Mitkä asiat yllättivät synnytyksessä?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Emmy'
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
mullekki leikattiin eppari niin yks päivä hoksasin vessasa käydessä että tuli paperin mukana langanpätkä niin neuvolasta sanottiin ku kävivät kotikäynnillä että se varmasti oli tuosta pinnalta tikkilankaa, olisko sillo ollu viikko/ puolitoista synnytyksestä. :) vielä tuola alhaalla mullakin on tikkejä, tuntee ihan sormilla ku kokeilee. Eilen kokeiltiin toista kertaa ( viikko sitte ei onnistunu ) synnytyksen jälkeen seksin harrastamista, onnistu ja hyvinkin onnistu ! :happy090 nyt on taas semmonen naisellinen olo-tila ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen! :happy093eihä sitä tosin suositeltu ku vasta jälkitarkastuksen jälkeen mutta ei jaksanu enään odottaa :D
 
Mulla ei ollut mitään kivunlievitystä! En laske oikein kivunlievitykseksi jotain piikkiä takapuoleen jonka sain alkuillasta ja jonka piti antaa joku lievä helpotus koska sitä ei koskaan tullut. Eli sain kyllä kokea koko kipuarsenaalin. Kipu selässä oli infernaalista ja supistukset sai mun käsivarren suonen nousemaan ylös kukkulaksi kuin olis ollut joku jäykkäkouristus. Olivat siis ottananeet verinäytteen kun supisteli ja se suoni sitten nousi. Mulla oli kyllä se tunne että nyt kuolen ne 4 tuntia mitä pahin vaihe kesti. Toisaalta jos synnytyksen laskee alkaneeksi siitä 1 minuutin supisteluvaiheen alkamisesta niin olihan mun synnytys aika nopea kun kesti 4 tuntia.
Viimeisen tunnin aikana ponnistaessa myös yrjötti koko ajan ja meinasin aina niellä yrjöä kun huusin kurkku suorana. Ja kun mies toi yrjöpussia jossa oli jo yrjön haju niin se nyt ei auta mitään.

Minulle leijonankarjaisu ja huutaminen tuntui olevan ainoa pakokeino ja helpotus. Hoitaja kyllä totesi moneen kertaan että olen poissa tolaltani ja minun pitäisi rauhoittua mutta synnytä siinä ilman mitään kivunlievitystä kun kaikki sanoo että on liian myöhä antaa enää mitään...ja se johtui siitä että niillä oli toinen synnytys jota ne hoiti aluksi ja ne jätti mut yksin ja kun odottelin epiduraalin antamista niin sitten oma tilanne oli edennyt jo liian pitkälle.
Ja jälkisupistukset on olleet tosi voimakkaita myös. Aluksi niitä tuli aina kun imetin. Ehkä aluksi rintoihin myöskin koskee kun imettää mutta minulle pahinta oli että alkoi aina supistella mahasta pahemmin kuin menkkakivuissa, ennemminkin samoin verrattuna kuin avautumisessa. Tietty tämä on varmasti luonnollinen prosessi ja supistelut on aktiivisesti muokanneet kohtua normaaliksi ja puhdistaneet sitä kuin imuri. Olen ihan uskomattomissa mitoissa jo. Ihan kuin en olisi koskaan synnyttänyt! Se nyt on ehkä se positiviivisin fysikaalinen seikka, sekä täydet rinnat. Lapsi on niin ihana että jos tämä on sen hinta niin on se sen väärti.
Näin myös keisarinleikkauspotilaita ja mitä heille kävi. Oli yllätys että he olivat niin rampoja. Olin kuitenkin ajatellut keisarinleikkausta jotenkin helpompana vaihtoehtona. Huonetoverini jalat olivat turvonneet puupökkelöiksi kuin hän olisi ollut mummo ja hänen haavansa oli todella kipeä ja hänellä oli paljon kipuja. Kun hän sai keskosen niin hänellä oli paljon vastuuta vauvasta ja tekemistä ja hän olisi halunnut olla varmasti paremmassa kunnossa itse.
 
Jesh me päästään kotiin :D ei kuulunut sivuääniä ja kaikki muutenkin kunnossa... voi luoja, mikä helpotus!

Mä en kyllä aio vähään aikaan kattoa tonne mun alapäähän, eppari ja varmaan tuhat pikku repeämään (kätilö, lääkäri ja harjoittelija siellä yhdessä tikkailivat). Seksi sitten joskus vuoden päästä ehkä. Kakalle vois yrittää uskaltautua kun pääsee kotiin (toi ko suoli aika kipeä, tosin sinne ei mtn repeämää onneksi tullut) - et kiitti vaan pikku jätkä, äidillä on nyt oikein mukavat oltavat. Tosin onneksi haavat on parantuneet tosi hyvin, eli ehkä elämä sit kuiteski voittaa :) enkä mä tolle mun luttanalle pikkumiehelle voi olla vihainen....
 
En itsekään muista enään ollenkaan miltä supistukset tuntuivat. Tosin suurimmalti osalti se johtui vaan siitä, että sain minispinaalin ennen niitä kaikista kovimpia supistuksia. Ponnistusvaiheessa kätilö kysäisi miten menee ja vastasi sitten itse saman tien perään; tuskin kovin kipeältä, koska hymyilet koko ajan. Taitaa puudutus auttaa oikein kunnolla :D Mies kattoo käyriltä ja pukkaa minua kylkeen aina, kun on aika ponnistaa sillä en tuntenut yhtikäs mitään. Oli aika jännä tunne, kun puudutus alkoi vaikuttamaan ja pikkuhiljaa menetin tunnon jaloista. Jalkojen asentoa vaihtaessani jouduin kaksin käsin nostamaan yhtä jalkaa xD
 
Mulla on vielä mielikuva siitä miten supistuskipu alkaa aaltomaisesti ja voimistuu koko ajan ja lopulta käy tooodella kipeästi. Toki "aika kultaa muistot", enkä pahinta tuskaa taida enää muistaa ja hyvä niin. Se ponnistus vaihe oli kyllä kivuliain, mutta lyhyt kestoisuus tekee siitäkin siedettävän. ;)
 
tipitii juuri SE on mielessä täälläkin, mutta pelottaa liikaa ajatellakaan heiluttelevansa peittoja, kun siellä on vielä tikkejä.. Mutta positiivista kuulla, että se onnistuu! :) Jälkitarkastukseen on mulla vielä reilut kolme viikkoa.
 
Hande93: minä en kyllä tule unohtamaan ikinä miltä supistelut tuntuu. Poikaystävä vitsaili että jos tulee seuraavan kerran vauvakuume niin kannattaa tulla iltakävelylle sairaalan pihaan ja kuunnella tuskankarjaisuja niin muistuu mieleen taas mihin itsensä on laittamassa.
 
Mmmustikka, mun olisi varmaan sitten hyvä vaikka telttailla viikko siellä sairaalan pihalla. Ehkä se parantaisi tämän vauvakuumeen...;)
 
Hahahaa - mun mielestä se synnytyskipu oli kuitenkin niin lyhyt aikaista, että voisin tehdä sen vaikka heti uudestaan! ;) Sen sijaan tuo 10,5 kk vauvan kantoa vaivoineen en jaksaisi heti perään uudestaan. Joskus sitten vielä.. Ehkä. :)
 
Mutta joo yllätti kyllä sekin että miten sen oman pienen itkuun herää aina helposti ja sitä kultamurua vaistomaisesti suojelee. Ja sen itkun erotti sairaalassa muiden vauvoista. Ja miten ihanalta tuntuu kun vauva katsoo minua ja miten ihanalta vauva tuoksuu kuin suloisin kukka maailmassa. Muistan etenkin ne hetket öisin kaksistaan sairaalassa kun olin täysin yksin vastuussa pienestä ja imettää piti siellä vähintään joka 2 tunti jotta imetys lähtisi sujumaan, ne imetykset piti merkata myös listaan.
Vauvan katseluun ei voi kyllästyä kun se on niin ihana. Vaikka oli pahojakin jälkisupistus kipuja etenkin aina imetyksen yhteydessä niin vauva sai hymyn huulille. Antoivat jälkisupistuksiin kipulääkettä mutta en syönyt niitä kun ajattelin että mitä nyt kun en aiemminkaan ottanut kun olin synnytyksessä ja nyt ne lääkkeet menisi maitooni. Pärjäsin siis ihan ilman mitään lääkkeitä kaikesta. Ja juon edelleen vattuteetä joka auttaa imetykseen. Hoitajat antoivat myös neuvoja muista jutuista jotka auttaa imetykseen ja maidon tuotantoon ja näitä ovat:
viinirypäleet, kotikalja ja saksanpähkinät
 
Jep, aika (eli vajaa viikko) kultaa muistot. En nyt heti ois jonossa synnyttämään, mut...

Alkaa alapääkin tuntumaan jo paremmalta (siis istuminen), luulen että yksi repeämä on enää ainoa joka välillä muistuttaa olemassa olostaan. Otan kyllä panadolia kerran pari päivässä, ihan näihin mun rintoihinkin... niin kovat möllykät, että mahalla nukkuminen on vieläkin vain haaveissa :P

Tuli vielä mieleen, kun juttelin hoitajan kanssa, joka ilmeisesti oli enemmän perillä mun synnytyksestä kuin minä itse - et menin kanssa lähinnä ilokaasulla koko synnytyksen (sain epin siin aivan viime tipassa, joka kyllä auttoi, sillä olin niin loppu).

En tiedä, nyt kun en ole mtn synnytysstooria kirjoittanut, että olenko maininnut, mitä siellä salissa siis tapahtui:
vauvan sykkeet alkoi heikkenemään, ja joudun hengailemaan kontallani ponnistusvaiheeseen asti. Napanuora oli siis kiertynyt pojan ympärille. Siinä sitten ponnitusvaiheessa ketarat levällään gynessä, henkilökunta alkoi "lietsomaan" paniikkia, että vauvan sykkeet romahtaa etc. En tosiaan tarkkaa muista tapahtumia, mutta paniikki iski ja itkin ja huusin ja huone oli täynnä jotain ihme tyyppejä (opiskelijoita?). Pakolla sitten ponnistin vikoilla voimilla, et ei ihme et paikat repes. Joku oli hakemassa jo imukuppia, josta siis sain vikat voimat (en todellakaan halunnut, et alkaa imemään kaveria ulos)... voi elämä mikä helpotus sen jälkeen. Ja onneksi epi toimi ees tossa vaiheessa ainakin jollain tapaa, etten tuntenut mun alapään tuntemuksia :D Vetelin lisää ilokaasua, kun vauva oli rinnalla (sattui jo silloin imetys). Oudointa oli ehkä oma reaktio - olin ihan pihalla kun näin vauvan, siis oletin et oisin itkenyt tai jotain. Oltiin vauvan kaa varmaan yhtä huuli pyöreenä. Miehen reaktio oli onneksi normaali :D (itkuhan sillä tuli)

Tuossa lyhyesti mitä tapahtui salissa... se miksi oli "hirveä" kokemus johtui just tosta kivusta ja paniikista. Kuitenkin kaiken kaikkiaan synnytyshän meni hyvin eli mitä valittelemaan. Parin vuoden päästä uusiksi.
 
Nyt rupes ihan jänskättää. Ollu niin mieli tyynenä ku esikon kanssa kaikki suju niin mallikkaasti. Silläkin on varmasti vaikutusta miten ne ilmasee sen et sykkeet laskee yms. Mun kätilö oli niin tyynen rauhallinen et en osannu pelätä vaik sykkeet alkoki laskemaan, kyljellään ne sit palautu normaaliks.
No hyvä ettei mitään pelkoja jääny ccix!
 
Meillä oli vähän sama homma ccix. Sykkeet romahti n.10 min ponnistelun jälkeen ja kutsuttiin lääkäri ja lisää porukkaa huoneeseen. Imukuppi ehdittiin asetella paikalleen, mutta epparia ei keretty tekemään, kun sain itse ponnistettua vauvan ulos. Tää kaveri oli siis kakannut lapsiveteen ja vetänyt sitä röörit täyteen. Siitä hoppu ja hää lähtikin siitä suoraan valvontaan. Siitä se suurin paniikki ehkä tulikin, kun vauva vietiin saman tien pois, mutta loppu hyvin kuitenkin ja vauva tuli jo jonkin ajan kuluttua takaisin. Noista repeämistä; luonnolliset todennäköisesti paranevat nopeammin ja ovat kivuttomampia kuin eppari, tällainen käsitys itsellä ainakin on.
 
Joo mä viimeks synnytyksessä kysyin et voidaanko tehdä (en tiedä itekkään miks kysyin, ponnistusvaihe ei edes kestänyt kauaa). Kätilö sano et ei kun näin hyvin menee, jos itekseen repeää niin paranee paljon paremmin.
 
Meidän vauvalla oli myös napanuora kaulan ympärillä. Kätilö ei tätä minulle kertonut ennen syntymää - ehkä ihan hyvä. Napanuora oli kuulemma pitkä eikä kerennyt kuristaa vauvaa. Tärkeintähän on, että kaikki on kunnossa. Loppu hyvin kaikki hyvin. :)
 
Emmy - mulle on sanottu etta se on yleista ja vauva hengittaa napanuoran kautta syntyessaankin. Esim vesisynnytyksessa ei saa koskea vauvan paahan ennen kuin vauva on ulkona, silla vasta paahan koskeminen stimuloi hengitusreaktion.
 
Meillä monella on näköjään ollu napanuorat vauvojen kaulan ympäri, mun pojalla oli myös kaulan ja käden ympärillä ku synty :o
 
Sama oli täällä esikoisen kohdalla, napanuora kaulan ympärillä. Hän oli happikaapissakin n. puol tuntii syntymänsä jälkeen mut ei siinä vissiin mitään hengenhätää ollut. Ei ainakaan meille sanottu..

Ja tosta itkemisestä, en mäkään itkeny ku poika synty Ei mun mielestä mitenkään epänormaalia kun miettii et on siinä kaks vuorokautta kärsiny kipuu ni mulla ainakin oli eka reaktio kauhee helpotus et se oli ohi :D En mä oo itkeny missään ultrissakaan ku on ollu
 
En itkenyt minäkään. Ensimmäinen ajatus oli, että oho, vauva! Olin jotenkin ällistynyt, että vauva syntyi.:) jotenkin olin ajatellut, että siinä kestäisi vielä kauemmin, ja olin niin keskittynyt selviämään supistuksista, että jotenkin unohdin mitä olin tekemässä ja miksi. Toinen ajatus oli, että tältähän meidän vauva näyttää ja että onpa hän kaunis kuin nukke.:) Sitten iski väsymys, isolla v:llä.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top