Maanantaina ois aika niskapoimu-ultraan. On alkanu pelottaa ihan hirveesti Hippusen puolesta. Sitä vaan toivois, että se siellä huiskais hirveesti, että mitä se äiti siellä oikein huolehtii, hyvähän täällä on olla. Mut ei voi ikinä tietää, itkiessä on menny monta tuntia. Itkut voi olla aiheettomia, mut en osaa olla kantamatta huolta, oma vauva kuitenki on. Sille toivois elämässä vaan pelkkää hyvää.