Mitkä asiat yllättivät synnytyksessä?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Emmy'
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Olen todella kiitollinen, että synnytykseni eteni tällä kertaa normaalimmin.. :) Nyt olen kokenut sekä sektion että alatiesynnytyksen. Kumpi on parempi tapa? Mielestäni alatiesynnytys, kunhan se on sekä vauvalle että äidille turvallinen synnytysmuoto.
 
Mut yllätti lähinnä se, kuinka kukaan tohon lähtee vapaaehtoisesti. Siis oon erityisenkin herkkä kivulle, eli se vaikuttanee... en tiedä siis, kuinka kipeää synnytyksen tulee tehdä, mut toi mun rääkkäys ei kyllä ollut enää inhimillistä. Jollain tapaa jäi fiilis, että ois voinut mennä paaaaaljon paremmin - ehkä jos kätilö ois ollut kätilö, ei opiskelija ja ettei kaikkea tartte tehä kahta kertaa.. plaah, mulle jäi hieman paha maku. Oudointa kyllä, olen jo unohtanut miltä supistukset tuntuu :)

Ihme, selvisin hengissä ja nyt kaikki on paremmin kuin hyvin (paitsi mun alapää, mut eiköhän sekin ajallaan korjaannu)
 
ccix: Oliko sulla kivunlievitystä sitten ollenkaan vai? Ei oo vissiin tullut jälkisuppareita jos oot unohtanut miltä supistukset tuntuu?

Mulla jälkisupistukset olleet.. No: kuukautiskipuihin verrattavia. Tekevät kipeää, mutta ovat suht lyhyt kestoisia, onneksi. :)
 
Sain joo, epiduraalin, mutta tosi myöhään. Ilokaasulla mentiin, mutta siinäkin se, että ku kipu oli saatanallinen niin ei siinä hirveästi osannut hengitellä oikeaoppisesti. Oikeastaan paras kivunlievitys oli huutaminen :D ja sit itken, huudan, masennun, nauran... varmaan kaikki mielialat kävin läpi tossakin 8 tunnissa.

Ja ei oo jälkisuppareita tullut, tosin syön tässä kokoajan särkylääkkeitä (uudelleen muotoiltu alapää, sen verran tuli repeydyttyä), eli jos ne on heikkoja niin tuskin niitä tuntisinkaan. Haamuputkuja kyllä tuntuu... :)
 
Mua yllättää jo nyt - en siis ole vielä synnyttänyt - kuinka kipeää tekee. Mulla on siis pitkittynyt latenssiaika, kohdunsuu ei millään aukea, mutta supistukset on ihan synnytyssupistuksien veroisia (erona vaan se, että ne tulee harvemmin). Kaikilla tämä pitkittynyt aika ei ole kivulias, mutta mullapa on. Ja musta tuntuu, ettei tämä voi olla inhimillistä.

Viime yönä supisteli välillä 15min välein ja välillä tunnin välein. Koko yön lämmitin sairaalasta saatua geelityynyä ja valvottuani lähes kaksi vuorokautta, sain onneksi unta supistusten välillä. Nyt on selkä ja jalat aivan tulessa. Nyt on mennyt pari tuntia ilman supistusta mutta olo on tosi tuskaisa. Tämä prosessi alkoi torstaina neljän aikaan aamuyöllä ja voi kestää useita päiviä.

Viime yöksi sain sairaalasta kaksi litalginia ja mietin pitäisikö mun pyytää niitä lisää tänään. Ne vievät supistusten väliltä kivun pois. En haluaisi valittaa, mutta nyt oon aika pohjalla. Kuinka kauan ihmisen täytyy tätä kestää?? Jostain syystä lohduttaa se, että sairaalassa kätilöt olivat varmoja että synnytys on käynnissä sen takia, että käyrilläkin supistukset vetivät ihan tappilukemia. En siis vain kuvittele tätä kipua.
 
Minulla kivunsietokyky oli suoraan verrannollinen siihen, miten hyvin pää pysyi kasassa. Minulle iski epätoivo ekan kerran, kun supistukset olivat tosiaan yläkäyrillä ja avautumista 15 tunnin jälkeen se sentti, toisen kerran automatkalla sairaalaan ja sitten ponnistusvaiheessa, kun lapsen pää oli syntymässä. Jokaisen epätoivon hetken aikana kipu tuntui paljon sietämättömämmältä. Hengitystekniikoista oli todella apua ja hieronnasta, mutta epiduraali oli silti taivaanlahja.
 
Joo Libra, samoilla linjoilla. Kyllä se mieliala todella merkitsee sietokyvyssä. Ja hengittäminen myös. Yritän juuri saada itseni positiiviseksi, tänään on kuitenkin laskettu aika ja supistukset kovia. Vauva siis ON tulossa!! Ei saa vaipua synkkyyteen ja epätoivoon. Nyt on kyse päivistä. Ja vaikka supistukset nyt lakkaisivatkin kokonaan, ei tässä voi kovin paljoa yli kahta viikkoa kuitenkaan enää mennä! I can do this!!!
 
Triina I feel you. Täällä alkoi keskiviikkona samanlaiset supistukset. Mulla on onneksi niin hyvät unen lahjat että olen nukkunut nyt kolme yötä 30-60 min pätkissä.
 
Ccix: täälä sama homma, minäkää en enää muista miltä ne supistukset tuntuu..sairaalassa tuli muutaman kerran jälkisupistuksia imetyksen jälkeen muute ei mitään! :D kyllä se alakerta paranee, niin ne sano mullekki ku turhaan leikkasivat epparin.. ! Ja aattele positiivisesti nyt se on ohi eikä sitä tarvitse kokea uudellee ellei sitten halua! ;D mutta jos sua jää kauheesti vaivaa synnytys niin juttele rohkeesti sua hoitaneiden kätilöjen/ lääkärien kans niin ei jää kaivelemaan mikään asia ja muutu kauheeksi hirviöksi! :)
 
Libra ja Triina Teidan kommentit vahvistivat mun hypnosynnytyskirjan sanoman kivun siedosta. Mita paremmin jaksaa uskoa vauvan ja kehon yhteistyon sujuvan sita paremmin parjaa fyysisten epamiellyttavien tuntemusten kanssa.

Eli luota kehoosi ja jokainen supistus tuo vauvaa lahemmaksi - vauva on matkalla luoksesi!
 
Mä mietin ihan samaa, et en muista yhtään milt supistuskivut tuntuu! Tosin mulla on nyt 2 vuotta siit synnytyksestä, mut silti. Ei mul oo moneen vuoteen jääny esim. sormi oven väliin mut silti muistan milt se tuntuu :D Mut synnytyskipuja en. Sen on pakko olla joku luonnon järjestämä juttu, et nainen unohtaa ne kivut ja hankkis lisää lapsia :D
 
Etanainen, juuri hoen itselleni mantraa, että poikanen on tulossa luokseni.

Yritän rentouttaa koko kroppaa, koska mun koko lantio on kaikilta puolilta ihan totaalisen jumissa. En pysty kunnolla edes kävelemään, tuntuu kuin olisi vaimea supistus koko ajan päällä. Mulla on kaurapussi ja sairaalasta saatu geelityyny, asettelen ne jotenkin ja syön karkkia ja keskityn positiivisiin asioihin. Sairaalasta käskettiin pysymään liikkeessä, mutta nyt tuntuu etten pysty. Jos hetken lepuutan ja lähden sitten liikkeelle taas.
 
Etanainen, silti täytyy sanoa, että siltä kivulta on kyllä vaikea pysyä positiivisena. :) Tai alussa se menee, mutta kun tosi alkaa olla kyseessä, mikä tahansa harhautuskeino alkaa olla haastava, koska sitä on 110%:sti siinä prosessissa mukana ja kipu on tajunnanräjäyttävää. En itse kyllä "muistanut", että lapsi on tulossa vaan keskityin selviämään supistus kerrallaan - ja kyllä siinä oli "prkle! Muista hengittää!" enemmän mielessä kuin positiiviset ajatukset...;) Mutta mikä tahansa mikä auttaa, niin hyvä! Kannattaa olla laaja valikoima trikkejä, joita voi yrittää.

Minä taas muistan prikulleen supistukset. Enkä ymmärrä, miten niistä hengissä selvisin. Toivon, että unohtaisin, vaikka kaikki meni hyvin. Kroppa vielä muistaa myös. :)
 
Juteltiin just hoitajan kaa synnytyksestä, ja nyt kun tarkemmin muistelee, en muista juuri mtn. Oikeasti 80% ihan pimennossa... Ei mulle siis jäänyt erityisemmin traumoja, eli ei synnytyspelko ainakaan lisääntynyt. Harmittaa pienet asia jotka ois EHKÄ voinut mennä paremmin.

Niin ja en pääse täältä tänäänkään pois. Kuulu sivuääni sydämestä, ja lääkäri haluaa kuunnella vielä huomenna uudestaan. Poitsu nyt on sen 2 päivää vanha, eli ei ole mikään ihme et kuuluu, kun sydänlihas kehittyy. Oon niin ärsyyntynyt: haluan kotiin. Oon niin stressaantunut. Toki arvostan huolenpitoa, mutta oisin halunnut esim vain yöksi kotiin ja tulla huomenna takaisin, tarkastuttamaan äänet... Siis miksi mä en voi päästä täältä pois. Ihan ku ois vankilassa ):
 
Hande93, Tuo kunnon haviaminen on kylla ollut suorastaan jarkytys! Siis tulin juuri reippaan tunnin vaunulenkilta ja kerailen tassa itseani nyt hikilammikosta. Sama tunne kuin olisi juossut tunnin! No, eipa silla, etta olisin teraskunnossa ollut ennen raskauttakaan, mutta en nyt sentaan odottanut, etta kunto lopahtaa nain totaalisesti. Noooo, mutta tastahan ei paase kuin ylemmas... Hitaasti mutta varmasti. Toivottavasti. :)
 
Ccix: kyllä sää sieltä pääset kotiin heti kun lääkärit on varmistaneet että kaikki on hyvin! Minä olin sairaalassa 5 päivää, ja olihan se ihan kamalaa mutta selvisin siittä ! :) tsemppiä nyt vaa ja kyllä se kotia lähtöpäivä tulee pian! :)
 
Mulle tehtiin eppari ja tikit ei oo vieläkään kadonnu..!? En siis näe sinne, enkä oo apuvälineidenkään avulla katsellut, mutta tunsin sormin suihkussa. Toisaalta tekisi mieli katsoa, mutta jos siitä tulisikin ne koko rupeaman ainokaiset traumat..
 
Mulle sanottiin, että päällimmäiset tikit häviävät viikossa, mutta syvemmällä olevat tikit voi tuntea vielä pitkän aikaa, viikkoja. En tiedä, tajusinko oikein hormoneiltani.
 
Multa hävis esikoisen viimeiset tikit varmaan vasta yli kuukauden päästä synnytyksestä ja aika hurjalta se eppari näytti pitkään, mutta nykyään ei sitä melkein enää huomaa (3 vuotta synnytyksestä).
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top