. Huomenna on vielä yksi varhaisultra, tiistaina veri- ja pissakokeet ja NT-ultra onkin jo kahden viikon päästä.
 
Meillä on lähes aina ollut lapsen isä myös mukana, niin äitiys- kuin lastenneuvoloissakin.

Tästä kolmannesta ei vissiin niin usein tarvitsekaan käydä, kun eka neuvola oli 9+1 ja seuraava vasta 15+6.. 😁
Mites muilla?

Kurkkasin vielä edelliset, niin esikoisen odotusaikana äitiyskortissa oli 15 merkintää käynneistä ja kakkosen aikana 25..😊

Mulla ehti olla esikoisen odotusaikana neuvolakäyntejä terkkarilla 6 kpl + kaksi lääkärikäyntiä ja ultrat. Meillä syntyi jo rv36, niin varmaan vikoilla viikoilla käyntejä olisi ollut tiheämmin.

Nyt eka käynti oli 8+5 ja seuraava on 14+5.
 
Sain varattua pikaisen neuvolakäynnin ke-aamulle. Vapaita aikoja olisi ollut vasta myöhemmin ja alunperin ajanvarauksesta sovittiin, että pidetään th:n kanssa vain puhelintapaaminen, mutta th löysikin itseltään tuon lyhyen ajan. Ollaan siis lähdössä Kreetalle lauantaina, niin oli melkein pakko saada aika vielä tälle viikolle, että saa tehtyä ne lähetteet ja saan varattua nt-ultran ajoissa.
 
Näitä ekoja neuvolakäyntejä on jo tosiaan muutama ollut, joten itselle ei olisi ollut mitenkään välttämättömyys, etenkään kun meidän neuvolassa ei kuunnella sydänääniä ekassa saatikka ultrata.
 
Varovaisen toiveikkaana täällä laittelen viestiä. Ensimmäinen raskaus päättyi 12/-21 keskenmenoon viikolla 7. Tänään oli ensimmäinen neuvolakäynti, jossa tulimme siihen tulokseen että tässä raskaudessa olisi nyt viikkoja 8+3 🥰 Voi kun nyt pieni pysyisi lujasti mukana matkassa! ❤️ Niin kauan ja hartaasti ollaan häntä kaivattu ja odotettu elämäämme. Mulla ilmeni kilpirauhasen vajaatoiminta kun alettiin tutkia sitä etten raskaudu. Nyt diagnoosista vähän reilu vuosi ja yritystä yhteensä hieman vajaat 2 vuotta.

Tänään terkkarin vastaanotolla virtsanäyte tosi tumma ja vahva. Olen tosi kuiva ollut kun pahoinvointia ja oksentelua ollut päivittäin. Kaikki miyä syön, tulee ulos. Lisäksi proteiinit kahdella plussalla. Tätä vielä seuraillaan jatkossa.

Vähän epäuskoinen olo vielä tuon joulukuun jälkeen, mutta ensiviikon varhaisultrassa toivottavasti näemme että kaikki on pikkuisella hyvin 🥰 Kunnallinen ultra menisi elokuulle, mutta haluamme käydä yksityisellä katsomassa tässä vaiheessa että kaikki on hyvin. Ja varmistamassa viikot ☺️ Ultran jälkeen sitten uskallan minäkin jo toivottavasti ottaa isompaa roolia täällä foorumilla ja liittyä tuonne LA -listalle.
 
Tumma viiva on parasta!!! Isot onnittelut siitä.
Toivottavadti saat ultran myötä hyvän syyn tulla sinne LA puolelle!!
Muistan hyvin tuon ennen ultraa tunteen. Yksityisellä (6+2) kävin minäkin...nyt 12+6 eka julkinen.

Ehkäpä se pahoinvointikin siitä jo mahd pian hellittää !
Yösyönti ja -juonti pieninä annoksina voi olla kokeilemisen arvoinen keino.
Joku palstalainen vinkkasi maustettujen (mm mintun-nam, oreganon-missä viipyy pitsa? ja tillin-yäk) yrttien lehdillä duunattujen jääpalojen imeskelystä. Se auttoi mua päivisin. Jään hävittyä syljin kyllä makuaineet suusta pois!

Toimikoon vauvaliimaa ja pysyköön pito jarrusukissa!
 
Kävin neuvolassa viime vkolla ja jäi kyllä vähän ärsyyntynyt olo. Tuttu neuvolatäti, joka otti minut vastaan. Ei sanonut alkuun mitään, katsoi vaan tyrmistyneen näköisenä minua. Aloin sitten selittämään, että niin olen raskaana ja tulee tosiaan pieni ikäero lapsille, mutta on toivottu raskaus. Ahdisti sen ilmeet ja sanaton viestintä. Tuli just sellainen olo, että pakko selittää, että ei ole vahinkoraskaus. Toisista 1v 7kk on tosi pieni ikäero. Minulla sanelee endometrioosi aika pitkälti voinko odotella kolme vuotta lasten välille, niin että endo voi koska tahansa ryöpsähtää pahaksi. Oli vaan kyllä jotenkin sen neuvolatädin reaktio ja ilme niin selvän järkyttynyt, että huoh. Kerroin sitten hänellekin, että minulla on endo jne. Ei varmaan olis tarvinnut edes selittää mutta ärsytti vaan niin paljon sellainen ennakkoluuloisuus. Lasten määrä ja ikäerot yms on kuitenkin henkilökohtaisia asioita ja jokaisen omia valintoja
 
Onpas inhottavaa… Saisitko vaihdettua hoitajaa?
 
Onneksi vaihtuu, kun tuo oli tuuraamassa. Tosin näen häntä kyllä lapsen kanssa asioidessa neuvolassa, kun on hänen oma neuvolatäti. Tosiaan hyvä, ettei raskauden tiimoilta tarvitse enää nähdä. Kuitenkin itselle toivottu asia, niin kurjaa, kun asenne hänellä tämä🙄
 
Takaisin
Top