Mitä jos vaan vihaa olla raskaana?

Maatunen, kuulostaa tosi raskaalta! En voi kuvitella, miten paljon voi ärsyttää, jos superrankan pahoinvoinnin jälkeen tulee kuvaamasi oireet. Ja koettu on, että joidenkin ihmisten on toooodella vaikea ymmärtää miten heikoksi raskaus voi vetää.

Osa lääkäreistäkään ei oikein ymmärrä, mistä on kysymys. Just tänään törmäsin yhteen typerykseen. Suhtautuminen oli hyvin alentavaa ja ylimielistä. Onneksi kaikki muut kätilöt, kätilöopiskelija, hoitajat ja työterveyslääkäri olivat mukavia ja asiallisia.
 
Joo, alkaa olla voimat loppu ja pää puhki. Ei tätä olotilaa voi enää ees sanoin kuvailla. Antaisin mitä vaan ees yhestä yöstä jolloin sais nukuttua... hajottaa ja kovasti. En pysty tekemään yhtään mitään, itku tulee kun nousee sängystä. Ja oksensin taas tänään. Viikkoja 18+2 eikä meinaa sekään helpottaa. Mut muita kipuja kyllä tulee lisää :D

Parasta on just nää idiootit lääkärit ja muut vmäiset ihmiset, jotka ei usko miten kauheeta tää on. Ykskin koulukaveri oli nähny mut kaupassa, jonka jälkeen koulussa sain kuulla kuinka vaan lintsaan ja oon laiska paska :sad001 ja se kauppareissu meni kaksin kerroin itku silmässä...
 
Maatunen, ootko kokeillu mitään tukivyötä? Jos se helpottais edes pikkiriikkisen sun kipuiluja niin saattais tuntua lottovoitolta kaiken keskellä? Mulla on sairaalan välinelainaamosta lainassa tukivyö ja se kyllä helpottaa seisaalla olemista ja kävelyä, ei tietenkään mahdollista mitään lenkkeilyä, mutta perus kaupassa käyminen on huomattavasti tuskattomampaa. Ja mulla siis oikeen puoleinen SI-nivel löystyy niin että voi melkein kuulla kun joka askeleella klonksuu.. Toi tukivyö helpottaa myös vähän arkea kaksvuotiaan kanssa.

Tsemppiä! ♡♡
 
Lila-Aurora, eipä oo tullut mieleen. Kiitos ihan hirmuisesti vinkistä! Täytyypä soitella neuvolaan ja kysellä, että saisinko tk:n puolelta kokeiluun :) Ja jaksamista sinnekin ♡ ei varmasti ole ihan helpoimmasta päästä juosta kaksvuotiaan perässä ja pyörittää arkea särkyjen kanssa.
 
Mä vihaan tätä niin paljon että en oo edes uskaltanu avata enää sanaista arkkuani tähän ketjuun. Enkä avaa nytkään, kun itkettää (tai sitten raivo nostattaa kyyneleet silmiin) jo ajatus siitä miten paljon mä vihaan tätä oloa, vaikka kaikkineen tää raskaus on ollu vissiin helpompi kun edellinen. Mä vihaan tätä mahaa, miten tukalaks tää olo on voinu mennä.

Nii ja sit jumalauta! Kun ihmiset näkee mut ne taivastelee miten iso oon, ja tuumii että on varmaan tukala olo, ja sit miettii et h-hetki on varmaan ihan pian ja loogisesti perään esitetään kysymys et koska laskettu aika olikaan. Huokaisten just puolisen tuntia sit miehen kaverille vastasin et kolme viikkoo, johon tuli perinteinen "ai se on niin pian" tai "no niin mä aattelin et se on ihan just" -tyyppinen (joskin tsemppaavaks tarkoitettu) lausahdus. Sattumoisin omasta mielestä kolmen viikon päästä kuulostaa olevan kaikkee muuta kun pian - saati sitten että menis kauemmin!

Itkupotkuraivari! (Ja avasimpas arkkua sittenkin vähän. Mut hyvin vähän!)
 
Voi Lila-Aurora, aivan hurrrjasti tsemppiä vielä viimeisille viikoille! Kohta se on ohi ja odotus palkitaan. Kyllä sä vielä pari viikkoa selviät!
Mulla on viikkoja vasta 24+3, ja maha on oikeesti jo iso. Kaikki ihmettelevät, että joko se sun la on lähellä :D Olen aina ollut hoikka, niin kai se sitten näyttää vaan niin valtavalta nyt. Mulla olo on nyt jo iso ja tukala, niin voin vaan kuvitella mitkä fiilikset siellä on...

Ja voi jumalavita näitä kipuja!! Tuun ihan oikeesti hulluks. En oo kolmeen kuukauteen pystynyt tekemään yhtään mitään kun raskauden takia sain vaivakseni iskiaksen, jumalattomat venymis ja kohdunkasvukivut ja tottakai jatkuvan pahoinvoinnin ja päänsäryn. En saa öisin nukuttua juuri lainkaan kipujen takia. Oon aivan loppu. Haluaisin vaan juoksemaan ja salille ja nukkua edes yhden yön ilman kipuja. Mutta ei. Mä makaan vielä reilu kolme kuukautta sohvalla suklaalevy kädessä ja itku kurkussa. Life is good ja raskaus on naisen parasta aikaa! Pskat.
 
Kiitos! Alkaa olla jo kyllä tukalat oltavat. =/ Oon nyt pitäny öisin majaa sohvalla kun en todellakaan pysty enää makuultani oleen. Kauheet tyynyviritelmät (jotka tietysti lahoo joka kerta kun vaihtaa asentoo...) vaan ja koittaa nukkua tällasessa istuma-asennossa. Eihän tästä oikein mitään tuu muttaaaa....

Mäki muistan miten iso ja tukala olo oli noila viikoilla jo, mutta onneks tää kaikki lisääntyy sillee salakavalasti pikkuhiljaa, koko ajan ähisten ja valittaen. Niin ei sitä lopulta osaa sillee ajatella etteikö muka noillakin viikoilla ois ollu jo tukalaa. Ja sit ku kaikki on vielä niin yksilöllistä eikä mitään voi verrata.

Mut on mulla vähän ilouutisiakin! Olin perjantaina synnytystapa-arviossa ja sieltähän pläjähti aika suunniteltuun sektioon! Eli nyt tiedän että maksimissaan viikko vielä! Toivon kyllä ettei tää vave päättäis tehdä mitään liikkeitä aiemmin, leikkauspäivä kun olis ihan omiaan tän pienen syntymiselle: sattuu oleen kyseessä nimittäin meidän hääpäivä, ja esikon ristiäispäivä! ♡

No mutta. Aiheuttaapa tää lisätuskaakin.

Nyt on siis todettu melko suurella todennäköisyydellä (ei kuvattu) että mulla on sukuni naisten tapaan liian kapee lantio johon ei vauvaa mahdu. Näin ollen tää tukaluus tässä heti tissien alapuolella ei siis oo ollu mun mielikuvitusta, vaan tää vauva todellakin murskaa kohta kylkiluita. Ja hengenahdistusta ja jotain pistelevää puutumista aiheuttaa tilanne myöskin. Mutta kun ei se reppana mahdu laskeutuun niin missäs se sitten olis jossei tossa ylhäällä. Mut tukalaa on!

Sitte toinen juttu on nää vitunaikaset supistelut. Jotenkin ennen tota perjantaita mä jaksoin asennoitua suppailuun sillä fiiliksellä että kohta käynnistyy synnytys, tai ainakin ne tekee väylää vauvalle jne. Kävin muksujen kans ihan tohkeissani pulkkamäessä ja muutenkin koitin olla niin ettei supistelut rajottais touhuumista kauheesti. Nyt ei jaksais enää yhtään, kun leikkauspäivä on lyöty lukkoon! Aika iisisti tulee sit otettua päivät, mut hommaa kyllä olis... Turhauttavaa.

Valivalivali.
 
Lila-Aurora, hyvä, että sait sektioajan! Eipä tarvitse kärsvistellä ja odotella yhtään pidempään kun on tarvis :) Ja hyvä, että lantion ahtaus selvisi ennen synnytystä. Eräs ystävä pakersi 18h ennen kuin lääkärit uskoivat, että ei se vauva mahdu tulemaan ja sitten lähdettiinkin hätäsektioon ja ikäviä komplikaatioitahan siitä tietenkin seurasi. Nyt voit ainakin hyvillä ja turvallisin mielin odotella pienen ihmeen saapumista maailmaan! :)

ja riepu, I feel you... ei sitä ennen uskonutkaan, että ihminen voi olla näin loppu ja rikki. Jatkuva kipu ja unettomuus ovat kyllä viimeisen 3kk aikana tehny musta aikamoisen masentuneen mörököllin. Nyt sain vielä kaikkien näiden kipujen kaveriksi flunssan ja kuumeen. Vttttu.
 
Joo mäki tiedän tunteen! Kun ei jaksais enää päivääkään. Mulla noihin samoihin ajatuksiin tulee lisäks tunne etten mä edes halua koko lasta. Esikkoa odottaessa mä vedin välillä niin maihin että makasin yli 20h putkeen pimeessä huoneessa enkä edes syöny mitään...

Tällä erää ei oo voinu ihan samalla tavalla synkistellä kun on ollu toi tirpunen tossa huomioitavana, mut se on kyllä auttanu myös syrjäyttään tollasia ajatuksia koska toi neiti on tietysti tärkeempi. Mut oon mä tässäki raskaudessa pakannu kassini kesken meidän kaupunkiloman ja kävelly kolmelta yöllä Helsingissä bussille ja lähteny kotiin. Jätin vaa miehen ja tytöt (meidän yhteinen ja miehen esikoinen) viettämään perhelomaa ihan keskenään... Silloin kyllä päätin että seuraavassa neuvolassa mun on pakko kertoo mun tuntemuksista ja pyytää päästä jutteleen johonkin, tosin toi pahin synkistelykausi oli jo ohi kun se neuvola sitten tuli...

Auttaisko jos vähän purkaisit(te) tarkemmin tuntojanne? Vaikkapa täällä?
 
No, ehkä oli ihan hyvä, että silloin lähdit kotiin hengähtämään :) Joskus vaan tarvitsee hetken ihan täydellistä yksinäisyyttä, oli mies ja perhe kuinka rakkaat vaan. Etenkin tässä olotilassa se välillä korostuu.

Ja mulla on ollut samoja tunteita siitä, että en edes halua koko lasta kun tää on tällaista sontaa. Sitten sitä vasta hajoaakin, kun tulee niin paha olo siitä, että voi edes ajatella noin. Ykskin ilta itkin pari tuntia hysteerisesti lattialla ajateltuani niin, tilanne raukes sit siihen kun mies raahas mut väkisin sänkyyn ja rauhoitteli kun en meinannut saada edes hengitettyä hyperventiloinniltani. Luojan kiitos mulla on maailman ihanin mies, joka jaksaa ymmärtää ja kuunnella :Heartred se on monesti ollut ainoa asia, joka on pitänyt järjissään.
Mulla on ottanut tosi koville se, että raskaus on ihan alusta asti ollut niin rankka. Ensin se monen kuukauden jatkuva oksentaminen ja tippaletkun jatkona eläminen, sitten sairaslomalla makaaminen selkä- ja vatsakipujen takia. Pää hajoo, kun ei vaan pysty tekemään yhtään mitään. En pysty edes kävelylle lähteä. Ei kai se ihme oo, että alkaa nuppi sekoomaan :D Nyt just lääkäriin lähdössä taas, meinasivat, että jatketaan saikkua äippäloman alkuun asti. Jeejee.
 
Minusta myös välillä tuntuu että en halua koko lasta ja vihaan lasta vaikka eihän se sen syy ole että minun kroppa ei kestä. Välillä ajattelen että olisiko parempi jos menisi kesken vaikka tiedän että sitten vasta sekoaisinkin. Syytän itseäni tästä tilanteesta koska itse olen raskaaksi hankkiutunut. Sitten ajattelen myös että oon jotenkin niin huono ihminen että mua rangaistaan näillä kivuilla ja että mun ei edes kuuluisi saada lasta.
 
Minä taas nautin melkein koko raskauden ajan. Loppuvaiheessa kun välillä selkä kipeyty ja nukkumisasennon vaihto oli työlästä. Mutta muuten tykkäsin olla raskaana, itsellä kyl ei ollut mitään ongelmia raskaana ollessa. Ei ollut pahoinvointia, töissä pystyin käymään ja kaikki meni hyvin. No synnytys kyl oli ihan eri juttu, mutta ei siitäkään jäänyt mitää kammoa et senkin voin kokea joskus uudelleen.
 
Mua pelottaa, että tulen vielä vihaamaan raskaana oloa ja pahasti. Heti tällein kättelyssä alkoi selkä kipuilemaan oikein kunnolla. Etoo ja on paha olo päivittäin, oksentelua satunnaisesti. Väsyttää ja hemoglobiini laskee vain laskemistaan. Hyvä, kun ensimmäinen neljännes on takana ja nyt jo oltu sairaslomalla kolmisen viikkoa. Alkaa tulla fiilis, ettei raskaana olo sovi itselle o_O
 
Itselläni on viikkoja vasta 22+1, mutta olo tuskanen. Pahoinvointi on jo hellittänyt mutta päätä särkee päivittäin jos ei kokoajan syö jotain. Ja sitten kun multa kysellään että miltä se nyt tuntuu olla raskaana, ja mä kerron että olo on paska ja tunnen itseni lihavaksi, niin en kaipaa vastaukseks "nyt jo? Mutta pahin on kuule vasta edessä"! Ihan niin ku tässä vaiheessa ei olis vielä oikeutta vihata koko raskaana olemista. Mulle tää on ensimmäinen ja hyvin suurella todennäköisyydellä myös viimeinen raskaus. Niin, ja siitäkin jos sattuu uteliaille mainitsemaan että meille ei enempää ole tulossa, niin siitäkin saa syyllistäviä katseita, kun kyllähän lapselle pitää kaveri hankkia. No anteeks nyt vaan, mutta meidän lapsukainen saa itse etsiä kaverinsa... Huh, kylläpä tämä avautuminen helpottaa :)
 
Kyllä tää ahdistus voi välillä olla niin valtavaa... Yli 3kk laskettuun aikaan ja nyt loppu saunassa käynnitkii, en vaan pysty istumaan mukavasti lauteilla ton mahan kanssa! Taas yksi rentoutumiskeino ja viikon kohokohdista mennyttä... 4-vuotias inttää joka asiassa vastaan ja mulla ei vaan pinna kestä ja tulee huudettua. Ja sit kun se #tutus ei laannu millään!! Jatkuvasti nuttura niin prleen kireellä ettei tiedä miten päin olis. #)%-•ttu.
 
Jumalauta tekis mieli mennä sairaalan käytävälle huutamaan että ottakaa nyt tämä maha vittuun multa ja että mä perun tän koko projektin enkä suostu olemaan enää hetkeekään raskaana. Saisivat nukuttaa mut ja herättää sitten ku mun kroppa on ennallaan. Alusta tähän asti rv 27 mulla ei ole ollut ainuttakaan sekuntia että ois ollu hyvä olla. Ainut kohta mikä ei ole kipeä niin on kädet. En ole koko aikana voinut olla töissä enkä liikkua. Oon ollu puoli vuotta kotona makaamassa. Joka päivä tulee lisää ongelmia. Virtsaputkentulehduksia 3, vaikeat peräpukama, kipeitä supistuksia yms. Kyllä on niin vitun hienoa aikaa.
 
Huvittavaa sinällään, miten aina hehkutetaan että raskaus on "elämän parasta aikaa".. yeah right! Mikäs siinä jos tykkää etovasta olosta, väsymyksestä ja jatkuvasta nälästä.. :inpain: Noh, toivossa on hyvä elää että tämä tästä vielä iloksi muuttuu :)
 
Joo vihaan kans oon nyt 19+5. koko raskaus on ollut yhtä helvettiä. Pahoinvointia oksentelua oli aluuksi vasta nyt on vähän alkanut hellittämään toki on vieläkin päiviä että pahaa tekee ja kyökityttää, mutta mikään ei tule ylös.
No jottei tämä liian helppoa olisi niin kauhia väsy jos saisin valita nukkuisin aivan koko ajan. Päivä on pilalla jos herään liian aikaisin. Eikä huvita mikään ainoastaan makoilu.
Ja jottei vieläkään olis liian helppoa niin perkeleenmoiset iskias kivut justaan maanantaina oli sellaset kivut että hyvä kun sängystä pääsi ylhä. No työterveyteen menin kesti pari minuuttia että pääsin tuolilta ylhä ja kävelin terkkarin peräs sen huoneeseen. no hätinä pääsin istumaan niin oli jo lappu kädes ja eikun köpöttelemään takaisin autolle. Ja kävely asento on sellanen kyyry aivan kun vanha muori kävelis.
Jatkuva vessassa käynti.
Sitten tämä kun vauva liikkuu, joo on ihanaa ja niin pois päin. mutta pitääkö sen yöllä liikkua. Perkele minä yritän nukkua aamuun pitääs ittensä raahata, mutta ei tuu mitään kun monotetaan.
Jotta innolla oikein ootan että mikähän vaiva seuraavaksi tulee. Varmaan loppuvaihees oon niin rampa etten enään kävelemään pääse.
Sitten ottaa päähän tämä, että kun soittaa johkin että en nyt pysty tulemaan kun on niin paha olo, niin luurin toisesta päästä kuuluu että kyllä se kohta helpottaa. No ensinnäkään se toinen ei tiedä että helpottaako olo kohta vai ei.
Sitten nämä odottajat jolla ei ole mitään, ovat elämänsä kunnossa. Yksi tuttava kenen laskettu aika on toukokuussa on kuulema elämänsä kunnossa ainut vaiva on kusella käynti. ja toki meidän yhteiset kaverit sitä voivottelee että voi kun tällä ei ole mitään ja sulla on aivan kaikki. Tämäkin ottaa päähän. Perkele.
Ja joo oon näin aikaases vaihees niin on tullut jo kauheet kriisit vatsan kanssa. Näkeen sen jo sivullisetkin. Niin siitä kriisistä että oon kauhian iso jo ja niin tuskaanen olla. Että maltan tuskin odottaa kun viikkoja alkaa kertymään ja vatsa kasvaa entisestään...
Sanoin neuvolas täs vähä aikaa sitten että jos oisin tiennyt minkälaiseen leikkiin pitääs lähtiä niin en olis lähtenyt. Lohduttava sana oli että kyllä ne vaivat sitten unohtuu kun lapsen saat syliin..

Välillä tuntuu että mussa on jotain vikaa, kun tuskastun lapsen liikkeistä yöllä, onhan se ihanaa että se liikkuu mutta ajankohdan voisi valita toisin. Tai sitte oon vaan perusnegatiivinen ihminen.
Toivottavasti ei oo kauhian vaikiaa luettavaa silmät ristis tätä yövuorossa rustaan.
 
Takaisin
Top