Elisheva, vaikka yksityiskohdat ja tyokuviot ovat minulla erilaiset, ajatus jaksamisesta kolahtaa kylla! Jotenkin minun on hirvean vaikea hyvaksya ja ennakoida sita, etten jaksa samalla tavalla kuin ennen. Olo on aivan normaali, mutta sitten vain energia loppuu kesken. Jotenkin se tulee minulle aina yllatyksena ja tajuan yleensa liian myohaan, etten olekaan sanonut "ei" riittavan monelle taholle. :) Voimia sinulle ja jaksamista! Thank god, it's Friday! :)
Olen yrittanyt kuitenkin olla itselleni armollinen, painotan yrittanyt. Olemme vasta opettelemassa uuteen elamanvaiheeseen sopeutumista. Olen siina onnellisessa asemassa, etta ymparillani on vahva tukiverkko. Minun on vain niin kovin vaikea pyytaa sita apua ja tunnustaa, etten nyt jaksa. Esimerkiksi mieheni viimeksi talla viikolla auttoi minua minun toissani, kun vasahdin. Hieman nolotti, mutta opinpahan pyytamaan apua ja tyot tulivat tehdyksi ajallaan. :) Eilen kavin liian pitkalla kavelylenkilla, mutta vaikka jalat kolottivat ja selkaa alkoi sarkea, kavely helpotti, stressi alentui ja nukuin pitkasta aikaa kuin tukki nakematta unia. Ja taisin nukkua viela mahallani, koska herasin aamulla siihen, etta joku ninja harjoittelee potkuliikkeita mahassani! Ilmeisesti oli hieman ahtaat olotilat. :D
Jos en mitaan muuta ole taman raskauden aikana jo oppinut, niin yhden asian: Yllatyksia tulee vastaan kokoajan, opin uusia puolia itsestani ja muista. Yhta pyoristysta ja tunnemyllya tama tuntuu jo nyt olevan - saati sitten kuin pikkuinen syntyy. :D
Olen yrittanyt kuitenkin olla itselleni armollinen, painotan yrittanyt. Olemme vasta opettelemassa uuteen elamanvaiheeseen sopeutumista. Olen siina onnellisessa asemassa, etta ymparillani on vahva tukiverkko. Minun on vain niin kovin vaikea pyytaa sita apua ja tunnustaa, etten nyt jaksa. Esimerkiksi mieheni viimeksi talla viikolla auttoi minua minun toissani, kun vasahdin. Hieman nolotti, mutta opinpahan pyytamaan apua ja tyot tulivat tehdyksi ajallaan. :) Eilen kavin liian pitkalla kavelylenkilla, mutta vaikka jalat kolottivat ja selkaa alkoi sarkea, kavely helpotti, stressi alentui ja nukuin pitkasta aikaa kuin tukki nakematta unia. Ja taisin nukkua viela mahallani, koska herasin aamulla siihen, etta joku ninja harjoittelee potkuliikkeita mahassani! Ilmeisesti oli hieman ahtaat olotilat. :D
Jos en mitaan muuta ole taman raskauden aikana jo oppinut, niin yhden asian: Yllatyksia tulee vastaan kokoajan, opin uusia puolia itsestani ja muista. Yhta pyoristysta ja tunnemyllya tama tuntuu jo nyt olevan - saati sitten kuin pikkuinen syntyy. :D
