Mitkä asiat yllättivät synnytyksessä?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Emmy'
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Synnytysasento oli erittäin ergonominen sen jättimahani kanssa. Jalat oli siis telineissä taivasta kohti B:n perätilan takia. Poika onneksi päätti kääntyä veljen tehtyä tilaa yksiöön ja se jos mikä oli iloinen yllätys. Kummasti löytyi uutta puhtia koko touhuun. Silti asentoa ei ollut enää aikaa vaihtaa. Onneksi salissa ei mennyt kuin 7h, oli koivet jokseenkin puuduksissa siinäkin ajassa!
Onneksi en epiduraalia ottanut, minun tuurilla olisin saanut maata pitkäänkin siinä pöydällä!
Yllätyin myös poikien pienestä ikäerosta, 12min. Ja olin varautunut tälläkin kertaa brutaaliin tapaan saada jälkeiset irtoomaan, mutta istukat jotka oli kasvanut yhteen tulikin ihan ilman pinnistelyä pihalle!
 
Noniin nyt mekin ollaan päästy vihdoin ja viimein kotia :) <3 huimat 5 päivää sielä sitten vierähti. Synnytys oli todella vaikea.. en olisi voinut uskoa että synnytys menisi näin, pettynyt olen todellakin mutta pää-asia on että me kaikki voidaan hyvin! Elikkä minulle jouduttiin tekemään kiireellinen sektio, ennen leikkausta tehtiin 3 epäonnistunutta synnytysyritystä imukupilla.. Vauva ei mahtunut tulemaan virhetarjonnan vuoksi (avosuinen) ja käsi oli poskella, laskeutuminenkaan ei oikein onnistunut koska napanuora oli kerran käden ja kerran kaulan ympärillä. Leikkaus oli myös todella haastava lääkäreille, vauvaa jouduttiin työntämään takaisin pitkän matkaa alakautta mahaan ja lääkäri joutui hikipäissään "repimään" lasta pois mahasta.. 1.vaihe kesti 19h30min 2.vaihe 2h14min ja 3.vaihe 6 sekunttia :D epiduraalipuudutuksen otin kivunlievitykseen, sitäki laitettiin tuon synnytyksen aikana 4 kertaa, sain myös oxynormia ja puudutteen alapäähän ku imukuppia varten leikattiin väliliha. Niin ja leikkauksessa sain selkäydinpuudutteen. Poika voi onneksi hyvin koko synnytysyrityksen ajan :) kyllä tästä kokemuksesta menee aikaa toipua, ei kyllä heti tee mieli synnyttää uudelleen :D toivottavasti teillä muilla menee synnytys paljon paremmin! <3
 
Oot Tipitii joutunu kyllä koville. Voimia palautumiseen. Nyt et ajattele muita kuin itseäsi ja poikaasi ja annat aikaa palautumiselle. Viikon päästä tuntuu varmasti jo paremmalta! Särkylääkettä, lepoa ja vauvan tuoksuttelua.
 
tipitii, laitoin tykkää ihan sen takia että noin jännittävän ja vaikean kokemuksen jälkeen kaikki hyvin ja olette päässeet kotiin! aikamoista ollut sielä!
 
Kaikkein hauskinta tässä on että vaikka jouduin kaiken ton kokemaan niin olin samana iltana omilla jalkoilla kun selkäydinpuudutteen vaikutus lakkasi. Lääkärit ja kätilöt ei ollu uskoa silmiään ku kävelin ja kävin vessassa jo seuraavana päivänä itse. Kipuun otin kahtena eka päivänä extra lääkettä määrättyjen lääkkeiden lisäksi. Yritin saada lupaa suihkuun heti sektion jälkeen mutta sinne ne ei mua päästänyt :D olen siis toipunut ihan uskomattoman hyvin..ihmettelen jopa sitä itsekkin.. tottakait sektiohaavaa särkee välillä ja alkaa väsymään mutta säryt eivät ole onneksi ylivoimaisia :) Alapääkään ei ole ollut kipeä ollenkaan vaikka sitäkin on leikattu, eniten tässä odotan jo että pääsen harrastamaan seksiä :D :D !! niin ja jälkivuoto on muuten vähäisempää kuin kuukautisten aikaan, mutta sehän tekee myös tehtäviään ku kohtu puhdistettiin käsin. Mutta kaikesta huolimatta on tosi hyvä fiilis ja eiköhä tää vaa parane tästä :)
 
tipitii kuulostaa kyllä todella hienolta toipumiselta! :) Mullekin tehtiin eppari ja yritin kävellä ja istua heti synnytyksen jälkeen, että paraneminen lähtisi hyvin käyntiin. Särkylääkkeitä otin sairaalassa parina päivänä yhden/päivä, mutta kotona en ole enää joutunut niitä ottamaan. Kyllä silti ensimmäisen viikon pelotti, että kuinkahan parantuu. Huomenna tulee kolme viikkoa synnytyksestä ja elämä alkaa olemaan normaalia. :)

Jälkivuotoa mulla kyllä tuli niin, että ne sairaalan isot siteet oli ihania.. ;) Mutta pahin kesti vain 2-3 päivää ja nyt vuoto alkaa olemaan niin niukkaa, että loppunee piakkoin.
 
Tipitii: Jouduit kyllä aikamoiseen koitokseen. Urheasti olet kyllä selvinnyt. Paljon voimia ja hyvä että kaikki meni kuitenkin hyvin loppujen lopuksi. Palkintona kaikesta ainakin nyt ihana pieni poika :)
 
Tässä toisessa synnytyksessäni yllätti:
-Spontaanisti käynnistynyt synnytys oli ihana yllätys ;)
-Epiduraalin hurja teho (toisaalta se hidasti synnytyksen etenemistä, toisaalta kivunlievitys oli ihanaa
-Hyvä vointi heti synnytyksen jälkeen, olisin voinut lähteä vaikka lenkille
-Vauvan iso koko (olihan siitä osviittaa, muttei ihan näin isoa veikattu) Kätilö kehui minut maasta taivaisiin: "kun tämmöisen menit synnyttämään alateitse, ilman apua"
:) Siitä tuli hyvä mieli. (Muoks. Avulla tarkoittaen ilm. imukuppia, sektiota tmv.)
-Alatie synnytys aivan erilainen kokemuksena kuin sektio .
 
Kerro Emmy vähän sun synnytyksestä, kauan kesti kokonaisuudessaa ja kauan ponnistit? :) Kiinnostaa nii perhanasti ku meil oli noitte viimekertaste käynnistyste takii nii sama tilanne :D
 
Heinukka: Synnytykseni (sään. kovista supistuksista pojan syntymään) kesti kahdeksan tuntia. Ponnistus vaihe kesti vähän alle puolituntia. Pieni repeämä tuli, mutta ei vaatinut kuin muutaman ompeleen. Tarjontaa seurattiin todella tarkasti ja sitä raportoitiin mulle myös tarkasti. Eli siis esikoisen synnytyksessä tarjontavirhe johti kiireelliseen sektioon. Jäi tosi positiivinen kuva tuosta synnytyksestä kyllä. Minua kuunneltiin ja sain tarvitsemani kivunlievityksen. En pelkää enää lähteä kolmannelle kierrokselle, jos siis niin joskus päätämme tehdä (ainakin näin hormoni-huuruissani toivoisin että kolmaskin kierros vielä tulee!) ;)
 
Tunnistan hyvin tuon hormonihuuruisen "lisää vauvoja!"-ajattelun. Olen tosin edelleen sitä mieltä, että haluan lisää lapsia, parin vuoden päästä. Saa nähdä, en ole uskaltanut miehelle edes vihjaista...

Näin sitä mieli muuttuu, kun vielä muutama vuosi sitten en halunnut yhtään lasta ja nyt haluaisin koko katraan. Taitaa olla paras odottaa tosiaan, että hormonit vähän tasaantuvat ja arki koittaa...;)
 
Libra: Muistan viimeksi, kun lopettelin imetystä esikoisen ollessa ~8kk, niin vauvakuume ja vauvan kaipuu oli jotain jäätävää ja varmasti hormoneilla siinä suuri vaikutus. Itkin miehelle joka päivä, että "haluan lisää lapsia". Mies ei ollut vielä siinä kohtaa ihan samaa mieltä ja ehkä ihan hyvä niin. :D Olen aina ajatellut, että haluan kaksi tai kolme lasta. Mietin, että tuskinpa se vauvakuume poistuu sen kolmannenkaan jälkeen, mikäli se on noin vahvasti elimistön reaktio? Vai mitä mieltä olette?
 
Joo mä kyl luulen kans et naiset (jotka ny yleensäkää lapsii haluu ja on hankkinu) ni ei pääse koskaan kunnolla siit vauvakuumeest eroon :) Jossain kohtaa sit vaa järki vie voiton, et ei enempää :D
 
Näin mäkin heinukka sen ajattelen.
Ei se varmaan koskaan laannu. :D Onneksi se järki yleensä vie voiton, korostan: yleensä. ;)
 
Kylla minulla ainakin alkoi se kuuluisa biologinen kello selvasti tikittaa ennen kuin tulin raskaaksi, vaikkei raskaus sinansa ollutkaan suunniteltu ("sitten joskus"). Eli kylla varmasti nytkin on hormonien syyta ainakin se, miten jarkyttava hinku olisi saada tosiaan se lapsikatras. Yleisella tasolla lasten toivominen/haluaminen ei ainakaan minun kohdallani ollut nain voimakkaan konkreettista ja kasinkosketeltavaa. Voisin helposti tirauttaa pari kyynelta lasten pikkupyoria nahdessani ja kulkiessani puistossa rattaiden kanssa naen jo sieluni silmin toisen lapsen pyorailemaan siihen vierelle. Luulisin, etta hormonien tasaantuessa tunnelataus jonkin verran lievenee ja asiaan pystyy suhtautumaan myos enemman kaytannollisesta (ja ehka jarkevasta?) nakokulmasta eika ainoastaan tunteella.

Muutenkin olen edelleen valtavan herkka. Olen aivan kyynelissa, kun vain katsonkin lastani - ja apua, jos siihen paalle viela erehdyn miettimaan, kuinka lapseni on niin ihana ja rakas, ei muuta tarvitakaan. Valilla yopaitani helmaan tirauttelen pari onnen tippaa, kun nukkuva vauvani on niin tavattoman kaunis ja universumini keskipiste. Olen todellakin sita aitoa itkupillien sukua kuin aitini ja mummoni.
 
Synnytys oli kyllä aikamoinen kokemus. Kaikki kunnioitus kaikille äideille maailmassa! Jotkut asiat sitä vasta todella tajuaa koettuaan ne itse.
- Kun ma 13.10 oli minun laskettu aika ja minut otettiin sisään jo sairaalaan niin mielessä oli että tosiaan taidan olla nyt se lottovoittaja. Oli aika yllätys miten lapsivesi voi vain tulla yhtäkkiä, odottamatta. Minulla tuli kyllä vain pari kertaa kävellessä tosi pieniä määriä. Ero pissantunteeseen on ehkä se että sitä lapsivettä niin sanotusti tihkuu pehmeästi.
- Oli varmasti ihan hyvä että mainitsin ma kontrollissa että ehkä pieni määrä lapsivettä oli mennyt matkalla sairaalaan aamulla mutta jos olisin odotellut kotona kauemmin vahvempia supistuksia niin ehkä olisin säästynyt pahemmilta supisteluilta mitä nyt jouduin kokemaan. Minulle annettiin nimittäin joku hormonaalinen alustava lääke alateitse (joku geeli) klo 20 maanantaina ja se alkoi vaikuttaa 23 aikoihin. Se oli supistuksia edistävä lääke ja tosiaan supisteluja alkoi tulemaan!! Kun niitä tuli joka minuutti minut siirrettiin synnytyssaliin. Tämä tilanne oli absurdi ja tavallaan yllättävä. Olin ajatellut että synnytyksessä pystyn kirjoittamaan päiväkirjaa :D Kaikenhuipuksi poikaystäväkin kun toi tavaroitani ma 13.10 sairaalaan niin hän toi kutimet ja kuvitteli minun pystyvän neulomaan supistellessa.

- Viimeisin merkintä päiväkirjaani on klo 00.00 14.10.2014. Päivä vaihtuu.. sitten oli ilmeisesti niin tuskaista ettei voinut kirjoittaa. Ja kun minut ohjattiin synnytyssaliin niin minulla oli aikaraja 1 minuuttia mennä huoneesta toiseen koska joka minuutti iski kauhea supistus ja kipitin siis ctg huoneesta synnytyssaliin tuo päiväkirjan kynä kädessä! En muista mitä kynälle tapahtui synnytyssalissa koska kun sinne pääsin niin ei ollut mitään mahdollisuuksia kirjoittaa. Takaisin huoneessa lapsi syntyneenä kun seuraavan kerran mietin kirjoittavani päiväkirjaa huomasin että olin hukannut kynän. Jossain vaiheessa työntelin vauvaani synnytyssaliin ja menin etsimään kynää mutta se oli kadonnut. Se oli hieno Faber-Castel intianmustekynä jota käytän myös piirtämiseen. Ne maksaa aika paljon. Anyway olisi pitänyt ottaa mukaan joku muukin kynä. En voinut sitten kirjoittaa mitään kun ei ollut kynän kynää missään ja itse asiassa olin niin väsynytkin että jätin päiväkirjat sikseen. Nyt pitäisi kyllä kirjoittaa ylös jotain ennen kuin muisti alkaa pätkiä.
- Hoitajat jätti minut usein yksin ja eivät informoineet sitä ennen missä soittokello on
- Mieheni oli saanut isäoppaan. Kun pyysin häntä sairaalaan ollessani auki 3cm hän katsoi kirjaansa ja totesi että sen mukaan menee vielä avautumiseen 6 tuntia joten parempi nukkua ja nähdään vasta aamulla. Mutta minä avauduinkin tunnissa 3cm 9 senttiin!! se oli tosi yllätys. Ja sitten iski paniikki. Hyvä kun pysyi puhelin kädessä niin sain soitettua hänelle mutta silloin se puhelu meni jo tuskanhuudoksi ja huusin tuskissani että nyt se syntyy, tule nyt heti!!! että ota taksi!!
- itse en tarvinnut taksia koska menin aamulla ihan la normitsekkaukseen sairaalaan.

kirjoitain lisää vielä myöhemmin..tässä alustavia ennen itse synnytyssalijuttuja..tosiaan KIPU oli kyllä suurin yllätys. Tuntui että oli tosiaan kyse elämästä tai kuolemasta. Minulle kun ei annettu mitään puudutuksia.
 
Muokattu viimeksi:
Minua yllätti synnytyksessä se kuinka nopeasti kaikki oikeasti tapahtui. Synnytin ensimmäistä kertaa ja kesti vain 10 tuntia koko homma. Kaikki olivat kerenneet jo varoitella kuinka hidasta ja kivuliasta se tulee olemaan. No minulla se oli aika nopeaa ja aika kivuliasta :D Lisäksi lapsivettä tuntui valuvan koko ajan aivan hirveästi. Kotiakin tuntui jäävän monta litraa sitä pesuhuoneen lattialle, kun poksahti, mutta sitä tuli siltikin synnärillä koko ajan. Synnärille kun pääsimme niin minulla oli housut aivan litomärkänä vaikka oli side "suojana".

Myös repeämien hidas parantuminen sekä esim. istumisen vaikeus yllätti.Suihkussa käyminen kesti vaatteiden riisumisen takia ja välillä laiskotti käydä suihkussa, koska ei olisi millään jaksanut taas riisua vaatteita, koska paikat oli niin hellänä.
Luulin lisäksi, että heti synnytyksen jälkeen olisin elämäni kunnossa ja olisin taas oma hoikka itseni, mutta mitäs mitäs, vatsaa jäi silti "roikkumaan" eikä kuntokaan ollut kovin hyvä. Pelkällä kävelylenkillä olin kuumissani ja hikoilin kuin pieni possu xD

Jälkivuotoa oli aika vähän, mutta se kestikin sitten kuusi viikkoa.

Kaikista yllättävintä oli kuitenkin, kun kaiken sen 9 kuukauden kantamisen jälkeen syliin tupsahtaa ryppyinen, likainen ja itkevä olento. Katsoin tytärtäni ja ihmettelin miten se mahtui minun vatsaani :D kaiken kaikkiaan hieno kokemus ja teen saman vielä monta kertaa :wink
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top