Milloin velliä/kiinteää (pottua/porkkanaa) maidon sekaan?

eyewink

Vauhtiin päässyt keskustelija
Oli täällä joku aihe jo vauvan eväistä mutta minä halusin ihan oman keskustelun puhtaasti tälle aiheelle. Eli millon vauvalle voisi alkaa antamaan kiinteää (pottua/porkkanaa) tai velliä maidon sekaan? Suosituksenahan on se aikaisintaan 3 kk, mutta onko joku aloittanut aikaisemmin? Ja mistä syystä? Onko ihan asiantuntijoita jotka ovat opastaneet siihen (esim neuvolatäti)?
Meidän tyty on nyt ylihuomenna 2kk ja minä oon ruvennu miettimään näitä ravitsemusasioita. Viime neuvolakäynnistä on muutama viikko aikaa ja seuraavaan neuvolaan on vielä reilu viikko että en tiedä mitä tyty painaa nyt, viime neuvolassa painoi muutamaa kymmentä grammaa vaille 5 kiloa. Sylissä punnittin ihan tavallisella puntarilla mielenkiinnosta kaksi kertaa peräkkäin ja tulokseksi tuli ekalla kerralla yli 6 kiloa ja toisella kerralla tasan 6 kiloa. Eihän tämä sylipunnitus mitenkään luotettava ole, mutta suuntaa antava. Meillä tyty syö enimmäkseen rintamaitoa, välillä annan korviketta kun tuntuu ettei oo tyytyväinen pelkkään rintaruokintaan (yleensä illalla kun oikeen tankkaa). Yöllä syö kaksi/kolme kertaa (miten sen nyt haluaa ajatella, milloin yö loppuu ja alkaa aamu); menee nukkumaan 9-10, herää syömään klo. 1-2 ja sitten herää n. kahden tunnin välein syömään. Yöllä on pelkällä rintamaidolla.
Päivän mittaan tyty syö parin tunnin välein, paitsi pitkien päikkäreiden (3-4 tuntia) aikana joita on 1-2krt/pvä. Joskus syö jopa useammin ja välillä kitisee niinkuin olisi taas nälkä. Välillä hämärtyy mahavaivojen ja nälän aiheuttamien itkujen raja; syö - itkee - piereskelee - syö taas jne.. Korvikkeesta tyty on (luonnollisestikin) pitempään tyytyväinen.
No, tässä vähän tätä sepustusta meidän syömistottumuksista. Ja yhteenvetona minusta siis tuntuu ettei nykyinen tyyli pidä tarpeeksi kauaa aikaa tytsyn nälkää loitolla kun kasvaa huristaa.
Miten muilla?
Muussaisin jo nyt pottua pikkusen maidon sekaan kokeeksi jos olisin varma ettei siitä aiheudu mitään haittaa tytylle (välillä on koviakin mahaongelmia, just nyt oltiin kakkaamatta kolme kokonaista päivää. Paljon ilmavaivaa ja puklauttelua varsinki tissittelyn jälkeen) 
Kertokaa rakkaat immeiset kokemuksia, tämä on asia joka todella mietityttää..
 
En ymmärrä miksi ajatellaan, että jos vauva kasvaa hyvin pitää sille antaa jo heti muutakin kuin maitoa? Itse olen ymmärtänyt, että jos vauva kasvaa kertoo se siitä, että maito riittää, siis jos puhutaan rintamaidolla kasvavasta lapsesta.

Eli meillä olisi tarkoitus mennä täysimetyksellä mahd pitkään eli toivottavasti sinne puoleen vuoteen asti. Enkä ole vielä tässä vaiheessa kun lapsi vasta 2kk edes miettimään millä kiinteillä sitten aloitan, mietin kun asia tulee ajankohtaiseksi.
 
Niin sitäpä minä tässä olen ajatellutkin ettei vielä ole fiksua mennä antamaan muuta kuin maitoa, ei ennenkuin se 3 kk on täynnä jos mahavaivat hellittävät silloin. Mutta ehkä antaisin JOS ei olisi mahavaivoja.
Mutta lähinnä kiinnostaa tietää millon muut ovat alkaneet antaa kiinteitä ja mitä asiantuntijat ovat asiasta ylipäänsä sanoneet- milloin se on tarpeen. Tämä oli aiheen pointti.
 
Vaikka JOS pikkusella ei olisi vatsavaivoja niin ei siltikään..Vauvas kuulostaa ihan hyvin kasvavalta ja normaali kokoselta. Niillähän on niitä tiheänimunkausia(myös korvikelapsosilla) jolloin ne melkein asuu rinnalla ja tilaa lisää maitoa eli en minä ainakaan tossa tilassa vielä antais mitään. Hassua miten kiire äideillä on näin aikaisessa vaiheessa..ja ei edes uskalleta jutella neuvolassa kun pelätään sitä saarnaa.
 
eyewink, sun vauva tuntuu kasvavan maidolla todella hienosti joten senKÄÄN takia ei tarvitse kiinteitä aloitella aiemmin. JA toinen on just toi että jos on herkkä vatsa, kiinteä sais mieluiten odottaa. "kiinteän" ruoan koostumus on jo ihan erilainen kun pelkän maidon joten vauvan kehittymätön suolisto voi reagoida kiinteeseen todella rajusti.

Me alotettiin esikoisen kanssa iltavelli eli maissivelli sekoitettuna maitoon (suhde oli siis 50/50) 3kk ikäisenä, iltaisin sai siis 200ml maissivelli/korvikesekoitusta koska vauva ei nukkunut oikein kunnolla alkuyötä. Tällä velli/maitosekoituksella saatiin eka pidempi pätkä yöhön ja loppuyökin rauhottui sitten 4kk ikäisenä kun aloteltiin muut kiinteet. Neuvolassa kysyin asiaa ennenkuin aloitin, vellin täti hyväksyi mutta sanoi että kasvaa niin hienosti maidolla joten vielä ei tarvitse muita ruokia ajatella. Oli siis rintaruokinnalla oikeestaan muuten mutta tää "iltapullo" oli korviketta osittain.
Ja varmaan tosiaan joka neuvolassa ja joka tädillä on hieman eri periaatteet noista kiinteistä ja miten paljon niistä kannattaa joustaa.

Ja perunahan muuten kovettaa vatsaa, jos siis sitä paljon syö. Ja tuollainen pieni, jolla ei ole suolisto kehittynyt, voi vatsa mennä vaikka "jumiin" niinkuin eyewink oli kirjoittanut että kolme päivää ollut kakkaamatta jo pelkälllä maidolla.

Täällä yritetään mennä täysimetyksellä niin pitkään kuin tytölle rintaruoka tuntuu riittävän, kasvaa ainakin hienosti joten sen puolesta ei tarvitse olla huolissaan. Eri asia jos painoa ei tulisi tarpeeksi, sitten olisi asia eri.
 
Jokainenhan tosiaan kasvattaa lapsensa niinku itse näkee ja kokee paraiten mut faktahan on se että:
 ‎"2kk ikäisen vauvan ja 4 kk:n ikäisen vauvan suolistoa (rakenteellinen kehitys) verratessa eroa ei juuri ole. Ainut mikä kehittyy ja monipuolistuu on suolistobakteeristo ja sekin vasta kun vauva saa monipuolisempaa ravintoa. Joten tuo ikäraja 4kk ei ole mitenkään erityisen vankasti perusteltu fysiologisesti tarkasteltuna.

Korviketta saavat vauvat usein aloittavatkin vellit ja kiinteät aiemmin, kuin äidinmaitoa saavat. Korvike- ja äidinmaitovauvojen suolistobakteeristoissa on eroja. Kun vauvalle aletaan antaa velliä/ kiinteää ruokaa, suolistobakteeristo monipuolistuu ja alkaa enemmän muistuttaa aikuisen suolistobakteeristoa. Pelkkää äidinmaidonvastiketta saavilla tämä tapahtuu jo ennen kiinteän ruoan saamista, siksi vellien aloittaminen on hieman helpompaa. Äidinmaitoa saavien vauvojen suolen sisällön ph on erilainen, happamampi ja siksi korviketta käyttävien kannattaa antaa maitohappobakteeri-valmistetta jo ihan ennen vellien aloittamista.
Toinen huomioonotettava juttu on probioottivalmisteen antaminen (myös käytetään nimitystä prebiootti). Probioottibakteereiden on osoitettu estävän allergian puhkeamista, lievittävän oireita ja nopeuttavan paranemista. Ne vaikuttavat suoraan elimistön puolustusjärjestelmään, kypsyttävät ja vahvistavat sitä, sekä vaimentavat tulehdusreaktioita. Vaikutus puolustusjärjestelmään on siis tasapainottava. Ne antavat hyvän pohjan kokonaisvaltaiselle suoliston kehittymiselle. Probioottibakteerit ylläpitävät myös suolen limakalvon kuntoa. Siirtyminen rintamaidosta vellin/kiinteän ruoan syömiseen alussa tietenkin hieman rasittaa vauvan suolistoa, korvikkeesta siirtyminen vähemmän! Tilannetta voi helpottaa probioottivalmisteilla. Samoin uusien ruokien sieto paranee, kun ruoka-aineiden kokeilun yhteydessä annetaan probioottibakteereita, jotka auttavat ruoansulatusta pilkkomaan ruoka-aineita ja vahvistavat limakalvon kuntoa. Nykyisin esim. Nutricia MUKSU maissivelliin on jo lisätty prebioottivalmistetta ja se on näin ollen varsin turvallinen aloitusvelli, jota ainakin itse suosittelisin."


Me ollaan alotettu ilta / yö vellit, ja meillä asustaa niin tyytyväinen neiti! Tosiaan muistuttelen nyt heti alkuun että ite en imetä ku ei sitä maitoa tullu ja ne iski sairaalassa jo ne pillerit jotka esti sitte kokonaan sen nousemisen jos nyt olis sitte edes noussu.  Eli neiti oli 2kk ku ilta velli alotettiin..

Sen verta että maissi vellin ja perunaporkkana vellin teko on lopetettu. Vastaavana löytyy riisivelliä muksulta joka ajaa samanasian, aine sisältö on lähes sama, ei huomattavia eroja eri aineissa.

Meillä neiti nukkunnut alusta asti todella hyvin yöt, tosin uni on ollut jotenkin "levotonta" , vellin alottamisen jälkeen nukkuu ku tukki. :) Neiti nukkuu nyt max 9h min 7h ja sen jälkeen maitotankkausta ja siitä sitte vielä se 3-4h. :)

 
Ja tosiaan oon tehny itekki tota maissiveliä. :)

Vispaa 0,5 dl maissijauhoa n.1 desiin kylmää korviketta. Kuumenna liedellä mutta älä keitä! Eli ota pois juuri ennen kuin alkaa kuplimaan. Anna hautua muutama minuutti ja lisää korviketta n. 4dl vispilällä sekoittaen. Tuosta annoksesta tulee suurinpiirtein kaksi reilun 200ml:n pullollista.
 
Monet aloittavat vellit/kiinteät parantamaan yöunta. Meillä ei esikoisen kanssa auttanut mitään, huonommaksi vaan meni. Kateellisena kuuntelin kavereiden juttuja koko yönsä nukkuvista vauvoista. Me herättiin normaali yönä 6 kertaa ja pahimpina öinä 30 kertaa.

Jos lapsi kasvaa hyvin ei vellejä/kiinteitä ole tarvetta aloittaa. Vauva saa kaiken tarvitsemansa äidinmaidosta. Mutta sitten on tietysti tapauksia jolloin kiinteät/vellit voidaan aloittaa ja aloitetaan aikaisemmin.

Hankala antaa ohjeita jotka pätisi kaikkiin vauvoihin kun jokainen on kuitenkin yksilö.
 
Susq87: Onko tämä ihan neuvolatätin suosittelema ohjeistus vai oletko itse todennut ja ns. päättänyt vellin antamisen näinkin "aikaisin"? Mainitsit näistä probioottibalteereista, onko niitä ihan omana valmisteenaan apteekissa vai sisältääkö tietyt lasten valmisruuat niitä jolloin lapsi niitä syödessään saa näitä kyseisiä bakteereitakin?

Nyt on tullut mukavasti keskustelua aiheesta :) Nimenomaan näitä ihmisten omia kokemuksia hain. Itse toki katson tilanteen oman vauvani kohdalla niin että alotan vellillä sitten kun tyty sitä tarvii ja otankin sen vasta seuraavassa neuvolassa esille. Tuntuu hyvin tosiaan maito vielä riittävän, vaikka toki se sen kolme kertaa yössä herääminen rasittaa äitiä varsinkin.. ;) Kun ei niitä päikkäreitä osaa vieläkään nukkua...
 
 Susq87 : Kiinostaa  tietää mistä tuo juttu on peräisin että se on ihan ok antaa 2kk vauvalle perunaa porkkanaa yms kiinteetä maidon seassa? (En tarkoita velliä)
 
Miksi vauvan yöheräämiset pitäisi saada pois jo tässä vaiheessa? Itse ainakin koen että tämänikäinen vauva SAA herätä vielä yöllä syömään vaikka sen 5 kertaa jos haluaa. Tietysti jos yöt menee hulinaksi eikä vauva paljoa nuku, sen ymmärrän että siksi annetaan aiemmin vellejä mutta jos vauva on hyvä nukkumaan muutenkin, miksi sen yöheräämiset täytyisi saada nollaan jo näin aikaisin?

Minun mielestäni vauva saa herätä yöllä syömään 6kk ikään asti ilman mitään kummempaa syytä, se tarvii sen kasvamiseen. Sit jos 6kk jälkeen vauva edelleen valvottelee ja herää monesti syömään, olen itse ajatellut aloittaa "unikoulua" tai muuta mutta tässä vaiheessa en halua alkaa syöttämään lisäruokaa sillä perusteella että vauva nukkuisi yönsä heräämättä.

Esikoiselle aloitettiin velli 3kk iässä sen takia kun maito ei illalla riittänyt niin että olisi nukkunut tuntia pidempään. Illalla kun sai vellin, nukkui 4-6tuntia heräämättä ja sitten äidinmaito riitti loppuyöksi niin että nukkui toisen 4-6tunnin pätkän. Niinä iltoina kun ei saanut velliä, heräsi koko yön 1-3tunnin välein.

Tää toinen vauva nukkuu nyt niin että nukkuu neljä tuntia, syö ja jatkaa unia taas sen neljä tuntia. Eli nukkuu todella hyvin ja mun maito riittää eikä ainakaan sen takia tarvitse edes ajatella lisäruokia. Tiedä sitten kuukauden päästä miten asia on.
 
Eyewink: Miehen kanssa ihan yhteistuumin päätettiin vellin aloittaminen, kun moni tuttava sen oli tehnyt jo 2kk iässä, neuvolassa sitte asiasta ilmotin ja eihän sillä siihen mitään sanottavaa ollut. Se oli sitä mieltä et jos korvikkeita menee tuhottomasti niin on hyvä ottaa se velli mukaan niin saa vähennettyä sitä korvikkeen määrää.
"Siirtyminen rintamaidosta vellin/kiinteän ruoan syömiseen alussa tietenkin hieman rasittaa vauvan suolistoa, korvikkeesta siirtyminen vähemmän! Tilannetta voi helpottaa probioottivalmisteilla. Samoin uusien ruokien sieto paranee, kun ruoka-aineiden kokeilun yhteydessä annetaan probioottibakteereita, jotka auttavat ruoansulatusta pilkkomaan ruoka-aineita ja vahvistavat limakalvon kuntoa. Nykyisin esim. Nutricia MUKSU maissivelliin on jo lisätty prebioottivalmistetta ja se on näin ollen varsin turvallinen aloitusvelli, jota ainakin itse suosittelisin." Mä en tiedä miten niitä myydään ja missä, koska me ollaan käytetty tota kyseistä velliä. Plus gefilustipat menee joka pv.

Anette: Lukiko tossa tekstissä että on ihan ok antaa 2kk perunaa ja porkkanaa maidon seassa? Mielestäni ei? Itse en oo missään vaiheessa puhunu ku vellistä.

 
Ja sen verran voin viel kertoa et olisin toki imettäny neitiä vaikka 5 vuotiaaks asti pelkällä rintamaidolla jos se ois ollu mahollista. Mutku maitoa ei tullu ni asialle ei minkään voinu. Nyt ku ollaa syntymästä asti korvikkeilla menty ni meillä tilanne muutenki eri.
Mut jos imettäisin ja maitoa riittäis ni en harkitsis edes mitään vellejä. :)
 
Susq87 No kyllä tosta aikasemmasta jutusta sain sellaisen kuvan..("2kk ikäisen vauvan ja 4 kk:n ikäisen vauvan suolistoa (rakenteellinen kehitys) verratessa eroa ei juuri ole.) Siksi halusin tietää että mistä tuo juttu oli peräisin..Ei sit mitn :)
 
Minua myös kiinnostaa Susq mistä ja kenen suusta tuo lainaamasi teksti on peräisin.
 
Koska jos lähdetään tuohon, että kopioidaan tekstiä netistä ja sanotaan sen olevan fakta tietoa ilman minkäänlaista lähdettä pystyisi jokainen perustelemaan siten minkätahansa sanomansa asian. Ja tosiaan siihen varmasti netistä löytyvien tekstien ja tutkimusten määrän ja kirjon avulla olisi mahdollisuus. Eli tarkoitan tällä sitä, että jokaisen pitääkin itse päättää mitä uskoo ja mitä ei. Kaikkea ei voi kaikki mitenkään uskoa sillä toinen tutkimus kumoaa monesti toisen. 
 
Eiköhän se niin ole että niin montaa tapaa on kuin äitejäkin :) turhaa sen kummemmin kenenkään tapoihin puuttumaan, jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee. Itsehän me ne omat vauvat ja tavat tunnemme :D eikä mitenkään pahalla ketään kohtaan. Kaikki tavat ei käy kaikille eikä ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa, niinkuin Just_Pam jo ylempänä taisi mainita että kuitenkin vaikea neuvoja jakaa kellekkään kun kuitenkin kaikki yksilöitä..
 
Nyt on ymmärretty väärin se että tässä määräillään toisten vauvojen syömisiä. Kaikki on erillaisia mutta sehän on selvä ettei noin pieni vielä kestä kaikenlaisia mättöjä masussaan..jotkut mammat vaan tarvii sitä tietoa ettei ala tekemään vauvoista itkuisia ja kouristelevia koska haluaa jo kovasti mennä eteepäin syömisissä kun ei puhuta asiasta muualla vaan tekee ominpäin tietämättä seurauksista. Että näin.
 
Takaisin
Top