Miten tuleva isä suhtautuu raskauteenne?

Odottaa kovasti, niinkuin minäkin..
Me saatiin eilen uusi nimitys meidän asukille, "kotilo", minun esikoiseni mukaan (hän itse huomasi kuvan jääkaapin ovessa ja sanoi siinä olevan kotilo, ei selvennetty asiaa koska aletaan puhumaan vauvasta vasta 20 viikon jälkeen).
Eilen sitten mies sekä minä vitsailtiin meidän kotilosta :Heartred

Muuten ei mitään erikoista, tulee ultriin mukaan, synnytyksestäkin ollaan puhuttu jo.

Ensimmäistä odotin yksin, niin en kyllä tiedäkkään miten reagoisin, jos nyt isä räjähtäisi käsiin jo näillä viikoilla, onneksi molemmilla ennestään yhdet niin osataan hössöttää samoilla aalloilla :)
 
Mun miehelle tää on toinen, mulle ensimmäinen :)
Ilmeisesti miehen lapsen vauva-aika oli tosi rankkaa, kun oli koliikkia ja muuta, niin nyt se on vaan mulle painottanu että pitää vaan jaksaa vaikka se alku on niin rankkaa, ehkä aattelee että mä jotenkin luulen sen olevan helppoa.
Ja pitää kuulema ottaa välillä siivooja siivoomaan kun se on niiiiiin raskasta ja ollaan niiiiiin väsyneitä ettei siinä jaksa siivotakkaan :) Ottakoon sitten siivoojan, en pistä vastaan jos mies maksaa :D

Toisaalta kivaa kun miehellä jo kokemusta raskaus- ja vauva-ajasta, mutta toisaalta pieni harmi ettei yhdessä voida kokea kaikkea uutena ja jännänä!
 
Kiva kuulla ettei ole uusperheytyvänäkään täällä yksin! Miehellä on kaksi lasta ennestään ja nyt sitten tulossa meille eka yhteinen.

Mies ottaa yhtä rauhallisesti kuin mäkin, ei olla vielä antauduttu vauvahömppään kun riskiajat vielä menossa. Mutta iloinen ja mukana on touhussa. Passaa ja huolehtii vaikken mä nhyt tässä vaiheessa sellaista tarttisi. Mut kelpaa :wink

Mä olen miettinyt millaiseksihan meidän perhe muodostuu kun kuviossa on noi etälapsoset. Millaiset sisarussuhteet heille kehittyy ja miten oma suhtautuminen muuttuu kun on omakin kuviossa. Nyt tuntuu että miehen lasten kanssa sujuu tosi mutkattomasti, joten sinäsä olen luottavaisin mielin tulevaisuudenkin suhteen.
 
Mies ei malta odottaa ensimmäistä neuvolaa! "Onks siihen vielä kaksi viikkoa?!" Aivan yhtä innoissaan kuin minäkin jos ei enemmän, koska itsehän voin aika huonosti väsymyksen ja pahoinvoinnin kanssa. Toppuutellaan toisiamme kun ollaan sovittu, että vasta neuvolan jälkeen kerrotaan tärkeimmille ihmisille. Pitää tärkeänä olla osana kaikkeen raskauteen liittyviin juttuihin. Ymmärtää jaksamiseni ja kuuntelee. Rakas!
 
Meillä mies ottaa rennosti. Noh, onhan tämä jo neljäs... Ei ollut esikoisen kanssakaan mikään hössö, koska olen painottanut, että "olen raskaana, en sairas". Nyt näissä viimesimmissä ei tosin taida oikeen käsittää tätä väsymyksen ja pahoinvoinnin vaikutusta. Ja sitä, että sille ei oikeen voi mitään. Täytyy vaan saada hetki levätä niin helpottaa. Lenkille ja muuten ulos on kyöräämässä alvariinsa :dance008

Synnytyksen käynnistyttyä ja itse tapahtumassa onkin ihan eri mies. Hermoili viime kerralla sairaalaan mennessä niin paljon, että mietin pitäiskö mun ajaa :love017 Sairaalassa sitten osaavissa käsissä rauhottuu ja osaa kannustaa. Sanoi tosin itse, että helpotti kovasti se, että mä olin rauhallinen vaikka sairaalaan oli hippasen kiire :laughing001
 
Meillä mies puhuu "räpyläkädestä"!

Lapsi on meille ensimmäinen. Mies on potenut jonkinasteista vauvakuumetta jo parikymppisestä, kun taas omalla kohdallani se on kehittynyt paljon hitaammin ja ollut välillä vähän vaikeakin aihe. Muistan kun oltiin seurusteltu vasta n. kuukausi ja mies innostui humalassa puhumaan yhteisistä vauvoista... silloin kyllä panikoin, koska en todellakaan halunnut edetä tuoreessa suhteessa niin nopeasti enkä edes ollut sataprosenttisen varma, haluanko itse lapsia. Siitä on kyllä tultu pitkä matka, ja etenkin parin viime vuoden aikana olen vakuuttunut perinpohjin siitä, että juuri tämän tyypin kanssa lapset tehdään.

Mies on saanut olla usein lapsenvahtina sisarustensa lapsille, joten käytännön tasollakin voin luottaa siihen, että hän ei ole ihan pystymetsästä tähän lähdössä... Nyt on tosi rauhoittavaa tietää, että mies suhtautuu isyyteen luontevasti ja innostuneesti (ja aika sentimentaalisesti, mikä on suloista: mulla on varsin käytännönläheinen suhtautuminen tähän tilaan, mutta hänellä on herkästi kyyneleet silmissä kun vaikka vain valitan nännien jomotusta). Mun pää hajoaisi näissä ajoittaisissa hormonialakuloissa, jos en olisi varma siitä, että hän on valmis tähän.

Tuntuu, että tässä tutustutaan nyt aivan uudella tasolla. Tulee puhuttua sellaisista tulevaisuuteen liittyvistä peloista ja toiveista, jotka eivät ole tätä ennen juuri pyörineet mielessä.

On se varsin suojeleva, luulen että jossain vaiheessa täytyy napauttaa miehelle vähän takaisin kun se tuppaa huolestumaan *aivan* *kaikesta* mitä teen.
 
Olemalla ihana oma itsensä! Touhuaa esikoisen kanssa ja antaa mun levätä. Tekee kotihommia ja käyttää koiraa ulkona! En tiedä mitä tekisin ilman miestäni. Lisäksi on super-ihanaa et hän tekee vuorotöitä ja on arkenakin välillä lapsen kans kotona. Mun ei tartte joka aamu viedä mukulaa hoitoon... Viimeksikin muistelen et sitten ekan ultran (niskapoimu) jälkeen hänkin innostui enemmän. On niin realisti ettei uskalla innostua ennen kuin riskiviikot on takanapäin...
 
Aivan ihanasti!:Heartred Tää on ollu meidän yhteinen toive jo parin vuoden ajan. Vähän pelkää keskenmenoa viime kevään takia eikä ole vielä oikeen halukas kenellekkään vauvasta kertomaan, ymmärrän häntä kyllä. Meillä on aina ollut tosi läheinen suhde mutta raskaus on lähentänyt meitä entisestään. Saan tosi paljon huomiota ja hellyyttä. Mies pitää myös huolen ettei mun ruokahimot lähde ihan käsistä ja tekee mulle terveelliset aamu ja iltapalat :)
 
Innolla oottaa, on se vaan ihanaa kun näkee miehen olevan todella onnellinen.. sitä onnen ilmettä en unohda koskaan, kun mies näki pienen ultrassa. :) välillä yrittää kuunnella masuu, et kuuluuko ja hinku ois kova päästä tuntemaan liikkeet :p
 
Tuleva isukki kysy eilen, kun oltiin menossa nukkumaan "saanko kuunnella vauvan sydänääniä?" :) Sanoin, että et sä voi paljaalla korvalla niitä kuulla, mutta yritti silti kuunnella (pöhkö) :P Sanoin, että ei kuullut edes mun sydänääniä :D Oli kyllä ihanaa, että mies on mukana täysillä :love7
 
Mulla tulee olemaan ankea marraskuu. Mies on yhteensä kolme viikkoa reissussa. Enhän mä mitään erityistä kaipaa, voin tosi hyvin ja osaan kyllä huolehtia itestäni, mutta ois vaan tosi kiva pystyä jakamaan tätä vaihetta elämästä. Tekstarit ja skype eivät ihan korvaa silittelyä ja mahankuuntelua. Pelkään, että tätä menoa mulla on hirveästi etumatkaa tässä elämänmuutokseen valmistautumisessa - mähän elän tätä joka hetki, mies seuraa etäältä.

Vaikka tietty tää on vain väliaikaista ja joulukuun alkaessa saadaan varmasti nyhjätä keskenämme enemmän kuin on edes terveellistä.
 
Mä en valitettavasti pysty osallistumaan mieheni "hehkutukseen" ainakaan tällä hetkellä.
Ei se sen enempää siivoa tai mitään hössötä mun voinnista tms!

Tänään sillä on krapula, pitkästä aikaa, ja voi sitä valituksen määrää. Itse sanoin kun kävin aamulla oksentamassa ja siivosin kissanki oksennukset että ompa raskasta, niin hän siirty nopeesti siihen että " mutta mun krapula on ihan hiiiirrrveee". Hmph o_O

Eikä se mikään huono mies ole ja varmasti tulee olemaan hyvä isä, mut se ei vaan tajua tätä raskautta! eikä oo höösääjä/huolehtija tyyppiä.
 
Mimi2013: Siinähän sun olis ollu hyvä napauttaa, että "niinpä, mun olo samanlainen ku krapulassa, mutta ihan koko ajan". :grin Itellä ainakin olo on semmonen, mutta mikään ei vaan helpota oloa, toisin ku krapulassa. Ja just tämän takia naiset synnyttää, miehet ei kestäis ees raskautta :p

Uskottava se vaan on, että on asioita joita miehet ei vaan tajua. Jostain jutuista saattavat vähän tajuta, kun oikeen perusteellisesti selittää. Jossain vaiheessa luulin, että "vika" on vaan mun miehessä, mutta vaikuttaa samaa vaivaa olevan kaikilla tuttavapiirin miehillä.

En mäkään mitään höösäystä ja hössäämistä kaipaa, mutta välillä tuntuu, että ei toi ukon perkele nyt voi laittaa edes omia roskiaan roskiin. Tai ei vaan rupee tekee lasten iltatoimia, ennen ku minä sanon että nyt pitää ruveta hommiin. Ihan ku noi lapset olis kaikki eilen meille tulleet... Tietysti nyt on miehenkin vaikee asennoitua tähän tilanteeseen ku olen ollut kotona hoitovapaalla ja hoitanu käytännössä kodin. Eli tiskit, pyykit, siivoukset, ruoka ollu valmiina ku töistä tulee, kaupassa käyty, koira lenkitetty ja ruokittu ja lasten menot huolehdittu. Nyt akka vaan makaa sohvalla naama vihreenä ja valittaa :confused:

Mutta hyvä mies mulla lopultaan kuitenkin on, vaikka avauduinkin tässä. Puutteet se korvaa sillä, että jotkut jutut kuitenkin huomaa hyvin ja tajuaa. En kai mä muuten sille neljättä lasta olis tekemässä :)
 
Mä oon alkanut miettimään, että olisi kiva jos mies oma-aloitteisesti tutustuisi raskautta ja vauva-aikaa koskeviin asioihin, eikä aina kyselisi multa. Kivahan se on että kyselee mun oloista ja ajatuksista, mutta toivoisin että se selvittäisi myös itse sellaisia yleisempiä vauvan hoitoon, Kelaan, neuvolakäynteihin yms. liittyviä asioita.

En halua että vauvan syntyessä ollaan jämähdetty rooleihin, joissa mä olen vauva-asiantuntija ja mies statisti. Tuntuu että se tapahtuisi helposti, mähän joudun selvittämään asioita ihan pakostakin (koska kyse on myös omasta terveydestä jne.), kun taas miehelle se on ikään kuin vapaaehtoisempaa. Ja se nyt tuntuu kokevan, että on helpompaa antaa mun selvittää ja kysellä sitten multa. Enhän mäkään mistään mitään tiedä, ekaa kertaa ollaan asialla molemmat.

Kaipaan vähän sellaista, että miehen kanssa voisi puhua vauvasta ja hänellä olisi omiakin kontribuutioita... Monologeja voin pitää vaikka kissalle.

Ei tässä laiskuudesta tai välinpitämättömyydestä ole kyse, mutta se on jotenkin hirmu kohtelias ja haluaa kunnioittaa mun tilaa ja kokemusta ja jotain. Se pitää tätä tosi juhlavana asiana, mä taas elän arkea jossa raskaus merkitsee pieruja ja närästystä ja kiristäviä sukkiksia. Mä en vaan oikeastaan kaipaa kohteliaisuutta, vaan sitä että voitaisiin jakaa tämä asia samalla tavalla kuin muutkin yhteiset, arkiset asiat.

(Pakko myöntää, että se on tosi hyvä kuuntelemaan silloinkin, kun alan jo itse pitkästyttää itseäni. Voin selittää sille ummet lammet mm. mainituista pieruista ja närästyksestä, ja se on miehen mielestä maailman ihmeellisintä. Myös mun väsymys oli sen mielestä ihmeellistä - itse en ollut ihan samaa mieltä.)
 
Muokattu viimeksi:
Voivoi, kun sitä tulevaa iskää on ruvennut jännittää. Eile itki, kun luki noita neuvolasta saatuja lappusia, iski ilmeisesti pienet paineet :sad001 Enhän mie voinut kun itsekin ensikertalaisena sanoa, että yhessä ollaan samassa veneessä, että ei meistä kumpikaan osaa, että sitä sitten opiskellaan yhessä. Että riittää, kun ollaan vaan me eikä yritetä olla oppaitten vaatimia perfect-robotteja.

Itse oon saanut itselleni semmosen moodin, et kyllä se vauva sitten opettaa ja itse parhaansa, kun tekee ja on oma ittesä, hyvä vanhempi niin sillä pääsee alkuun varmasti. Vaikka kyllä se paniikki tulee miullekin sitten, kun se h-hetki lähestyy, kun pitäs saada pikkunen uloskin tuolta, mitä mie ite luulen etten osaa......... vaikka eihä kukaa oo jäänyt syntymättä.. :confused:
 
Mies tuossa taas yksi päivä huokaili, että tämä alkuraskaus on paljon raskaampaa kun vauva-aika. No varmasti. kun joutuu töiden lisäksi tekemään paljon enemmän kotona kuin yleensä. Että varmaan toivoo, että olisin taas pian "normaali".

Yksi päivä mietin, miksi jääkaapissa on kaikkia "outoja" tuotteita. Sitä ääneen ihmettelin niin sain vastauksen: "Aattelin, että jos sulle maistuis paremmin noi erilaiset ku ne mihin oot tottunu. Sulla kun taitaa olla vähän huono olo." Oho, se välittää ihan oikeesti sittenkin :rolleyes:
 
Meillä miehinen pesänrakennusvimma on alkanut näkyä siinä että asuntoilmoituspalstat on koko ajan auki. Eihän tää meidän nykyinen asunto liian iso ole mutta kyllä tänne ihan hyvin pitäisi sopia. Kyllä itsellenikin kelpais yksi huone lisää, mutta muutto ei hotsita. Ja se rahamäärä mikä uppoaa myymiseen, lisälainaan, muuttoon, veroihin... huh.

Tässäkin kohtaa olen kyllä ollut niin laiska etten ole miehen asuntokuumetta toppuutellutkaan. Jos se jostain onnistuu järkihintaisen unelmakodin bongaamaan niin voi olla itsellekin iskee kuumee päälle :)
 
Ultra on ollut miehelle yllättävän tärkeä. Ennen sitä se kyllä hössötti ja huolehti, mutta oli selvää että lapsi ei ollut sille kovin konkreettinen olento. Nyt on paljon helpompi olla ikäänkuin samalla kartalla.

Täälläkin on mieheen iskenyt pesänrakennusvimma. Hyvä niin, koska mulla ei ole siitä vielä mitään merkkejä, ja kesällä tehdyn remontin jäljiltä olisi yhtä ja toista järjesteltävää... Isänpäivää on siis vietetty lähinnä järjestellen ja siivoten.
 
Pesänrakennusvimma tosiaan. :) Pientä pintaremonttia on alkanut tapahtumaan, jotta kaikki olisi keväällä kohdallaan. Itse lähinnä kaappeja siivoilen ja järjestelen. Hymyillen vierestä seurailen.. :)
 
Takaisin
Top