Mitä saa syödä?

En jaksanut lukea koko ketjua, kun jo alussa tuli ahdistus. Itse olen syönyt ihan normaalisti sen enempää panikoimatta, mitä saa ja ei saa syödä. En kuitenkaan syö mitään yksittäistä ruoka-ainetta niin paljon, että uskoisin siitä olevan haittaa. Alkoholia en käytä muutenkaan, joten siinä asiassa ei tarvitse edes miettiä, mutta uskon, ettei sinänsä lasillinen viiniä silloin tällöin vahingoita ketään.
 
Olen juonut limpparia (myös colaa), jos siltä tuntuu, napsinut homejuustoa, jos tekee mieli, syönyt äyriäisiä ja tonnikalaa ja hengissä olen vieläkin ja vauvallakin tuntuisi olevan kaikki hyvin [:)] En oikein jaksa hössöttää muistakaan raskausasioista, vaikka ihan tyytyväinen olenkin olotilaani.
 
Nyt on kyllä ihan pakko kommentoida tähän ketjuun, että olen aina raskaana ollessa syönyt ihan kaikkea mitä ennenkin ja kukaan kolmesta pojastani ei ole millään tavalla sairas, epämuodostunut tms.  Eli maalaisjärjellä voi tosiaan syödä KAIKKEA kohtuudella! 
 
ALKUPERÄINEN: Tyttö Koo
 Eli maalaisjärjellä voi tosiaan syödä KAIKKEA kohtuudella! 


Toisaalta joidenkin ruoka-aineiden kohdalla kyse ei ole siitä, että suuret määrät haitallista ainetta aiheuttaisivat jotain epämuodostumia, vaan ruoista voi saada bakteereita, jotka pääsevät myös sikiöön. Esim. riittää kun kerran syöt ruokaa, jossa on listeriabakteeri, ja bakteeri voi aiheuttaa jotain sikiölle. Eli jos on huono säkä, se on kerrasta kiinni. Toisaalta kannattaa muistaa, että suomalainen ruoka on aika puhdasta ja ruoasta saatavat tartunnat ovat harvinaisia. Itse olen ottanut harkitun riskin ja syönyt ihan kaikkea, mitä on tarjottu.
 
Cruz: Mainitsit ihan ensimmäisenä kommenttina tuon kokiksen juomisen.
Mä join yhdessä vaiheessa kamalasti kokista,nyt tämän raskauden aikana eikä siitä silleen mitään tuu,koska colassa on tosi vähän sitä kofeiinia,mutta samalla kyllä pelkäsin kokoajan että mitäköhän nyt aiheutan,mutta se ei saanut muuta aikaiseksi,kun että sikiö alkoi liikkua vain enemmän ja potki kovemmin,mutta nyt kun lopetin sen juonnin tai en sen jälkeen ole juonut niin liikkeet on taas ihan normaaleja [:)]
 
Itselleni tuli mieleen, että mitenhän noihin porkkanoihin suhtaudutaan? Kun, jos en väärin muista niin niissä on sitä A-vitamiinin esiastetta ja liiallista A- vitamiiniahan tulee välttää raskauden aikana. Jätättääkö nyt muisti pahasti? Ja ihan eri asia sitten saattaapi olla, että paljonko porkkanassa sitä A-vitamiinia sitten on. Varmaan yksittäiset porkkanat ainakin ok, mutta kun tuli idea, että olisin niitä ruvennut enemmänkin rouskuttamaan. Taidan jättää suurelta osalta väliin ihan varmuuden vuoksi.
 
Raskausajan ravinto:
www.poliklinikka.fi
Raskausajan ravinnon vaikutukset lapseen

12.05.2005
"Sen sijaan kasvisten sisältämä A-vitamiinin esiaste, beetakaroteeni on turvallista runsainakin kasvisannoksina. A-vitamiinin raskausajan tarve on 800 µg (mikrogrammaa) päivässä, mikä tyydyttyy normaalilla perusruokavaliolla."

www.terve.com/hyvinvointi/ruokavalio/raskausajanravitsemus

"Mahdollisten sikiövaurioiden johdosta A-vitamiinin saanti ei siis saisi ylittää 3000 µg/vrk, sillä jo yksikin suuri kerta-annos saattaa vaikuttaa haitallisesti sikiönkehitykseen."

Sitten oli joku saanut neuvolan ohjeen puolikiloa / vk ja jossain oli 2-3 porkkanaa päivä.
Eikä vain haittojen minimointiin vaan vauvan tarpeeseen! Viimeisellä kolmanneksella tarvitsee, samoin kuin sitten imetysaikana.
Eli välttääkään ei saa!! Miksi neuvolassa ei ole sanottu mitään?...
 
mä olen (ja olen aina syönyt ja listeria yms testit on ollut aina puhtaat)kans syönyt graavilohta, maksalaatikkoa, äyriäisiä, limukoita(makeutusaineettomia) ja uskon että KOHTUUDELLA (se maalaisjärki) noista mikään ei ole vaaraksi. maailmassa puolet väestöstä raskaanakin olevat syö päivittäin raakaa kalaa/äyriäisiä ja näyttäs että siitäkään ei ole mitään haittaa... suomessa vaan kaikki pistetään "hysteriaksi". mulle lääkäri sanoi että tässä voimakkaassa raskauspahoinvoinnissa on nyt tärkeintä se että syö mitä suustansa alas saa. mulla kun tää on ollut tosi voimakasta ja painoa tippunut kun joudun syömään valikoidusti kun melkein kaikki oksettaa.

röökiä ja alkoholia en käytä ollenkaan.. en edes lasia viiniä jouluna. alkuraskaudesta jouduin syömään panacodia pahaan migreeniin jatkuvasti kun töistä oli selvittävä mutta nyt viimesen puoltoista kuukautta olen vaan sinnitellyt ilman kun on saanut olla kotona. se lääkkeiden käyttö pelotti enempi kuin ruokien syömiset. sekä kaikenmaaliman lisäaineet. niistä kun ei oikeesti tiijä mitä myrkkyjä ne on. siksi meillä kotona valitaankin mahdollisimman lisäaineettomat ruuat ja elintarvikkeet.
 
Mites on kanamunan kanssa? Saako sitä syödä ku oon kuullu vähän erinäisiä mielipiteitä asiasta! Voiko keitetty tai paistettu kananmuna olla "kiellettyjen listalla" ?
 
Salmonellavaaran takia raaka kananmuna ei ole hyväksi, mutta samanlailla se ongelmia aiheuttaa ei-raskaanaolevillekin. Suomessa kuitenkin kai aika harvinaista on että kananmunissa olisi salmonellaa. Itse en ota majoneeseja sun muita joissain ravintoloissa, mutta en esimerkiksi salaatinkastikkeita ole alkanut välttelemään täysin. 
 
mä olin vähän hölömönä kun luin jostain että raaka kanamuna olis raskaana olevilta kielletty.. pieni pistoskin tuntui omassatunnossa kun majoneesia olen kyllä syönyt ihan huoletta ees tajuamatta että siinä voisi olla jotain...[&o] mutta kun järellä aattelee niin salmonellavaarahan siinä on... yhdyn kyllä tohon lilan juttuun että suomessa aika turvallista kyllä ja ei sellaista salmonellan vaaraa kuin ulkomailla.. me syödään kotona "paljon" (mulla ei mene alas kuin keitetyt ja joskus munakas.. niiin ja majoneesi. se on hyvvää.. [:D]) luomumunia kun saadaan niitä maatilalta suoraan. :) ja koskaan meillä ei oo kolesterooli arvot nousseet yhtään. se on taas se maalaisjärki joka sanelee vetääkö niitä laatikkotolkulla viikossa vai muutamia munia.. :) kevään ulkomaanmatkalla taidan jättää majoneesit kyllä varmaan syömätä....[;)][;)]
 
Luin aiemmin Vaavi2010:n kysymyksen porkkanoista ja aloin epävarmuudessani potemaan hirveän huonoa omaatuntoa kun olin porkkanahimossa rouskuttanut KAKSI PORKKANAA! Ja kirosin että eikö se riitä kun lopetin tupakoinnin ja viinin juonnin, että eikö nyt jumankauta porkkanoitakaan saisi syödä [:D][:D][:D] Hyvä Multatassu kun selvitit asian, tuo 2-3 porkkanaa päivässä on lohduttava tieto, ja sillä saanen porkkananjyrsimistarpeeni tyydytettyä [:)] Ei oo meinaan enään kovin montaa ruokaa joista voisin tällä hetkellä sanoa suorastaan pitäväni, ja tuo porkkana on yksi niistä viimesistä iloistani elämässä juuri nyt [:D]

Tietääkseni kolesterolia saisimme raskaana ollessamme nyt syödä, kun sikiö sitä tarvitsee. Siis näin minä ainakin luin ostamastamme raskauskirjasta. Eli sen puoleen kananmunia voi syödä - kohtuudella. Salmonellaa ei tarvitse pelätä niin kauan kuin kypsentää kananmunat esim. keittämällä tai paistamalla. Ei Suomessa varmaan kovin suurta salmonellavaaraa ole, mutta kyllä sitäkin esiintyy, oli mm. tasan vuosi sitten iso salmonellakohu, jos muistatte.
 
[:@][&:] voihan kökkö.. vaikka koko ajan olen tiennyt että pellavan siemenet kuuluu "kiellettyjen listalle" niin tajusimpa justiinsa että suurena rouhe/sekaleipien ystävänä olen sitten vetänyt niitä siemeniä ihan huomaamattani... kun noissa kaikissa sekaleivissä mitä olen syönyt on niitä.. [&:] noh jostain netin lääkäripalstalta luin äskön että leivässä on niin pieniä määriä että ei kuulema vaaraksi. onneksi olen pääasiassa kyllä syönyt ruisleipää.. mutta kuitenkin alkoi taas omaatuntoa juilimaan.... [&o] meillä syödään paljon eri pähkinöitä ja siemeniä niin olen koko raskaus ajan miun ukkelillekkin paasannut että kattelee sitten tarkkaan niitä siemensekoituksia ettei vaan ole pellavansiemeniä.. joskus se munkin käsi käy siellä kulhossa...
hyvähän se on näin melkein raskauden puolessa välissä herätä kattelemaan mitä sitä suuhunsa pistää[;)][;)] nyt on vaaaaan niin HYVÄ OLO kun se pahoinvointi VIHDOIN LOPPUI. [:D][:D] ja mieli tekee syödä mitä vaan. [:)]
 
[:D][:D]
Kun tätä ketjua lukee niin [:D][:D]
Kaikessa on kaikkea ja mitään ei saa syödä [:D] yksi juustopala voi aiheuttaa vaikka mitä...

Mulle riittää että alkoholia en juo,enkä syö maksaa( tupakkaa en ole koskaan edes polttanut) Kaikkea muuta syön kohtuudella ja monipuolisesti,ihan niin kuin ennen raskauttakin [;)]
 
Aika ymmärrettävää, että Suomessa hätiköidään niin vähästä, täällä kun lapsia syntyy muutenkin niin vähän ja ovat siksi arvostettuja. Jossain muualla päin maailmaa voi äiti ison nälkää kirkuvan lapsikatraansa kanssa jo toivoakin, ettei enää syntyisi lisää lapsia. Sellaisessa tapauksessa keskenmenoon tai pienen lapsen kuolemaan voi olla helpompi (muttei tietenkään täysin kivutonta) suhtautua. Suomessa kauan odotetun pienokaisen menetys voi tuntua isommalta. Mutta toisaalta Suomessa ruoka on kyllä tosi puhdasta, riski saada joku kamala sikiötä uhkaava tauti taitaa olla aika häviävän pieni. Itse olen syönyt kohtuudella kaikkea, kerran maksaakin. Alkoholia en käytä lainkaan enkä tupakoi. Sen lisäksi lopetin sellaisen vitamiinilisän syömisen, jossa oli A-vitamiinia. Jos vauvalla on jokin epämuodostuma tms., niin todennäköisemmin se johtuu geeneistä (perittyä, mutaatio tms.) kuin liian kokiksen juomisesta [:D]
 
Älkääpä tehkö asioista niin vaikeita, vaan nauttikaa raskausajastanne ilman ylenmääräistä stressiä. Luette peruslistat läpi eli poistatte listeriavaaralliset eli vakuumipakatut ja pastöroimattomat (joita ei Suomessa ole juurikaan) ja vältätte järvikaloja ja se riittää aika pitkälle. Muista elintarvikkeista on luultavasti turha vouhottaa, jos varsinkin kaikkea syö kohtuudella.

Minä olisin onnellinen jos pystyisin ylipäänsä syömään, mutta yli kaksi kuukautta on mennyt käytännössä lähes ravinnotta ja jopa juomisen kanssa on vaikeaa. Paino tippunut lähes 10 kg. Varsinkin lihakset ovat sulaneet pois käyttöön ja vauvan ravinnoksi ja niistä ei haluais kukaan tolkuissaan oleva ihminen luopua. Tyypillinen päivän ruokavalioni esim. eilen: muutama popcorn, vähän tuoremehua, viili. Pahoinvointia on kestänyt jo kauan ja kroppa hylkii edelleen ruokaa, vaikka oksentelen jo vähemmän. Esim. yhden pienen keitetyn perunan syöminen aiheuttaa hirveät mahanväänteet ja kurinaa ja kouristuksia ja sitä joutuu sulattelemaan aikamoisen kauan. Tässä on ruokastressiä tarpeeksi [:(]
 
heippa kaikki [:)]
 
itse en mitäään alytöntä paniikkia ota siitä mitä ei saa syödä, en orjallisesti
noudata kieltoja mutta suurena äyriäisten ystävänä kyselisin onko täällä kellään tietoa
niiden syömisestä?? kyselin neuvolassakin, mutta eipä sielläkään oikein osattu sanoa mitään.
ehkä nyt kuitenkaan en ostereita sellasenaan ajatellut hörppiä alas, mutta kaikki simpukat,mustekalat, ravut ym...
kiitos jo etukäteen [:D]
 
Moikka!

Itse en ota paniikkia syömisestä, vaan syön kaikkea mitä ennenkin, mutta kohtuudella. Syön katkarapuja salaatissa ja tonnikalaa(jossain oli siitäkin maininta ettei pitäisi syödä) syön maksamakkaraa jne. Mutta syön niitä harvoin, en niin usein kun ei raskaana ollessa. [:)]
 
piiuska, mä olen kyllä syönyt äyriäisiä (kampasimpukoita, ravunpyrstöjä, simpukoita...), mutta olen kyllä varmistanut että ovat hyvin kypsennettyjä ja usein kun ovat pakasteita, niin hyvin lämmitettyjä myös (esim surimi-tikut).

Listeriahan häviää kypsennettäessä, mutta ulkomaisten firmojen hygienia ei välttämättä ole aina täysin 100%, joten pakasteisiin voi päästä jostain muualta listeriaa valmistuksen jälkeen. Eli kandee mun mielestä kuumentaa.
Ja toinen riski noissa tietty on vatsatauti, mutta se on aika paljon pienempi huoli kuin listeria, ainakin mun mielestä. Ja senkin voi välttää jos syö vaan hyvälaatuisia äyriäisiä (purkkiäyriäiset, hyvin auenneet tuoreet sinisimpukat jne).
 
kiitos paljon vastauksesta [:D]
kyllähän minäkin olen kaikkea mahdollista syönyt, tosiaan jäi vaan askarruttamaan kun
neuvolan tätikään ei osannut mitään sanoa..
 
eli samalla linjalla mennään kun tähänkin asti...maalaisjärjellä..
eihän raskaus ole mikään sairaus[:D]
 
Takaisin
Top