Neuvolakäynnit

Ensimmäinen neuvola takana. Ei osannut antaa ohjeistusta koronarokotteesta suuntaan tai toiseen. Sanoi vain että kysykää rokotuksia antavalta taholta, hän ei tiedä. Luulisi että neuvolan tulisi ohjeistaa? :confused004 Toisaalta hyvä ettei lähde arvailemaan.
Mulla oli tänään neuvola ja kysyin koronarokotteesta ja sanoi että ei suositella tällä hetkellä.
 
Mulla oli tänään neuvola ja kysyin koronarokotteesta ja sanoi että ei suositella tällä hetkellä.

Jännää miten kaikki saanut vähän eri ohjeita tähän liittyen. Meillä neuvolatäti ei edes tiennyt keneltä pitäisi kysyä. Muistelen että joku sanoi viikko sitten muuttuneesta ohjeistuksesta kun kyselin täällä aiemmin :woot:
 
Thl:n sivuilla ainenkin rokotteesta hyvin ympäripyöreää tietoa. Siellä maininta, että pitää kääntyä oman neuvolan puoleen. Hauskaa ettei neuvolakaan osaa neuvoa joka paikassa. Mielestäni rokotteen ja raskauden kanssa kuljetaan hyvin harmaalla alueella eikä varmaan kukaan ota vastuuta, jos jotain sattuisi. Tietysti ei se koronan sairastaminen ja raskaus myöskään ole hyvä yhtälö.

Thl:n sivuilta pieni poiminta: " Raskauden aikana annettu koronavirusrokotus ei ole aihe erityiseen huoleen eikä tarkempiin sikiötutkimuksiin. Raskaana olevien vähäisestä tutkimuksesta huolimatta ei ole syytä olettaa, että rokote aiheuttaisi haittaa raskaudelle tai sikiölle. Useassa maassa, jossa koronarokotusohjelma on aloitettu aikaisemmin kuin Suomessa, kuten Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa, myös raskaana olevia rokotetaan yksilöllisen harkinnan pohjalta. Näistä maista kertyy vähitellen sellaista tietoa, jota voimme hyödyntää myös Suomessa. "
 
Meillä ei puhuttu mitään rokotteesta ja jotenkin en itsekään muistanut kysyä. Mutta kyllä mä ajattelisin omalta kohdalta, että ainakaan ennen kuin thl antaa suosituksen rokotuksesta raskaana oleville, ei ole mun aika ottaa rokotetta.
 
Koronarokotetta voi antaa myös raskaana oleville ja raskautta yrittäville: ”Toistaiseksi ei ole viitettä mistään poikkeavasta”, sanoo THL:n Nohynek
HS artikkeli 6.5.2021:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007960566.html

Raskaana olevat ovat myös koronaviruksen riskiryhmäläisiä. Etenkin raskauden loppuvaiheessa olevilla on suurempi riski saada koronaviruksen aiheuttama vakava tautimuoto.

VAIKUTTAAKO koronarokotus raskauden suunnitteluun? Tätä joutui miettimään Helsingin Sanomiin yhteyttä ottanut 36-vuotias nainen, joka sai koronarokotteen työterveyshuollossa huhtikuun viimeisellä viikolla. Rokotusvastaanotolta nainen sai mukaansa ohjelapun, jossa suositeltiin raskauden ehkäisyä kahden kuukauden ajan rokotuksen jälkeen.

Koska toinen koronarokote annetaan kolmen kuukauden kuluttua ensimmäisestä, raskautta tulisi ehkäistä yhteensä viitisen kuukautta. Lähes puolen vuoden jakso tuntui pitkältä ajalta neljääkymppiä lähestyvälle raskautta toivovalle naiselle.


Nainen otti yhteyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen (THL), josta kerrottiin, että nainen oli saanut mukaansa vanhentuneen ohjeen. THL:n nykyisissä ohjeissa raskautta ei kehoteta välttämään koronarokotteen jälkeen.


MASSAROKOTUSTEN edetessä nuorempiin ikäluokkiin asia voi mietityttää yhä useampia naisia.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan raskauden välttämiseen kehottava ohjeistus on perustunut rokotteen myyntiluvan varoituksiin. Ne on laadittu varovaisuusperiaatteen mukaisesti, koska uusien koronarokotteiden vaikutuksista sikiölle ei ollut tutkimustietoa myyntilupaa haettaessa.


Nykyään THL ei ohjeista välttämään raskaaksi tulemista koronarokotuksen jälkeen. Nohynekin mukaan tähän mennessä erityisesti Yhdysvalloista kertyneen tiedon valossa ei ole viitteitä siitä, että koronarokote vaikuttaisi haitallisesti raskauteen tai sikiöön. Tauko ei ole tarpeen, vaikka rokotteen saisikin.


”Eihän meillä ole syytä olettaa, että nämä rokotteet toimisivat eri tavalla kuin muutkaan rokotteet. Varsinkaan rokotteet, jotka eivät sisällä elävää lisääntymiskykyistä virusta”, Nohynek sanoo.


Nyt käytössä olevat mrna- ja adenovirusvektorikoronarokotteet eivät sisällä elävää lisääntymiskykyistä virusta.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
”Varsinkin, jos lapsettomuushoidot ovat kesken, ei ole minun mielestäni perusteltua, että ne laitettaisiin tauolle”, Nohynek sanoo.


KORONAROKOTETTA on annettu myös raskaana oleville naisille. THL ohjeistaa rokotetta pohtivia raskaana olevia olemaan yhteydessä äitiysneuvolaan tai mahdollista perussairautta hoitavaan lääkäriin. Lääkäri voi suositella rokotetta raskaana olevalle riskiryhmäläiselle, työssään altistumisriskissä olevalle tai naiselle, joka muusta perustellusta syystä tarvitsee tai haluaa rokotteen.

”Silloin tehdään yksilöllinen hyöty–haitta-arvio ja rokotusta yleensä suositellaan”, Nohynek sanoo.


Sikiön kehityksessä ensimmäinen raskauskolmannes on herkintä aikaa. Nohynekin mukaan koronarokotteiden eläinkokeissa ei ole ilmennyt viitteitä epämuodostumiin. Sellaisia ei ole tullut myöskään lääkkeille pakollisissa teratogeenisyyskokeissa.


”Se on rauhoittavaa tietoa. Toki sitä tietoa täytyy kerätä myös ihmisiltä, mutta toistaiseksi ei ole viitettä mistään poikkeavasta”, Nohynek sanoo.
 
^ Mielenkiintoinen artikkeli. Olen nyt tietoisesti jättänyt koronarokotteen miettimisen taka-alalle ja keskittynyt muihin asioihin, kun en ikäni vuoksi vielä arviolta pariin kolmeen kuukauteen saisi rokotetta muutenkaan. Unohdin neuvolassa kysyä koko koronarokotteesta, kysyn sitten lääkärin mielipidettä kesäkuun käynnillä.

Meidän kaupunki on linjannut, että koronan vuoksi ultraäänitutkimuksiin odottava äiti joutuu menemään yksin. Neuvolan terveydenhoitaja ei tiennyt koko asiasta, ja ehdin jo innostua, että linjaus on muuttunut, mutta ei. Surettaa miehen puolesta jo etukäteen. :sad001
 
Neuvolan lääkärillä käyty, kaikki oli hyvin ja kurkattiin mitä kohtuun kuuluu pienellä ultralla. Siellä tyypillä oli kaikki hyvin ja sydän pamppaili kunnolla.

Näiden rokotus ohjeiden erilaisuus on outoa. Minä kysyin nyt taas lääkäriltä onko ohjeet muuttunut, ja hän sanoi että ei ole. Edelleenkään ei suositella raskaana oleville koronarokotetta. Minulla se ei olisikaan ajankohtaista vielä, mutta tuskin tulen ottamaan.
 
Eka neuvola ensi viikolla (silloin 9+0). Kiva mennä kun viime raskaudessa en ehtinyt ennen kuin meni kesken.
 
Onko teiltä mitattu hemoglobiiniarvoja neuvolakäynneillä? Minulta vain peruslabroissa - vaikka hb ja ferritiini matala jo lähtötilanteessa sekä kaikki tutut raudanpuutteen oireet.
 
Onko teiltä mitattu hemoglobiiniarvoja neuvolakäynneillä? Minulta vain peruslabroissa - vaikka hb ja ferritiini matala jo lähtötilanteessa sekä kaikki tutut raudanpuutteen oireet.
Meillä kysyi että haluanko että mitataan (sormenpäästä). Mutta ei olisi tullut varmaan edes puheeksi ellen olisi puhunut tippuneesta hemoglobiinista ja ferritiinistä. Luulin että mitattaisiin ”aina” koska luki jossain oppaassa, joten tuli yllätyksenä että piti pyytää
 
Onko teiltä mitattu hemoglobiiniarvoja neuvolakäynneillä? Minulta vain peruslabroissa - vaikka hb ja ferritiini matala jo lähtötilanteessa sekä kaikki tutut raudanpuutteen oireet.

Mulla ei vielä neuvolakäynneillä ole mitattu, mutta niihin ekoihin labroihin th lisäsi lähetteen ferritiinimittaukseen, koska kerroin sen olleen alhainen muutama kuukausi sitten. Muistaakseni edellisessä raskaudessa alettiin kyllä mitata hemoglobiini joka neuvolakerralla jossain vaiheessa. Kannattaa pyytää mittausta jos sitä ei oteta automaattisesti :)
 
Meillä otettiin ekassa neuvolassa hemoglobiini kuten ennenkin on ollut tapana ja toisessa hoitaja kysyi haluanko, että mitataan ja halusin. Ajattelin pyytää huomennakin, jos hemoglobiini olisi noussut vähän toisesta kerrasta. Taustalla vielä raudanpuute.
 
Meilläkin mitattiin ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Se pikatesti ei kyllä ole kovin tarkka, kun labratulokseen se heitti ainakin 10 yksikköä. Kyllä ajattelin sitä silti seurailla neuvolassa. Kävin mittaamassa labrassa yksityisellä ferritiinin, ja kun se oli alhainen, laittoi neuvolalääkäri lähetteen et sitä kontrolloidaan nyt julkisella puolella.
 
Takaisin
Top