Miten tuleva isä suhtautuu raskauteenne?

Ei meilläkään ole se ongelma että riidellään rahasta tai mä olisin köyhä sen takia että ostelen. Mulle on vaan tärkeämpää ostaa lapsille vaatteita tai tarvikkeita kun taas miehelle se ei tule edes mieleen. Kerran pistin sen esikoisen kanssa katsomaan alennuksesta kenkiä niin tulivat kotiin lähes satasen kenkien kanssa :) Että kyllä se sitten panostaa kun käskee. Mutta enemmänkin ongelma on mun mielestä se ettei sitä tunnu kiinnostavan tollaset asiat... Ehkä se ei sitten vaan ole luonnollista miehille. En valita siis raha-asioista vaan enemmänkin kiinnostuksen ja huomion puutteesta! Meilläkin on "yhteiset" rahat. Kummallakin omat tilit mutta kiinteät maksut on suht puoliks ja ruokalaskut maksetaan "vuorotellen". Mutta mun tililtähän ne vauvakamat on mennyt koska ei mies niitä koskaan itsenäisesti osta.
 
Mun mielestä taas se ei oo mikään mittari miehen innostukselle/kiinnostukselle lasta kohtaan, että kuinka paljon tekee ostoksia lapsia varten tai osallistuuko neuvolakäynteihin tms raskausajan juttuihin. Enemmän arvostan sitä millainen mies on isänä sille lapselle. Omasta miehestä jo tiedän miten tää kuvio meillä menee :) ehkä meillä on niin urautuneet systeemit ja roolit, et kumpi tekee mitäkin ja ollaan käsittääkseni kumpikin ihan tyytyväisiä niihin.

Kuten joku sanoi, niin parisuhteet ja yksilöt siinä on erilaisia tarpeiltaan ja toiveiltaan ja jokainen toivottavasti löytää omat systeeminsä, mitkä tyydyttää sit suhteen molempia osapuolia. Mutta puhukaa niistä tarpeistanne ja odotuksistanne miestenne kanssa.
smiley-chores003:smiley-chores004:smiley-chores007:smiley-chores011:smiley-chores020:computer005:computer012

mut mä lähden kersalauman kanssa saunaan, kun ukko lähti puntille (tässä nää meidän roolijaot sitten :excited001 no ehkä kerran viikossa saa mies lähteä "ulos" koti-iskänä olemisesta)
 
Me esikoista odottavat ei vielä tiedetä minkälaisia isiä noista miehistä kuorituu, joten pitäähän sitä pohtia täällä jo ennen lapsen syntymää. Eikä mun viesteissä oo se pointti, et miehen on pakko ostaa, ostaa ja ostaa, jos joku niin käsitti.
 
Niinpä. Ja siis eri isät panostaa eri tavalla :) Toiselle se voi olla niihin ostoksiin osallistumista, toinen katseleekin farmariautoa urheilumallin sijaan, kolmas lukee turvakaukaloiden arvosteluita autoliiton sivuilta. Neljäs ei edes tajua että koko lapsi on tulossa ennen kuin joskus pari kuukautta syntymän jälkeen vihdoin tajuaa että toi kotiin muuttanut kääpiö on oikeesti miun laps. Toiset tajuaa vasta ku se lapsi alkaa juttelemaan takaisin, vaikka vauvakieltä vielä.

Miun mies on sellainen mistä kun kuulee yksinhuoltajien puhuvan "huonosta isästä" ni on ihan klassikko. Elatusmaksut hoitaa kyllä ajallaan kun sen hoitaa nettipankki itsestään, mut se on aina tapaamisista myöhässä, unohtaa mitä on luvannut, "mihinkään ei voi luottaa" jne. Toki jos jonkun mielestä isän paras ominaisuus on se että se on tarkka kuin sveitsiläinen kello ni miun ukko on huonoin isä maailmassa.

Mutta se minkä kellontarkkuudessa menettää saa takaisin monin verroin suuripiirteisyydessä, suurisydämisyydessä, välittömyydessä, hellyydessä, läsnäolossa (silloin kun on paikalla eikä eksyneenä jonnekin tai työt venyneenä :)), anteeksiantavuudessa. Vähän mitä piirteitä sitä ihmisessä arvostaa. Miulle on niin paljon tärkeämpää nähdä se hymy miehen ja lapsen kasvoilla ja se miten se välittäminen suorastaan huokuu miehestä. Kuin se että sitten vääjäämättä ennemmin tai myöhemmin sitä lapsella sydän särkyy kun isi unohti jotain sovittua. Se kun ei tosiaankaan tee sitä tahallaan tai sen takia etteikö minä tai lapset olis hänelle tärkeitä, hän vaan on läsnä ja mukana kaikessa mitä tekee aina sataprosenttisesti. Se sitten tarkoittaa että kun on jotain kesken niin muut asiat unohtuu...

Niin, mitä kukin arvostaa. Ei se kenestäkään lopulta sen huonompaa tai parempaa ihmistä tai isää tee. Mut välil kyllä korvat punottaa muiden äitien juttuja kuunnellessa jos alkaa miehiä vertailemaan. Vaikka itse en olis voinu kuvitella lasteni isäksi ketään muuta.
 
Mun mies ei myöskään jaksa kiinnostua, jos lapsille pitää ostaa vaatteita tai kenkiä. Mä saan hoitaa ne. Ja kuten elmiinan mies, niin myös meidän miestä on hajamielisyydellä siunattu. Ihan kuin elmiina olisi kirjoittanut minun miehestäni. Hän varmaan hukkaisi päänsäkin, jos se ei olis hartioissa kiinni. Mutta kun hän on kotona, niin jaksaa touhuta lasten kanssa. Tekee kotitöitä yms. Nytkin on lasten kanssa uimassa ja mä saan viettää laatuaikaa itseni kanssa :)
Minä olen meidän perheessä muisti ja huolehtija, että kaikilla on aamulla vaatteet päällä ja ne kamat mukana, mitä tarttee. Myös miestäni muistuttelen avaimista ja lompakosta :)
Kaikesta huolimatta mieheni on paras mies minulle ja paras isä lapsillemme. Ja minä olen kuulemma paras vaimo hänelle (olen myöskin ainoa vaimo, toistaiseksi) :)
 
Me ollaan perustamassa yhteistä tiliä, mistä vauvakamat, ruoat yms. jatkossa maksetaan. Ei me olla vielä koskaan riidelty rahasta, mutta ehkä tällä voi välttää tulevatkin riidat. Sitten molemmat voivat säästää erikseen, eikä tartte myöhemmin katkeroitua, kun omat säästöt ovat huvenneet vuosien varrella perheen menoihin...

Tuntuu että moni mua vanhempi nainen on lasten kasvaessa isommiksi siinä tilanteessa, että puolisolla on säästössä omaa rahaa mutta omasta työurasta ei ole jäänyt käteen pennin latia. Sen tahtoisin välttää.

Luonnollisesti toivon, että ollaan yhdessä ikuisesti eikä jouduta koskaan kokemaan sitä ensimmäistäkään rahariitaa, mutta eihän se aina niin mene.
 
Meillä kanssa meni jo esikoisen raskausaikana niin, että itse sain aika lailla omista rahoistani ostaa kaikki tulevalle vauvalle. Onnex oli säästössä itsellä rahaa muuten olisi ollut tiukkaa.... Kerran taisin oikein kunnolla ärähtää että yhteinenhän tää vauva on. Tuloksena hän nöyränä poikana tilasi netin kautta meille uudet vaunut :)
Mutta tosiaan syntymän jälkeenkin minä se äippärahoista olen kirppiksiltä jätkälle vaatteita haalinut....ei jaksa aina ärähtääkkään ja kun mies kuitenkin muuten osallistuu hyvin talousmenoihin yms maksuihin... Itseä vaan vähän ärsyttää että vaikka tasa-arvoista maksupolitiikkaa itsekkin suosin niin äippälomalla vähän rahaa saaneena tuntuu hieman kohtuuttomalta että molemmat maksaa puoliksi kaikki menot ja maksut ja lainat. Toinen kun töissä ollessa saa tuplasti sen mitä ite kelalta saa....

Mutta teille lohdutuksen sana jotka olette sitä mieltä ettei mies ymmärrä raskausaikaa ja vauvan tuloa. Eiköhän suurin osa miehistä sisäistä sen vauvan saannin vasta siinä vaiheessa kun pieni huutava käärö on ensi kertaa isän sylissä. Siinä vaiheessa kovemmallakin miehellä on tippa silmässä. Äitinä ihana seurata sitä hetkeä kun isä ottaa ensi kontaktit tuohon uutten tyyppiin, joka äidille on paljon tutumpi; onhan sitä 9 kuukautta kannettu mukana ja tunnettu sen kasvavan....
 
Meillä mies on sanonu ihan suoraan, että ei ymmärrä noista lasten tarvikkeista yhtään mitään :grin Kyllä se niille vaatteet päälle saa ja hoitaa osaa, mutta jos pistää sen kauppaan ostamaan jollekin vaatetta tai kenkää ni ei mitään toivoa jos ei oo tarkat koot matkassa. Myöskään pyykkipolitiikasta ei huolehdi, koska ei tunnista mikä vaate on kenenkin. No tekee sitten muuta. Nytkin vaikuttaa suunnitelleen ja makuuhuoneen järjestyksen niin, että hoitopöytä ja muut tarvikkeet sinne tulevat fiksusti mahtumaan. Hoitaa autoon liittyvät jutut, huollot, katsastukset, pihahommat, lämmityksen.

Mä olen meillä kanssa kapellimestari. Mies kyllä vie lapsia harrasteisiin, jos vaan sille muistuttaa koska ja mihin. Samaten kaikki sovitut menot kirjotan kalenteriin ja vielä erikseen miehelle niistä sanon, mutta eihän se niitä koskaan muista. Omansa tietää, mutta niistä ei muista mainita mulle :p

Meillä on kyllä kans kotona melko syvät urat näissä hommissa, mut pääasia et homma pyörii. Yks päivä tässä tosin taas räpätin siitä, että silloin kun mä kävin töissä hoidin samat kotityöt mitkä teen nytkin. Mies taas hankkii nyt leivän pöytään ja tekee satunnaisesti jotakin ja sekin täytyy yleensä pyytää (lue:määrätä :wink) tekemään.

Meillä mies maksaa lainaa ja muut menot maksetaan sen mukaan missä rahaa enemmän on. Omat tilit meillä on, mutta yhteiset rahat.
 
Mies on kyl aivan ihanasti ollut mukana tässä raskauden kulussa enkä nyt tarkota sitä, että se on lihonnut ja syönyt mun ja vauvankin puolesta viimeset 6 kk. :wink Kyselee joka päivä et miten Papu on liikkunut ja miten oon itse voinut.

Meillä toi mies on ihan innoissaan lähtenyt joka kerta mukaan ku oon mennyt kattomaan vauva tarvikkeita ja sit se on jopa valittanut ku ei oo KOSKAAN mukana ku oon ostanut Papulle vaatteita. Oli se kyl yks kerta mukana ku olin ostamassa pikkuselle vaatteita ni kyl se niist tajus jotain (oppi mennyt perille). Turvakaukaloa ostaessa mies tenttas myyjää kyseisistä kapistuksista niin, että oma pää oli mennyt jo sekaisin. :)

Kotitöitä mies tekee myös aika kiitettävästi. Eilenkin sanoi, että voi pe aamuna imuroida ja muutenkin siivota ku oon sokerirasituksessa. Tosin must alkaa tuntuu et se on aktiivisempi meistä näissä kotitöiden tekemisissä. Viimeks tosin makasin sohvalla puol päivää ku olin imuroinut, selkä tuli ihan tajuttoman kipeeks.
 
Mie oon jo päättäny et mie en koko perheen muistiksi ala ku oon itekin sellainen huithapeli. Miehelle kerron missä mikäkin on jos satun muistamaan (yleensä muistan jos oon tavaran nähny ku o jonkin asteinen kuvamuisti) mut kyl sen omat rojut on sen omalla vastuulla, jos en tiedä niin en tiedä.

Ehkä tärkeämpää olis itelle opettaa niille lapsillekin ettei se nyt aina ole niin justiinsa jos ei ole sukat samaa paria tai jos on jotain hukassa. Toki on tärkeää pyrkiä olemaan huolellinen kaikessa mut itse oon lähes neuroottisen "varamuistina" toimineen äidin jälkeläinen ja koin sen kyllä itse hyvin kuormittavana et jos jotain unohtui ni se oli aina maailmanloppu.

Isikin on ihan hyvä just sellaisena kuin se on vaikkei se mitään muista... :) Niin että siihen ei aina voi luottaa että isi muistaa jos sille kerran jotain kertoo, mutta siihen voi luottaa että isi on isi ja aina oma itsensä. Ja jos on itselle jokin asia tärkeä niin silloin muistaa muistuttaa eikä vaan kuvitella että tuo iskä tuosta yht'äkkiä muuttuis ja täyttäis kaikki omat odotukset elämässä. Miut on kasvatettu just noiden odotuksien mukaan... No saa nähdä millaisia huithapeleita sit omista mukuloista tulee ku ei kaikki oo nii justiinsa, takuulla tuosta saa sit itse kärsiä kun ne ilmoittaa illalla kuudelta et "ainii huomenna ois koulussa luistelua ja miulta puuttuu kypärä ja luistimet!" :p
 
Mä oon myös huithapeli, mutta kun menin löytämään vielä kaksi kertaa huithapelimman miehen, on musta löytynyt ihmeen paljon järjestelmällisyyttä. Saa nähdä, millainen haaveilija näillä geeneillä syntyy... Vai oppiiko lapsiparka jo pienestä pitäen huolehtimaan perheen aikatauluista meidän puolesta.
 
Sama. Mie niin odotan niitä keskusteluita päiväkodin ja/tai koulun kanssa käytöksestä ja huolellisuudesta... :angel4 Molemmilla on ADHD-piirteitä niin että huh huh. Ei diagnosoiduksi häiriöksi saakka, mutta kyllä noista itsensä tunnistaa, ja kun se on molemmilla geeneissä vahvana niin melko epätodennäköistä olis et lapsesta/lapsista tulis mitään muuta. Meillä se vaan on luonteenpiirre ja geneettinen ominaisuus eikä neurologinen häiriö, hyvin elämässä pärjää ku ei ite stressaa. Sitä vaan just kouluelämässä ja tietynlaisilla työpaikoilla ei oikein sovi joukkoon vaan saa vähän enemmän nähdä vaivaa et löytää sen oman paikkansa maailmassa.

(Miun äitee on myös huithapeli mut hänet on kasvatettu hyvin huolelliseksi ja on koko ikänsä sitä omaa luonnettaan piilotellut ja tietty lapsissaan ja miehessään hävennyt ominaisuuksia, joita halus itsessään piilottaa. Nyt yli viiskymppisenä on vihdoin lakannut pingottamasta ja tuntuu olleen hänellekin helpotus, että saa asiat olla välillä levällään. Toisista on kyllä yhä yhtä tarkka kuin ennenkin.)
 
Mulla menee hermo miehen "meidän lapselle vain parasta ja uutta" -hässäköintiin! Ostettiin turvakaukalo (Brio) uutena ja sanoin, että nyt voidaan etsiä Brion vaunuja, että sitten saa sillä adapterilla hirmuisen kätevästi kaukalon kiinni vaunujen runkoon.

Noh, eilen mies tokaisi käyvänsä ostamassa uudet rattaat (~800€), kun tori.fistä käytetyt on melkein saman hintaiset (~400€). ÄRSYTTÄVÄÄ! On kuulemma mullakin sit mukavampaa, kun saan sen väriset kuin haluan! Insinöörisnaisena huusin puhelimessa, että mulle on aivan yksi ja sama minkäväriset ne vaunut on, jos ne on aivan paskat muuten niihin olosuhteisiin ja tarpeisiin, joissa me niiden vaunujen kanssa eletään.

Mä olen työläisyh:n toinen lapsi ja kasvanut varsin rahallisesti tarkassa ympäristössä koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Mies on elänyt hyvin toimeentulevassa perheessä, harrastanut jääkiekot ja saanut ensimmäisen moponsa jo alle kouluikäisenä. On todella hankalaa yrittää sovittaa näitä kahta varsin erilaista rahaan suhtautumismaailmaa yhteen, vaikka meillä tällä hetkellä onkin verrattain ihan hyvät ja samantasoiset tulot.
 
Meillä mies tekee isot hankinnat: kuivausrumpu, hoitopöytä, istuin, vaunut..
Itse sitten noita pieniä vaatteita yms, pientä ostelen :)
Muistan kyllä ajan kun yksin kaiken hommasin, mulla meni kaikki säästöt silloin kun olin yh, se harmitti..
Kyllä mun mielestä, jos rahatilanne on huono molemmilla, niin molemmat laittaa pennoset pöytään!!
Ja vaikkei olisikaan huono tilanne, niin miksei mies voisi jotain hankkia.
 
Noista miehen neuvola/ultra osallistumisista. Miulla on käyny tsägä, et mies pääsee opiskelunsa myötä joka käynnille ja on ollut vapaaehtoinen alusta asti tulemaan joka käynnille. Ja itse haluan kanssa, että tulee niin onpahan tuki ja toinen korvapari mukana. :) Ensimmäinen lapsi meillä niin oikeesti hiton tärkeetä, et onkin mukana.. En mie varmaa ois uskaltanu ensimmäisellekään käynnille yksin, oon vissii outo. :P
 
Onpas mielnkiintoinen keskustelu!

Neljän suora, kuulosti sun kirjoitus ihan kun omalta näppikseltä olis tullut! Tiedä sitten johtuisiko perhekoosta (meillä viidettä odotetaan kesälle), että molemmille riittää ns omaa hommaa ja on selkeintä pysyä rooleissaan..
Mies hoitaa meillä koneet, korjailut, rakentamiset, työnsä ja omat harrasteet-intohimoista metsästystä, riistanhoitoa, kalastusta ja perus kunnostahuolehtimista.
Ei se neuvolaan halua, eikä synnyttämäänkään mukaan riemumielin tule(tulee toki jos niin haluan, mutta luulen että olis helpompaa järjestää kaikki jos se jäisi kotiin..).
itse hoidan pyykit, tiskit, lasten läksyt ja harrastusjutut, kauppareissut, ruuanlaiton, varustehankinnat, oman työn ja ne omat harrasteet, jotka tiiviisti kotipiirissä menee- puutarhanhoito ja pieni lauma tuotantoeläimiä.
Mä olen erittäin suurpiirteinen, enkä stressaa muistamattomista jutuista, "kyllä ne aina soittaa jos jotain on jäänyt.." oon huomannut :grin mies taas on tarkka ja haluaa että lapsilla OLISI ne samanparinsukat:rolleyes:..tekee myös aina hommansa loppuun, eikä jätä puolitiehen - tässä ehkä meidän suhteen haastekohta, itseltä kun jää aina kaikki kesken- ne kymmenen asiaa joita samaanaikaan pyöritän..
Siivooja (anoppi:wink) käy kerran viikossa siivoamassa meillä nyt kun oon töissä, tuohon hommaan kun ei kummallakaan riitä mielenkiintoa!
Omat tilit, mutta yhteiselle tilille säästetään kykymme mukaan isoja hankintoja varten. Laskuja maksetaan myös kykyjen mukaan. Ei ole onneksi rahasta tarvinnut riidellä. Mies kuluttaa paljon enemmän omiin juttuihinsa, mutta en koe sitä mitenkään epäreiluksi-..anti-materia kun kiinnostaa itseä paljon enemmän! Eikä kukaan perheessä ole ilman jänyt kun jotain tarvitsee.
Mutta niinkun ELE 84 sanoi, on erilaisten rahankäyttötapojan yhteensovittaminen monesti haastavaa, samassa on meilläkin painittu aikanaan. Ajan kanssa meillä kuitenkin tasoittunut tilanne kun yhteinen sävel voittanut sen "opitun taakan"!
semmoinen vahva itsenäisyys kuuluu olennaisesti meidän suhteeseen, tykkään nykyään pärjätä itsekseni monessa, oon ollut ripustautuva vaimo alkuun, mutta näin voidaan paljon paremmin! Molemmilla on kuitenkin olennainen osa kokonaisuudessa, jota ilman homma ei toimisi.
 
Komppaan lambia. Mitä enemmän muistettavia asioita (lue: eri ikäisiä lapsia, heidän vaatteitaan ja tarvikkeitaan yms), niin sen selkeempää, että yksi hoitaa yhden osa-alueen ja toinen toisen.
 
Näinhän se menee Röppö, kaaos on valmis jos näitä tehtäviä yritetään kiireessä jakaa..
sullakin taitaa olla iso perhe kotona? Tuo sun aiempi "kersalauman kanssa saunaan kun mies lähtee salille" kuulosta kans niin hauskan tutulle :). Meillä parjätään jopa toistaiseksi normikokoisilla autoilla, kun mies menee aina omallaan (yleensä eripaikkaan..) ja "me muut" mun autolla..
 
lambi: "vasta" neljäs tuloillaan, et kolme pientä on 5v, 4v ja 11kk mun kersalaumassani tällä hetkellä. Lisäksi on koiravauva 9kk huomiota "vaatimassa" ja se tulee usein mukaan saunaneteiseen oottelemaan. Joskus naurattaa tää joukkio ja nytkin viimeks saunassa mietin, et ens kesänä tässä kylppärissä on kolme lasta vannoissaan riekkumassa ja yks pieni kaukalossa istuen mukana. Onneks on iso kylppäri, et mahtuu tähän se neljäskin vanna vuoden päästä :p

Silloin, kun rupesin oottamaan tätä tulokasta, niin pelotti hirveesti, et miten ihmeellä selviän neljän pikkuisen kanssa. Mutta nykyiset menee jo niin rutiinilla, et oikeestaan jo odotan porukan täydentymistä. Tuntuu kuin tää palanen kuuluisi jo porukkaan, vaikka vasta on mahassa kasvamassa.:)
 
Meijän lapsille ei oo ainakaan tarvinnu opettaa, ettei se oo niin justiinsa :grin kovan harjoituksen tuloksena esikoinen nykyään muistaa kouluun lähtiessään ottaa jopa repun mukaansa...yleensä... Raivostuttavimpia on mun mielestä noi laput joita tulee koulusta, jotka pitää palauttaa. Lapussa lukee selkeesti palauta johonkin mennessä, mutta sitten koulusta tulee äkänen lapsi valittamaan, että se lappu ois pitäny palauttaa jo tänään vaikka siinä lukee, että viikon päästä. Ääh! Mutta niin perfektionisti olen, että en kykene lapseni tai itseni jalkaan täysin eripari sukkia laittamaan :) Mustat joiden varsissa eri kuviot vielä menis...

Tässä vuosien varrella olen huomannu, että meillä on ainakin tärkeetä olla sitä ihan omaakin aikaa ja tekemistä niin suhde voi paljon paremmin. Tietysti välillä on ihanaa tehä jotain koko perheen voimin tai saatikka jos johonki miehen kanssa kahestaan päästäis. Mutta en kyllä sitä nyhjäämistä enää jaksais 24/7 :oops: Liian harvoin tulee vaan ittensä lähettyä esim. YKSIN lenkille, mutta kun sen tekee ni sillä jaksaa taas kauan olla ihan lehmänhermonen.

Joo röppö, useimmiten naurattaa välillä itkettää tää meidän lauma :wink Välillä on hykerryttävää seurata sivusta jotakin vähän äkkinäisempää lapsetonta noiden meijän välkkyjen kanssa. SIlmistä kuvastuu yleensä hämmennys, nauru ja pakokauhu yhtäaikaa. Ja pään päällä näkyy iso ajatuskupla "Onko tää aina tämmöstä?"
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top