Milloin aiotte kertoa raskaudesta?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Onitus
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
^Olipa tökeröä käytöstä työkaverilta, joka meni kertomaan ennen aikojaan...

Mulla on ollut fiilis, että jos tästä ei tulekaan mitään, niin ehkä ei vielä kertoiskaan appilassa. Omat vanhemmat tietää, mutta jotenkin ei huvitakaan vielä kertoa useammille...
 
Me ollaan nyt ruvettu miettimään, josko kerrottaiskin jo 9+1 olevan ultran jälkeen. Kummankin perheillä alkaa lomat juhannuksena ja ovat pohjanmaalla kesäloman melkein kokonaan, joten np-ultran jälkeen jos aiottais kertoa, pitäisi se tehdä puhelimessa.. Meillä alkaa loma heinäkuun lopussa (13+6) ja pitäis ton toisen puoliskon porukoiden mökille mennä sillon, joten halutaan kertoa ennen sitä, kun on pieni pelko, että sitten on aika tukavat oltavat uutisten vastaanoton takia jos siellä vasta kerrotaan, joten sitä riskiä ei oteta. Sitäpaitsi ehkä hyvä antaa vähän aikaa sulatella asiaa ennen, kun taas nähdään :grin Vaikeita juttuja :p
 
Mä ainakin itse olen tajunnu sen etten kysele keneltäkään raskaus asioita. Hyvien ystävien kanssa toki voidaan puhua ja vaikka arvelisinkin jonkun olevan raskaana odotan että hän itse kertoo. Normaalisti olen hyvin suorapuheinen mutta tässä asiassa en:wink. Toki jos joku suoraan kysyy en loukkaannu:)
 
Me joudutaan paljastaa vklo mun veljelle ja sen t.ystävälle. jänskättää kyllä kun ensimmäinen perheenjäsen jolle sanotaan ja vieläpä ihan kasvotusten. Mun työpaikalla melkein kaikki tietää, loput luulee tietävänsä(oon ollu saikulla kohta 2viikkoa)ja pomo tietty. Ei ole jotenkin vain uskaltanut kaikkien vuotojen takia. Todennäköisesti juhannuksena paljastuu toisille jos tiistaina kaikki masussa hyvin. Tai jo aiemmin :shy:
 
Meillä ois tänään (ultran mukaan) 8+3. Aika iso osa kavereista jo tietääki, ne jotka tiesi edellisestä keskenmenostakin. Kummankaan vanhemmille ei oo vielä kerrottu ja lähdetäänki sunnuntaina kesälomareissulle ja ollaan viikko mun vanhemmilla ja viikko miehen vanhemmilla. Vähän epäilen että minun vanhemmilta ei ainakaa pysy tämä asia salassa nuin pitkää aikaa :D muuten ei haluta vielä muille sukulaisille kertoa, sitten vasta kun ollaan pidemmällä :)
 
Olen kertonut siskolleni, veljelleni sekä vanhemmilleni jo aika alussa. Yhdelle ystävälle kerroin tällä viikolla, hän myös odottaa (pidemmällä kuin minä paljonkin) ja häneltä saa hyvin vertaistukea. Muille ei kerrota ennen rv12 kun on käyty ultrassa. Tekisi mieli kertoa jokaiselle, mutta jotenkin ei uskalla vielä kovin hehkuttaa. Nyt rv10+2.
 
Kerroin tänään yhdelle parhaista ystävistäni, onnellinen oli ja onnitteli kovin :happy: Pyysin ettei vielä kertoisi muille, miehelleen varmaan sanoo, se kun sattuu olemaan mun miehen isoveli...

Ja voi olla ettei hyvin monelle tästä huudella, näkeehän ne sit kun maha kasvaa. Tai viimestään ku vauva on syntyny :hilarious: Näin nimittäin kävi 3 kohalla, miehen kaverit ei tienny et meille oli vauva tulossa ja sit kun toi 3:n oli vajaan kuukauden, niin miehen kavereita tuli käymään ja ilmeet oli näkemisen arvoisia, kun meillä olikin vauva, josta he ei olleet kuulleetkaan et sellainen oli matkalla:laughing021
 
Töissä oli jo pakko sanoa tänään pomolle. Viime viikolla olin pääkivun johdosta pois töistä. Pääkipu jatkuu, joten oli pakko jo kertoa ettei ihmettele miksi ei lääkkeet auta (kun ei voi syödä migreeni lääkkeitä). Iloinen oli pomo puolestani :)
 
Kerroin eilen ystävälle :) Ihana kun saa jonkun kanssa (ihan livenäkin) höpötellä raskaus- ja vauvajuttuja. Hekin toivovat perheen lisäystä ja annoinkin yhden löytyneen raskaustestin mukaan. Niin toivon heille tärppiä jo tästä kierrosta, ovat kuitenkin jo aika pitkään vauvaa toivoneet :Heartred
 
Meillä tietää mun vanhemmat, sisko ja paras kaveri. Muille kerrotaan ultran jälkeen varmaan. Lapsista en tiedä milloin kertoisi ettei odotuksesta tulisi niin pitkä... On ollut kyllä jännäämistä tän pahoinvoinnin ja oksentelun kanssa sekä se ettei voi syödä kunnolla ettei lapset tajuaisi mitään... Poika joka on 6v niin on kerran nähnyt kun oksensin mutta sanoin vaan että äidillä on vatsa kipeä.. eihän se vielä osaa mitään sellasta ajatella, mutta meidän 9v neiti on aika herkkä vaistoamaan asioita ja nämä vauva asiat kiinnostaa ikänsä puolesta ja kun lähipiirissä on vauvoja... Ei ole onneksi vielä mitään huomannut..:wink
 
Mun on tosi vaikeaa olla kertomatta kaikille! Viikot siis vasta 7+4.. Töissäkin tekisi mieli selittää, miksi olen niin väsynyt ja tuntuu että työteho laskenut selvästi. Tekis mieli kuuluttaa koko maailmalle, mutta keskenmeno pelottaa. No huomenna on onneksi ultra, niin on ainakin vähän varmempi olo toivottavasti. Esikoinen siis kyseessä. Tähän mennessä ollaan kerrottu mun siskolle ja kahdelle ystävälle, ja ens viikolla joudun kertomaan kahdelle lisää, vähän käytännönkin syistä, kuin arvaisivat kuitenkin kun on sellaisia tilaisuuksia, missä normaalisti joisin skumppaa tms. Onneksi luotan näihin kaikkiin kyllä 100% ettei tarvi pelätä että tieto leviää. Vanhemmille ja muilla perheenjäsenille ajateltiin odottaa jonnekin viikolle 10-11, kun satutaan näkemään niitä tuolloin.
 
Mopsi1, täällä sama juttu. Haluaisin kertoa kaikille ja viikkoja just 7+4 ja esikoinen. Keskenmenokin pelottaa. Mieheni ja neuvolatädin lisäksi kerroin tänää siskolleni. Muille kerrotaan vasta ensimmäisen ultran jälkeen, jos kaikki on kunnossa. Sitä pitää vielä kuukausi odottaa
 
Määrä kerron ens viikolla porukoille (10+) kun tarvitaan seuraavalle viikolle ultran ajaks lastenhoitoapua... Oisinhan mä kertonu niille jo aikapäiviä sitte ellei mies ois kieltäny... Mua jo ärsyttää tää salailu kun ei häistäkään saa kuulemma vielä puhuu. Eikö sekin oo ihan ilonen asia??
 
No on, ihana asia! Onnea!
Meillä isommat lapset ja kaikki isovanhemmat ja läheiset tietää. Kuulivat jo ennen rv7.
 
Me kerrottiin tänään mun iskälle. Eli nyt tietää molempien vanhemmat (ja heidän puolisot) sekä molempien siskot :) Tää alkaa jo näkyä, joten np-ultran jälkeen varmaan sit kerrotaan läheisimmille kavereille, jolleivat jo aiemmin kysele suoraan :)
 
Meillä tietää jo aika moni, tää huonovointisuus on niin jäätävää... Ja mun maha pullahtaa samalla hetkellä ku kaks viivaa ilmestyy tikkuun, pitäis vaan onnistua jollain ilveellä se piilottaan viel elokuussa ku pitäs allekirjoittaa työsoppari... Katsotaan onnistuuko vai ei. Noh, ehkä asian julkitulo ei vaikuttaisi asiaan mut kyllä se mietityttää.
 
Meillä kans suurin osa tienny jo 8+ viikoista. Oon ollu nii huonossa kunnossa oksentelun kanssa että vaikee ollu salata ja tosin kaikki ois sellasia kenelle varmasti kertoisin myös jos kesken menis :)
 
Tarkotus olis ultran jälkeen kertoo, mutta ollan juhannuksena menossa anoppilaan yöksi nii ei taida onnistua piilottelu jos sattuuki olemaan sellanen päivä että pitää juosta vessassa oksentaan vähänväliä. Pitäs kehitellä jotain jännää miten kerrottaan
 
Me "kerrottiin" monille niin, että perheen pienimmän rinnassa oli isosisko-pinssi. Aiheutti pari hämmentynyttä reaktiota, kun ei heti hoksottimet toiminu ja pari hulvatonta kiljumis-halailu-kohtausta, kun viesti meni läpi samantien.
 
Meillä perheet saa kuulla juhannuksena! Jännittää kyl vähän!! Pari sisarusta mun puolelta tietää, mut esim äidillä ja isällä ei ole mitään hajua edes suunnitelmista! Ja miehen puolella sama homma! :grin:p
 
Takaisin
Top