MaMaMehiläinen: ei kannata huolestua kätilön sanoista. Ystävälleni kanssa ihmeteltiin vauvan pään kokoa, kun ei vastannut viikkoa samalla tavalla kuin muut mittaukset. Sitten kätilö katsoi tulevia vanhempia ja totesi, että lapsi on tullut vanhempiinsa, kun molemmilla hieman keskivertoa pienemmät päät. Jokainen on oma yksilönsä ja oman käsityksen mukaan se oma ulkomuoto alkaa muodostua jo kohdussa. Ja jos mitat olivat hyvät, niin turha stressata. Olisi muuten kätilö pyytänyt lääkäriä katsomaan.
Viikot 30+1, sf-mitta 29. Ei siitäkään sen enempää puhuttu mutta kuitenkin täti totesi että hyvin tuntuu kaikki olevan ja vatsa kasvavan. Näillä tiedoilla oli ihan kiva osteopaatilla käydä, kun sai vähän enemmän informaatiota oman kropan toiminnasta
Kerroin siellä että vauva potkii todella kipeästi oikeaa kylkeäni vasten, todella reunassa ja siellä totesivatkin että vauva melkeimpä poikittain mahassa, pää hieman alempana