Miten tarkkaan noudatatte ruokasuosituksia raskausaikana?

Kai juustokakkua voi syödä jos se on tehty pästoroidusta tuorejuustosta?
Jätin raskauden aikana juustokakut väliin, kun en tiennyt ihan varmaksi että mitä juustoa niissä oli käytetty, mutta toki siis jos itse tekee niin helppo sitten tarkistaa pakkauksen kyljestä :Smiling Face With Smiling Eyes:
 
Kahvista edellisissä raskauksissa on jossain vaiheessa tullut se stoppi. Uskon että nytkin. Toki juon sen pari kuppia päivässä vaan. 🤔 Missä olisi paras lista mitä kaikkea kannattaa välttää?
 
Yritän kovasti toimia suositusten mukaisesti ja vältellä tiettyjä ruoka-aineita. Mutta meidän taloudessa on nyt pyörinyt jo pari viikkoa salmiakkipussi, jota mies ei pyynnöistä huolimatta onnistu kokonaan tuhoamaan. Oon sitten heikkoina pahoinvoinnin hetkinä imeskellyt pari salmiakkia, koska se tuntuu auttavan erityisesti huimaukseen ja etomiseen. Onneksi lääkäriystävä antoi tässä asiassa synninpäästön ja sanoi, että näin pienillä määrillä ei vielä aiheuteta mitään vahinkoa.

Muuten vegaanina suositusten noudattaminen on kohtuu helppoa, kun ei muutenkaan syö lihaa, kalaa tai juustoja. Lähinnä kiusana siis satunnainen kahvi- ja salmiakkihimo.
 
Minä söin perjantaina miehen papan synttäreillä täytekakkua kun näytti olevan perus kermakakku, mutta vähän jännittänyt sen jälkeen olihan toivottavasti sallitut aineet kun välissä oli vadelmaakin jne...
En yhtä paniikissa ollut kyllä sillon 14- ja 13-v odotusaikoina sitten näiden syömisten suhteen 🙈😄
 
Pyrin noudattamaan tarkkaan.. pahimpia on nuo juustot ja se että kuitenkin on vähän epäselvä mitä niistä saa ja mitä ei saa syödä ja sellaisenaan vai kuumennettuna vai saako silloinkaan. Mikä on kovan ja pehmeän juuston raja? esim mihin halloumi ja feta kuuluu?
 
Musta täällä on hyvät ohjeet tuohon. Pääsääntöisesti kaikki joka on pästoroitua, on ok, ja Suomessa pitää aina ilmoittaa jos tuote sisältää pästoroimatonta maitoa (eli jos ei lue onko pästoroitua, se on pästoroitua)
 
Kiitos tästä linkistä! Josko sittenkin uskaltaisi syödä joskus pastan kanssa parmesaania 😍 ja feta on välillä myös herkkua salaatissa.
 
Ohjeiden mukaan mennään, vaikka tiukkaa tekee. Toki välillä voi käydä joku aloitteljamoka, kun en ole vielä mitenkään sisäistänyt koko tilannetta tai osaa suosituksia ulkoa. Inkivääri oli minulle iso ulinan aihe, koska se on herkkua kaikissa muodoissaan. Ja viimeksi tänään olisin halunnut sinihomejuustoa. Kaipa tästä selviää, mutta itselleni tuli kyllä hiukan yllätyksenä miten pitkä lista oikein on.
 
Yritän kovasti toimia suositusten mukaisesti ja vältellä tiettyjä ruoka-aineita. Mutta meidän taloudessa on nyt pyörinyt jo pari viikkoa salmiakkipussi, jota mies ei pyynnöistä huolimatta onnistu kokonaan tuhoamaan. Oon sitten heikkoina pahoinvoinnin hetkinä imeskellyt pari salmiakkia, koska se tuntuu auttavan erityisesti huimaukseen ja etomiseen. Onneksi lääkäriystävä antoi tässä asiassa synninpäästön ja sanoi, että näin pienillä määrillä ei vielä aiheuteta mitään vahinkoa.

Muuten vegaanina suositusten noudattaminen on kohtuu helppoa, kun ei muutenkaan syö lihaa, kalaa tai juustoja. Lähinnä kiusana siis satunnainen kahvi- ja salmiakkihimo.
Olikohan fazerin katten salmiakit semmoisia mitä pystyy syömään.. on muitakin. Mä oon salmiakkiholisti joten jossain vaiheessa joku tukkutilaus tehtävä turvallisista salmiakeista.. 😁
 
Musta täällä on hyvät ohjeet tuohon. Pääsääntöisesti kaikki joka on pästoroitua, on ok, ja Suomessa pitää aina ilmoittaa jos tuote sisältää pästoroimatonta maitoa (eli jos ei lue onko pästoroitua, se on pästoroitua)
Siis tää oli ihan super hyvä ja selkeä kiitos!!
 
Pyrin noudattamaan ja ainakaan vielä näin lyhyessä ajassa ei oo tehny tiukkaa. Joulu on varmaan itelle tälleen kauaskatseisesti se kovin paikka kun ei pääse nautiskelemaan perinteisesti tiettyjä juustoja ja viiniä :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Siis tää oli ihan super hyvä ja selkeä kiitos!!
Komppaan! Onneksi vilkaisin, vaikka luulin jo kaiken olevan muistissa. Ei tarvitsekaan hylätä himoa leipäjuustosta, tähän asti olen luullut sen olevan fetan ja kumppaneiden lisäksi pannassa.
 
Olipa hyvä, että tuli lukastua lista uudelleen, ajattelin että on tuoreessa muistissa viime vuodelta, mutta ollaan just nyt Suomessa lomalla, ja täällä tietenkin omat juttunsa, kuten tuo hauki. Itsellä on jotenkin tosi vaikea tällä hetkellä muistaa olevansa raskaana, kun oireita ei oikein vielä ole. Eilen huomasin syöväni muutaman salmiakkikarkin ennen kuin yhtäkkiä muistin, että enhän mä niitä saa syödä. Tai siis tietenkin muistan olevani raskaana, en vaan jotenkin osaa/muista/tajua asiaa aina sillä hetkellä kun olen jotain laittamassa suuhuni. Mutta siis salmiakkia pahempaa ei vielä ole päässyt käymään.

Äiti oli tietenkin ostanut mulle jo valmiiksi mun suurta herkkua, kylmäsavulohta, piirakoiden kanssa syötäväksi. Siitä meinasi käry käydä jo heti ensimmäisenä päivänä, mutta onneksi pystyin välttämään sillä, että sanoin haluavani syödä ruisleipää mieluummin ruoan kanssa.
 
Noudatan tarkkaan enkä lisäksi juo mitään kofeiinipitoisia juomia. Suomen ohjeissa ne on sallittu tiettyyn määrään asti, mutta joissain maissa suositellaan olemaan täysin ilman, enkä halua ottaa mitään riskejä. 😊
 
Mites voileipäkakku?

Edit. Löytyikin tuosta artikkelista, eli nykyään suositellaan vältettävän myös pastöroidusta maidosta tehtyjä pehmeitä juustoja eli voileipäkakku ja juustokakut kiellettyjen listalla 😔
 
Täällä taas sanotaan näin: https://www.hel.fi/static/sote/perheentuki/pdf/Raskausajan erityissuosituksia_2_ 2019.pdf

”Varmistetaan juustojen sopivuus valmis- tajalta. Yleisesti ottaen tuorejuustoja (esim. raejuusto, leipäjuusto ja salaatti- juusto) ja kuumana rasioihin pakatut levitettävät tuorejuustot ja sulatejuustot, jotka pakkausmerkinnän mukaan on tehty pastöroidusta maidosta, voi nauttia myös kuumentamattomina.”

Luotan tähän 🙂
 
Voi ei, juhannus on noin lähellä!! Kylmäsavulohi pitää jättää syömättä, siis pelkkää suolattomassa vedessä keitettyä perunaa lautasella.
Kuinkas se olikaan, mitähän saamme imetysaikaan eli 2023 juhannuksena syödä?

- Jussista huolimatta pysykööt kaikkien pienillä jarrusukat käytössä!
 
Olipa hyvä, että tuli lukastua lista uudelleen, ajattelin että on tuoreessa muistissa viime vuodelta, mutta ollaan just nyt Suomessa lomalla, ja täällä tietenkin omat juttunsa, kuten tuo hauki. Itsellä on jotenkin tosi vaikea tällä hetkellä muistaa olevansa raskaana, kun oireita ei oikein vielä ole. Eilen huomasin syöväni muutaman salmiakkikarkin ennen kuin yhtäkkiä muistin, että enhän mä niitä saa syödä. Tai siis tietenkin muistan olevani raskaana, en vaan jotenkin osaa/muista/tajua asiaa aina sillä hetkellä kun olen jotain laittamassa suuhuni. Mutta siis salmiakkia pahempaa ei vielä ole päässyt käymään.

Äiti oli tietenkin ostanut mulle jo valmiiksi mun suurta herkkua, kylmäsavulohta, piirakoiden kanssa syötäväksi. Siitä meinasi käry käydä jo heti ensimmäisenä päivänä, mutta onneksi pystyin välttämään sillä, että sanoin haluavani syödä ruisleipää mieluummin ruoan kanssa.
Hei tää on kyllä niin totta että näiden ruokarajoitusten kanssa ei tälleen alussa aina muista, että ainiin sitähän on raskaana. Kun ei ole vielä sellaista rutiinia noiden välttämiseen ja just niin helposti voi jostain karkkikulhosta napata ajattelematta niitä salmiakkejakin yms. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Takaisin
Top