Miten tarkkaan noudatatte ruokasuosituksia raskausaikana?

Hyviä ajatuksia. Mulla käy näiden suositusten kohdalla aina mielessä, että jos vetelee kaksin käsin salmiakkia ja kypsentämättömiä juustoja ym. niin eihän se tarkoita, että sikiölle kävisi heti jotain tai synnytyksen jälkeen todettaisiin, että kyllä.. Nyt näkee, että näitä on syöty. Ne mahdolliset haittavaikutukset voi näkyä vuosien päästä esim. oppimisvaikeuksina ym. Ja toki voi olla, että mitään vaikutuksia ei olekaan. Eihän niitä välttämättä kaikille tule. Mutta johonkin (eli tutkimuksiin) noi suositukset kuitenkin perustuu ja kuten joku jo aiemmin sanoi, niin eihän niitä pakko ole noudattaa. Mä koen, että jos voin 9kk olla syömättä salmiakkia ja siemeniä niin miksipä ei. Joku muu voi tehdä eri ratkaisun.
 
Olen aika turhantarkka, kun on ensimmäinen raskaus kyseessä ja muutenkin vähän jännittäjä. Virallisten suosituksien lisäksi kahvin lopetin kokonaan, kokistakaan en suosi, mutta voin joskus vähän juoda. Oli kyllä kummallista kun neuvolassa lähes kannustettiin juomaan kahvia, kun kerroin lopettaneeni sen kokonaan. Majoneesit on pannassa myös raa'an kananmunan takia sekä kaikki makeutusaineet. Suurin haaste on vihanneksien pesu, sillä tottunut esimerkiksi yrtit nyppimään sellaisenaan. Välillä on vahinkoja niissä käynyt, mutta pyrin olemaan todella tarkka. Vähän jännittää myös ravintolat tämän takia, sillä oikeasti useissakaan ei pestä vihanneksia ja hygieniataso muutenkin voi olla mitä sattuu.
 
Parissa viimeisessä olin tosi tarkka ja Tässä viimeisessä varmaan kaikkein, ehkä liiankin tarkka.
 
Parissa viimeisessä olin tosi tarkka ja Tässä viimeisessä varmaan kaikkein, ehkä liiankin tarkka.
Mitähän tarkoitat liiankin tarkalla? Pitiköhän sulla olla ns omat ruuat jääkaapissa...
 
Mitähän tarkoitat liiankin tarkalla? Pitiköhän sulla olla ns omat ruuat jääkaapissa...
Ei sentään ihan omia ruokia erikseen tarvinnut. Mutta hyvin tarkasti seurasin suosituksia ettei tulisi vahingossakaan syötyä mitään "Ei sallitulta" listalta ja entistä tarkemmin lueskelin pakkausselosteita. Taisimpa kuitenkin pari lakua napata suuhuni kun niin älyttömästi teki mieli 🤭. Ei muuten kuitenkaan meidän esikoisen aikaan ollut vielä "kiellettyjen" listalla 🤔. Ja herkkuja kyllä söin enemmän ku olisi "salittua". Toki pyrin kiinnittämään huomiota monipuolisuuteen, mutta siinä kyllä olisi varmasti ollut parantamisen varaa ja olisi varmasti edelleenkin.
 
Parissa viimeisessä olin tosi tarkka ja Tässä viimeisessä varmaan kaikkein, ehkä liiankin tarkka.
Hassua miten juuri tajusin, että sitä jotenkin onkin ajatellut enemmänkin että mitä ei saa syödä 🤔. Vaikka asiaan voisi kiinnittää ihan eri tavallakin huomiota juurikin monipuolisuuden yms kautta.
 
Takaisin
Top