Milloin aiotte kertoa raskaudesta?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Onitus
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mä toivon että myös minulla olisi oikeus kertoa mielipiteeni. En sanonut, että "senkin valehtelija" tai muutakaan dramaattista.


No enhän minäkään mitään muuta tehnyt kuin kerroin mielipiteeni:wideyed:o_O
 
Mielestäni anjuskalla vähän oli sellanen ns syyttävä sävy tekstissään.. mutta kirjoitustyylejä on monia :) jospa jätetään asia nyt unholaan :)
 
Niin sanoit "Miusta on vähä kohtuutonta tulla tänne haukkumaan toisia valehtelijoiksi"
No en haukkunut ja kyllä meillä pitäisi tosiaan olla oikeus myös sanoa, että ollaan eri mieltä tai sanoa ettei itse toimisi samoin.

Kaikki vanhemmuuteen liittyvät asiat kuohuttavat helposti tunteita. On mielestäni aika epärealistista ajatella ettemme ollenkaan kritisoisi toistemme tapoja, perusteluja tai asenteita. Sehän kuuluu normaaliin keskusteluun. Tässä kirjoittamisessa on se huono puoli ettei kuule toisen äänensävyä ja näe ilmeitä ja eleitä. Tulee enemmän hutitulkintoja.
 
Niin sanoit "Miusta on vähä kohtuutonta tulla tänne haukkumaan toisia valehtelijoiksi"
No en haukkunut ja kyllä meillä pitäisi tosiaan olla oikeus myös sanoa, että ollaan eri mieltä tai sanoa ettei itse toimisi samoin.

Kaikki vanhemmuuteen liittyvät asiat kuohuttavat helposti tunteita. On mielestäni aika epärealistista ajatella ettemme ollenkaan kritisoisi toistemme tapoja, perusteluja tai asenteita. Sehän kuuluu normaaliin keskusteluun. Tässä kirjoittamisessa on se huono puoli ettei kuule toisen äänensävyä ja näe ilmeitä ja eleitä. Tulee enemmän hutitulkintoja.
Pakko vielä tähän kommentoida et esikoisen ryhmässä ei kertaakaan kritisoitu toisten tapoja tms vaan hyväksyttiin kaikkien erilaiset tavat jne ja kerrottiin omat tavat lannistamatta muita :) mun mielestä se on parempi kun ett kritisoitaisiin toisiamme täällä kun kaikki ollaan erilaisia
 
No eihän tämäkään raskaus kauaa kestänyt salaisuutena muille läheisille. Kun omistaa viisi nuorempaa pikkusiskoa niin eivät he osaa suutaan pitää kiinni ja mummo tietää nyt. Hänelle olisin voinnut jopa kertoakkin itse :D Toiselle mummolle en kertoisi heti, hän on vähän kärkäs.

Samoin sitten mieskin omia puheitaan vähän rikkoi ja meni kertomaan isällee ja hänen perheelleen että olen raskaana. No appiukko ei ilmeisesti innosta riehunut eikä mutta onneksi hänen vaimonsa oli todella onnellinen meidän puolesta ja tuli jopa onnittelemaan.

Onneksi raskaus ei monelle yllätyksenä tule.

Jäljellä ei ole enään paljoa porukkaa kelle kertoa :joyful:
 
Tänään kerroin ultran jälkeen omalle äidille. Järkytystä sieltäkin, mutta lopulta onnittelut, ehkä vähän pitkin hampain. Isälle äiti kertoi tietenkin, ja iskä sitten soitti, perus v*ttuilua, mutta se on meidän tapa :grin Onnitteli ja toivotteli hyviä vointeja lopuksi.Nyt on sitten pahimmat ohi. Tai no, tiedän kyllä mistä tulee ilkeämielistäkin kuittailua, mutta ei nyt just jaksa kiinnostaa muiden mielipiteet :cool:
 
Mie oon kertonu perheelle ja muutamalle tosi hyvälle ystävälle, niiden kans muutenki tulee jaettua niin ilot ku surutkkii.
 
No on kyllä vähän tönkköä ja syyttelevää kirjoitusta...

Mä kerroin niille joille haluan voida puhua myös jos jotain pahaa sattuu. Eli niille parhaimmille ystäville ja siskolle. Ystäville tietenkään valehtelis ja niille kerroin ihan kysymättä. Kaveria joka kertoi olevansa raskaana onnittelin, mutta jätin mainitsematta omastani. Ei kuulu vielä hänelle vaikka hän kertoi mulle vaikka vähempi viikkoja kun mulla :) ja tosiaan siskon anopille valehtelin päin naamaa ettei ole suunnitelmissa toinen lapsi. Kun on kauan yritystä takana niin mielestäni on tosi epäasiallista kysellä toisten lapsen teko suunnitelmista kun ei tiedä miten arka aihe on/onko keskenmenoja yms taustalla. Ennen omaa yritystä olen saattanut kysellä tyhmästi että millos lapsia tulee, mutta taatusti en vahingossakaan halua kysyä kun se tosiaan voi olla arka aihe, niinkun itellenikin on.
 
JA toki ymmärrän jos joku haluaa kertoa asiasta heti, onhan tää nyt maailman ihanin asia! :Heartred Ite vaan niin varovainen..:nailbiting:
 
Minä ainakin sanoin hyvälle ystävälle etten ole raskaana kun hän sitä kysyi. Ei kyllä ole ollenkaan huono omatunto tästä valehtelusta ja jos kaveri sitä ei ymmärrä niin aika erikoista. Haluan kertoa kasvotusten kun aika on sopiva. :D tänään kerrottiin minun vanhemmille ja hyvin ottivat uutisen vastaan :)
 
Oon samaa mieltä, että on epäasiallista kysellä ja udella toisten lapsiluvusta ja lapsitoiveista. Koskaan ei voi tietää mitä taustalla on. Yleensä ne utelijat ei vissiin oo itse kokeneet mitään arkaluonteisuutta asian tiimoilta...
 
Musta tämä oli aika hyvä. :D

a736b06d4e098f931ec177fa729e5179
 
Mulla on ollut nyt töissä muutamakin tilanne jossa on tarjottu alkoholia minulle.. en ole ottanut - joku varmaan osaa jo laskea yks yhteen. Mutta kukaan ei ole suoraan kysynyt. Kai se ois pakko myöntää? En tiedä. Kauheen vaikeeta.

Perhe tietää ja se on helpottanut omaa oloa kun ei tarvitse peitellä oloja.
 
Tänään oli ultra, mutta jatketaan pimitystä. Josko sitten np-ultran jälkeen kertois lähimmille (siis niille lopuille, jotka ei vielä tiedä). Ja np-ultran jälkeen en enää kiertele ja kaartele, jos joku sattuu asiasta kysymään..
 
Mulla nyt 6+4 ja ajatuksissa että kerroittais muille vasta sitten heinäkuun lopussa/elokuussa :) siis perheelle yms
 
Mulla nyt 6+4 ja ajatuksissa että kerroittais muille vasta sitten heinäkuun lopussa/elokuussa :) siis perheelle yms
 
Muutamalle läheiselle ollaan kerrottu. Töihin en olisi halunnut vielä kertoa, mutta oli pakko melkein alkumetreillä, kun joudun käsittelemään sellaisia kemikaaleja jotka ovat vaarallisia sikiölle. Esimiehelle siis kerroin ensin ja pyysin että jos vähin äänin siirtäisi minua muihin tehtäviin. Muutamalle työkaverille kerroin sitten vähän myöhemmin, kun joutuivat tuuraamaan minua vaaralliseksi luokitelluissa töissä, oisivat siin vaiheessa arvanneet (viikkoja silloin 8+). Painotin että mennään niin alussa, että mitä vaan voi sattua ja ettei huudeltais. No toinen heistä ei sit osannu edes päivää pitää mölyjään mahassa, kun rallatteli jo sitä eteenpäin. Kyllä hän sitten oli nolonakin kun kävin hänen juttusillaan ja sanoin ettei minun oma perhekkään vielä tiedä asiasta...sen jälkeen oli toki kerrottava, etteivät vaan kuule mistään muualta.
 
Takaisin
Top