Miten sinun lapsuuden ja omien lapsiesi säännöt eroaa toisistaan?

[Vargynja]

Oliko sinulla lapsuudessasi sääntöjä, joita et pidä tarpeellisena? Saako lapsesi tehdä jotain, mitä sinä et saanut tehdä lapsena? Tai päinvastoin - saitko sinä tehdä asioita, joita et anna lastesi tehdä?

Tämä tuli mieleen, kun muistelin kuinka äitini kielsi lapsena ajamasta pyörällä shortseissa. Ymmärrän kyllä täysin miksi - voihan siinä sattua jos kaatuu pyörällä polvet paljaana. Silti lapseni saavat pyöräillä shortseissa. Esikoinen ei enää kaatuile juurikaan ja kuopus ajaa sen verran hitaasti ettei siinä kovin kovaa asfalttiin lennä vaikka kaatuisi. Mielestäni kypärä (jota veljieni ei tarvinnut käyttää edes ala-asteella!) on olennaisempi turvaväline pyöräilyssä kuin pitkät lahkeet.

 

[Bella Swan]

Ehkä toisinpäin lähinnä. Itse sain tehdä mitä vain, mutta omat lapseni eivät todellakaan!

 

[Kyfi7]

Mullakin on jäänyt sellainen tunne et ite sai tehdä aika paljon kaikkea, toki joskus tehtiin ja otettiin huudot siitä jälkikäteen. Viimeksi tänään juttelin yhen tutun kanssa miten sillon 40 vuotta sitten kuusivuotiaat ammuskeli ite ilmakivääreillä jne eikä kyl ite antais lapsensa tehä sellasta haluan ehdottomasti säilyttää jonkun tasapainon siinä ettei lapsi elä missään suojatussa pumpulissa, jossa kaikki on kiellettyä, koska nykyää kaikkea pelätään, mutta et ei nyt ihan mitä vaan voi tehdä. Mut ehkä oli semmosia ns tapajuttuja enemmän mitä ite ei vaadi, esim meillä saa hyppiä sängyllä ja temppuilla sohvalla, ja syödä myös pöydän ulkopuolella toisinaan.

 

[Vargynja]

Niin, voihan se niinkin päin mennä. Ehkä oma äitini oli holhoavampi tms. Muokkasin aihetta hieman. Eli laajennettu niin, että voi sekä oman lapsuuden tiukemmista että löysemmistä rajoista.

Joitakin asioita minäkin sain tehdä, mitä omat lapseni ei saa. Ainakaan lapseni eivät saa tuijottaa ruutua yhtä paljon kuin itse katsoin telkkaria ja pelasin pienenä.

 

[mollamilla]

Täälläkin niin päin, että itse sain lapsena tehdä melkein mitä vain (tai ainakin jälkikäteen muisteltuna siltä tuntuu), mutta omia lapsia aion kyllä valvoa paljon tarkemmin. Esimerkiksi n. alakouluikäisinä/allekin painuttiin sisarusten kanssa menemään ulkona tuntikausia, vapaapäivinä usein aamusta iltaan, niin ettei vanhemmilla ollut mitään tarkkaa tietoa missä ollaan. Käytiin esim. puistossa, rannalla, kavereilla, kavereiden pihoilla jne., eikä mitään tarkempaa ilmoiteltu vanhemmille. En muista heidän kyselleenkään. Ilmoitukseksi riitti, että "mennään ulos". Jossain välissä vaan käytiin kotona syömässä. En voisi kuvitella päästäväni omia lapsia tuolla tavalla ilman mitään valvontaa tai kontaktia.

Lisäksi äitini antoi mulle vanhimpana lapsena monenlaista vastuuta paljon enemmän ja aiemmin, kuin itse antaisin omilleni. Esimerkkinä hän pyysi jo 1.-2. luokkalaisena minua vahtimaan alle kouluikäisiä sisaruksiani, tai lähetti noutamaan heitä kerhosta/kavereilta jne. Esim. tuo kerhomatka oli vähän reilun kilometrin mittainen ja kulki ihan autoteiden vartta, ja kuljettiin sitä sitten keskenämme niin, että pikkusisarukset olivat mun vastuullani, tuossa iässä. Nyt kun olen itse äiti, vastaava olisi itselleni aivan utopistinen ajatus

Luulen, että näissä eroissa vaikuttaa sekä oma erilaisuus verrattuna vanhempiini (olen ylipäätään paljon huolehtivaisempi ja varovaisempi luonne kuin he) että myös maailman muuttuminen. Kai tuolloin 20-30 vuotta sitten maailma on tuntunut aika paljon turvallisemmalta.

 

[apuaseis]

Itselläni ei ole esikoinen vielä maailmassa, mutta olen nyt jo miettinyt sitä, että en halua vaatia omaa lastani syömään lautasta tyhjäksi. Itseäni aina käskettiin syömään kaikki vaikka ei olisi enää jaksanut, ja teini-iästä asti olen kamppaillut paino-ongelmien kanssa. En siis väitä, että näillä asioilla välttämättä olisi syy-yhteys, mutta olen ollut aina ollut melko huono kuuntelemaan kehoni signaaleja.