Huh! Kaikki näytti ultrssa oikein hyvältä. Tyyppi kasvaa nätisti keskikäyrää ja vastaa täysin viikkoja (28+5) sekä painoarvioksi saatiin 1316g. Saatiin kuitenkin vielä yksi ultra-aika reilun 4viikon päähän varalta sen kromosomi muutoksen takia, vaikkei sen pitäisikään kasvuun vaikuttaa. Ompa huojentunut olo
Hyvää kuuluu
Hyvää kuuluu
Reilu viikko töitä ja sitten äitiyslomalle.
Kovasti tyyppi potkii tms. Välillä meinaa töissä keskittyminen olla vaikeaa kun vatsassa on ihan omat touhut
Vointi on ollut varsin hyvä koko ajan, kaikenlaista kiusaa tietysti, mutta sen verran lievänä että töissäkin oon pystynyt hyvin käymään. Migreeni meinasi lähteä lapasesta mutta onneksi estolääke tepsi siihen heti. Nyt parin viime viikon aikana on alkanu voimat käydä vähiin, uupuu helpommin ja rasitus pistää alamahan vihlomaan. En oikein hahmota onko liitoskipuja vai supistelua, pissanäytteenkin vein tänään varuiksi 
Yöt alkaa olla repaleisia kun pitää ravata vessassa ja pohtia tätä elämänmuutosta muutenkin 
Viihtyy välillä poikittain ja välillä pää alaspäin. Painoarvio oli reilut 2100g viime viikolla, huomenna tulee 33 viikkoa täyteen 
Täällä oli eilen vähän jännempi tunnelma, kun tuli sen verran monta tuntia napakoita supistuksia, että piti jo valmistautua lähtemään sairaalaan. Nyt on sitten laukku pakattu. Synnäriltä vaan kommentoitiin, että viikolla 34 saa jo syntyä, että kotona voi odotella josko synnytys alkaa. Aamuun mennessä tilanne oli kuitenkin jo ohi, nyt oon vaan hermona yrittänyt havainnoida onko tihkunut lapsivettä vai ei. Ehkä ei, mistä sen tunnistaisi?
Nyt yritän ottaa rauhallisesti ja toivottavasti olisi vielä jokunen viikko aikaa hoitaa kaikkia asioita. Torstaina lääkäri, siellä varmaan kuulee onko vaikuttanut miten
Uskomattoman ihanaa olla vihdoin äiti ja juuri tämän vauvan äiti.
Moikka moi! Mä putosin kyydistä loppuraskaudesta ja en oikein tiedä miten tästä enää mukaan pääsisi, mutta ehkä koitan tälle puolelle vähän päivittää kuulumisia jos saisi vaaditut viestit täyteen ja vois kokeilla uudestaan aktivoitua salaisella puolella! Tuntui ettei loppuraskaudesta ollut oikein sellaista tarvetta ja asiaa, mutta vauvaan liittyen ois taas kiva kysellä ja lukea muiden kokemuksia
Tässä vaikka nyt ensihätään "synnytyskertomusta". Meillä meni laskettu aika ohi 4.7. ja käynnistyminen alkoi perjantaina 9.7. Ensimmäiset supistukset tuli aamuyöllä ja jatkui iltapäivään asti helposti kestettävinä ja epäsäännöllisinä. Klo 17 jälkeen kipeytyi ja tiheni. Sairaalaan lähdettiin illalla 22 aikoihin ja synnytys kirjattiin alkaneeksi tuosta klo viidestä. Tästä sit seuraavat 40 tuntia oli yhtä kituutusta ja hidasta etenemistä, sentti kerrallaan avautumista, pysähtelyä ja etenemistä vuorotellen. Epiduraalia meni täydet annokset, sitä ei lopulta saanut enää lisää. Sunnuntaiaamuna oltiin 9 senttiä auki mutta taas pysähdyksissä ja vihdoin joku alkoi epäillä virhetarjontaa. Sehän sitten ultralla todettiinkin, päälaki edellä oltiin tulossa ja ei kuulemma mahdollista jatkaa alateitse.
Sektiopäätös otti koville, mua itketti ja harmitti "luovuttaa" loppusuoralla, harmitti ettei vauva saa synnytyksen bakteereita. Mutta eipä siinä ollut vaihtoehtoja. Sektio sitten itsessään oli myös tosi ahdistava ja dramaattinen kokemus. Vauva oli ehtinyt laskeutua syvälle lantioon ja oli siellä tiukasti jumissa. Mua jouduttiin leikkaamaan lisää, tehtiin T-mallinen viilto eli sekä vaaka että pystyviilto. Lääkäri yritti auttaa vauvaa ulos ja kätilöt työnsi alakautta irti lantiosta, heillä väsyi kädet ja vaihtoivat vuoroa, salissa oli kiivas tunnelma, henkilökunta juoksi ja huusi että jumissa on, ei irtoa, vaihdetaan vuoroa, kädet väsyy. Mä olin todella järkyttynyt ja pelkäsin että käy huonosti. Mun taustalla lapsettomuus, hoidot, raskausajan pelot, liikkumattomuus ja liikehälytykset, olin niin peloissani että tähänkö asti lopulta päästiin ja nyt hänet menetetään. Ehdin vaimolle sopertaakin että taitaa käydä huonosti.
Lopulta huudot vaihtui, nyt irtoaa, syntyy syntyy ja pian perään virkeä parkaisu. Hurja helpotus, vauva nopeasti näytille meille, mutta rinnalle en saanut koska olin saanut niin paljon lisälääkitystä sekä vauvan vointi piti heti tarkistaa, ettei tullut hapenpuutetta. Kaikki oli hyvin, vauva sai 9/9 apgar pisteet ja pääsi vaimon kanssa tarkkailuun. Mä jäin parsittavaksi ja sitten perässä perheen luokse ja sain vauvan rinnalle.
Jälkikäteen vielä todettiin että vauva ei missään nimessä olisi syntynyt alakautta. Virhetarjonnan lisäksi hänen mitat oli huikeat 56 senttiä ja 4590 grammaa.
Vauva siis syntyi lopulta sunnuntaina 11.7. rv 41+0 ja huomenna tulee tasan 4 viikkoa. Oon palautunut sektiosta fyysisesti tosi hyvin ja henkisestikin varmaan päällisin puolin, mutta on siinä vähän vielä työstettävää. Välillä iskee fiilis että raskausmaha ja vauva on kadonnut ja riistetty, ja on vaikea yhdistää että tämä meidän vauva on se sama mahassa ollut vauva. Luulen että sektiokokemus aiheuttaa tällasta fiilistä. Mutta aivan ihana hän on ja ollaan täysin vauvakuplassa ja hänen pauloissa
Kirjoittelen tähän lisää kuulumisia myöhemmin josko saisin tarvittavat viestit täyteen ja takaisin salaiselle puolelle.
Moikka moi! Mä putosin kyydistä loppuraskaudesta ja en oikein tiedä miten tästä enää mukaan pääsisi, mutta ehkä koitan tälle puolelle vähän päivittää kuulumisia jos saisi vaaditut viestit täyteen ja vois kokeilla uudestaan aktivoitua salaisella puolella! Tuntui ettei loppuraskaudesta ollut oikein sellaista tarvetta ja asiaa, mutta vauvaan liittyen ois taas kiva kysellä ja lukea muiden kokemuksia
Tässä vaikka nyt ensihätään "synnytyskertomusta". Meillä meni laskettu aika ohi 4.7. ja käynnistyminen alkoi perjantaina 9.7. Ensimmäiset supistukset tuli aamuyöllä ja jatkui iltapäivään asti helposti kestettävinä ja epäsäännöllisinä. Klo 17 jälkeen kipeytyi ja tiheni. Sairaalaan lähdettiin illalla 22 aikoihin ja synnytys kirjattiin alkaneeksi tuosta klo viidestä. Tästä sit seuraavat 40 tuntia oli yhtä kituutusta ja hidasta etenemistä, sentti kerrallaan avautumista, pysähtelyä ja etenemistä vuorotellen. Epiduraalia meni täydet annokset, sitä ei lopulta saanut enää lisää. Sunnuntaiaamuna oltiin 9 senttiä auki mutta taas pysähdyksissä ja vihdoin joku alkoi epäillä virhetarjontaa. Sehän sitten ultralla todettiinkin, päälaki edellä oltiin tulossa ja ei kuulemma mahdollista jatkaa alateitse.
Sektiopäätös otti koville, mua itketti ja harmitti "luovuttaa" loppusuoralla, harmitti ettei vauva saa synnytyksen bakteereita. Mutta eipä siinä ollut vaihtoehtoja. Sektio sitten itsessään oli myös tosi ahdistava ja dramaattinen kokemus. Vauva oli ehtinyt laskeutua syvälle lantioon ja oli siellä tiukasti jumissa. Mua jouduttiin leikkaamaan lisää, tehtiin T-mallinen viilto eli sekä vaaka että pystyviilto. Lääkäri yritti auttaa vauvaa ulos ja kätilöt työnsi alakautta irti lantiosta, heillä väsyi kädet ja vaihtoivat vuoroa, salissa oli kiivas tunnelma, henkilökunta juoksi ja huusi että jumissa on, ei irtoa, vaihdetaan vuoroa, kädet väsyy. Mä olin todella järkyttynyt ja pelkäsin että käy huonosti. Mun taustalla lapsettomuus, hoidot, raskausajan pelot, liikkumattomuus ja liikehälytykset, olin niin peloissani että tähänkö asti lopulta päästiin ja nyt hänet menetetään. Ehdin vaimolle sopertaakin että taitaa käydä huonosti.
Lopulta huudot vaihtui, nyt irtoaa, syntyy syntyy ja pian perään virkeä parkaisu. Hurja helpotus, vauva nopeasti näytille meille, mutta rinnalle en saanut koska olin saanut niin paljon lisälääkitystä sekä vauvan vointi piti heti tarkistaa, ettei tullut hapenpuutetta. Kaikki oli hyvin, vauva sai 9/9 apgar pisteet ja pääsi vaimon kanssa tarkkailuun. Mä jäin parsittavaksi ja sitten perässä perheen luokse ja sain vauvan rinnalle.
Jälkikäteen vielä todettiin että vauva ei missään nimessä olisi syntynyt alakautta. Virhetarjonnan lisäksi hänen mitat oli huikeat 56 senttiä ja 4590 grammaa.
Vauva siis syntyi lopulta sunnuntaina 11.7. rv 41+0 ja huomenna tulee tasan 4 viikkoa. Oon palautunut sektiosta fyysisesti tosi hyvin ja henkisestikin varmaan päällisin puolin, mutta on siinä vähän vielä työstettävää. Välillä iskee fiilis että raskausmaha ja vauva on kadonnut ja riistetty, ja on vaikea yhdistää että tämä meidän vauva on se sama mahassa ollut vauva. Luulen että sektiokokemus aiheuttaa tällasta fiilistä. Mutta aivan ihana hän on ja ollaan täysin vauvakuplassa ja hänen pauloissa
Kirjoittelen tähän lisää kuulumisia myöhemmin josko saisin tarvittavat viestit täyteen ja takaisin salaiselle puolelle.
Mä jouduin myös kiireelliseen sektioon kun vauvan sydänäänet laskivat aina supistusten jälkeen, eikä ne ollu edes mitään synnytyssupistuksia vielä, käynnistystä vasta oltiin aloittamassa ja olin käyrillä. Mutta tunnistan kyllä tuon tunteen, "onko tämä mun vauva, tuliko se muka minusta kun en nähnyt enkä tuntenut mitään" 
Onneksi imetys lähti hyvin käyntiin ja voidaan molemmat hyvin, ja ihanaa että teilläkin on kaikki hyvin nyt Onnea pienestä!
Moikka moi! Mä putosin kyydistä loppuraskaudesta ja en oikein tiedä miten tästä enää mukaan pääsisi, mutta ehkä koitan tälle puolelle vähän päivittää kuulumisia jos saisi vaaditut viestit täyteen ja vois kokeilla uudestaan aktivoitua salaisella puolella! Tuntui ettei loppuraskaudesta ollut oikein sellaista tarvetta ja asiaa, mutta vauvaan liittyen ois taas kiva kysellä ja lukea muiden kokemuksia
Tässä vaikka nyt ensihätään "synnytyskertomusta". Meillä meni laskettu aika ohi 4.7. ja käynnistyminen alkoi perjantaina 9.7. Ensimmäiset supistukset tuli aamuyöllä ja jatkui iltapäivään asti helposti kestettävinä ja epäsäännöllisinä. Klo 17 jälkeen kipeytyi ja tiheni. Sairaalaan lähdettiin illalla 22 aikoihin ja synnytys kirjattiin alkaneeksi tuosta klo viidestä. Tästä sit seuraavat 40 tuntia oli yhtä kituutusta ja hidasta etenemistä, sentti kerrallaan avautumista, pysähtelyä ja etenemistä vuorotellen. Epiduraalia meni täydet annokset, sitä ei lopulta saanut enää lisää. Sunnuntaiaamuna oltiin 9 senttiä auki mutta taas pysähdyksissä ja vihdoin joku alkoi epäillä virhetarjontaa. Sehän sitten ultralla todettiinkin, päälaki edellä oltiin tulossa ja ei kuulemma mahdollista jatkaa alateitse.
Sektiopäätös otti koville, mua itketti ja harmitti "luovuttaa" loppusuoralla, harmitti ettei vauva saa synnytyksen bakteereita. Mutta eipä siinä ollut vaihtoehtoja. Sektio sitten itsessään oli myös tosi ahdistava ja dramaattinen kokemus. Vauva oli ehtinyt laskeutua syvälle lantioon ja oli siellä tiukasti jumissa. Mua jouduttiin leikkaamaan lisää, tehtiin T-mallinen viilto eli sekä vaaka että pystyviilto. Lääkäri yritti auttaa vauvaa ulos ja kätilöt työnsi alakautta irti lantiosta, heillä väsyi kädet ja vaihtoivat vuoroa, salissa oli kiivas tunnelma, henkilökunta juoksi ja huusi että jumissa on, ei irtoa, vaihdetaan vuoroa, kädet väsyy. Mä olin todella järkyttynyt ja pelkäsin että käy huonosti. Mun taustalla lapsettomuus, hoidot, raskausajan pelot, liikkumattomuus ja liikehälytykset, olin niin peloissani että tähänkö asti lopulta päästiin ja nyt hänet menetetään. Ehdin vaimolle sopertaakin että taitaa käydä huonosti.
Lopulta huudot vaihtui, nyt irtoaa, syntyy syntyy ja pian perään virkeä parkaisu. Hurja helpotus, vauva nopeasti näytille meille, mutta rinnalle en saanut koska olin saanut niin paljon lisälääkitystä sekä vauvan vointi piti heti tarkistaa, ettei tullut hapenpuutetta. Kaikki oli hyvin, vauva sai 9/9 apgar pisteet ja pääsi vaimon kanssa tarkkailuun. Mä jäin parsittavaksi ja sitten perässä perheen luokse ja sain vauvan rinnalle.
Jälkikäteen vielä todettiin että vauva ei missään nimessä olisi syntynyt alakautta. Virhetarjonnan lisäksi hänen mitat oli huikeat 56 senttiä ja 4590 grammaa.
Vauva siis syntyi lopulta sunnuntaina 11.7. rv 41+0 ja huomenna tulee tasan 4 viikkoa. Oon palautunut sektiosta fyysisesti tosi hyvin ja henkisestikin varmaan päällisin puolin, mutta on siinä vähän vielä työstettävää. Välillä iskee fiilis että raskausmaha ja vauva on kadonnut ja riistetty, ja on vaikea yhdistää että tämä meidän vauva on se sama mahassa ollut vauva. Luulen että sektiokokemus aiheuttaa tällasta fiilistä. Mutta aivan ihana hän on ja ollaan täysin vauvakuplassa ja hänen pauloissa
Kirjoittelen tähän lisää kuulumisia myöhemmin josko saisin tarvittavat viestit täyteen ja takaisin salaiselle puolelle.
Huh, no et todella päässyt ihan helpolla mutta onneksi lopputulos oli hyväMoikka moi! Mä putosin kyydistä loppuraskaudesta ja en oikein tiedä miten tästä enää mukaan pääsisi, mutta ehkä koitan tälle puolelle vähän päivittää kuulumisia jos saisi vaaditut viestit täyteen ja vois kokeilla uudestaan aktivoitua salaisella puolella! Tuntui ettei loppuraskaudesta ollut oikein sellaista tarvetta ja asiaa, mutta vauvaan liittyen ois taas kiva kysellä ja lukea muiden kokemuksia
Tässä vaikka nyt ensihätään "synnytyskertomusta". Meillä meni laskettu aika ohi 4.7. ja käynnistyminen alkoi perjantaina 9.7. Ensimmäiset supistukset tuli aamuyöllä ja jatkui iltapäivään asti helposti kestettävinä ja epäsäännöllisinä. Klo 17 jälkeen kipeytyi ja tiheni. Sairaalaan lähdettiin illalla 22 aikoihin ja synnytys kirjattiin alkaneeksi tuosta klo viidestä. Tästä sit seuraavat 40 tuntia oli yhtä kituutusta ja hidasta etenemistä, sentti kerrallaan avautumista, pysähtelyä ja etenemistä vuorotellen. Epiduraalia meni täydet annokset, sitä ei lopulta saanut enää lisää. Sunnuntaiaamuna oltiin 9 senttiä auki mutta taas pysähdyksissä ja vihdoin joku alkoi epäillä virhetarjontaa. Sehän sitten ultralla todettiinkin, päälaki edellä oltiin tulossa ja ei kuulemma mahdollista jatkaa alateitse.
Sektiopäätös otti koville, mua itketti ja harmitti "luovuttaa" loppusuoralla, harmitti ettei vauva saa synnytyksen bakteereita. Mutta eipä siinä ollut vaihtoehtoja. Sektio sitten itsessään oli myös tosi ahdistava ja dramaattinen kokemus. Vauva oli ehtinyt laskeutua syvälle lantioon ja oli siellä tiukasti jumissa. Mua jouduttiin leikkaamaan lisää, tehtiin T-mallinen viilto eli sekä vaaka että pystyviilto. Lääkäri yritti auttaa vauvaa ulos ja kätilöt työnsi alakautta irti lantiosta, heillä väsyi kädet ja vaihtoivat vuoroa, salissa oli kiivas tunnelma, henkilökunta juoksi ja huusi että jumissa on, ei irtoa, vaihdetaan vuoroa, kädet väsyy. Mä olin todella järkyttynyt ja pelkäsin että käy huonosti. Mun taustalla lapsettomuus, hoidot, raskausajan pelot, liikkumattomuus ja liikehälytykset, olin niin peloissani että tähänkö asti lopulta päästiin ja nyt hänet menetetään. Ehdin vaimolle sopertaakin että taitaa käydä huonosti.
Lopulta huudot vaihtui, nyt irtoaa, syntyy syntyy ja pian perään virkeä parkaisu. Hurja helpotus, vauva nopeasti näytille meille, mutta rinnalle en saanut koska olin saanut niin paljon lisälääkitystä sekä vauvan vointi piti heti tarkistaa, ettei tullut hapenpuutetta. Kaikki oli hyvin, vauva sai 9/9 apgar pisteet ja pääsi vaimon kanssa tarkkailuun. Mä jäin parsittavaksi ja sitten perässä perheen luokse ja sain vauvan rinnalle.
Jälkikäteen vielä todettiin että vauva ei missään nimessä olisi syntynyt alakautta. Virhetarjonnan lisäksi hänen mitat oli huikeat 56 senttiä ja 4590 grammaa.
Vauva siis syntyi lopulta sunnuntaina 11.7. rv 41+0 ja huomenna tulee tasan 4 viikkoa. Oon palautunut sektiosta fyysisesti tosi hyvin ja henkisestikin varmaan päällisin puolin, mutta on siinä vähän vielä työstettävää. Välillä iskee fiilis että raskausmaha ja vauva on kadonnut ja riistetty, ja on vaikea yhdistää että tämä meidän vauva on se sama mahassa ollut vauva. Luulen että sektiokokemus aiheuttaa tällasta fiilistä. Mutta aivan ihana hän on ja ollaan täysin vauvakuplassa ja hänen pauloissa
Kirjoittelen tähän lisää kuulumisia myöhemmin josko saisin tarvittavat viestit täyteen ja takaisin salaiselle puolelle.
varmasti henkisellä puolella työstettävää tuollaisen jälkeen
Suihkutissit, annoskoot ja ilmavaivat, kuulostaa pitkälti samalta kun meilläkinKiitos kaikille
Enköhän pian pääse takaisin salaiselle puolelle ja lukemaan sieltä teidänkin synnytyskokemuksia! Sillä välin kirjoittelen nyt muutamista aiheista tähän ketjuun niin saan 5 viestiä täyteen
Imetys lähti onneksi hyvin käyntiin sektiosta huolimatta, maito nousi neljäntenä päivänä. Meillä oli koko ajan tavoitteena imetys/pumppaus yhdistelmä joten sain jo osastolla hyvää opetusta pumpun kanssa. Kotona jatkettiin samaan malliin ja kun maito alkoi nousta niin maitoa alkoi heti kerääntyä jääkaappiin ja on pystytty molemmat osallistua syöttöihin. Mutta on kyllä edelleen tasapainoilua annoskokojen kanssa ja pumppailuun liittyvän "välineurheilun" kanssa ja suihkutissien ja ilmavaivojen kanssa. Että näistä aiheista kans odotan löytäväni ketjuja sieltä salaiselta puolelta jahka sinne pääsen!
lisään omaan listaan vielä hillittömän pulauttelun ja sen tuoman pyykkivuoren 
Täällä sama, pullosta kun vetää jopa sen 120ml hujauksessa, ei puklaile vaikka imetyksen jälkeen voi tulla paljonkin. mulla on kyllä myös kunnon suihkutissit ja vauvan naama usein ihan maidossa kauttaaltaan.Mulla ei vallan suihkua, eikä enää edes valu itsekseen kovin herkästi, mutta äkkiä tuo kaveri saa ittensä ähkyyn. Imee ehkä 5-10 minuuttia ja puklailee sen jälkeen vielä pitkään. Pumppaan myös pulloon jotta mies saa syöttää välillä, ja kun siitä vetää 100 ml ykkösellä alas, siinä kestää vähän kauemman ja puklaa vähemmän.
tuntuu ihan että tulehtuu välillä siihen maitoon. Ja myöskin syö tosi lyhyitä aikoja rinnalla mutta kaippa sitä sitten nopeasti täyttyy kun maito vaan suihkuaa. Pullosta syöminen kestää paljon kauemmin.
koko valveillaoloaikana meinaa olla yhtä nukuttamista ja ihan lyhyitä torkahduksia sylissä/sohvalla.
