Jonsku87
Näppärä viestien naputtelija
Tänään menossa 31+1 ja aamun neuvolakäynti takana. Sf oli 26, samoin kuin viimekerralla, mutta sanoi, että vauva oli semmoisessa asennossa, että mitta jäi noin, ei huolta että pikkuinen olisi lopettanut kasvun. Mutta kun mietittiin vauvan asentoa niin ei neuvolatätikään tunnustelemalla päässyt selvyyteen, piti kurkata ultralla. Rt:ssä oli mutta vähän kuitenkin poikittain ja jalat vielä jotenkin koukussa sivulle, eikä vartalon jatkeena.
Muutamassa aamusokeriarvossa (paasto) oli heittoja, mutta mulla myös ollu häikkää mittareissa, joten vielä 2vko:a seurantaa ja sitten katsotaan tuleeko ylimääräinen polikäynti.
Isäntä oli myös mukana ja käytiin läpi kotona täytetty voimavaratesti, ei siinäkään mitään erikoista tai uutta noussut esiin. Synnytykseen liittyviä asioita aletaan kuulemma käymään läpi ja kertaamaan kunhan päästään viikoissa lähemmäs h-hetkeä.
Painoa oli taas mun mielestä tullut reilusti, mutta neuvolan täti ei ollu millensäkään eikä asiasta maininnut, eli taisi kuitenkin olla ihan ok.
Sykkeet on edelleen poikamaiset, mutta kaveri oli sen verran hullussa asennossa, ettei saanut tällä neuvolan kivikauden ultralla sitä isännälle varmistettua (minä en halua tietää sukupuolta).
Paineet ja hb hyvät.
Tästä taas hyvä jatkaa kasvatusta :) neuvolatätikin sanoi, että nyt on jotenkin vatsa noussut esiin ja näytänkin jo ihan raskaana olevalle :D

RR-arvot ovat nyt muutaman kuukauden olleet ihanteellista tasoa ja painon kehitys ollut laskusuuntainen, mikä on itseni ja raskausdiabeteksen kannalta hyvä juttu! Sf-mitta oli jotain 28-29cm ja sydänääneet vahvan ja tasaisen kuuloiset:) Seuraava käynti onkin sitten neuvolalääkäsi 1.10, jolloin ollaan jo äippälomalla