Neuvola- ja ultrakuulumiset

Voi miten herkistää nähdä muiden ultrakuvia! Nämä on niin isoja juttuja, että huh huh. Onnea kaikille tuleviin ultriin, omaa nt-ultra-aikaa vielä odottelen. Parin viikon sisällä pitäisi jo olla.
 
En niin jaksais odottaa enää ekaa ultraa.. Vielä yli viikko odoteltavaa o_O sama kuin ed raskaudessa, vähätkin oireet kadonneet. Edellisellä kerralla olin ihan varma ja psyykannut itteni että ei siellä mitään ole. Kauheeta tämä odottelu.
 
Varhaisultrassa käyty eilen ja kaikki oli hyvin! :Heartbigred
Menkkojen mukaan nyt olisi vko 8+0, ultran mukaan 8+3.
Pituutta kaverilla oli 18,1mm ja heilutteli siellä jo käsiä ja jalkojakin kovasti!
Oli se kyllä huikea fiilis kun näki, että siellä ihan oikeasti on meidän vauva!
 
Moikka, täällä siis uusi lokakuun odottaja. Mulla olis kysymys koskien huolenaihettani sikiöseulan ajankohdasta. Eli millä viikolla mahdollisesti nyt olisin oikeasti.

Viimeisimmät kuukautiset alkoivat noin 6.1 ja päättyivät noin 12.1. Kierto ollut epäsäännölliset pillereitä lopettamisen myötä. Mutta noin 29pv.

Hedelmöittymisajankohtia 12.-29.1 välillä muutamia.

Plussan sain 10.2

Ongelma siis se että menkkojen mukaan (ja ekan neuvolan) viikkoja nyt pe 17.3 olisi ollut 11+0 mutta nyt ekassa ultrassa sikiön mittojen mukaan vasta 8+0, tosin neuvolatäti sanoi että oli niin supussa tämä kaveri ettei saanut ihan kunnolla mittaa. Sykkeet sikiöllä oli hyvät ja hyvät liikkeet. Eli sillai kaikki hyvin mutta huolettaa kun neuvolatäti arpoi myös mahdollisen sikiöseulan ottamisajankohtaa kun viikoilla noin iso ero.

Lupasi keskiviikkona soittaa että mihin on päätynyt. Että menenkö jo ensi viikolla vai vasta parin viikon päästä. Olen siis ensiodottaja joten tämä vaivaa.
 
Itse kävin kahdesti esikoisesta kun hedelmöitys oli tapahtunut luultua myöhemmin. Ekalla kerralla viikkoja ei ollut tarpeeksi mittauksia varten, käytiin sitten seur viikolla uudestaan. Ei mua haitannut, näkipähän pienen ekstrakerran :) mutta tietysti tuollainen mietityttää ja huolestuttaa. Odottele nyt vaan sitä kätilön soittoa, eiköhän kaikki mene ihan hyvin :)
 
Tuo hedelmöittyminenhän voi sattua myös outoon aikaan, itsellä kävi niin päin että tässä raskaudessa kierto on ollut ilmeisesti erikoinen ja olen hedelmöittynyt laskennallisestii viikon liian aikaisin, sama voinee tapahtua toiseenkin suuntaan. Ainahan se on arvio kunkin kierron pituuden mukaan, vaihteluväli voi olla silti repas. Kolme viikkoa on aika iso ero mutta mittausvirhe voi toki olla myös, vaikka tokihan rv 8 sikiöllä ja rv 11 sikiöllä pitäisi olla jo melkoinen kokoero. Kannattaa odotella rauhassa lausuntoa, vaikka helppoa se ei varmasti olekaan! :)
 
Rv9 ja rv12 sikiö on aika eri näköinenkin.. oliko se neuvolan laitteen kuva tosi huonolaatuinen? Kuulostaa mittaus vähän epäluotettavalta :P Suostuisikohan täti mittaamaan vielä uudestaan ennen kuin arpoo verikoeajankohdan?
 
En tosiaan tiiä että miten tää tästä nyt jatkuu. Neuvolakorttiin laittoi sitten 10+0 viikot. Ja tosiaan sanoi itsekin että ultraääni näyttö on aika huono ja tosi kauan siinä katseltiinkin että oltaisiin saatu mittaa otettua.

Tää on kyllä yhtä odottelua
 
Mutta hassulta tuntuisi ajatella että olisin tullut esim 29.-1.3 välillä raskaaksi kun vahvan plussan sain silloin 10.3 ja jo 30.2 alkavalla viikolla olin tosi nälkäinen kokoajan ja olo oli muutenkin vähän outo. Siksi itse ajattelisin viikkoja olevan jo yli sen 8.
 
Karkki eikö ne voi varata sulle aikaa ihan äitiyspolilta jossa paremmat laitteet? Sehän on käsittääkseni vähä huono jos väärään aikaan tulee nuo seulonnat.
 
Huomenna taas ultraan näiden vuotojen takia. Jännittää aikalailla, mieskään ei pääse mukaan kun joutuu jäämään sairastelevan nuorimmaisen kanssa kotiin.

Toivottavasti nyt selviää mistä ihmeestä nämä johtuu. Tähän mennessä ollut puhetta kohdun hematoomasta mutta viime to ultrassa sitä ei enää näkynyt, mutta silti taas äsken runsaasti veristä vuotoa. Tähän mennessä kuitenkin joka kerta pikkuisella kaikki hyvin, toivotaan että myös jatkossa.
 
Anila, Toivotaan että pienellä kaikki hyvin <3 Olisi varmasti helpottavaa jos syy löytyisi. Toivottavasti siis selviäisi mistä vuodot sulla johtuvat.
 
Mulla tuli vuotoa viime keskiviikkona ja menin heti terveyskeskukseen. Oli ihana lääkäri ja tehtiin sisätutkimus. Menkkamaista vuotoa ja ei ollut paljoa. Ei kipuja ja olo hyvä. Mutta tietty sitä ite paniikissa että onko vauva kunnossa. Pääsin ultraan ja syke hyvä, aktiivinen vaavi liikkui siellä ja peukalo suussa oli. Kun kuvaruutu käännettiin niin kyyneleet vain valu kun olin niin helpottunut ja onnellinen! <3
Viikkoja oli 11+1 , niin sen mukaan pitemmäl ku luultiin. Hematooma siel näkyi kun kohtu kasvanut nopsaa ja se vuosi. Kuulemma tosi yleistä. Vuotokin loppui samana päivänä. Nyt on ihanat fiilikset kun sai vielä pari kuvaakin miehelle näytettäväksi :) vielä odotellaan ekaa oikeeta ultaa joka olis sit 28.3.
Tsemiä muillekin odotteluun!
 
Kontrolliultrassa käyty. Vuodon syytä ei saatu selville. Vauva voi kuitenkin hyvin. Lääkäri oli sitä mieltä että koska runsaan vuodon seurauksena on suurentunut keskenmenon riski, laittoi mut saikulle kahdeksi viikoksi ja sitten taas kontrolli.

Ihan todella ahdistavaa kun en yhtään uskalla nauttia tästä raskaudesta. Haluaisin vaan että aika menis nopeasti eteenpäin ja kaikki menisi hyvin.
 
Neuvolassa käyty kuuntelemassa jorinoita kerroin että oon yrittäny saada sydän ääniä kuuluviin kotona mut en ole onnistunu nii sano et voidaan siellä kokeilla mut hyvin epätodennäköistä et kuullaan ku kohtukin on taaksepäin kallistunu mut toisin kävi siellä.se jumputus kuulu :Heartbigred 9+5 menossa.
 
Karkki___, itse kävin neuvolan ultrassa 8+ jolloin lääkäri sanoi että viikkoja on ihan maksimissaan 5+ jos sitäkään. Siinä sitten kaksi viikkoa odoteltiin että tyyppi masussa kasvais ja pääsis uudestaan ultraan. Mikään ei ensimmäisen ultran jälkeen täsmänny hedelmöittymis ajankohtaan tai ensimmäiseen plussaan. No kaksi viikkoa meni tuskallisesti odotellessa ja pohtiessa kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Sitten ultrassa todettiin että kaikki on niinkuin pitää, ja alunperin itse olen ollut oikeassa viikoissa. Heti käynnin jälkeen varasin mahd nopeasti verikokeisiin ajan ja nt ultraan. Kannattaa siis neuvolasta pyytää uusi aika ja sit varailla seulontoihin aikoja, niiltä yleensä löytyy aika pikaisesti aikoja :) toivottavasti tästä oli yhtään apua!
 
Takaisin
Top